perjantai 13. lokakuuta 2017

Tartt: Tikli

Donna Tartt (s. 1963, Mississippi) on maailmankuulu kirjailija ja tunnettu erityisesti esikoisromaanistaan Jumalat juhlivat öisin, joka ilmestyi vuonna 1992. Hänen muut romaaninsa ovat Pieni ystävä (2003) ja tämä Tikli, josta hän voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 2013!
Kuvahaun tulos haulle tikli taulu
Donna Tartt
Tikli
suom. Hilkka Pekkanen
WSOY 2014

Tikli kertoo newyorkilaisesta Theosta, joka on 13-vuotiaana käymässä äitinsä kanssa taidemuseossa, kun siellä tapahtuu vakava räjähdys tappaen Theon äidin ja muita ihmisiä. Theo selviytyy nipin napin itse elävänä ulos pölyn ja sortuneiden seinien keskeltä, mutta yhtäkkiä maailmassa mikään ei käy järkeen. Museossa hän tapaa kuolevan miehen, joka pyytää Theoa viemään tämän sormuksen miehen yhtiökumppanille. Lisäksi sekavassa mielentilassaan Theo päätyy nappaamaan mukaansa pienen taulun, Carel Fabritiuksen 1600-luvulla maalaaman Tiklin. Theo lopulta vie sormuksen, ja silloin hän tutustuu entisöijä Hobieen. Poika ei kuitenkaan pysy pitkään New Yorkissa ennen kuin hänen isänsä tulee hakemaan hänet luokseen asumaan Las Vegasiin.

Isä on tehnyt työn uhkapelaamisesta, ja hän on paljon poissa kotoa pelireissuilla. Tämän ajan Theo on ilman vanhemman huolenpitoa, parhaan ja ainoan ystävänsä Borisin kanssa. Kahdestaan jääneet pojat pitävät itsestään huolta miten parhain taitavat, näpistävät ruokaa kaupasta, polttavat tupakkaa ja juovat limun puutteessa kaljaa autiomaan paahtavassa kuumuudessa.

Sattuman oikusta Theo joutuu kuitenkin palaamaan New Yorkiin, ja hänen tiensä erkanevat Borisista useiksi vuosiksi. Tänä aikana Theo aikuistuu asuen Hobien luona ja oppien tältä kaiken antiikkiesineistä sekä niiden myymisestä ja restauroinnista. Elämä kulkee jotenkuten uomissaan, kunnes eräs tarkkailija yhdistää pisteet ja huomaa maalauksen olevan Theolla, ja näin hän joutuu tukalaan tilanteeseen. Tapahtumien vauhti kiihtyy loppua kohti yllätysten seuratessa toisiaan.


Tikliä on mahdotonta kuvailla lyhyesti. Se on kasvutarina: päähenkilö Theon yli kymmenen vuoden aikuistumismatka ympäri Yhdysvaltoja keskiluokkien päivällispöydistä Vegasin aavikolle haistelemaan liimaa ja takaisin yksi maailman tunnetuimmista maalauksista salaisuutenaan.

Tartt onnistuu vangitsemaan lukijansa huomion ja viemään tämän kokonaan omaan maailmaansa; maailmaan, jossa kieli on runollista ja tapahtumia ei vain lätkäistä sellaisenaan lukijan eteen. Hänen kuvailunsa on henkeäsalpaavan kaunista:

"ja kun katsoimme toisiamme, minusta tuntui, että se hetki piirsi uudestaan tarkkarajaisesti ja lasinkirkkaasti esiin koko menneisyyden--"


Pidin siitä, kuinka tarinassa oli niin pituutta, syvyyttä kuin leveyttäkin. Theoa seurataan kolmetoistavuotiaasta noin 25-vuotiaaksi asti melkein vuosi vuodelta, välissä on vain muutama vuosi joisa ei kerrota. Theon päähän sukelletaan todella syvälle, mitään ei sensuroida. Theo ajattelee syvästi, kuin kuka tahasa meistä. Henkilöhahmot ovat syviä:

"- - mieleeni juolahti, että huolimatta Borisin silmäänpistävistä ja lukuisista vioista olin pitänyt hänestä ja viihtynyt hänen seurassaan melkein ensi hetkestä alkaen siksi, ettei hän pelännt koskaan. Elämässä tapasi harvoin ihmisiä, jotka liikkuivat maailmassa vapaasti ja tunsivat sitä kohtaan niin voimakasta ylenkatsetta ja samaan aikaan niin omituista ja järkkymätöntä uskoa siihen, mitä Boris oli lapsuudessamme sanonut planeetta Maaksi."


