tiistai 29. joulukuuta 2015

Helmet- lukuhaaste 2016

Koska vuosi 2015 alkaa olla lopuillaan, on hyvä suunnata katseensa jo ensi vuoteen. Bongasin Helmet-kirjastojen järjestämän lukuhaasteen ensi vuodelle, joten kopioin sen tähän. Lista näytti niin hauskalta, että ajattelin suorittaa sen :)

Helmet-lukuhaaste 2016

Helmet-lukuhaaste 2016
Kirjan vuoden lukuhaasteen suosion innoittamana halusimme jatkaa lukijoiden haastamista. Siksi olemme laatineet vuodelle 2016 uuden lukuhaasteen, joka kantaa nimeä Helmet-lukuhaaste 2016. Viimevuotiseen tapaan myös vuoden 2016 lukuhaaste koostuu 50 erilaisesta tavasta valita uutta luettavaa.
Lista on laadittu lukuhaasteeseen osallistuneilta lukijoilta ja kirjastojen henkilökunnalta kerättyjen ehdotusten pohjalta. Tavoitteena on sopivassa suhteessa antaa uusia näkökulmia, innostaa ja yllättää. Lukuhaaste on avoin kutsu kirjallisuuteen ihan kaikille - tartu sinäkin siis lukuhaasteeseen!

Viisi avainta onnistuneeseen lukuhaasteeseen:

1. Kuka tahansa saa osallistua
Vaikka haasteen nimi onkin Helmet-lukuhaaste Helmet-kirjastojen mukaan, voi kuka tahansa innokas lukija ottaa siihen osaa ja on tervetullut mukaan keskusteluun. Vuonna 2015 esimerkiksi Tampereen kaupunginkirjasto otti myös osaa haasteeseen ihastuttavilla kirjavinkeillään.
2. Lukuhaaste on stressitön haaste 
Kun tartut lukuhaasteeseen, muista, että sen tarkoitus on ainoastaan lisätä lukemisen iloa. Lue niin monta kirjaa, kuin ehdit, valitse vain ohuita kirjoja tai hylkää vaikka koko haaste, jos siltä tuntuu. Lukuhaastetta ei myöskään tarvitse suorittaa listan mukaisessa järjestyksessä vaan lukuinnostus saa johdatella lukujärjestystä.
3. Jokainen osallistuu omalla tyylillään 
Haluatko ruksia listalta monta kohtaa samalla kirjalla? Haluatko ohittaa jonkin kohdan, koska se ei lainkaan inspiroi? Yritätkö kuitata mahdollisimman monet kohdat pelkillä dekkareilla? Kaikki tämä on sallittua! Helmet-lukuhaaste haluaa antaa inspiraatiota, mutta sinä saat itse päättää, millä säännöillä siihen osallistut.
4.  Jaettu lukuilo on moninkertainen 
Lukuhaasteeseen on hauskaa osallistua yhdessä muiden kanssa. Innosta ystäväsi mukaan tai liity mukaan lukuhaasteen Facebook-ryhmään, niin pääset keskustelemaan ihanimmista, kamalimmista ja yllättävimmistä lukuelämyksistä vuoden varrella. 
5. Apua on aina saatavilla 
Etkö tiedä, mistä löytyisi sopiva kirja johonkin haastekohtaan? Ei hätää, apu on lähellä! Suuntaa lähikirjastoosi tai lukuhaasteen Facebook-ryhmään ja kirjaston henkilökunta sekä muut lukijat auttavat sinut eteenpään. Lisäksi valmiita vinkkejä voi etsiä verkosta esimerkiksi Helmet-verkkokirjaston Vinkit-sivulta tai kaunokirjallisuuspalvelu Kirjasammosta
Iloista lukuvuotta 2016!

Helmet-lukuhaaste:

  1. Ruuasta kertova kirja
  2. Matkakertomus
  3. Kirjassa rakastutaan
  4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja
  5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman
  6. Kirjastosta kertova kirja
  7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja 
  8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
  9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja
  10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  11. Sarjakuvakirja
  12. Näytelmä
  13. Kirjan nimi on kysymys
  14. Historiaa käsittelevä tietokirja
  15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma
  16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta
  17. Kirjassa juhlitaan
  18. Lastenkirja
  19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
  20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan
  21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja
  22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)
  23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.)
  24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja 
  25. Kirjassa on yli 500 sivua
  26. Elämäkerta tai muistelmateos
  27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja
  29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja
  30. Viihteellinen kirja
  31. Olympialaisista kertova kirja
  32. Kirjassa on myrsky
  33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja
  34. Keskustelua herättänyt kirja
  35. Kirjassa ollaan avaruudessa
  36. Kokoelma esseitä tai kolumneja
  37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan
  38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
  39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja
  40. Eläkeläisen suosittelema kirja
  41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
  42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
  43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.)
  44. Kirjassa joku kuolee
  45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja
  46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
  47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  48. Kirjassa on alle 150 sivua
  49. Vuonna 2016 julkaistu kirja
  50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja


Ylipäätään minusta lukuhaasteet ovat hauskoja. Olen suorittanut peruskoulun aikana varmaan pariinkin kertaan vastaavanlaisen, ja nyt on mielenkiintoista löytää uutta luettavaa lukuhaasteen avulla. Silloin tulee tartuttua teoksiin, joita ei ehkä muuten löytäisi.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Sofi Oksanen: Norma

Sofi Oksanen:
Norma
Like kustannus oy
2015
Sofi Oksasen uutuus Norma on ollut paljon esillä tänä syksynä, esimerkiksi Helsingin Kirjamessuilla ja radiossakin on mainostettu teosta joululahjaksi. Kirjastossa teokseen oli pitkä varausjono tämän suosion takia, mutta sainhan minäkin lopulta käsiini tämän teoksen.

Romaani kertoo nuoresta naisesta Normasta, jonka äiti on kuollut traagisessa itsemurhassa. Norma ryhtyy selvittämään äidin päätökseen vaikuttaneita tekijöitä tämän työpaikalta, kampaamo Tukkataiasta. Pelkästä dekkarista ei kuitenkaan ole kyse, sillä mukana on pieni twist: Norman hiukset kasvavat metrin päivässä, mikä aiheuttaa omat ongelmansa ja salailunsa. Romaanin maailmassa hiustenpidennykset ovat se juttu, ja Norma alkaa huomata pelottavia yksityiskohtia äitinsä kampaamolle toimittaneissa ukrainalaisissa hiuspunteissa. Alkaa kissa ja hiiri-leikki: ehtiikö Norma tehdä ratkaisunsa ennen kuin on liian myöhäistä?

Teos oli melko lyhyt, 303 sivua, ja paljon helpompaa luettavaa kuin vaikkapa Oksasen Puhdistus. Olen iloinen siitä, että kirjailija uskalsi tehdä valinnan kirjoittaa välillä niin sanotusti kevyemmän kirjan. Normassa liikutaan nyky-Helsingissä kampaamojen maailmassa, joten siihen oli helpompi samaistua kuin Oksasen Viroa käsitteleviin kirjoihin.

