keskiviikko 26. elokuuta 2015

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Kerro minulle jotain hyvää on ehdottomasti yksi vuoden kaunokirjallisista tapauksista. Se kertoo neliraajahalvaantuneen Willin ja hänen henkilökohtaisen avustajansa Louisan välisen rakkaustarinan.

Jojo Moyes
Kerro minulle jotain hyvää
Me before you 2012
Gummerus 2015
Will oli menestyvä, täysillä elävä liikemies ja maailmanmatkaaja, kunnes jäi moottoripyörän alle ja halvaantui. Sen jälkeen hän ei ole voinut tehdä mitään itse, ja hänen maailmansa synkkeni kokonaan. Louisa taas oli aina asunut samassa pikkukaupungissa ja pyörinyt koko elämänsä samojen ihmisten parissa tutuissa ympäristöissä. Kun Louisa meni töihin Willin henkilökohtaiseksi avustajaksi, alku ei todellakaan ollut lupaava. Mitä yhteistä olisi pyörätuoliin loppuelämäkseen sidotulla kiipeilijällä ja tytöllä, joka kykenisi mihin tahansa, muttei halua tehdä mitään? Lopulta päähenkilöiden kemiat alkavat kohdata, ja he alkavat vaikuttaa toisiinsa.

Teoksessa pidin sen aitoudesta. Lukiessani Will ja Lou tuntuivat läheisiltä ihmisiltä, jotka olen aina tuntenut. Willillä oli ollut kunnianhimoa, ahkeruutta ja päämäärätietoisuutta, nyt hän oli katkera. Lou taas oli turvallisuudenhakuinen ja piti siitä mitä hänellä oli. Vaikka hän oli aina asunut pikkukylässä, hän oli kuitenkin innovatiivinen keksiessään Willille ohjelmaa. Hahmot heittelivät mielikuvituksellisia kommentteja, ärsyyntyivät ja ihastuivat. Se kaikki on elämää.

Teoksessa on kuitenkin eräs tärkeä juonenkäänne, joka panee Loun ahtaalle. Hänen on keksittävä jotain hyvää Willille- ja pian. Hän on alkanut välittää Wlillistä, eikä työpaikka ole enää samantekevä.

Minä nauroin ja itkin tätä romaania lukiessani. Noin puolessa välissä oli vakuuttunut, että se olisi uusi lempikirjani ja haluaisin juosta saman tien kirjakauppaan ostamaan sen omakseni, mutta nyt en enää ole niin varma. Mielestäni kirja olisi saanut loppua muutamaa kymmentä sivua ennen kuin se tuli päätökseensä.

Romaani oli koskettava ja aito. En oikein tiedä mitä muuta voisin sanoa siitä yhtä varmasti.


"Puoli kahdelta äiti lähetti minulle tekstiviestin kertoakseen, ettei isä päässyt autolla kadulle. "Älä lähde kotimatkalle soittamatta meille ensin", hän ohjeisti. En ollut varma, mitä hän aikoi tehdä soitettuani- kenties lähettää isän minua vastaan kelkan ja berhandinkoiran kanssa?"

"Rouva Traynor seisoi ihmisjoukon laidalla tuijottaen kaaosta kuin kapinoivia talonpoikia kummasteleva Marie Antoinette."  

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani


Charlotte Bronte
Kotiopettajattren romaani
Jane Eyre
1847
Kotiopettajattaren romaani on Charlotte Bronten toinen oma proosallinen teos, ja ensimmäinen joka julkaistiin. Hän kirjoitti sisarustensa Emily ja Anne Bronten kanssa pienen runoteoksen nimeltään Poems, joka jäi melko huomaamattomaksi. Tästä sisarukset saivat energiaa kirjoittaa omia romaanejaan: Emily kirjoitti Humisevan harjun, Anne Agnes kotiopettajattaren ja Charlotte The Professorin. Ensimmäiset kaksi julkaistiin, toisin kuin Charlotten The Professor. Hän vaihtoi aihetta ja kirjoitti Jane Eyren, Kotiopettajattren romaanin, ja se julkaistiin jo kuuden viikon kuluttua, samana vuonna 1847  kuin Humiseva harju ja Agnes kotiopettajatarkin. Ilmestyessään Kotiopettajattaren romaanista tuli jättimenstys, aikansa "bestseller" aidon kertojan, muodin mukaisen kolmiosaisen rakenteen, tarkan luontokuvauksen, rehellisen, kunniallisen ja työteliään sankarittaren, ja tietenkin kaiken voittavan rakkaustarinan ansiosta.

