perjantai 27. joulukuuta 2013

6/20- Tuntematon sotilas

Moi taas! Sain Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan luettua, ja tässä on sen tehtävä.

Teen tehtävän


16. Oma tehtävä, joten kirjoitan siitä, minkälaisena kirja kuvaa sotaa. 

Asiasta on sovittu opettajan kanssa :)

Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan on sanottu kuvaavan Jatkosotaa rivimiehen näkökulmasta, ja tästä olen samaa mieltä. Romaanissa olisi voinut olla paljonkin filosofista ja psykologista pohdintaa sodan ja toisen ihmisen tappamisen oikeutuksesta, mutta tätä pohdintaa ei ollut. Kirja oli siis hyvin käytännönläheinen ja siinä kuvattiin, kuinka konekiväärikomppania käyttäytyi rintamalla. He eivät edes yhdessä keskustelleet tappamisen oikeutuksesta, saatika käyneet juttelemassa esimerkiksi sotilaspastorin kanssa, vaan uusille täydennysmiehillekin sanottiin heti kättelyssä, että tappaminen pitää hyväksyä omassatunnossaan. Saatettiin jopa vitsailla, kuinka tapettavat vastustajat eivät ole edes ihmisiä.

Kirja kuvaa sotaa kriittisesti ja negatiivisesti, ja sotilaita ilman runebergiläistä sankarimyyttiä. Romaanissa tulee ilmi, kuinka miehiä pelottaa, ja aina on nälkä ja puute. He suorittavat tehtävänsä, koska ne ovat heille määrätty. He pitävät yllä niin sanotusti "aatteen paloa" jotta jaksaisivat jatkaa ja sota ei jäisi luovutusvoitoksi. 

Tuntematon sotilas on todellakin suomalaisen sotilaan muistomerkki, Siinä kerrotaan suoraan, että sotilaita pelottaa, mutta he ovat kuitenkin rehellisiä ja yritteliäitä. Kuvatun konekiväärikomppanian jäsenistä yksikään ei harkitse rintamalta karkaamista, eivätkä he myöskään suunnittele antautumista. Sotilaat ovat siis asialleen omistautuneita.

Romaanissa toistuu ajatus siitä, että sodankäynti on turhaa. Miehiä kaatuu koko ajan, ja lopputulos on, että Suomi joutuu perääntymään Neuvostoliiton lyödessä Saksan. Voisi jopa sanoa, että muutamien ihmisten päätösten takia moni kansakunta joutuu kärsimään. Sotilaita tämä raivostuttaa varsinkin kirjan loppupuolella, kun heidän työnsä ja kärsimyksensä heitetään hukkaan. Monet myös miettivät sitä, kuinka oma maatila menetettiin Neuvostoliitolle, tai raskaana oleva vaimo on kotona yksin lasten kanssa, tai vastikään kihloihinmenneenäkin täytyy puoliso jättää sodan takia ja tulla rintamalle.

Yhteenvetona voisi sanoa, että sotaa kuvataan hyvin maanläheisesti ja sotilaita kunnioittaen.

... Rokka pani sormusverstaansa vehkeet sängyn alle ja sanoi: 
- No nii, poika. Tule! Issäis opettaa siut sotimaa.
- Mitä aseita?
-Siel on kyl.
He nousivat korsusta yhdyshautaan, ja Rokka kuljetti Hauhian pienen haudanmutkan taakse, jossa oli riuku.
- Täss on käymälä.
- Onko noi lentolehtisiä?
- On. Hää meil laitteloo käymäläpaperinkii.
Rokka näytti lentolehtistä, jossa suomalaisia sotilaita kehotettiin tappamaan upseerinsa ja siirtymään puna-armeijan puolelle.
- Näät sie mitä tääl toisella puolella on? Tää lappu jos kell' on mukana ku antautuu ni sille taataa henk. Jot piä sit mielessäis. Ota mukkaa ko lähet. 