Valitettavasti täytyy todeta, että mielestäni Norma ei ollut mikään mestariteos. Kirja tuntui keskeneräiseltä ja viimeistelemättömältä, koska lukija ei loppujenkaan lopuksi saanut tietää tarkemmin Norman perheen historiasta, eräästä tietystä hämäräbisneksestä ja pahisten kohtalosta. Myös loppu tuntui hiukan yllättävältä niin Norman kuin toisenkin osapuolen valintojen suhteen. Ehkäpä Oksasta hoputettin kirjoittamaan kirja valmiiksi Kirjamessuille ja joulumyyntiin. Tämä on surullista, sillä kunnollisella viimeistelyllä ja hionnalla Normasta olisi voinut tulla todellinen hitti.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Alan Weisman: Maailma täynnä meitä- viimeinen yritys maapallon pelastamiseksi


Alan Weisman:
Maailma täynnä meitä
viimeinen yritys
maapallon pelastamiseksi?
Little, Brown and Company
2013
Atena kustannus oy
2014
Maailma täynnä meitä on tietokirja väestönräjähdyksestä. Ihmisten määrä ja kulutus lisääntyvät, mutta luonnonvarat eivät kasva samassa suhteessa. Makeaa vettä, ruokaa ja tilaa ei riitä kaikille jos meitä on joka päivä enemmän.

"Mutta jos ihmisiä halutaan siirtää pois paikasta, jossa heidän ylenpalttinen määränsä on uhka elämälle, heillä täytyy olla paikka minne mennä.- - Jossain vaiheessa enemmille kaupungeille ei ole enää tilaa."

Ympäristöjournalisti Alan Weisman pitää lähes kaikkiin ympäristöongelmiin ratkaisuna väestömäärän vähentämistä, ja kirjassa hän matkustaa maapallon ympäri ja selvittää kirjassaan eri alueiden kulttuurisia ja uskonnollisia tekijöitä isoihin perheisiin, perhesuunnitteluun, naisten asemaan, viljelyyn ja ympäristöongelmiin. Hän puhuu lukuisien tutkijoiden, pappien, rehtorien ja ympäristönsuojelijoiden kanssa eri maissa.

"Pienimmänkin hyönteisen olemassaololla on syynsä."

Teos on todella kattava ja sen eteen on nähty todella paljon vaivaa. Weisman matkustaa mantereelta toiselle tutustumassa luonnosuojeluprojekteihin, viljelyyn ja sen kehitykseen, ympäristöongelmiin ja perhesuunnitteluun. Kirjassa on otettu huomioon monia ihmisten aiheuttamia vaikutuksia maapalloon; pääasiassa viljelyä, aavikoitumista, suojelualueiden perustamista ja salaista nakertamista, metsienhakkuuta, makean veden kuivumista ja merenpinnan nousua. Paljon puhutaan keskilämpötilan noususta.

"Toiveet lämpimämmän ilmaston tehostamista viljasadoista murskaantuvat kasvien kestämiin maksimilämpötiloihin- maissilla se on keskimäärin 28 celsiusastetta, soijalla 30- joiden ylittyessä sadot heikkenevät. - - Kestäisi vuosituhansia ennen kuin taigan hapan, havumetsävaltainen maapohja sopeutuisi viljakasvien hiesuvaatimuksiin. Maapallon jäljellä oleva pintamaa, jota tuulet ja tulvat eivt ole vieneet mennessään tai kuivuus muokannut tomuksi, on ylimuokattua, ylilannoitettua ja ylimyrkytettyä eikä tuota enää yhtä paljon kuin viisikymmentä vuotta sitten."

Yksi tärkeä huomio jonka Weisman tekee monissa paikoissa, on se, että kun naisia koulutetaan ja yhteisöille annetaan perhesuunnitteluapua, ongelmat vähenevät. Kirjailija puhuu edullisen ja helposti saatavilla olevan ehkäisyn ja turvallisen abortin puolesta ei-toivottujen raskauksien ja naisten oman terveyden ylläpidossa.

"Kaikissa tunnustuksissa, joita Iranin perhesuunnitteluohjelmalle seuraavina vuosina myönnettiin, mainittiin yksi korvaamattoman tärkeä seikka: naisten koulutus. Se ei tarkoittanut vain peruskoulua ja lukiota, vaan yliopistoa.- - Kun naiset saivat itse päättää kohdustaan ja koulutuksestaan, työpaikan evääminen heiltä kävi aina vain vaikeammaksi."

Minun mielestäni kirjassa ehkä nähtiin vähän liikaa ratkaisuna kaikkiin ihmisten kehittämiin ongelmiiin väestömäärän pienentäminen. En kiellä asian tärkeyttä, mutta luulen, että ongelmiin, esimerkiksi saasteiden lisääntymiseen, on myös muita vaikutuskeinoja kuin vain ja ainoastaan väkimäärän vähentäminen.

Kirjassa pidin siitä, että kirjailija oli todella matkustanut paikan päälle niin Lähi-Itään kuin Afrikkaankin katsomaan omin silmin ja kysymään paikallisilta, mistä ongelmat oikeastaan johtuivat. Samoin hän haastatteli tutkijoita ja ympäristönsuojelijoita eri puolilta maailmaa ja näki miten ongelmia on ratkaistu. Weisman on todella perehtynyt asiaansa.

"Kulutuksen juurimisen ohella Paul Ehrlichiä askarruttaa erityisesti se, miksi luontoöidin- meille elämän antavan äidin- terveyttä koskevista asioista päättävät poliitikot eivätkä tieteentekijät, jotka ovat tietoisia luontoäidin kriittisestä tilasta."

Kirja on julkaistu vuonna 2013, ja paljon sen aineistosta on ollut jo silloin pari vuotta vanhaa, joten haluaisin kuulla, mitä Weisman tällä hetkellä sanoisi kun esimerkiksi uusiutuvien energianlähteiden käyttö on lisääntynyt ja halventunut huomattavasti.

Kirjassa minut yllätti se, miten paljon maailmassa kirjassa mainitut ympäristönsuojelu- ja perhesuunnitteluprojektit saavat rahoituksensa erinäisiltä säätiöiltä valtion tuen sijaan ja miten riippuvaisia yksinkertaisetkin suojelu- tai perhesuunnittelutoimenpiteet ovat apurahoista. Surullista oli myös huomata, miten paljon me ihmiset olemme pilanneet esimerkiksi maaperää ja vesistöjä toimillamme. Toisaalta voin olla iloinen ihmisten halusta suojella ympäristöämme: Pariisissa on tälläkin hetkellä meneillään kansainvälinen ilmastokokous, otsonikerroksen oheneminen saatiin hidastumaan laajoilla toimilla ja on syntynyt kansainvälisiä sertifikaatteja auttamaan kuluttajia tekemään parempia päätöksiä, kuten Reilu kauppa ja Rainforest alliance.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Kirjallisuudessa muodissa nyt: sota ja dystopia

Olen huomannut, että tällä hetkellä todella moni kirja käsittelee joko vanhoja sotia tai sitten dystopiaa, nykyhetkeä pahempaa tulevaisuutta. Käsite on siis utopian, paremman tulevaisuuden vastakohta.

suomenkuvalehti.fi
Huoli maailman nykytilanteesta innoittanee kirjailijoita kirjoittamaan dystopioita. Maailmassa on tällä hetkellä paljon isoja ongelmia: jäätiköt sulavat, merenpinta nousee ja äärimmäiset sääilmiöt lisääntyvät  ilmastonmuutoksen seurauksena, kasvi- ja eläinlajeja kuolee sukupuuttoon liikakalastuksen, järvien kuivumisen ja metsien liikahakkuun seurauksena, maailmassa soditaan, on terrorismia ja vihaa. Monet joutuvat jättämään kotinsa ja etsimään turvaa muualta. Tässä on paljon syitä olla huolissaan tulevaisuudessa. (mainittakoon tähän väliin, että tiedän maailmassa olevan totta kai paljon hyvääkin ja uskoa tulevaisuuteen, mutta käsittelen nyt dystopiaa, jolloin on                                                              oleellisempaa miettiä huonoja asioita.)

