keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Adébáyó: Älä mene pois

Minusta ei tuntunut paremmalta. Minusta ei tuntuisi paremmalta hyvin pitkään aikaan. Tunsin katoavani, kuin hätäisesti solmittu huivi, joka aukeaa ja putoaa maahan, ennen kuin omistaja huomaa.


Älä mene pois on nigerialaisen Ayóbámi Adébáyón (s. 1988) esikoisteos. Kirja käsittelee parisuhdetta ja perheen perustamista, ja näihin liittyviä fyysisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia. On äärimmäisen hienoa, miten täysin eri kulttuurista tulevan kirjailijan teos onnistuu puhuttelemaan maapallon toisella puolella olevaa lukijaa. Äitiyden kaipaaminen, avioliittopohdinta ja petos ja valehtelu ovat universaaleja ilmiöitä, samoin kuin toivo, kateus, yhteiskunnan vaatimukset, sosiaalinen paine, halu, kaipaus, menetys, suru ja petos. Kietoutuessaan yhteen nämä luovat vaikuttavan ja kauniin tarinan.



Älä mene poisKoko kehoni oli koppurassa kuin niveltulehduksen runtelema käsi, enkä kerta kaikkiaan pystynyt pakottamaan sitä asentoihin, joihin se ei tahtonut. Niinpä viis veisasin ensimmäisen kerran mieheni sukulaisten tyytymättömyydestä ja nousin seisomaan, vaikka minun odotettiin polvistuvan. Tunsin itseni pidemmäksi ojentautuessani täyteen mittaani.




Hän vietti iltansa laulamalla itse keksimiään lauluja Olamidelle ja lukemalle tälle ääneen lehtiä. Tyttäreni tiesi alle kolmen kuukauden ikäisenä kaiken perustuslain tarkistamiskomitean ja perustuslakia säätävän kokouksen edistymisestä. Oli aivan ihanaa katsella, kuinka aviomieheni kertoi tyttärelleni asioita, joita tämä ei voinut ymmärtää.




Mutta suurimmat valheet olivat usein niitä, joita kerroimme itsellemme. Purin kieltäni, koska en tahtonut esittää kysymyksiä. En esittänyt kysymyksiä, koska en tahtonut tietää vastauksia. Oli mukavinta uskoa, että aviomieheni oli luotettava, ja joskus luottamus oli helpompaa kuin epäily.



tiistai 9. huhtikuuta 2019

Behm: Pehmolelutyttö

Behmin Pehmolelutyttö voitti wsoy:n kirjoituskilpailun Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta vuonna 2017. Kilpailun tavoitteena oli löytää uusia kaunokirjallisia tekstejä, jotka kertovat nuorten elämästä tämän päivän Suomessa.

"Raadin mukaan teos erottui joukosta vahvalla kaunokirjallisella äänellä sekä voimakkaita tunteita ja ajatuksia herättävällä aiheella, jota nuortenkirjallisuudessa ei ole paljon käsitelty."

Romaani kertoo 15-vuotiaasta Emiliasta, jonka salaisuuden vain hänen pehmolelunsa tietävät. Hän myy aikaansa miehille - milloin kuvia, milloin itsetyydytyksen katselua. Vanhemmat ovat etäisiä ja paras kaverikin poikaystävänsä lumoissa. Emilia tuntee kerrankin olevansa jonkin tilanteen hallitsija, mutta hän päätyykin huomaamaan, että on ollut koko ajan vain aikuisten lelu.

Pehmolelutyttö on sikäli onnistunut ja arvostettu teos, että se oli ilmestymisvuotenaan 2017 Finlandia Junior - palkintoehdokas. Teosta on kiitelty ja pohdittu laajasti, mutta minulle siitä jäi vähän tyhjä olo. En tiedä olisinko ajatellut teosta läheisemmin ja ymmärtäväisemmin jos olisin olisin voinut lukea tämän vaikka 15-vuotiaana, mutta nyt se ei herättänyt mitään voimakkaita tunteita rankasta aihevalinnastaan huolimatta. Emilia tuntuu hahmona hyvin yksiulotteiselta, jolla ei ole mitään muita ajatuksia tai kiinnostuksen kohteita kuin romaanin aihevalintaan liittyvät.