Tuntematon sotilas (Bestseller)
kuva: http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510182123

Lopuksi vielä sellaista tilannepäivitystä, että sain joululahjaksi Stefan Mosterin Rakkaat toisilleen- romaanin ja Koirien maailmanhistoria- tietokirjan. Rakkaat toisilleen on jo hyvässä vauhdissa, joten saatan saada sen tehtävän tänne jo ennen loman loppumista . :)

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

5/20- Lumen taju

Viides kirja on nyt luettu, eli ensimmäinen neljäsosa on suoritettu! Aika huikeeta! Kirja oli siis Peter Hoegin vuonna 1992 (suom 1993) ilmestynyt Lumen taju.

Teen kirjasta tehtävän


1. Kirjoita kirjasta arvostelu.

Lumen taju alkaa siitä, kun kuusivuotias Tanskassa asuva grönlantilaispoika Esajas putoaa katolta ja kuolee. Tapaus on outo: jäljet katolla viittaavat siihen, että hän olisi hakenut vauhtia hyppyyn eikä vain horjahtanut reunan yli. Tapausta ei kuitenkaan tutkittu murhana, sillä lumessa ei ollut kenenkään muun jälkiä.

Esajaksen naapuri, 37-vuotias kirjan päähenkilö Smilla Jaspersen on kuitenkin eri mieltä. Hänkin on Tanskassa asuva grönlantilainen; matemaatikko, joka tuntee lumen ja jään. Hän tietää, ettei poika olisi ikinä mennyt katolle vapaaehtoisesti, vielä vähemmän leikkimään eikä varsinkaan tekemään itsemurhaa. Niinpä Smilla alkaa jäljittää murhaajaa.

Päähenkilö Smilla on erikoislaatuinen hahmo. Hän on älykäs ja uhkarohkea ja hän osaa päätellä ja yhdistää asioita. Hän ei turvaudu helpoimpaan vaihtoehtoon ja hyväksy Esajaksen kuolemaa, vaan uhkaa monesti, terveyttään, vapauttaan ja henkeäänkin tutkiessaan tapausta. Smilla onkin niin mukava hahmo siksi, että hän on niin ennalta-arvaamaton. Hän tulee ovista läpi ja kävelee veden päällä. Hänellä on lumen taju.

Lumen tajusta huomaa, että on olemassa kirjallisuutta ennen ja jälkeen ilmastonmuutoksen. Kirja on kirjoitettu vuonna 1992, ja siinä kuvaillaan monesti jäätikköjen ikiroutaa mikä kuitenkin sulaa nykyään.

Teoksessa positiivista: Lumen taju on erittäin moniulotteinen kirja. Siinä pohditaan murhan selvittämisen lisäksi grönlantilaisten asemaa Tanskassa, huumeiden salakuljetusta, ihmisten oikeutta luonnonvaroihin ja ihmiskokeita. Lisäksi Hoegin kirjassa käyttämä kieli on erinomaista.

Teoksessa negatiivista: Sivuhenkilöitä on paljon ja he jäävät hiukan pinnallisiksi. Kirjaa lukiessa pitää koko ajan miettiä, että kuka oli kuka ja kuka tekikään mitä. Toinen huono puoli on se, että Lumen taju pitää otteessaan loppuun asti; lukija odottaa henkeä pidätellen loppuratkaisua, joka jää melko avoimeksi.

Seuraavaksi ote kirjasta. Mielestäni tämä kuvaa hyvin Smillan ajatuksia ja Hoegin taitojana kirjoittajana.