Nälkäpeli- Vihan liekit
Kuuluisia dystopiateoksia ovat esimerkiksi Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogia, Johanna Sinisalon Auringon ydin, Veronica Rothin Divergent-sarja ja James Dashnerin Labyrintti-sarja. Kaikissa näistä lähdetään siitä, että nykymaailma on lähes tuhonnut itesensä ja tulevaisuudessa täytyy elää totalitaristisemmin, esimerkiksi Nälkäpelissä Panemin valtio luotiin sotien ja luonnonkatastrofien jäljelle jääneistä rippeistä, Divergentissä jokaiselle on määrätty tarkasti oma paikkansa ja tehtävänsä järjestelmässä ja Labyrintissä Roihu uhkaa tappaa hirveällä tavalla kaikki ihmiset, minkä takia kokeita järjestetään.

Outolintu- Kapinallinen
On mielenkiintoista huomata, miten paljon varsinkin nuortenkirjallisuudessa käsitellään totalitarismia ja nuorta päähenkilöä, joka nousee tarinan sankariksi. Voidaanko tästä päätellä, että nykymaailma johtaa tuhoutumiseen ja tuhosta selvinneet perustavat totalitarismin ehkäistäkseen uuden tuhon? Ei mitenkään kovin kaukaa haettu teoria.

Dystopia, totalitarismi ja nuori sankari tietysti vetoaa nuoriin lukijoihin ja on mielenkiintoisempi alkuasetelma kuin jos kaikki olisi hyvin. Mutta kun monet bestseller-nuortenkirjat alkavat kertoa nimenomaan huonommasta tulevaisuudesta (poikkeuksena John Greenin kirjat), tästä voisi alkaa päätellä jotain. Ehkä se on kirjailijoiden varoitushuuto nuorille: näin voi tapahtua ihan oikeasti, ja haluatko todella olla siellä?

Otto ja Elise Hampel,
 joista kertoo teos
Yksin Berliinissä
Toinen puoli samassa ilmiössä on vanhojen sotien aiheina käyttäminen kirjallisuudessa, ennemminkin aikuisten kirjoissa, kuten Katja Ketun Kätilö, Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe, Hans Falladan Yksin Berliinissä ja niin edelleen. Nämä kirjat pohjautuvat aikaisempiin sotiin. Ne ovat historiaa, ja ehkäpä nyt niistä on kulunut tarpeeksi aikaa jotta niitä voidaan käsitellä miljöönä kirjoissa. Tosiaalta sota on ajankohtaisempaakin ajankohtaisempi aihe nyt Pariisin terrori-iskujen ja Syyrian sodan aikakaudella. Kirjailijat kirjoittanevat nyt niin paljon sotaan sijoittuvia kirjoja, sillä suuri yleisö haluaa ymmärtää yksittäisen ihmisen asemaa niin ison mullistuksen keskellä; esimerkiksi Yksin Berliinissä-teoksessa valotetaan tavallisen saksalaispariskunnan arkea ja heidän omaa taisteluaan Hitleriä vastaan ja Kaikki se valo jota emme näe-romaanisssa kerrotaan sotaa pakenevasta ranskalaistytötä ja sodassa taistelevasta saksalaispojasta. Sota muutti kaikkien siihen aikaan eläneiden ihmisten elämän hyvin toisenlaiseksi kuin mitä se olisi ollut ilman sotaa, ja tämä kiinnostaa meitä jotka emme ole sitä kokeneet.


keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Kirjailija: Anthony Doerr, s.1973
alkuperäinen nimi: All the light we cannot see
alkuperäinen kustantamo: Scribner, USA
alkuperäinen julkaisuvuosi: 2014
kääntäjä: Hanna Tarkka
kustantamo Suomessa: WSOY
julkaisuvuosi Suomessa: 2015

Kaikki se valo jota emme näe on ehdottomasti loistava teos. Se voitti Pulitzer-palkinnon ja on New York Timesin bestseller. Tämä teos oli kauneinta mitä olen pitkään aikaan lukenut.

Kaikki se valo jota emme näe kertoo kahdesta erityisestä lapsesta toisen maailmansodan aikana. Sokea Marie-Laure asuu lukkoseppäisänsä kanssa Pariisissa. Päivät kuluvat isän työpaikalla Pariisin luonnontieteellisessä museossa kuljeksien, pistekirjoituksella kirjoitettua Jules Verneä lukien ja kaupungissa kulkemista opetellen. Isä veistää Marie-Laurelle pienoismallin kaupungista, jotta tyttö tietäisi missä mikäkin paikka on. Werner taas elää saksalaisessa orpokodissa siskonsa kanssa ja kuuntelee iltaisin ranskankielisiä radiolähetyksiä luonnontieteestä. Hän haaveilee koulusta ja tekniikasta, Mekaniikan perusteet on hänen lempikirjansa. Sodan syttyessä Marie-Laure pakenee isänsä kanssa Pariisista maaseudulle isosedän luokse, kun taas 14-vuotias Werner pääsee opiskelemaan valtakunnan parhaimpiin kuuluvaan kouluun sotilaaksi: juoksua, matematiikkaa, tekniikkaa, marsseja. Vuosi vuodelta Marie-Laure ja Werner kulkevat lähemmäksi toisiaan.

Kaikki se valo imaisee ehdottamsti mukaansa. En voinut laskea romaania kädestäni hetkeksikään kun luin sen, ja varsinkin loppupuolella tuntuu siltä etten edes pysähtynyt miettimään sanojen merkityksiä vaan oli kova kiire päästä vain eteenpäin ja tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirja on todella kaunis, se maalaa taitavasti kuvan kasvavan nuoren uteliaisuudesta ja elämännälästä, se kuvaa todellisuuden niin luontevasti: Marie-Laurelle munakasta paistava taloudenhoitajatar isosedän luona Saint-Malossa, linnuista kiinnostunut Frederick, Wernerin ystävä koulussa, vääpeli von Rumpel kärsivällisyys aseenaan maailman arvokkainta timanttia etsimässä jäljennösten joukosta.

Romaanissa hieno asia oli helppolukuisuus. Marie-Laure ja Werner vuorottelevat kertojina vain pari sivua pitkissä luvuissa, joissa kuitenkin kirjailija onnistuu luomaan kokonaisen maailman. Koska luvut ovat lyhyitä ja aina vuorotellen kerrotaan toisesta henkilöstä, kirjaa on miellyttävää ja mielenkiintoista lukea. Ainoa huono puoli lienee se, että aikajärjestyksessä myös hypitään. Vuorotellen kerrotaan esimerkiksi Werneristä 14-vuotiaana koulussa ja 17-vuotiaasta Werneristä sodassa. Tämä aiheutti lukemiseeni vähän takkuamista, sillä kun olin päässyt kirjassa tiettyyn osaan, piti palata taaksepäin lukeakseen uudestaan tietty luku jotta sen ymmärsi kunnolla.

Minusta hyvän kirjan merkki on se, ettei siihen lisäisi mitään tai ottaisi mitään pois, ja että se herättää tunteita. Kaikki se valo jota emme näe täyttää jokaisen kategorian; siitä näkee että se on huolella viimeistelty, siihen ei voisi enää lisätä mitään mikä tekisi siitä paremman. Myöskään kirjassa ei olla sorruttu "täydellisyyteen", jota valitettavasti oli Riikka Pulkkisen teoksessa Totta. Siinä jokainen sana tuntui kuin se olisi laskettu matemaattisella kaavalla paikalleen ja silloin siinä ei ollut enää jäljellä mitään oikean maailman spontaaniudesta ja muuttuvaisuudesta. Kaikki se valo taas on niin luonnollinen kuin vain voi kirja olla, minun on vaikeampaa uskoa että Marie-Laure ja Werner eivät ole oikeita ihmisiä kuin että he ovat.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea

Jonas Jonasson
Lukutaidoton joka
osasi laskea
WSOY
2014
Jonas Jonassonin tunnetumpi teos on Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (2009). Hänen toinen romaninsa Lukutaidoton joka osasi laskea on kyllä painonsa arvoinen kultaa. Teos on ehdottomasti yksi parhaimmista lukemistani romaaneista.