Hän on kympin tyttö, mutta koulunkäynnistä, sen vaatimuksista tai onnistumisen hetkistä, ei puhuta mitään? Hänellä on etäinen perhe ja vain yksi kaveri, eikä mistään muista ihmissuhteista alkoholiin taipuvan mummon lisäksi puhuta. Lilaa, parasta ystävää, ahdistellaan kotibileissä, mutta se ei nouse tarinassa mitenkään esiin tapahtumisensa jälkeen. Miksi?  Tuo on vakava asia eikä se voi tapahtua edes kirjassa vain siksi, että saadaan nostettua esiin viesti lukijalle: arvostuksen merkitys toiseen ihmiseen ja tämän kehoon, rajojen ylittämistä ja niin edelleen. Miksei yksinäisyydestä puhuta enempää? Mielestäni Pehmolelutyttö voisi kuvata yhteiskuntamme ja aikuisten ja nuorten väliset suhteet paljon terävämminkin.

Huudan, ettei tarvitse tulla ja että haluan olla rauhassa, mutta rakkaat pehmoni, teille minä voin sanoa mitä minä oikeasti toivon. Toivon että se joka on ovella ei säikähtäisi raivoamistani eikä kääntyisi pois vaan sanoisi, että älähän nyt, ei mitään hätää, kyllä tämä tästä, me keksimme kyllä jotakin ja kaikki järjestyy, ei tarvitse pelätä yhtään, emme me syytä sinua mistään, ja että äiti rakastaa sinua yhtä paljon kuin aina ennenkin ja että isäkin rakastaa.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Power: Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin - yhden naisen yritys selvittää, onko self help - oppaista apua elämänmuutokseen

Marianne Power on kolmekymppinen nainen, joka paiskii töitä, yrittää olla hyvä ihminen ja maksaa vuokransa säntillisesti, mutta on kadottanut elämän tarkoituksen. Koska missään ei ole mitään järkeä, Power päättää lukea 12 self help-opasta ja noudattaa kunkin niistä ohjeita kuukauden ajan. Katoavatko kaaostuneet luottokorttivelat, kun pyytää enkeleiltä apua? Löytyykö puoliso, kun lopettaa nöyristelyn ja viisveisaa kaikesta? - - (takakansi)


Teos on todella ristiriitainen.
En oikein tiennyt mitä odottaa kirjaan tarttuessani, mutta en varmasti ainakaan tätä mitä sain. Power itsekin toteaa, kuinka hänen olisi pitänyt projektin myötä itkeä ja nauraa ja oppia jotain. Tätä odotin alitajuisesti. Sen sijaan lukijan silmien eteen läväytetään Powerin kaikki kipupisteet hyvin henkilökohtaisella tasolla, ja kirjailijan uppoutuminen mitä kummallisimpiin ajatusmalleihin ja hörhöilyyn. Odotin vakavasti otettavia teoksia joiden tutkimista voisin itsekin suunnitella Powerin kokeiltua oliko niissä mitään perää, mutta tämän teoksen anniksi todellakin jäi hämmästynyt olo kaikesta pseudotieteen ja huuhaan määrästä. Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin - teosta todellakin pitäisi mainostaa mielestäni enemmän yhden naisen vuoden kasvutarinana ja tutkimusmatkana omaan itseensä kuin self help-kirjojen oppien tutkimisena.

Kuvahaun tulos haulle susan jeffers uskalla elääKuvahaun tulos haulle kate northrup money loveOikeasti elämänmuutosta haluaville suosittelisinkin tämän kirjan sijaan lukemiseksi ne pari itsehoito-opusta, jotka saivat Powerin konkreettisesti tekemään jotakin, kuten Susan Jeffersin Uskalla elää - pelossa on voimaa ja Kate Northupin Money, a love story. Näihin aion itse perehtyä, sillä näistä kahdesta uskoisin olevan konkreettisimmin hyötyä Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin-kirjasta kiinnostuneille.

Jeffersin mukaan menestys ja onnellisuus tulevat mukavuusalueelta ulos astumisesta ja pelkojen kohtaamisesta. Tämän teoksen kuukautena Power muun muassa ui avannossa, pitää puheen tuntemattomille, taskuparkkeeraa ja vetää stand up - esityksen.

Susan kertoo, että pienten asioiden välttelemisellä voi olla suuret seuraukset. Jos välttelee moottoritiellä ajamista, tiliotteiden avaamista tai puhelimeen vastaamista, viestittää itselleen, että maailma on pelottava paikka, jossa ei voi pärjätä. Joka kerta kun vitkastelee jonkin asian hoitamisen kanssa, tekee itsestään heikomman, kun taas pienenkin pelon kohtaaminen vahvistaa ja voimaannuttaa.