..."Muistan hänen huolehtivuutensa, hänen änkytyksensä, hänen syleilynsä, tunteen hänen persoonallisuutensa jyhkeästä ytimestä. Kun kuvat alkavat hehkua liian voimakasta kaipausta, keskeytän ne. Tai ainakin yritän. 
     Se ei ole rakastumista. Näen liian selkeästi rakastuakseni. Rakastuminen on eräänlainen mielensairaus.Läheistä sukua vihalle, kylmyydelle, kaunalle, humalatilalle, itsemurhalle.
      Joskus- erittäin harvoin, mutta joskus silti- jokin palauttaa minun mieleeni elämäni rakastumiset. Kuten nyt.
       Edessäni päällystömessin pöydän takana istuu mies, jota he kutsuvat Torkiksi. Jos olisin kohdannut näin kymmenen vuotta sitten, minä olisin ehkä rakastunut häneen.
       On ihmisiä, joiden säteily liukuu läpi suojauksemme, läpi kaikkien meidän välttämättömien ennakkoluulojemme ja estojemme, suoraan sisuksiin. Se on pari minuuttia sitten kietonut lukinverkkonsa minun sydämeni ympärille ja nyt verkko kiristyy. Tunne sulautuu yltyvään kuumeeseen, joka on elimistön vastaus kärsimäänsä ylikuormitukseen. Yhdessä ne synnyttävät vihlovan päänsäryn.
        Kymmenen vuotta sitten päänsärky olisi voinut muuttua vakavaksi toiveeksi painaa suu hänen huulilleen ja nähdä hänen menettävän itsehillintänsä.
       Nyt pystyn tarkkailemaan, mitä itsessäni tapahtuu, täynnä harrasta kunnioitusta itse ilmiötä kohtaan, mutta tiedostaen että se on pelkkä hetkellinen, vaarallinen harha."...


kuva: http://kirjoihinkadonnut.blogspot.fi/2012/02/peter-heg-lumen-taju.html

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kirjamessut 27.10.2013

Olin tänään Messukeskuksessa Kirjamessuilla. En ole ennen ollut sellaisilla ja nähtävää riitti! :) Näin tietenkin paljon kirjoja monilta eri kustatamoilta sekä kirjailijoita, muun muassa Jari Tervon ja Tuomas Kyrön. Seurasin muutamaa luentoa, jotka olivat:

10.30 Haastattelu saksalaisesta kirjailijasta Stefan Mosterista ja tämän teoksesta Lieben sich zwei- Rakkaat toisilleen. Vaikka haastattelu ei ollut kovin sujuva, kirja jäi kiinnostamaan ja aion lukea sen!

Rakkaat toisilleen kuva ja takakansiteksti http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522341258

Ines ja Daniel asuvat Hampurin uudella, arvostetulla HafenCity-alueella. Vaikkei kauniisti ja hyvällä maulla sisustetun asunnon näköala aivan merelle olekaan, isolle joelle kuitenkin. Daniel on menestyvä kaupunkisuunnittelun ammattilainen ja työskentelee isossa konsulttitoimistossa. Ines puolestaan pyörittää omaa viinikauppaansa, johon perheen viininviljelytausta on antanut hyvät lähtökohdat.Aviopari on jättänyt kotiseudun ahtaat ympyrät taakseen ja tulevaisuus suurkaupungissa näyttää valoisalta ja innostavalta. Ines ja Daniel rakastavat toisiaan ja toivovat lasta. Heidän toiveensa vain ei näytä toteutuvan kovin nopeasti, ja suhde saa aluksi melkein näkymättömiä säröjä. Vähä vähältä rakastava pari ajautuu outoon kehään, josta ei tunnu olevan ulospääsyä.Stefan Mosterin intensiivinen ja analyyttinen kerronta porautuu avioliiton sileän julkisivun taakse. Myötätuntoisesti mutta armottoman tarkkanäköisesti hän tutkii jännitteitä ja psykologisia voimavirtoja, joita pariskunnan hienotunteisen ja tahdikkaan keskinäisen kanssakäymisen alla piilee.

 11.30 Kiinnostaako suomalainen kirjallisuus Saksassa? Jyrki Vainonen haastatteli Timo Parvelaa ja Stefan Mosteria. Aihe oli mielenkiintoinen, mutta keskustelussa harhauduttiin mielestäni liikaa  epäolennaisiin asioihin, kuten agenttien ammattitaidon pohtimiseen.

12.00 Merete Mazarella pohtii omasta elämästään kirjoittamista. Hän alleviivasi sitä, että pitää laittaa rohkeasti tapahtumia ja repliikkejä kun kirjoittaa omaelämäkertaa.

12.30 Jari Tervo kertoi 70-luvulle sijoittuvan teoksensa Esikoisen  kirjoittamisesta. Hän puhui todella humoristisesti! Hän esimerkiksi pohti, että miksi nykyaikana ei ole enää 70-luvun ruokalajeja- ja vastasi siihen itse, että "Täysin syystä!"