Lukutaidoton joka osasi laskea kertoo täysin uskottavasti tapahtumasta, jonka todennäköisyys on kirjailijan laskelmien mukaan 1: 45 766 212 810. Eli: Etelä-Afrikan suurimmassa slummissa 70-luvulla syntynyt ja aikuiseksi kasvanut lukutaidoton tulee jonakin päivänä teljetyksi perunankuljetusautoon yhdessä Ruotsin kuninkaan ja pääministerin ja atomipommin kanssa.

Kirjassa seurataan useampi kymmenen vuosi Nombekoa, eteläafrikkalaista tyttöä. Hänen matkansa on uskomaton: slummin vessansiivoajasta toteuttamaan ydinohjelmaa ja rakentamaan atomipommeja ja lopulta Ruotsiin pakolaiseksi pommin kanssa, jota ei ole virallisesti olemassa.

Lukutaidoton on aivan mahtava kirja. Ihan totta, lukekaa tämä kirja. Siinä riittää huumoria, uskomattomia juonenkäänteitä ja loistavia henkilöhahmoja. Vaikka asoita siinä voisi kutsua jopa absurdeiksi, kaikki tuntuu täysin luontevalta. Aina kun tuntuu siltä, ettei tilanne voi kääntyä enää huonommaksi niin sitten niin kävi. Hahmot ovat niin eläviä, että he tuntuvat omilta tutuiltani.

Teos on ilmestynyt Ruotsissa vuonna 2013 nimellä Analfabeten som kunde räkna, Piratförlagetin kustantamana. Suomennoksen on tehnyt Laura Jänisniemi vuonna 2014 WSOY:n kustantamana.

 "Pääministeri voi fyysisesti pahoin miettiessään, että oli muutaman tunnin sisällä varastanut perunoita ja nyt oli lähettämässä humalaisen miehen liikenteeseen ja ties mitä muuta."

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kuulumisia!

Moikka kaikki lukijat! Blogissa on ollut vähän hiljaiseloa viime aikoina, mutta ei hätää, hengissä ja kirjojen parissa ollaan! Julkaisin hetki sitten tällä hetkellä nuortenkirjallisuuden kuumimmasta puheenaiheesta, Poltetusta maasta oman postauksensa, käykääpä lukemassa sekin :) Lähipäivinä laitan mietteitä myös Jonas Jonassonin mahtavasta teoksesta Lukutaidoton joka osasi laskea
Olen ostanut viime aikoina pari kirjaa itselleni, mikä on aika harvinaista, sillä opiskelijan budjetti ei oikein anna myöden tällaiseen huvitukseen kovin usein... Adlibriksessä oli synttäritarjouksessa joitakin kirjoja aivan naurettavan halvalla, ja minä tilasin Tove Janssonin elämäkerran, jonka luin viime vuonna. Suomalaisesta kirjakaupasta taas ostin Hans Falladan teoksen Yksin Berliinissä, jonka luin vähän aikaa sitten. Pidin teoksesta niin paljon, että täytyihän se sitten omaksi ostaa. Olen ostanut myös James Dashnerin Maze runner- sarjan toisen osan, Scorch trialsin, koska en jaksanut odottaa suomennoksen ilmestymistä vaan piti päästä lukemaan sitä, vaikka sitten alkuperäiskielellä :)

Tällä hetkellä luen vihdoinkin Donna Tarttin Tikliä. Vastahan se on varmaan kuukauden odottanut vuoroaan... :) Toinen kuvassa näkyvä kirja on tietokirja koskien liikakansoittumista ja maapallon kantokykyä, Alan Weismanin kirjoittama Maailma täynnä meitä- viimeinen yritys ihmiskunnan pelastamiseksi. Bongasin kirjasta esittelyn Helsingin Sanomissa, ja pakkohan se oli sitten saada omiin käsiini.


Muut tällä hetkellä lukuvuoroa odottavat kirjat ovat Renate Dorrensteinin Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa, Chet Raymon Yötaivaan alla, Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville ja National Geographicin Kaupunkimatkailijan kävelyopas- Berliini. Ensimmäisen teoksen haluan lukea, koska se on valitettavasti ajankohtainen, seuraan läheltä erään läheiseni kunnon huonontumista. Toista minulle suositeltiin facebookin kirjaryhmässä, kolmatta suositteli kirjastontäti, ja neljäs on sokerina pohjalla ruokkimassa haaveitani Berliiniin matkustamisesta.
Minulla syksy menee toivottavasti tällaisissa merkeissä. Ihanaa syksyä kaikille teille siellä ruuden toisella puolella! :-)

James Dashner: Maze runner II- Poltettu maa

James Dashner
Poltettu maa
suomennos 2015
suomentanut Jussi Korhonen
Basam books
James Dashner
Scorch trials
2011
The Chicken House/GBR
Delacorte Press/ NYC
James Dashnerin Maze runner- sarjan toisesta osasta Scorch trialsista on ilmestynyt aivan hiljattain elokuva ja kirjan suomennos. En mennyt katsomaan elokuvaa, koska halusin ensin lukea kirjan ja katsoa vasta sitten elokuvaversion, näin sitten kirjaa lukiessa ei "spoilaantuisi" eikä tarvitsisi miettiä, että mitenköhän asioiden oikeasti kuuluisi olla.

Maze runner- sarjasta on ilmestynyt tähän mennessä neljä osaa: Maze runner, Scorch trials, Death cure ja Kill order, suomeksi kaksi ensimmäistä ovat Labyrintti ja Poltettu maa. Olen lukenut aiemmin ensimmäisen osan ja pidin siitä kovasti, ajatuksia siitä löytyy täältä. Nyt luin sitten toisen osan, ostin teoksen eglanninkielisenä Helsingistä Pocket shopista ja luin englanniksi osan, sitten sain kirjastosta suomenkielisen teoksen ja luin lopun suomeksi.

Valoteteenpas vähän jos joku ei tiedä: ensimmäisessä osassa 17-vuotias Thomas kuljetetaan hissillä Labyrinttiin ilman muistoja varhaisemmasta elämästään. Labyrintissa elää muutama kymmenen nuorta poikaa, ja homman nimi on yrittää löytää sieltä ulospääsy. Asiaa vaikeuttaa se, että Labyrintin seinät vaihtavat paikkaa ja siellä vaanii hirviöitä. Thomas osoittautuu korvaamattomaksi avuksi, mutta toisaalta on asioita, joiden takia häneen ei täysin luoteta.

Poltettu maa-kirja jatkaa siitä mihin Labyrintti jäi: osa pojista on päässyt ulos, ja hetken aikaa näyttää hyvältä. Sitten kuitenkin alkaa tapahtua kummia, ja pojat joutuvat selvittämään tiensä läpi uuden koetuksen: poltetun maan. Selviää, että Labyrintti on "vaihe yksi" ja aavikon läpi kulkeminen oon "vaihe kaksi". Maapallolla riehuu hirvittävä tauti Roihu, ja pojat ovat jonkinlaisia koe-eläimiä siitä, miten taudin voisi parantaa. Tätä ei kuitenkaan voi sanoa varmasti, sillä kirjassa ei oikeastaan kerrota mitään mistään vaan harmillisesti käy ilmi kuten ensimmäisessäkin osassa, että "kaikki selittetään seuraavassa osassa." En nyt siis oikein tiedä, että montako teosta sarjaa täytyy lukea, että selviäisi, että mistä jutussa oikeastaan on kysymys...