Kotiopettajattaren romaani kertoo Jane Eyrestä, ensin lapsuudesta sisäoppilaitoksessa ja sittemmin rikkaan herra Rochesterin holhokin kotiopettajattarena. Jane rakastuu isäntäänsä, mutta tällä on synkkä salaisuus. Jane kohtaa vastoinkäymisiä, päätyykö hän lähetyssaarnaajaksi Intiaan, herra Rochesterin puolisoksi vai kenties jotain muuta?

Romaanissa on monia aineksia, jotka tekevät siitä klassikon. Kertoja on aito, häneen voi luottaa. Minäkertoja kuvaa rehellisesti vaikeuksia ja taisteluita oikein tekemiseksi. Päähenkilö Jane Eyre on rehellinen ja älykäs, ja hän ei valitse helppoa osaa itselleen sellaisen saadessaan vaan haluaa olla kunniallinen ja pitää kiinni periaatteistaan, vaikka se tuottaa suurta luopumisen tuskaa. Siksi hän on kunnioitettava hahmo.
             Teoksessa on selkeästi kolme eri osaa: Janen lapsuus, aika Thornfieldin kartanossa ja aika hänen sieltä lähdettyään, joten siinä on monia eri tapahtumia eikä koko ajan vain jankata yhtä ja samaa. Siksi teosta on mukavaa lukea. Juonenkäänteitä on paljon, ja se luo romaaniin ennalta-arvaamattomuutta. Toisaalta jotkut juonenkäänteistä eivät vaikuta niin uskottavilta "itsenäisiltä tapahtumiltaan", jotka johdattaisivat tarinan tiettyyn suuntaan, vaan pikemminkin tuntuu siltä kuin ne olisi ollut pakko sisällyttää tarinaan, jotta se saataisiin kulkemaan tiettyyn suuntaan.

Ennalta-arvattavuudesta tai -arvaamattomuudesta päästäänkin teoksen dramaattisuuteen. Minun mielestäni romaania voisi sanoa jopa hiukan melodramaattiseksi: siinä esiintyy jopa mystisiä tapahtumia: on enneunia, ja kuullaan rakastetun sanat satojen mailien päästä. Myös valitettavasti teoksessa tuntuu olevan vain yksi totuus. Kaikki muut voivat tehdä Janelle vääryyttä ja erehtyä, mutta Jane aina taipuu marttyyrimaisesti tai sitten hän taistelee itselleen oikeutta vääryyden ikeen alta. Jane voi saavuttaa lasten luottamuksen ja toimia loistavana opettajattarena, hän on ahkera ja rakastettava. Milloin Jane tekisi virheen? Sivuhenkilöt tuntuvat omaavan vain yhden ominaisuuden, jonka perusteella Jane voi suhtautua heihin jollain tavalla. Esimerkki: rouva Reed on itsekäs paskiainen, joka kohtelee aina pikku-Janea huonosti, jopa estää tätä lähtemästä rikkaan sukulaisen luokse. Helen Burns taas on lempeä ja Jumalaan luottava, joka ei lavantaudin riehuessakaan pelkää kuolemaa. Janen serkut Mary ja Diana ovat viehättäviä ja älykkäitä, mutta heille ei suoda sen suurempaa osaa. Rochester valehtelee aika tärkeästä aisasta vain saadakseen Janen omakseen. Yhteenvetona: Jane on liian täydellinen, muut hahmot ovat liian yksiulotteisia. Kuten sanoin aiemmin joidenkin juonenkäänteiden olevan liian selviä, olevan olemassa vain johtaakseen tarinaa johonkin tiettyyn suuntaan, niin yhtälailla tuntuu siltä, että sivuhahmot ovat olemassa vain saadakseen Janen näyttämään paremmalta.

Vielä pari muuta teemaa romaanista. Kotiopettajattaren romaani on aika uskonnollinen, mikä tuntuu oudolta nykyajan lukijasta. Esimerkiksi samalla vuosisadalla kirjoitetut Jane Austenin romaanit eivät ole läheskään yhtä uskonnolllisia. Kai se on kuitenkin yksilöstäkin kiinni, olihan toisaalta Bronten isä pappi, joten eipä se ole ihmekään.

Viimeisenä täytyy mainita vielä tarkasta miljöökuvauksesta. Esipuheessa kerrotaan Bronten itsensä pitäneen luonnon tarkkailusta, joten siinä lienee syy miksi Jane Eyrekin kiinnittää huomiota luontoon. Kuvaus auttaa lukijaa kuvittelemaan Englannin maaseudun, mutta kuvaus on ehkä hiukan liian tarkkaa sen suhteen, missä kohtaa maisemaa mikäkin kanervikko oli. Enemmän pidin kun kertoja kertoi miten maisema vaikutti häneen.