4/20- Anna karenina

Nyt on siis Anna Kareninan tehtävän aika! Teen tehtävän


3. Vertaile kirjaa ja siitä tehtyä elokuvaa/teatteriesitystä/peliä.

  Venäläinen Leo Tolstoi kirjoitti Anna Kareninan vuosina 1875-1877. Se kertoo kahdesta rakkaustarinasta: kaikkien sääntöjen mukaan sujuvan Levinin ja Kittyn rakkaustarinan ja kaikkia sääntöjä rikkovan Annan ja Vronskin. Katsomani elokuva oli uusin versio, vuonna 2012 ilmestynyt Joe Wrightin ohjaama ja Tom Stoppardin ohjaama Anna Karenina.

Kirja
 Kirja oli pitkä, 910 sivua ja välillä tuntui että asiat eivät mene eteenpäin ollenkaan. Vauhti on tasaisen rauhallisesti etenevä ja se kertoo todella tarkasti ihmisten tunteista, ajatuksista ja tarkoitusperistä. Levinin yhteiskuntapoliittisista ajatuksista kerrotaan paljon ja ne tunnetaan muutenkin maailmalla ylipäätään tolstoilaisina ajatuksina; ehkä Tolstoi kirjoitti Leviniin itseään. Leo Tolstoi tahtoi luopua omaisuudestaan köyhien hyväksi ja tehdä ruumiillista työtä. Samoin Levin ihailee talonpoikien yksinkertaista elämäntapaa. Annan ajatuksista kerrotaan myös paljon. Hän on elänyt koko elämänsä ilman romanttista rakkautta ja intohimoa. Hän elää sovinnaista elämää, kunnes tapaa Vronskin ja saa kaikki mahdollisuudet onneen. Hän on kuintenkin tottumaton antamaan rakastetulleen vapautta ja häntä kalvavat epäilykset ja syytökset. Tämän takia lukija ymmärtää hänen valintansa.

Elokuva
Elokuvaan oli otettu kirjan tärkeimmät kohtaukset, ja kohtauksesta toiseen siirryttiin teatterityyppisesti lavasteita vaihtamalla. Mielestäni tämä teki elokuvasta katkonaisen. Sinänsä elokuva toimi hyvin, sillä valitut kohtaukset oli toteutettu hyvin ja lavasteiden siirtämis-siirtymät säästivät aikaa. Kuitenkin elokuvasta jäi vaikutelma että se oli torso verrattuna kirjaan. Elokuvassa ei ollut ollenkaan kuvattu ihmisten ajatuksia, joten valintojen syytäkän ei voi ymmärtää.

Kaiken kaikkiaan suosittelisin ennemminkin lukemaan kirjan kuin katsomaan elokuvaa jos haluaa saada todellisen käsityksen Anna Kareninasta. Jos pelkästään katsoo elokuvan voi tuomita vanhan klassikon turhaan.


  Anna Karenina (WSOY:n klassikot)
kuva: http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510320051




keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Venäläinen klassikko luettu!

Taas on yksi kirja luettu!

Eli siis sain viimeinkin luettua Leo Tolstoin Anna Kareninan. Teen siitä viikonloppuna tehtävän, jossa vertaan sitä kirjasta tehtyyn elokuvaan. Viikonloppuna siksi, että silloin ehdin katsoa sen... :)

Ajattelin lukea seuraavaksi jotain hiukan lyhyempää kuin 910 sivua, joten kotoa löytynyt Peter Hoegin Lumen taju alkaa tänä iltana. Kirjastosta olisi löytynyt Victor Hugon Kurjat, mutta sen taidan siirtää hieman myöhemmäksi jotta ehdin suorittaa diplomin ensi kevääksi- tai ainakin luen muutaman lyhyemmän kirjan välissä. Palaan asiaan viikonloppuna.