Saatanan riivaamaksi joutuminen tuntui ihan lässyltä siihen verrattuna, mitä tahmealattiaisen lontoolaispubin lavalla saattoi tapahtua.


Kate Northupin Money, a love story on self help - kirja rahan käsittelemisestä.

Kate kehottaa käymään tiliotteet läpi, jotta niistä voi löytää hänen "taloudellisiksi energiavuodoiksi" kutsumansa lähteet. Siis sellaisen rahanmenon, josta tulee enemmänkin paha kuin hyvä mieli. 

 Olin klassinen esimerkki sukupolvesta, joka "on sen arvoinen, vaikkei siihen olisi varaa".


Ajattelin alussa kirjan olevan todella hyvä, mutta mitä pidemmälle luin, sitä kummallisemmaksi tarina muuttui. Powerin tapa valita kirjat projektiinsa on todella epämääräinen, sillä kirjo vaihteli hyvin suuresti raha-ahdistuksen purkamisesta aina enkeleiden kanssa kommunikointiin. Toisen kuukauden Power eli tehden aktiivisesti töitä, toisena kuukautena hän odotti passiivisesti asioiden tapahtumista kirjan ohjeiden mukaan. Minun teki monta kertaa mieli jättää teos kesken, niin hörhöksi meno muuttui. Power oli myös hyvin naiivi ja teki samoja virheitä monta kertaa. Tämä toki kertoo kirjailijan rehellisyydestä lukijaa kohtaan, mutta ihan kaikkea ei olisi mielestäni tarvinnut lukijalle jakaa.

Olin syyskuun lopussa vihainen: Doreenille, enkeleille, Geoffille ja ennen kaikkea itselleni. Olin viettänyt yhdeksän kuukautta self helpin parissa, mutta olinko saavuttanut minkäänlaisia positiivisia tuloksia? Olin aiempaa pahemmassa rahapulassa. Kun olin vihdoin repäissyt vaa'an päältä tarran, johon olin kirjoittanut leikkipainoni 61kg, huomasin lihoneeni Salaisuuden jälkeen yli kuusi kiloa. Olin sanonut :"vitut siitä, syödään vain jäätelöä/pastaa/kakkua aamiaiseksi." Nyt olin haaskannut kaks viikkoa puhumalla enkeleiden kanssa. Kuka minusta oli oikein tullut? Siis oikeasti. Mitä ihmettä minulle oli tapahtumassa?


Rhonda Byrnen Salaisuus- teoksessa annetaan lupa syödä mitä vain, koska ruoka lihottaa vain jos sen uskoo lihottavan ja niin edelleen ja niin edelleen. Ja Power todellakin elää sen opin mukaan! Lienee turhaa  sanoa, että tällä menetelmällä Prinssi Uljas ei kävellyt ovesta sisään eikä kroppa muuttunut timmiksi.

Kaikkien unelmien toteutuminen on mahdollista, kunhan siihen vain uskoo.

Kuvahaun tulos haulle marianne power
En ollut vielä iltaan mennessä kirjoittanut loppuun artikkelia, josta olisin voinyt saada oikeasti rahaa. Sen sijaan olin valinnut kuvitteelliset vaatteet kuviteltuun elämääni. En vilkaissut tilieni oikeita saldoja. Pelkäsin, että se laskisi taajuuttani.

Jonkinlainen pieni totuuden siemen Salaisuudessakin mainitaan, nimittäin itsensä arvostamisen tärkeys.

Rhonda sanoo: "Silloin kun häpeät itseäsi, estät rakkautta ja kaikkea universumin tarjoamaa hyvää virtaamasta luoksesi."