Kokonaisuutena pidin Poltetusta maasta siis paljon vähemmän kuin sarjan ensimmäisestä osasta. On hienoa, että nuorille kirjoitetaan ja nuoret innostuvat lukemaan, mutta ensimmäisen osan perusteella odotin enemmän tältä teokselta.


keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Yksi lempirunoistani

Täytyy myöntää, että pääasiassa luen aina proosaa, paljon vähemmän runoja. Viimeisin kokonaan lukemani runoteos on Pablo Nerudan Valitut runot. Bongasin tämän runon siitä kokoelmasta ja pidin siitä kovasti. Näin sateisen päivän piristykseksi laitan runon tänne.

Haluan takaisin etelään (1941)

Sairasvuoteella Vera Cruzissa muistuu mieleeni Etelän päivä, kotiseutuni hopeinen päivä
kuin välähtävä kala taivaan vedessä.
Loncoche, Lonquimay, Carahue, korkealta
varisseet, hiljaisuuden ja juurten kietomat
istuvat vuotaisilla ja puisilla valtaistuimillaan.
Etelä on mereen vajonnut ratsu
jota hitaat puut ja kaste kruunaavat,
pisarat karisevat kun se kohottaa vihreän turpansa, sen hännän varjo kastelee laajan saariston, ja sen sisuksissa kasvaa jumaloitu hiili.
Koskaanko enää, et, varjo, koskaanko enää et, käsi, koskaanko enää et antura, portti, jalka, taistelu, hämmennä metsiä, teitä, okaita, usvaa
ja sinistä vilua joka ennen määräsi
joka ainoan altasi häipyvän askelen?
Taivas, suo minun jonakin päivänä kulkea tähdestä tähteen
Polkea valoon ja ruutiin, tuhlata vertani kunnes saavutan sateen pesät!

Haluan ylittää tuoksuvan Toltén-virran uitot,
Haluan lähteä sahoilta,
Astua kengät märkinä kanttiineihin,
kulkea läpi sähköä ritisevän pähkinäpensaikon valon,
painua pitkäkseni lehmänsontien keskelle,
Kuolla ja herätä vehnää purren uudestaan eloon.
Meri, tuo tänne etelän päivä, aaltoihisi takertunut päivä,
Kostea oksiston päivä, puhalla kylmään viiriini napaseudun sininen tuli!

Erityisesti minua kiehtoo kohta /kulkea läpi sähköä ritisevän pähkinäpensaikon valon/. Kyllä Neruda osaa.

perjantai 4. syyskuuta 2015

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

John Green
Tähtiin kirjoitettu virhe
The fault in our stars
2012
WSOY
Sain vihdoinkin aikaiseksi lukea tämän suuren suosion saavuttaneen nuortenkirjan (130 viikkoa New York Timesin bestseller-listalla, Wall Street journalin bestseller, käännetty 46 kielelle).  Kirjailija John Greenhan on siis sama henkilö, jolta olen lukenut aiemmin teoksen Arvoitus nimeltä Margo.



Tähtiin kirjoitettu virhe kertoo epätavallisista lähtökohdista syntyneen rakkaustarinan: Hazel sairastaa keuhkoihin levinnyttä kilpirauhassyöpää, ja sen takia hänen keuhkonsa eivät toimi kunnolla ja hän joutuu kuljettamaan happilaitetta mukanaan. Syöpää sairastavien lasten tukiryhmässä hän tapaa yhteisen ystävän Isaacin mukaan lähteneen Augustuksen, jolta on aiemmin amputoitu toinen jalka luusyövän vuoksi. Hazel pelkää rakastua Augustukseen, sillä hän ei halua satuttaa lähellään olevia ihmisiä kuollessaan, mutta lopulta rakkaus voittaa.

"Minä olen kranaatti. Haluan vain pysyä kaukana kaikista ja lukea kirjoja ja ajatella ja olla teidän kahden kanssa, koska te ette mahda mitään sille, että te joudutte kärsimään. Te olette pakostakin mukana."


Teoksessa positiivista ovat ennalta-arvaamattomat juonenkäänteet ja nuortenkirjassa harvinaisempi syvällinen taso. Tähtiin kirjoitettu virhe on jollain tavalla runollinen, siinä käsitellään paljon erästä hollantilaisen kirjailijan teosta, joka on Hazelin ja Augustuksen lempikirja. Nuoret osaavat myös siteerata runoja ulkomuistista. Tästä päästäänkin asiaan, josta en pitänyt kirjassa: Hazel on 16- vuotias ja Augustus 17. Ainakin minä miellän heidät kyllä aivan liian viisaiksi ikäisikseen, he puhuvat asioista joista en ole kuullut kaksi kertaa heidän ikäistenkään ikinä puhuvan oikeassa elämässä, kuten "Joskus tuntuu siltä, että maailmankaikkeus haluaa tulla huomatuksi."  Hahmoihin ei oikein voi samaistua, ja surullista on, että se ei johdu heidän sairaudestaan vaan puheistaan. Esimerkiksi aiemmin lukemassani Jojo Moyesin teoksessa Kerro minulle jotain hyvää hahmoille voisi antaa syntymätodistukset, he tuntuvat niin aidoilta ja oikeilta ihmisiltä.


 Vähäpätöisempi asia, joka kiinnitti huomioni ja josta haluan tässä mainita on se, että kirjailija käytti samaa tehokeinoa kuin toisessa teoksessaan. Arvoitus nimeltä Margossa päähenkilö Quentin aina ajattelee Margoa Margo Roth Spiegelmanina, samoin kuin tässä teoksessa Augustus puhuttelee Hazelia tämän koko nimellä, Hazel Grace. Tehokeino oli hauska yhdessä teoksessa, mutta minun mielestäni se menettää aika paljon tehoaan kun siitä tulee kirjailijan "merkki", asia jota hän käyttää useammassa kirjassaan.

Kaiken kaikkiaan Tähtiin kirjoitettu virhe oli mukava ja koskettava lukukokemus. On hienoa, että kirjoja kirjoitetaan erilaisista ihmisistä, kuten tässä syöpälapsista. On myös hienoa, että nuortenkirjaan sisällytetään runoja ja syvällisempää tasoa maailmasta, jotta lukija joutuu ajattelemaan omilla aivoillaan lukiessaan.

Lopuksi haluan laittaa sitaatin, joka jää vaikuttamaan omaan elämääni eniten:

"Maailma ei ole toiveidentoteuttamistehdas."

Minulle se merkitsee sitä, että kuten kirjassakin, unelmiaan kohti voi ja kannattaa pyrkiä, mutta joskus asiat vain epäonnistuvat. Kaikkea ei voi saada ja se kuuluu elämään, ja pitää olla kiitollinen siitä mitä on nyt eikä haluta koko ajan lisää.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Kerro minulle jotain hyvää on ehdottomasti yksi vuoden kaunokirjallisista tapauksista. Se kertoo neliraajahalvaantuneen Willin ja hänen henkilökohtaisen avustajansa Louisan välisen rakkaustarinan.