P.S. Viikonloppuna osallistun Kirjamessuille Helsingissä-tulkaa tekin! Jo jännittää!

keskiviikko 21. elokuuta 2013

3/20- Juoksuhaudantie


Jo kolmas kirja on nyt luettu, ja kyseessä on Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie. Pelkäsin hieman ottaa kolmatta kirjaa yhtä aikaa luettavaksi, mutta tämän luin vain muutamassa päivässä! Kirja on todella helppolukuinen ja mukaansatempaava mikä on tietenkin hyödyksi lukudiplomia varten luettavassa kirjassa... :) Tosiaan, Luen siis lukudiplomia varten Tolstoin Anna Kareninaa ja äidinkielen kurssia (ÄI6) varten Sofi Oksasen Puhdistusta. Pitää keksiä jotain muuta nykyproosaan!

Mutta asiaan, tässä on tehtäväni Kari Hotakaisen teoksesta Juoksuhaudantie. Teen tehtävästä kaksi epilogin.

2. Kirjoita kirjaan uusi ensimmäinen tai viimeinen tai jokin muu luku - tai epilogi tai prologi.

~Epilogi-Sini~

Tänään on lauantai, viidestoista syntymäpäiväni. Juhlin sitä kavereiden kanssa kohta ja äidin ja vanhemman porukan kanssa huomenna. Äidiltä meinasi aamulla tulla itku kun se tarjoili täytekakkua sänkyyn ja antoi hopeiset korvakorut lahjaksi. Niin meinasi minullakin kun vedin mehua väärään kurkkuun äidin kiittäessä, että onneksi isä ei ole täällä.

Niin, isä. Isä joka on aina ollut vähän etäinen, laittoi Bostonista kortin, se yrittää uutta maratonennätystä siellä.
Valkoisen kellon oli posti jo aiemmin viikolla kiikuttanut. Miksiköhän se aina niitä lahjoja ja kortteja, sen seuraa olisin enemmän vailla. Minulle ei oikeastaaan ikinä kunnolla selvinnyt mitä tapahtui silloin kun olin vielä pieni, millainen isä oli silloin. Äiti on kertonut että se löi äitiä ja me lähdettiin isän luota, ja sitten se yritti ostaa talon että saisi meidät takaisin. Aika kummallista, eikö? Onkohan kenenkään muun perheessä käynyt näin?

Muistan hämärästi kun pienenä vietettiin aikaa järven rannalla. Äiti on näyttänyt joitakin vanhoja piirustuksiani, niissä kaikissa on äiti, isä, minä ja talo, joskus järvikin. Olisinpa ollut vanhempi silloin että olisin ymmärtänyt...

Isä sai silloin muutaman kuukauden vankeutta ja paljon sakkoja maksettavaksi, ja ilmeisesti sillä meni muutama vuosi aika huonosti. Mutta nyt sillä on työ, se opiskeli loppuun, rivarinpätkä vuokralla kun äti vakuutti että me muutetaan takaisin sen luokse vasta kun helvetti jäätyy umpeen, ja se juoksee. On se terapiassakin käynyt jo muutaman vuoden.

Eiköhän se selviä. Virtaset selviävät aina.


Juoksuhaudantie
kuva: http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510273159


torstai 8. elokuuta 2013

2/20-Ruoan terveysvaikutukset

Toinen kirja luettu,ja tällä kertaa Pirjo Saarnian kirjoittama tietokirja ruoan terveysvaikutuksista. Tässä sen tehtävä.

Tehtävä 12: Tee lukemastasi tietokirjasta noin 200 sanan tiivistelmä.

Miten ruoka vaikuttaa terveyteemme, ja miksi se on tärkeää? Kun miettii askel askeleelta,eikövätkö kaikki haluaisi olla terveitä? Jokainen yksilö haluaisi varmasti pienemmän riskin sairastua kansantauteihin ja virkeämmän olon jokapäiväiseen elämään. Perheet, koulu,työ- ja harrastusyhteisöt pitäisivät varmasti rauhallisuudesta ja yhteistyökyvystä. Myös yhteiskunnallisesti kansantaudit, kuten sydän-ja verisuonitaudit ovat ongelma. Ne aiheuttavat menetettyä työtehoa, sairauspoissaoloa ja alhaisempaa eläköitymisikää, ja lisäksi pitää vielä maksaa Kela-korvauksia lääkkeistä ja hoidoista. Kaikki siis hyötyisivät terveydestä.