Lopuksi voidaan todeta, että Kotiopettajattaren romaani on ansainnut paikkansa klassikoiden joukossa rehellisen kuvauksensa ja juonenkäänteidensä ansiosta. Valittettavasti on sanottava, että melodramaattisuutensa ja jopa tietynlaisen yksiulotteisuutensa takia olisin pitänyt tästä enemmän 13-vuotiaana. Vähän kehittämällä sivuhenkilöitä ja juonenkäänteitä moniulotteisemmiksi tästä olisi voinut saada todellisen aarteen.

tiistai 4. elokuuta 2015

John Green: Arvoitus nimeltä Margo

John Green
Arvoitus nimeltä Margo/2015
Paper towns/2008
WSOY
John Greenin tunnetumpi, valtaisan suosion saavuttanut teos Tähtiin kirjoitettu virhe ilmestyi vuonna 2012 (suomeksi 2014), ja Arvoitus nimeltä Margo on hänen aiempaa tuotantoaan (alkuperäisteos Paper towns vuonna 2008, suomeksi vasta nyt 2015). Ajatukseni tässä oli vähän se, etten lue ensin "ykköshittiä", vaan jonkun toisen teoksen kirjailijalta, jotta osaan sitten paremmin arvioida "ykköshittiä". Järkevääkö, ehkä ei, mutta näin nyt toimin kuitenkin. Päätökseeni vaikutti myös traileri, jonka näin kirjasta tehdystä elokuvasta ja sain teoksesta positiivisen käsityksen.

Arvoitus nimeltä Margo kertoo Quentinistä, aivan tavallisesta nörttipojasta, joka on aina ollut ihastunut naapuriinsa Margo Roth Spiegelmaniin. Margo on upea, ja hän tekee eri asioita kuin tavalliset kuolevaiset, margojuttuja. Kaikki alkaa siitä, kun pitkään Quentinille niin etäisenä pysynyt Margo ilmestyy keskellä yötä pojan ikkunaan ja pyytää tätä mukaansa koko yön kestävälle kostoretkelle, jossa muun muassa murtaudutaan SeaWorldiin ja piilotetaan kissakala vaatteiden sekaan. Q lähtee mukaan ja innostuu uudesta läheisyydestään tytön kanssa, mutta aamulla Margo on kadonnut. Alkaa vihjeiden tulkitseminen, selvittäminen minne tyttö on mennyt. 

Teos on nuortenkirja, ja sen kyllä huomaa. Teemat, kuten oman paikkansa etsiminen ja rakkaudenkaipuu liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään ja aikuiseksi kasvamiseen. Välillä kirja saa synkkiäkin sävyjä, mutta pääasiassa romaani etenee melko kevyesti, nimenomaan nuoren ajatusmaailmasta katsottuna. Kieli on jouhevaa, henkilöhahmot ovat eläväisiä ja huumoria löytyy. Tästä syystä suosittelisinkin kirjaa esimerkiksi sellaisille nuorille, jotka eivät lue niin paljoa, ja haluaisivat lukea jotain tavallista ja mukavaa. Tähän tarinaan on todella helppoa hypätä mukaan.

Kirjassa tärkeä huomio on se, että emme oikeastaan voi tietää ikinä kaikkea toisista ihmisistä. Kaikilla ihmisillä on tutustaan, vaikkapa Margosta, erilainen kuva. Nämä kuvat eivät kuitenkaan ole ikkunoita kyseiseen ihmiseen, siihen mitä hän todella on, vaan peilejä tuttuihin, katsojiin, siihen miten he näkevät toisen ihmisen ja se kertoo nimenomaan heistä enemmän kuin varsinaisesta kohteesta. Itse kukin varmasti tietää käyttäytyvänsä eri tavoin eri ihmisten seurassa, joten kuva itsestä on eri eri katsojille.

P.S. Hain tänään kirjastosta Tähtiin kirjoitetun virheen, katsotaan onko se yhtä hyvä ;)


..."Minusta oli aina tuntunut siltä, että piti olla tärkeä saadakseen vihollisia. Esimerkki: historiassa Saksalla on ollut enemmän vihollisia kuin Luxembourgilla. Margo Roth Spiegelman oli Saksa. Ja Iso-Britannia. Ja Yhdysvallat. Tsaarin Venäjä. Minä olen Luxembourg. Istun vain aloillani, hoitelen lampaita ja jodlaan."...