Tai, kuten eräs ihminen minulle kerran suoremmin sanoi: "Et sä ketään saa jos häpeet ittees." Tämän voin allekirjoittaa ja soisin leviävän laajempaankin tietoisuuteen. Ilmestyisi unelmakumppani tai ei, saisipa miten paljon rahaa hyvänsä, elämä ei muutu paremmaksi niin kauan kun näkee itsensä huonona ja arvottomana. Tästä päästäänkin luontevasti seuraavaan aiheeseen: mielestäni lukijan olisi myös ollut olennaista tietää ihan alusta lähtien, että Powerilla oli masennustaustaa. Näinollen lähtökohta on mielestäni eri kuin täysissä ruumiin ja sielun voimissa olevalla henkilöllä. Monet Powerin ongelmista johtuivat psyykkisen sairauden pahentamista ajatusmalleista, jolloin ei ollut mikään ihme, kun keskenään hyvin erilaiset itseapukirjat eivät tuoneet tilanteeseen parannusta. Loppujen lopuksi Power saavuttaa hyvän olon - terapian ja läheistensä tuen avulla. Itseapukirjat saivat hänet analysoimaan itseään, mutta lopulta onni tuli yhteydestä muihin ihmisiin ja mielen analysoimisesta ammattilaisen kanssa. Teoksesta olin alun perin ymmärtänyt, että se olisi tutkimus vakavasti otettavien, konkreettisia neuvoja antavien itseapukirjojen toimimisesta. Sen sijaan se on ensimmäisessä kappaleessa mainitsemani hämmentävä kuvaus matkasta milloin faktojen, milloin huuhaan ja enemmän ja vähemmän itsevihan parissa.

En tiennyt mitä sanoisin. Miltä minusta tuntui? Siltäkö, että olin veitsenterällä päivän jokaisena minuuttina, kun yritin pysytellä järjissäni? Vai sitäkö, että ajelehdin merellä enkä tuntenut enää maata jalkojeni alla, koska olin eksynyt kaiken sen parista, mikä joskus oli määrittänyt minua. 

Vaikken ollut sitä aiemmin tajunnut, etsin nimenomaan vapautta. Vapautta tunteesta, että minussa oli jotakin vikaa. Vapautta jatkuvasta kalvavasta ajatuksesta, ettei mikään tekemäni riittänyt.

Yksi pohdittava tekijä kirjassa nousi ylipäätään self help-maailmasta: onko se itsekästä omaan napaansa tuijottamista vai kannustettavaa itsensä kehittämistä? Minun mielestäni vastaus tähän löytyy kultaisesta keskitiestä ja itseapukirjojensa kriittisestä valitsemisesta: self help on hyödyksi, jos se antaa konkreettista apua oman käytöksensä ymmärtämiseen ja hallintaan, ja haitaksi, jos se saa tuntemaan itsensä läheisiään paremmaksi ja kiinnostavammaksi.

Power asettaa itsensä aikamoiseen vuoristorataan lukiessaan suunnilleen päinvastaisia kirjoja. Tässä on esimerkki: Eckhart Tollen Läsnäolon voima- ja John C. Parkin Fuck it - korkein hengellinen voima- teokset luettuaan Power on spirituaalinen ja seesteinen:


Katselin syvänoransseja tulppaaneja, jotka kerjäsivät maljakossa huomiota. Ne näyttivät niin eläväisiltä siinä pöydällä. Ne näyttivät pieniltä ihmisiltä. Sillä hetkellä näin elämän kaikessa. Kaikki näytti maagiselta. (ET)

Puun rauhasta tuli minun rauhaani. Tunsin, kuinka syvälle sen juuret ulottuivat. Tunsin sen syvyyden. Tunsin oman syvyyteni. Energia värähteli minun ja puun välillä. Kaikki tuntui täydelliseltä. Kaikki oli juuri niin kuin sen pitikin olla. (JCP)

Luettuaan taas Tony Robbinsin Vapauta sisäinen voimasi Power taas keskittyy enemmän vapauttamaan intohimon ja kaikkivoipaisuuden sisällään, ja se johtaa erilaiseen lopputulokseen.

Tällaista tunnetta olin hakenut koko elämäni ajan. Tunnetta, että pystyn kaikkeen. Itse-epäilyn, murehtimisen ja yksinäisyyden aika oli ohi. Olin jättänyt ne taakseni. Olin kävellyt tulen läpi. Olin eri ihminen. Uusi elämäni alkaisi tällä sekunnilla. Ei enää vanhaa, neuroottista, vähän masentunutta, ylipainoista minää. Oli koittanut täydellisen minän aika.

Olin palannut alkuperäissuunitelmaani täydellisestä minästä: laiha, rikas ja hyvähampainen. Kaikki viisveisaamisen tuoma zen oli kadonnut.

Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin

Lopuksi laitan lainauksen, joka minun mielestäni oli kirjassa merkillepantava: Brené Brown kirjoittaa: "Ilo löytyy hetkistä, ihan tavallisista hetkistä. Emme huomaa sitä jos yritämme koko ajan löytää jotain erikoista ja ihmeellistä." Tämä ajatus on mielestäni todella yksinkertainen mutta myös syvällinen. Minä näen sen kehotuksena viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja tehdä asioita joista pitää, vaikka ne olisivat ihan arkisia ja tavallisia. Minä henkilökohtaisesti näen tämän ohjeen neuvona rakastaa lähimmäisiään ja itseään tavallisina hetkinä: et ehkä vieläkään juossut vakiolenkkiäsi ennätysajassa, mutta raitis ilma ja veren kohina suonissa tuntuu hyvältä. Et ehkä saanut kumppanilta tänään isoa kukkakimppua ja rakkauskirjettä, mutta nauroitte yhteisymmärryksessä tyhmälle mainokselle. Elämä voi olla tänään ihan kivaa, ja se riittää.

Kustantajan sivulle pääset tästä.

torstai 28. maaliskuuta 2019

Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

En muista enää kultapalmun hoito-ohjeita, mutta aion googlata ne, koska haluan saada huonekasvini pysymään hengissä. Toivon saavani onnistumisen edellytyksiä kasvien hoidosta, minkä seurauksena voisin innostua yrittämään muitakin asioita elämässäni. Saisin aikaan positiivisuuden kierteen, josta terapeuttini niin usein puhuu. Tai pääsisin edes jotenkin elämän syrjään kiinni.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuuMielestäni Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on  kirja masentuneen helsinkiläisnaisen arjesta olematta kuitenkaan kirja masennuksesta. Aikaisempaan aktiivisuuteen viitataan kuin ohimennen, kuin se olisi jo muisto kokonaan toisen ihmisen, joka ei mitenkään liity tähän hetkeen, elämästä.

Oli aika, jolloin minulla oli oma treeniohjelma ja takareidet vatsamakuulla, pystypunnerrukset käsipainoilla ja ylätaljat olivat osa elämääni.

Kertojaääni on herkkä, ja on mukavaa vaihtelua, ettei päähenkilö ole aina niin tulta ja tappuraa. Muistuttaa siitä, että myös hiljaisemmat ihmiset jotka eivät pidä itsestään ääntä, ovat arvokkaita ja yhtä hyviä päähenkilöitä. Ovathan he omankin elämänsä päähenkilöitä.


Ajattelin yhteistä tulevaisuuttamme, mutta toisin kuin aiemmin se ei rauhoittanut minua. - - Kuljin hänen perässään ja toivoin, että olisin jossain muualla. Tältäkö seurusteleminen tuntui?

Teoksessa esiintyvät tunteet eivät ole niin käytettyjä kuin kirjoissa yleensä. Ylläoleva katkelma on ainakin minulle tuttu, mutten muista lukeneeni sitä aiemmin kaunokirjallisuudessa.

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen

Tori Bailey on totuuksia laukova menestyskirjailija, joka on innoittanut miljoonia naisia ympäri maailmaa elämään juuri sellaista elämää kuin he itse haluavat. Hän jakaa somessa inspiroivia viestejä faneilleen, jotka kadehtivat hänen täydellistä parisuhdettaan. Mutta hän on elänyt suuressa valheessa. Kaikki Torin ympärillä tuntuvat menevän naimisiin ja saavan vauvoja, mutta hänen poikaystävänsä ei halua edes seksiä. Kun Torin paras ystävä Dee - ainoa, joka ymmärtää tätä hulluutta - sitten rakastuu, Tori pelkää putoavansa kokonaan kelkasta. Jos kolmekymppiselle naiselle varattu muotti tuntuu ahtaalta, vaatii kanttia luoda oma. Mutta onko Tori tarpeeksi rohkea noudattamaan omia oppejaan? (takakansi)


Mutta en halua kertoa hänelle. En halua korostaa heikkouttani, kun minusta tuntuu jo niin heikolta.


Katsokaa miten onnellinen olen on kirja, joka minun piti lukea kertaistumalta loppuun. Minäkertoja on niin rehellinen ja kuvaa 2010-luvun ilmiöitä todella osuvasti. Erityisesti pinnalle nousee pohdintaa sosiaalisesta mediasta: miksi kaikki, Tori itse mukaan lukien, julkaisevat siloiteltuja kuvia ja tapahtumia elämästään? Miksi kukaan ei myönnä olevansa epävarma ja vieläkin välillä hukassa, vaikka on jo kolmekymppinen?