Ruokavaliolla ei tietenkään voida parantaa kaikkia maailman sairauksia,mutta sillä voidaan ennaltaehkäistä monia. Esimerkiksi miksi turhaan kärsiä vatsavaivoista syömällä rasvaista ja vähäkuituista pikaruokaa, kun kuitupitoisella ruualla ja säännöllisellä ateriarytmillä voitaisiin välttää huono olo?

Tässä vaiheessa perimä tulee mieleen. Toki kaikilla ihmisillä on perintötekijöissään sairauksiin altistavia geenejä,mutta paljon voi ja pitää kuitenkin vaikuttaa terveyteensä itse. Totta,kaikkea ei voida selittää,kuten miksi terveellisesti elävä sairastuu siinä missä epäterveellisesti elävä ei sairastu. Pääosin kuitenkin terveellisiä elintapoja noudattavat elävät pidempään ja terveempinä kuin epäterveellisesti elävät.

Mitä ne terveelliset elintavat sitten ovat? Onko olemassa kaksi vaihtoehtoa elämälle,terveellinen ja epäterveellinen? Mitään 100% oikeaa ja väärää ruokavaliota ei ole olemassa. On vain halu pitää huolta itsestään ja perheestään,mikä johtaa pieniin valintoihin joka päivä. Sellaisia ovat täysjyväruisleipä ranskanleivän sijasta, paljon marjoja, kasviksia ja hedelmiä,maitotuotteita päivittäin ja kalaa pari kertaa viikossa. Keitettyjä perunoita uuniranskalaisten sijasta. Säännöllinen ateriarytmi. Ei tupakkaa ja kohtuudella alkoholia. Pyörällä töihin ja pari kertaa viikossa mieluisen urheilulajin harrastamista.  Ei se ole rakettitiedettä.

Terveys on vaivannäkemisen arvoista,sillä kuka haluaisi tieten tahtoen itselleen vakavia sairauksia ja jatkuvaa huonoa oloa? Sitä vaivaa kun edes ei tarvitse nähdä paljoa. Jokainen osaa käyttää maalaisjärkeä. Jos ei tiedä,voi kysyä. Terveystiedon opettajat, työterveyshoitajat, lääkärit, ravitsemusterapeutit- kaikki he tekevät työtään meidän hyvän olomme edistämiseksi. Kaikki tuntevat ruokaympyrän ja -pyramidin,ja jos haluaa tarkempaa tietoa,kirjastot pursuavat tietokirjoja. Kaikki on mahdollista, kun vain päättää niin.


5156682_t.jpg
kuva: http://www.pirjosaarnia.com/5


lauantai 3. elokuuta 2013

1/20-Decamerone

Heippa kaikki lukijat!

Nyt olen lukenut ensimmäisen kirjani, joka on Giovanni Boccaccion novellikokoelma Decamerone. Tässä on sen tehtävä.

Tehtävä 1. Kirjoita kirjasta arvostelu.

Giovanni Boccaccio on kirjoittanut ja koonnut Decameronen vuoden 1350 tienoilla. Se ilmestyi ensimmäisen kerran italiankielisenä alkuteoksena Venetsiassa vuonna 1470. Tämä siksi että kirjapainotaito kehittyi vasta silloin. Decameronen ovat suomentaneet Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen. On todella vaikuttavaa että se on säilynyt klassikkona 763 vuotta!

Decamerone on proosaa ja se ei siis ole romaani, vaan novellikokoelma. Se on saanut klassikon maineen, ja syystä. Novellit ovat juoninovelleita, joissa on tiivistä kerrontaa ja juonenkäänteitä,sekä lopussa on käännekohta,jonka jälkeen loppu ratkeaa. Tämän huomaa jokaisesta novelista. Esimerkiksi kertomuksen naisen muuttamisesta hevoseksi lopussa on mielenkiintoinen käännekohta, joa seuraa selkeä loppuratkaisu.