Kaiken muun hyvän lisäksi hienoa on, kuinka Tartt onnistuu tavoittamaan masennuksesta jotain olennaista:

 "--ja vaikka pimeys toisinaan hellitti sen verran, että pystyin näkemään ympäristöni, ja tutut muodot kiinteytyivät niin kuin makuuhuoneen kalusto aamunkoitteessa, helpotus oli aina vain tilapäinen, sillä aamu ei koskaan koittanut kunnolla, kaikki musteni aina ennen kuin ehdin hahmottaa ympäristöni, ja siinä minä taas hortoilin silmät täynnä mustetta pimeyden keskellä."


oma lukunsa on romaanin osien aluissa olevat lainaukset: esimerkiksi viidennen osan alussa lainataan Nietzscheä:
"Meillä on taide, ettemme kuolisi totuuteen."


Helmet-lukuhaasteessa Tikli menee kohtaan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja, sillä se onsaanut inspiraatiota aiemmin mainitsemastani Fabritiuksen Tikli-maalauksesta.


Kuvahaun tulos haulle tikli taulu



lauantai 7. lokakuuta 2017

Yoon: Kaikki kaikessa

Kuvahaun tulos haulle nicola yoonKaikki kaikessa (alk. Everything, everyhting) on alkujaan Jamaikalta ja Brooklynistä lähtöisin olevan, nykyisin Los Anglesissa asuvan Nicola Yoonin esikoisteos. Se julkaistiin vuonna 2015, ja tänä keväänä siitä tehtiin Amandla Stenbergin ja Nick Robinsonin tähdittämä elokuva.


Maddy on vakavasti sairas, maailmalle allerginen tyttö. Hän viettää päivänsä steriileissä sisätiloissa sairaanhoitajansa ja äitinsä kanssa opiskellen ja lukien, ja on melko tyytyväinen, kunnes naapuriin muuttaa uusi perhe. Perheen poika Olly on jotain täysin uutta, Maddyn elämän huterat rajat rikkovaa. Olly on elävä ja vauhdikas, Olly hyppii ja seisoo käsillään. Maddy tietää tulevansa rakastumaan Ollyyn, mutta voiko rakkaus toimia kuplan läpi, riskeeraamatta Maddyn henkeä?


 Teos lähtee liikkeelle melko kliseisestä kuvastosta: vitivalkosiessa kuplassa elävä, kiltti ja vähään tyytynyt tyttö tutustuu elämää ja seikkailua hengittävään poikaan. Maddyn kaikki vaatteetkin ovat valkoisia ja toistensa kopioita, ja hän alkaa käyttää värikkäitä ja eloisia vaatteita vasta kun hän rakastuu poikaan ja uskaltaa alkaa haaveilla. Elämän merkityksellisyyttä ei määritäkään sen pituus vaan kokemukset jotka ehtii kokea.

Nuoren sairaudesta ja rakastumisesta kertovana kirjana Kaikki kaikessa kuuluu samaan kategoriaan John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen kanssa, mutta valitettavasti on todettava edellä mainitun häviävän huomattavasti Greenin romaanille. Vaikka en tarkoituksella aseta kirjoja paremmuusjärjestykseen, on helpompaa pohtia tätä teosta osana genreään, isompaa viitekehystä, joko nuortenkirjailijoiden esikoisteoksiin suhteuttaen tai teemojensa mukaan. Ja Greenin romaanissa päähenkilö Hazel puhuu sairaudestaan, hän muun muassa vertaa voimakkaasti itseään varmistamattomaan käsikranaattiin, ja hän pohtii monenlaisia asioita sairauteensa liittyen. Tässä teoksessa Maddy kuitenkin on tyytyväinen elämäänsä, hän ei edes kaipaa ulos tutkimaan maailmaa. Hän on hyväksynyt kohtalonsa, ja älykkyydestään huolimatta hän ei ole yhtään utelias esimerkiksi tutkimaan maailmaa ihan vaikkapa youtubevideoiden tai googlen katunäkymän avulla. Kuinka moni 18-vuotias tyytyy elämään tällaisessa kuplassa? Maddy ei kuitenkaan ole tuskainen, hänellä olisi energiaa jota suunnata ulospäin. Kuinka monelle 18-vuotiaalle riittää kirjojen lukeminen ja elokuvien katsominen?