Jojo Moyes
Kerro minulle jotain hyvää
Me before you 2012
Gummerus 2015
Will oli menestyvä, täysillä elävä liikemies ja maailmanmatkaaja, kunnes jäi moottoripyörän alle ja halvaantui. Sen jälkeen hän ei ole voinut tehdä mitään itse, ja hänen maailmansa synkkeni kokonaan. Louisa taas oli aina asunut samassa pikkukaupungissa ja pyörinyt koko elämänsä samojen ihmisten parissa tutuissa ympäristöissä. Kun Louisa meni töihin Willin henkilökohtaiseksi avustajaksi, alku ei todellakaan ollut lupaava. Mitä yhteistä olisi pyörätuoliin loppuelämäkseen sidotulla kiipeilijällä ja tytöllä, joka kykenisi mihin tahansa, muttei halua tehdä mitään? Lopulta päähenkilöiden kemiat alkavat kohdata, ja he alkavat vaikuttaa toisiinsa.

Teoksessa pidin sen aitoudesta. Lukiessani Will ja Lou tuntuivat läheisiltä ihmisiltä, jotka olen aina tuntenut. Willillä oli ollut kunnianhimoa, ahkeruutta ja päämäärätietoisuutta, nyt hän oli katkera. Lou taas oli turvallisuudenhakuinen ja piti siitä mitä hänellä oli. Vaikka hän oli aina asunut pikkukylässä, hän oli kuitenkin innovatiivinen keksiessään Willille ohjelmaa. Hahmot heittelivät mielikuvituksellisia kommentteja, ärsyyntyivät ja ihastuivat. Se kaikki on elämää.

Teoksessa on kuitenkin eräs tärkeä juonenkäänne, joka panee Loun ahtaalle. Hänen on keksittävä jotain hyvää Willille- ja pian. Hän on alkanut välittää Wlillistä, eikä työpaikka ole enää samantekevä.

Minä nauroin ja itkin tätä romaania lukiessani. Noin puolessa välissä oli vakuuttunut, että se olisi uusi lempikirjani ja haluaisin juosta saman tien kirjakauppaan ostamaan sen omakseni, mutta nyt en enää ole niin varma. Mielestäni kirja olisi saanut loppua muutamaa kymmentä sivua ennen kuin se tuli päätökseensä.

Romaani oli koskettava ja aito. En oikein tiedä mitä muuta voisin sanoa siitä yhtä varmasti.


"Puoli kahdelta äiti lähetti minulle tekstiviestin kertoakseen, ettei isä päässyt autolla kadulle. "Älä lähde kotimatkalle soittamatta meille ensin", hän ohjeisti. En ollut varma, mitä hän aikoi tehdä soitettuani- kenties lähettää isän minua vastaan kelkan ja berhandinkoiran kanssa?"

"Rouva Traynor seisoi ihmisjoukon laidalla tuijottaen kaaosta kuin kapinoivia talonpoikia kummasteleva Marie Antoinette."  

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani


Charlotte Bronte
Kotiopettajattren romaani
Jane Eyre
1847
Kotiopettajattaren romaani on Charlotte Bronten toinen oma proosallinen teos, ja ensimmäinen joka julkaistiin. Hän kirjoitti sisarustensa Emily ja Anne Bronten kanssa pienen runoteoksen nimeltään Poems, joka jäi melko huomaamattomaksi. Tästä sisarukset saivat energiaa kirjoittaa omia romaanejaan: Emily kirjoitti Humisevan harjun, Anne Agnes kotiopettajattaren ja Charlotte The Professorin. Ensimmäiset kaksi julkaistiin, toisin kuin Charlotten The Professor. Hän vaihtoi aihetta ja kirjoitti Jane Eyren, Kotiopettajattren romaanin, ja se julkaistiin jo kuuden viikon kuluttua, samana vuonna 1847  kuin Humiseva harju ja Agnes kotiopettajatarkin. Ilmestyessään Kotiopettajattaren romaanista tuli jättimenstys, aikansa "bestseller" aidon kertojan, muodin mukaisen kolmiosaisen rakenteen, tarkan luontokuvauksen, rehellisen, kunniallisen ja työteliään sankarittaren, ja tietenkin kaiken voittavan rakkaustarinan ansiosta.

Kotiopettajattaren romaani kertoo Jane Eyrestä, ensin lapsuudesta sisäoppilaitoksessa ja sittemmin rikkaan herra Rochesterin holhokin kotiopettajattarena. Jane rakastuu isäntäänsä, mutta tällä on synkkä salaisuus. Jane kohtaa vastoinkäymisiä, päätyykö hän lähetyssaarnaajaksi Intiaan, herra Rochesterin puolisoksi vai kenties jotain muuta?

Romaanissa on monia aineksia, jotka tekevät siitä klassikon. Kertoja on aito, häneen voi luottaa. Minäkertoja kuvaa rehellisesti vaikeuksia ja taisteluita oikein tekemiseksi. Päähenkilö Jane Eyre on rehellinen ja älykäs, ja hän ei valitse helppoa osaa itselleen sellaisen saadessaan vaan haluaa olla kunniallinen ja pitää kiinni periaatteistaan, vaikka se tuottaa suurta luopumisen tuskaa. Siksi hän on kunnioitettava hahmo.
             Teoksessa on selkeästi kolme eri osaa: Janen lapsuus, aika Thornfieldin kartanossa ja aika hänen sieltä lähdettyään, joten siinä on monia eri tapahtumia eikä koko ajan vain jankata yhtä ja samaa. Siksi teosta on mukavaa lukea. Juonenkäänteitä on paljon, ja se luo romaaniin ennalta-arvaamattomuutta. Toisaalta jotkut juonenkäänteistä eivät vaikuta niin uskottavilta "itsenäisiltä tapahtumiltaan", jotka johdattaisivat tarinan tiettyyn suuntaan, vaan pikemminkin tuntuu siltä kuin ne olisi ollut pakko sisällyttää tarinaan, jotta se saataisiin kulkemaan tiettyyn suuntaan.

Ennalta-arvattavuudesta tai -arvaamattomuudesta päästäänkin teoksen dramaattisuuteen. Minun mielestäni romaania voisi sanoa jopa hiukan melodramaattiseksi: siinä esiintyy jopa mystisiä tapahtumia: on enneunia, ja kuullaan rakastetun sanat satojen mailien päästä. Myös valitettavasti teoksessa tuntuu olevan vain yksi totuus. Kaikki muut voivat tehdä Janelle vääryyttä ja erehtyä, mutta Jane aina taipuu marttyyrimaisesti tai sitten hän taistelee itselleen oikeutta vääryyden ikeen alta. Jane voi saavuttaa lasten luottamuksen ja toimia loistavana opettajattarena, hän on ahkera ja rakastettava. Milloin Jane tekisi virheen? Sivuhenkilöt tuntuvat omaavan vain yhden ominaisuuden, jonka perusteella Jane voi suhtautua heihin jollain tavalla. Esimerkki: rouva Reed on itsekäs paskiainen, joka kohtelee aina pikku-Janea huonosti, jopa estää tätä lähtemästä rikkaan sukulaisen luokse. Helen Burns taas on lempeä ja Jumalaan luottava, joka ei lavantaudin riehuessakaan pelkää kuolemaa. Janen serkut Mary ja Diana ovat viehättäviä ja älykkäitä, mutta heille ei suoda sen suurempaa osaa. Rochester valehtelee aika tärkeästä aisasta vain saadakseen Janen omakseen. Yhteenvetona: Jane on liian täydellinen, muut hahmot ovat liian yksiulotteisia. Kuten sanoin aiemmin joidenkin juonenkäänteiden olevan liian selviä, olevan olemassa vain johtaakseen tarinaa johonkin tiettyyn suuntaan, niin yhtälailla tuntuu siltä, että sivuhahmot ovat olemassa vain saadakseen Janen näyttämään paremmalta.