Tunnen kuinka onnellisuus täyttää minut päästä varpaisiin. Olen täpinöissä ja hyvällä mielellä itsestäni, ja minusta tuntuu että olen sittenkin esikuva. Vaikka en kertonutkaan että otin yli viisikymmentä kuvaa minusta ja Hermanista ja valitsin sen jossa näytin näteimmältä. Vaikka meikkasin valokuvaa varten. Vaikka olen jo googlannut harjoituksia, joilla voin pienentää Hermania.

 Naisen kuusi vuotta sitten megasuosioon johdattanut elämäntaitokirja Kuka V*ttu Minä Olen? päättyy Torin itsensä löytämiseen, ja huipentuu täydellisen miehen tapaamiseen. Nyt kuitenkin parhaan ystävän Deen löytäessä ihanan kumppanin, jonka kanssa suhde vakavoituu nopeasti, Tori joutuu kohtaamaan oman parisuhteensa ongelmat. Hän kokee asemansa takia velvollisuudekseen pitää yllä kulissia täydellisen parisuhteen saavutettavuudesta, sillä jos hänen ja Täydellisen Miehen suhde ei toimi, Tori pelkää olevansa vähemmän inspiroiva faneilleen ja näiden lopettavan uskonsa löytää elämänsä rakkaus. Ja mitä Torille itselleen jää, jos kuuden vuoden jälkeenkään hän ei ole julkaissut seuraavaa kirjaa, eikä hänellä ole hajuakaan, mistä hän kirjoittaisi? Mitä tehdä, kun hän sai jo onnellisen loppunsa, muttei olekaan enää onnellinen? Mitä tehdä, kun tuntee olevansa ansassa, eikä tiedä miten päästä sieltä pois? Teos on mainio esimerkki siitä, että on ihan ok jos ei vielä kolmekymppisenä ole valmis. On ihan ok, jos kolmekymppisenä ei ole häitä, taaperoa, asuntolainaa ja uraputkea. Tätä viestiä monet tämän hetken kolmekymppiset varmasti kaipaavat.


Sain teoksen luettua neljän jälkeen aamuyöstä.
Sitten muutama tunti unta ja töihin.

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Nurminen: Kiira - ehjäksi särkynyt

KiiraEhjäksi särkynytKiira - Ehjäksi särkynyt on pitkän linjan urheilutoimittajan, nykyisin Ylen viestintäpäällikön Jere Nurmisen kirjoittama elämäkerta taitoluistelija Kiira Korvesta. Korpi ei sen kummempia esittelyjä kaipaa, hän on yksi Suomen menestyneimmistä taitoluistelijoista ja kasvot ovat maitopurkin kyljestäkin tutut. Nainen on kuitenkin valoisan ja kauniin pintakerroksensa alla kulkenut henkisesti ja fyysisesti rankan matkan kilpaurheilijana, oma itsensä rajuimpana kritisoijanaan. Kokonaisvaltaisen loppuunpalamisen seurauksena Korpi lopetti ammattilaisuransa vuonna 2015, ja siitä asti hän on tehnyt töitä löytääkseen lempeämmän asenteen itseään kohtaan. Koko tämä matka avataan nyt suomalaisille sydämille, ja Korpi toivoo pystyvänsä tämän kirjan myötä kannustamaan muita jaksamaan ja antamaan oivalluksia vaikeassa elämäntilanteessa.

Olin sisäisesti niin rikki, että luistelu ei enää ollut ykkösarvoni elämässä. Tärkeintä oli toipua uupumuksesta hyväksi ihmiseksi, ja muut määritelmät olivat loppujen lopuksi turhia.