Teos rakentuu sadasta novellista. Sen idea on, että ruton jyllätessä Euroopassa keskiajalla Venetsiasta lähtee sitä karkuun seitsemän nuorta naista ja kolme nuorukaista. He pakenevat läheisellä maaseudulle, jolla he viettävät kymmenen päivää eristyksissä kertoen toisilleen viihdytykseksi tarinoita. Tarinoista osa on Boccaccion itsensä kirjoittamia, ja osa esimerkiksi senaikaisia kansantarinoita. Tässä muutama esimerkki:

-kolmannen päivän yhdeksäs tarina on ollut Shakespearella innoittajana komediaan That ends well (Loppu hyvin,kaikki hyvin). Siinä Gilette pelastaa Ranskan kuninkaan ja pyytää palkkioksi rakastamaansa miestä Bertrand De Roussillania. Tämä ei siihen kuitenkaan suostu, ja rakastuu toiseen tyttöön. Gilette kuitenkin järjestää niin, että mies makaa hänen kanssaan miehen tajuamatta tytön henkilöllisyyttä. Gilette tulee raskaaksi ja synnyttää kaksi poikaa. Roussillan saa kuulla tästä, ja lopulta hän rakastuu Giletteen ja julistaa tämän vaimokseen.

-seitsemännen päivän ensimmäisestä tarinasta on olemassa tarkka vastine ruotsalaisessa sadussa. Tässä mies ja vaimo karkottavat naisen rakastajaa ovelta manaamalla, koska mies luuli häntä kummitukseksi.

Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Vastaavuudet on mainittu kirjan takana. Mielestäni teoksen arvoa ei kuitenkaan laske se, etteivät kaikki novelllit ole Boccaccion itsensä kirjoittamia. Eihän Elias Lönrotkaan kirjoittanut Kalevalaa itse, vaan kokosi sen kansanurunoista.

Teoksen kieli on yleiskieltä. Mietityttää vain, että oliko se ilmestyessään samanlainen kieleltään. Luultavasti sitä on muokattu. Mutta minkälainen se on kieleltään seuraavien 763 vuoden kuluttua? Häviääkö alkuperäinen hohto?

Decamerone on kirjoitettu renesanssin aikakaudella kritiikiksi keskiajalla vallinneita arvoja kohtaan. Kun keskiajalla kirkon ja uskonnollisuuden asema oli todella vahva, Decameronessa esiintyy rahaa, rakkautta ja oveluutta. Sitä on sanottu riettaaksi ja se on julistettu aikoinaan pannaan, koska aviopuolisot pettävät toisiaan ja kirkonmiehet toimivat opettamiensa arvojensa vastaisesti. Mielestäni siitä ennemminkin vain paistaa keskiajalla peitetty ja renesanssin aikana loistanut elämännälkä. Samat aiheet kuitenkin puhuttavat ihmisiä sukupolvesta toiseen ja sehän on kuitenkin ihmisen perusluonnetta: pienet huijaukset ja lemmenseikkailut ovat aina tapahtuneet ja tulevat aina tapahtumaan. Vaikuttavaa on, että kirja on säilynyt suosittuna läpi eri aikakausien. Luultavasti vastauksena on juuri ihmisen perusluonteen kuvaaminen ilman mitään sen kummempaa selittelyä.

Minusta teoksessa hyvää on se, että juoninovelleja on sata,ne kaikki käsittelevät suunnilleen samoja aiheita ja kaikki on kerätty suunnilleen samoihin aikoihin, eikä siellä ole kahta samanlaista. On hienoa, miten niin lyhyeen tilaan saa mahdutettua niin tarkkaan kuvaillun maailman ja niin hienon,monipuolisen tarinan. Se tekee mielestäni tästä teoksesta vaikuttavan.