Vielä pari muuta teemaa romaanista. Kotiopettajattaren romaani on aika uskonnollinen, mikä tuntuu oudolta nykyajan lukijasta. Esimerkiksi samalla vuosisadalla kirjoitetut Jane Austenin romaanit eivät ole läheskään yhtä uskonnolllisia. Kai se on kuitenkin yksilöstäkin kiinni, olihan toisaalta Bronten isä pappi, joten eipä se ole ihmekään.

Viimeisenä täytyy mainita vielä tarkasta miljöökuvauksesta. Esipuheessa kerrotaan Bronten itsensä pitäneen luonnon tarkkailusta, joten siinä lienee syy miksi Jane Eyrekin kiinnittää huomiota luontoon. Kuvaus auttaa lukijaa kuvittelemaan Englannin maaseudun, mutta kuvaus on ehkä hiukan liian tarkkaa sen suhteen, missä kohtaa maisemaa mikäkin kanervikko oli. Enemmän pidin kun kertoja kertoi miten maisema vaikutti häneen.

Lopuksi voidaan todeta, että Kotiopettajattaren romaani on ansainnut paikkansa klassikoiden joukossa rehellisen kuvauksensa ja juonenkäänteidensä ansiosta. Valittettavasti on sanottava, että melodramaattisuutensa ja jopa tietynlaisen yksiulotteisuutensa takia olisin pitänyt tästä enemmän 13-vuotiaana. Vähän kehittämällä sivuhenkilöitä ja juonenkäänteitä moniulotteisemmiksi tästä olisi voinut saada todellisen aarteen.

tiistai 4. elokuuta 2015

John Green: Arvoitus nimeltä Margo

John Green
Arvoitus nimeltä Margo/2015
Paper towns/2008
WSOY
John Greenin tunnetumpi, valtaisan suosion saavuttanut teos Tähtiin kirjoitettu virhe ilmestyi vuonna 2012 (suomeksi 2014), ja Arvoitus nimeltä Margo on hänen aiempaa tuotantoaan (alkuperäisteos Paper towns vuonna 2008, suomeksi vasta nyt 2015). Ajatukseni tässä oli vähän se, etten lue ensin "ykköshittiä", vaan jonkun toisen teoksen kirjailijalta, jotta osaan sitten paremmin arvioida "ykköshittiä". Järkevääkö, ehkä ei, mutta näin nyt toimin kuitenkin. Päätökseeni vaikutti myös traileri, jonka näin kirjasta tehdystä elokuvasta ja sain teoksesta positiivisen käsityksen.

Arvoitus nimeltä Margo kertoo Quentinistä, aivan tavallisesta nörttipojasta, joka on aina ollut ihastunut naapuriinsa Margo Roth Spiegelmaniin. Margo on upea, ja hän tekee eri asioita kuin tavalliset kuolevaiset, margojuttuja. Kaikki alkaa siitä, kun pitkään Quentinille niin etäisenä pysynyt Margo ilmestyy keskellä yötä pojan ikkunaan ja pyytää tätä mukaansa koko yön kestävälle kostoretkelle, jossa muun muassa murtaudutaan SeaWorldiin ja piilotetaan kissakala vaatteiden sekaan. Q lähtee mukaan ja innostuu uudesta läheisyydestään tytön kanssa, mutta aamulla Margo on kadonnut. Alkaa vihjeiden tulkitseminen, selvittäminen minne tyttö on mennyt. 

Teos on nuortenkirja, ja sen kyllä huomaa. Teemat, kuten oman paikkansa etsiminen ja rakkaudenkaipuu liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään ja aikuiseksi kasvamiseen. Välillä kirja saa synkkiäkin sävyjä, mutta pääasiassa romaani etenee melko kevyesti, nimenomaan nuoren ajatusmaailmasta katsottuna. Kieli on jouhevaa, henkilöhahmot ovat eläväisiä ja huumoria löytyy. Tästä syystä suosittelisinkin kirjaa esimerkiksi sellaisille nuorille, jotka eivät lue niin paljoa, ja haluaisivat lukea jotain tavallista ja mukavaa. Tähän tarinaan on todella helppoa hypätä mukaan.

Kirjassa tärkeä huomio on se, että emme oikeastaan voi tietää ikinä kaikkea toisista ihmisistä. Kaikilla ihmisillä on tutustaan, vaikkapa Margosta, erilainen kuva. Nämä kuvat eivät kuitenkaan ole ikkunoita kyseiseen ihmiseen, siihen mitä hän todella on, vaan peilejä tuttuihin, katsojiin, siihen miten he näkevät toisen ihmisen ja se kertoo nimenomaan heistä enemmän kuin varsinaisesta kohteesta. Itse kukin varmasti tietää käyttäytyvänsä eri tavoin eri ihmisten seurassa, joten kuva itsestä on eri eri katsojille.

P.S. Hain tänään kirjastosta Tähtiin kirjoitetun virheen, katsotaan onko se yhtä hyvä ;)


..."Minusta oli aina tuntunut siltä, että piti olla tärkeä saadakseen vihollisia. Esimerkki: historiassa Saksalla on ollut enemmän vihollisia kuin Luxembourgilla. Margo Roth Spiegelman oli Saksa. Ja Iso-Britannia. Ja Yhdysvallat. Tsaarin Venäjä. Minä olen Luxembourg. Istun vain aloillani, hoitelen lampaita ja jodlaan."...

torstai 23. heinäkuuta 2015

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Sadie Jones
Ehkä rakkaus oli totta
(The Fallout)
2014/2015
Otava
suom. Marianna Kurtto
Ehkä rakkaus oli totta on britti Sadie Jonesin läpimurron tehnyt romaani. Se on järjestyksessään neljäs, aiemmat ovat The Outcast (2008), Small wars (2009) ja The Uninvited Guests (2012).

Kustantajan sivulta kopioitu:

Nämä ihmiset muuttavat sydämeesi. Neljä nuorta etsii paikkaansa 1970-luvun Lontoon teatterimaailmassa. Syvälle syöpyvä romaani nuoruudesta ja taiteesta, rakkaudesta ja intohimon tuhovoimasta.
Luke kirjoittaa yökaudet. Kun hän sattumalta kohtaa teatterilaiset Paulin ja Leighin, hän tietää tulleensa kotiin. Poikkeuksellisen lahjakkaasta Lukesta tulee Lontoossa tähti.
Sitten Luke rakastuu hurjalla voimalla. Toissijaisilta tuntuvat niin sitoumukset ja oma ura kuin ystävätkin. Minkä kaiken Luke on valmis uhraamaan pitääkseen Ninan ihollaan?




Teoksen päähenkilö on 25-vuotias Luke, joka tavattuaan teatterilaiset Paulin ja Leighin lähtee pikkukylästä etäisen isän ja mielisairaan äidin luota Lontooseen kokeilemaan siipiään teatterissa. Kolmikko muuttaa yhteen, ystävystyy ja aloittaa yhteisen elämän: Leigh toimii näyttämömestarina muualla palkkatyössä, kun Paul perustaa omaa teatteria tuottajana ja Luke kirjoittaa näytelmiä. Sitten Luke näkee Ninan ja rakastuu jerjettömästi. Hän on valmis antamaan mitä tahansa Ninan vuoksi, mutta mihin Nina on valmis?