Tarina oli valitettavasti melko yksiulotteinen. Hahmoja oli vain muutama, ja hekin olivat vähän etäisiä. Emme saa tietää sivuhenkilöiden vaiheista eikä heillä ole oikeastaan Maddyyn liittymättömiä aikeita, mitä nyt välillä ainoastaan mainitaan sairaanhoitaja Carlan kiukutteleva tytär Rosa tai Ollyn perheessä tapahtuva väkivalta. Teoksessa ei myöskään nostettu esiin mitään muita teemoja kuin sairastuminen, toisin kuin vaikkapa Will Grayson, Will Graysonissa on homous ja mielenterveysongelmat rakkaussuhteiden lisäksi, Dumplinissa on kehonkuvapohdintaa ihastumisen lisäksi ja Mikä kaikki voi mennä pieleen?-teoksessa käsitellään feminismiä ja vanhemman alkoholismia ihastumisen lisäksi. Tässä oli vain ja ainoastaan ihastuminen ja heppoisesti kuvattu sairaus. Maddy tuntuu epäinhimillisen vahvalta voidessaan vain päättää ettei halua ulkomaailmaan ja siten olematta tuntematta kipuakaan.

Teoksen loppupuolella on yksi suuri juonenkäänne, joka muuttaa kaiken, mutta on outoa ettei sen esilletulo johda mihinkään toimenpiteisiin. Tämä henkilö pääsee kuin koira veräjästä, ja se, ketä se koskee antaa anteeksi tuosta noin vain. Tämä tuntuu ihan yhtä epäuskottavalta kuin Maddyn mielenkiinnottomuus ulkomaailmaa kohtaan.

Valitettavasti tarinan yksiulotteisuus ulottuu myös ulkoasun tasolle: luvuilla on otsikot, ja ne ovat todella yksinkertaisia (Uimapuku, Tulehtunut, Muita maailmoja). Nuortenkirjallisuuden mestareiden esikoisteosten (Harry Potter ja viisasten kivi, Kaikki viimeiset sanat) tasolle tämä ei yllä, mutta huono kirja tämä ei kaikesta huolimatta ole, ja toivon ihmisten edelleen julkaisevan tarinoitaan ja kirjoittavan nuorille.

Helmet-lukuhaasteessa Kaikki kaikessa menee kohtaan 19. Yhdenpäivänromaani, sillä se on todella nopealukuinen ja mielestäni sen voi lukea yhdessä päivässä tai vaikkapa viikonlopussa.


"Joten jos voisin muuttaa yhden hetken, minkä minä valitsisin? Ja johtaisiko se toivomaani lopputulokseen? Olisinko silti yhä Maddy? Olisinko asunut tässä talossa? Olisiko naapuriin muuttanut poika nimeltä Olly? Olisimmeko me rakastuneet? 
Kaaosteorian mukaan pienikin muutos alkuperäisissä olosuhteissa voi johtaa täysin ennakoimattomiin tuloksiin.- -
Minusta tuntuu, että jos vain tietäisin oikean hetken, voisin hajottaa sen osiinsa, molekyyli molekyyliltä, kunnes pääsisin ehjään ja olennaiseen ytimeen. Jos voisin purkaa sen ja ymmärtää sitä, voisin ehkä tehdä juuri oikean muutoksen.- -
Voisin ymmärtää, miten päädyin istumaan tälle katolle kaiken alussa ja lopussa."

Nicola Yoon
Kaikki kaikessa
suom. Helene Butzow
Tammi 2017