Mielestäni huonoa teoksessa ei juurikaan ole,ainoastaan ehkä se, miten heppoisin perustein aviopuolison pettämistä perustellaan novelleissa. Mutta sekin pitää antaa anteeksi, koska siihen aikaan avioliiton solmiminen oli aivan erilaista kuin nykypäivänä. Nyt on vapaa menemään naimisiin kenen kanssa tahtoo, mutta silloin asiat olivat todellakin toisin. Aviopuolison määräsivät usein vanhemmat kumppanin suvun ja aseman mukaan, ja ikäeroa saattoi olla paljonkin. Eräässäkin tarinassa mies on menossa naimisiin, mutta antaa sitten morsiamensa parhaalle ystävälleen osoituksena ystävyden suuresta voimasta. Tämä oli hänelle sinällään helppoa, koska hän ei ollut koskaan nähnytkään morsiantaan. Tässä kontekstissa rakastajien tai rakastajattarien pito on ymmärrettävää, mitä se ei olisi tänä päivänä.

Decameronea ei oikein voi verrata muihin novellikokoelmiin, koska se tavallaan aloitti novellikirjallisuuden. Kaikkia muita novellikokoelmia voidaan verrata siihen, mutta ei sitä muihin. Ennemmin vertaisin sitä Cervantesin Don Quijoteen,koska sekin parodisoi. Cervantes sanoo Don Quijoten lopussa haluaneensa kritisoida veijariromaaneita, ihan niin kuin Decamerone kritisoi keskiajalla vallinneita arvoja.

Yhteenvetona, minusta Decamerone on ainutlaatuinen, loistavaa kirjallisuutta ja todellakin ansaitsee paikkansa klassikkona klassikoiden joukossa.

File:Waterhouse decameron.jpg  Waterhousen maalaus Decameron (1916)

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Hihhei!

Nyt on aihetta juhlaan,sillä olen vihdoin ja viimein saanut ensimmäisen kirjan luettua!
       Kyseessä on siis Giovanni Boccaccion Decamerone,sadan novellin kokoelma. Kirjoitettu vuonna 1350. Uskomatonta,miten yksi ainoa tavallinen kirja on säilynyt satoja vuosia ihmisten tuntemana! Sitä voi mielestäni kutsua jo klassikoksi ;).
        Tämä on siis vain pikapostaus, jossa kerron lukeneeni kyseisen kirjan. Tehty tehtävä ilmestyy myöhemmin tällä viikolla tänne, nyt on hieman kiirettä töiden ja iltakurssin kanssa.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kovaa lukemista on meneillään!

Kesäloma on pyörähtänyt käyntiin, ja mikäs olisi sen mukavampaa ajanvietettä kuin lukeminen! Minulla on tällä hetkellä menossa Boccaccion Decamerone, jonka olen pian lukenut ja teen siitä sitten tehtävän, josta lisää sitten täällä blogissa. Lisäksi luen erittäin mielenkiintoista tietokirjaa, nimittäin Pirjo Saarnian kirjoittamaa kirjaa nimeltä Ruoan terveysvaikutukset. Se on helppolukuinen, joten siihen tuskin menee kauaa. Lisäksi luen Tostoin Anna Kareninaa, mutta sen kanssa saattaa hiukan kestää 910 sivusta johtuen... Mutta luultavasti piakkoin ensimmäinen tehtäväni ilmestyy täällä blogissa! :)

torstai 30. toukokuuta 2013

Näin aluksi

Kirjoja, joita olen suunnitellut lukevani lukudiplomia varten:

1. Kotimainen nykyproosa
Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Tuomas Kyrö: Miniä

2. Ulkomainen nykyproosa:
Stefan Moster: Rakkaat toisilleen

3. Klassikot
Giovanni Boccaccio: Decamerone
Peter Hoeg: Lumen taju
Ray Bradbury: Fahrenheit 451
Ilmari Kianto: Punainen viiva
Jan Guillou: Pahuus
Dan Brown: Da Vinci-koodi
George Orwell: Vuonna 1984 ja/tai Eläinten vallankumous
Väinö Linna: Tuntematon sotilas
Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja
William Golding: Kärpästen herra
Leo Tolstoi: Anna Karenina ja/tai Sota ja rauha
J.D. Salinger: Sieppari Ruispellossa
Victor Hugo: Kurjat

4. Tietokirjat:
Pirjo Saarnia: Ruoan terveysvaikutukset