Ihmissuhteet ovat tärkeä teema teoksessa. Luke rakastaa Ninaa järjettömästi, mutta se ei ole hyväksi hänelle; hän kamppailee itsensä toteuttamisen ja muille antamiensa lupausten ja Ninan välillä. Luke päätyy jopa haavoittamaan parhaita ystäviään Paulia ja Leighiä Ninan vuoksi. Nina taas haluaisi kaiken: sekä menestyksellisen uran että rakkauden ja hyväksymisen. Vaikka Ninan avioliitto ei ole onnellinen, hän ei kuitenkaan osaa lähteä. Nousee esiin kysymys siitä, että miten paljon voi tehdä rakkaansa eteen? Voiko olla onnellinen ihmisen kanssa, joka pyytää ehtona yhdessäololle jättämään kaiken muun? Rakastaa voi silloinkin, mutta onko se pidemmän päälle sen arvoista?

Tapahtumat sijoittuvat 60-luvun Lontooseen, ja aikakausi onkin elävästi kuvattu. Teosta lukiessaan tuntee todella katsovansa toiseen aikaan. Jones on siis tehnyt taustatyönsä hyvin. Luin juuri Riikka Pulkkisen Totan, joka sijoittui myös 60-luvulle, mutta siinä kuvaus oli paljon, paljon ylimakaisempaa. Tässä romaanissa todella tunsi seuraavansa eri aikakauden tapahtumia.

Sivuhenkilöt jäivät valitettavasti vähän yksiulotteisiksi. Hahmot olivat mielenkiintoisia, heidän luomiseensa oli nähty vaivaa ja he todella tuntuivat oikeilta ihmisiltä. He kuitenkin olisivat voineet olla esillä enemmänkin, olisin mielelläni lukenut lisää Luken äidistä ja isästä, Leighistä, Ninan tädistä ja Ninan puolisosta Tonysta. He tuntuivat valitettavasti vain yhden ominaisuuden omaavilta. Pääasiassa kirjassa siis keskityttiin Luken ja Ninan suhteeseen, kun olisin halunnut tietää heidän elämästään enemmän kaikkien näiden muiden ihmisten ympäröiminä. Toisaalta ehkä kirjoittaja juuri siksi teki heidät "ohuiksi", jotta lukija voisi itse täydentää loput aukoista.

Kaiken kaikkiaan minusta Ehkä rakkaus oli totta oli hyvä teos, mutta kaiken kuulemani kehun jälkeen odotin siltä enemmän. Teos vähän junnaa paikoillaan; tuntuu kuin siinä toisteltaisiin samoja asioita. Mainiota kesälukemista se on siitä huolimatta.


http://www.otava.fi/kirjat/9789511284987/#.Va9i9Pntmko

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Riikka Pulkkinen: Totta

TottaTotta on Riikka Pulkkisen toinen teos, ja hänen ensimmäistä teostaan Rajaa kehuttiin todella paljon. Totta ilmestyi vuonna 2010 Otavan kustantamana.

Totta kertoo Ahlqvistin perheen historiasta ja nykytilanteesta: isoäiti Elsa on arvostettu psykologian professori, joka on sairastunut syöpään. Hän haluaa viettää viimeiset hetkensä kotona perheensä kanssa. Isoisä Martti taasen on jo eläköitynyt taiteilija, arvostettu sellainen. Heidän lapsensa on Eleonoora, lääkäri joka kätkee huolensa äidistä komenteluun. Eleonooran lapset ovat Anna ja Maria; Maria opiskelee äitinsä tavoin lääkäriksi, Anna taas kirjoittaa graduaan. Anna on teoksessa yksi tärkeä kertoja; hän saa kuulla oman äitinsä lastenhoitajana toimineesta Eevasta, isoisänsä entisestä rakastajattaresta. Lukija sukeltaa monimutkaiseen kuvioon, jossa linkittyvät 1960-luku ja nykyaika: kuka teki ja mitä, kuka rakasti ja ketä.

Teoksen teemoina ovat kielletty rakkaus, läheisen kuolemaan valmistautuminen, rakkaus hoitolapseen ja nuorena oman maailmankuvansa rakentaminen. Pidin jäsennystavasta: Anna saa kuulla 2010-luvulla asioista, joista seuraavassa luvussa kerrotaan Eevan näkökulmasta niiden tapahtumahetkellä 1960-luvulla. Välillä se on vähän sekavaa, mutta pääasiassa se toimii. Tarinaan jää aukkoja, mikä vähän harmittaa ainakin minua. Esimerkiksi mitä Annalle ja Lindalle kävi, mikä Eevalle tuli, miksi yksi maalaus oli toisen alla, miksi Kerttu ei ollutkaan oikeasti nimeltään Kerttu. Kaikenkaikkiaan rakenne kuitenkin on toimiva.

Sitten pari sanaa henkilöhahmojen yhteiskuntaluokasta. He kuulunevat ylempään keskiluokkaan akateemisine kuolutuksineen ja Stockmannin Delin lounassalaatteineen. Näen kuitenkin teoksen todellisuuden aika yksinkertaistettuna ja jopa kärjistettynä: mitään muuta kauppaa ei mainita nimeltä, mutta Stockmann tai sen Deli mainitaan ainakin viidesti. Anna kirjoittaa graduaan, mutta hän vain huokailee ystävälleen puistossa että pitää lukea enemmän. Itsekin vain muutaman yliopisto-opintopisteen suorittaneena voin sanoa, ettei todellisuus ole noin helppoa.  Ei sanaakaan ahdistuksesta, pitkiksi venyvistä illoista lukien, ei opiskelutavoista, ei professoreista. Aika outoa, koska kirjailijan omien nettisivujen mukaan Pulkkinen itse opiskelee Helsingin yliopistossa, joten ammennuspohjaa luulisi riittävän. Kokonaan toinen asia on vielä syöpäsairauden kuvaaminen. Teoksessa Elsa alkaa olla aika loppuvaiheessa, häntä ei leikata tai mitään. Siitä huolimatta hän vain järjestelee puutarhajuhlia, tekee salaattia korkokengät jalassa ja ui meressä. Totta kai syöpää on erilaista ja sairaus etenee eri ihmisillä eri tavoin, mutta koin kuvauksen epärealistisena. Kaksi läheistäni ovat kuolleet syöpään vuoden sisällä, eivätkä he todellakaan juoneet viiniä puutarhassa loppuaikoina.

Teoksesta ei voi puhua puhumatta sen kielestä. Pikaisen gallupin jälkeen romaanin lukeneihin kieli joko iskee tai sitten ei. Jotkut pitävät siitä kovasti, minä valitettavasti en. Ehkä olen vain liian proosallinen.


 ..."Taivaalla on alkukesän ujosteleva kuu. Nauru ulottuu sen hullunkurisesti vinkottavaan sirppiin"...
"Hämmästyneet männyt..."

Miksi kuu on ujo? Se on taivaankappale, joka on kiertänyt maapalloa aina; sen asema on täysin varma. Mitä männyt taas hämmästelisivät? Ne ovat pitkäikäisiä ja nähneet jo yhtä jos toista. Kieli tuntuu mutenkin liian laskelmoidulta ja tarkkaan harkitulta, kuin jokaista sanaa olisi erikseen harkittu. Se on "täydellinen", ja juuri siksi sitä ei ole niin miellyttävää lukea, koska elämäkään ei ole täydellistä. Ihmiset sanovat vahingossa väärin, ja he korjaavat sitten.

Kaikkineen en valitettavasti pitänyt Totasta. Aion kuitenkin lukea myös Pulkkisen Rajan ja Vieraan
laajentaakseni näkökulmaani. Suosittelen myös sinua, tämän postauksen lukijaa tutustumaan ja päättämään itse :)

kuva: http://riikkapulkkinen.com/