Kuvahaun tulos haulle jere nurminenVaikka Kiira Korpi on ollut lapuusidolini, ja odotin innokkaasti hänen kirjaansa, pelkäsin näillä spekseillä saavani ympäripyöreää, mitäänsanomatonta liibalaabaa itsensä löytämisestä ja harmonisesta tasapainosta. Teoksen teemoja, Korven rehellisyyttä ja oivalluksia, olisi voinut mielestäni mainostaa paljon nykyistä selkeämmin. Tähän voisi Otavan markkinointiosasto kiinnittää huomiota, Otava ei esitä kirjaa ollenkaan instagram-sivullaan, ja sen omalla sivulla kerrotaan kirjasta vain muutamalla lauseella. Otavan sivuilla ei myöskään löydy kirjailijasivua Jere Lahtisesta, miksiköhän? Mielestäni on vähän outoa, että takakansiteksti on paljon kattavampi kuvaus kuin inforointi kustantajan sivuilla, kaikki mahdolliset lukijat kun eivät saa ensin kirjaa käteensä ja pääse takakansitekstin perusteella tekemään päätöstä lukemisesta. Näin lukija ei saa tarpeeksi informaatiota ja mielikuva kirjasta lähtee syntymään kansikuvan ja nimen perusteella. Itsekin lainasin kirjan kirjastosta, joten kirjastoteippaus peittää vieläpä ison osan takakansiteksistä. Toisekseen terveisiä kustantajalle ja kirjan tekoon osallistuneille, että teoksen nimi ei ole mielestäni paras mahdollinen. Suomen kielessä ehjäksi ei vain voi särkyä näiden ollessa vastakohdat toisilleen. Ymmärrän Korven prosessin ja symbolismin nimen takana, mutta mielestäni teoksen työryhmä olisi voinut vielä vähän pyöritellä ehjä- ja särkynyt-termejä.


Juuri epätäydellisenä ja rikkinäisenä voin olla ihmisenä kokonainen.

Lukukokemus oli kuitenkin onneksi rosoista ja elämänmakuista. Korven avoin kuvaus tyhjyydestä ja ja ankarasta itsekritiikistä puhuttelee varmasti lukijoita. Hän kertoo rehellisesti tunnistettavista ja samaistuttavista kokemuksista, mikä murentaa kiiltokuva-Kiiran kuvaa ja tuo hänet lähemmäs oikeana ihmisenä. Teoksesta välittyy vahva viesti: itsekriittisyys on hyvä asia, mutta armollisuutta itseään kohtaan ei saa unohtaa sen kustannuksella. Mikään maailmassa ei loppujen lopuksi ole tärkeämpää kuin itsensä ja läheistensä rakastaminen.

Pidin teoksessa esiintyneestä avoimesta pohdinnasta: sain tunteen että Korpi haluaa kertoa kaikesta mielessään olevasta, myös sellaisista asioista joihin hän ei tiedä vastausta.
Minulla joustoa ei ollut, ja uskon että vammoja alkoi kasaantua juuri siksi.



Rakas Kiira. Jotta pääset eroon uupumiskierteestä, ylisuorittamisesta ja tyhjästä tunteesta ulkoisen menestyksenkin hetkellä, anna mulle, todelliselle persoonallesi nyt tilaa ja aikaa pohtia asioista ja ohjata sua oikeaan suuntaan. Sellaiseen suuntaan, jossa ihmisen olemisessa on pelkoa, epävarmuutta, riskejä, empimistä, epäröintiä, pettymystä ja surua, mutta jossa on myös aitoa rakkautta, hyväksyntää, yhteyttä luontoon, toisiin ihmisiin, Universumiin, omaan itseesi, ja ennen kaikkea siellä kaikki on todellista ja siksi sielä on niin vapauttavaa ja hyvä olla.

torstai 14. maaliskuuta 2019

Lahtinen: Norsunluukoira Rokka ja maalaispojan matka myrskyn silmään

Norsunluukoira Rokka on teos Daavidista ja Goljatista. Toni Lahtinen ei tunne oikein löytävän paikkaansa maailmassa, hän työskentelee niin poliisina Suomessa kuin koiratarhoilla Romaniassa. Elämä saa kuitenkin selvän suunnan, kun Lahtinen päättää lähteä Afrikkaan koiransa Rokan kanssa taistelemaan salametsästystä vastaan pysäyttämällä laitonta norsunluukauppaa. (Linkki on kustantaja Tammen sivulle.)

Hyvin pian selville käy, kuinka isoa vihollista vastaan koirakko taistelee. Muun muassa norsujen, sarvikuonojen ja tiikereiden salametsästys on neljänneksi suurin laittoman kaupan muoto maailmassa. Lahtinen luopuu kaikesta auttaakseen villieläimiä, mutta kapuloita vain työntyy rattaisiin. En mene enempää yksityiskohtiin, jotta Sinulla olisi jotain jännitettävää ja odotettavaa kirjan suhteen. Salametsästys on muutenkin juuri nyt esillä: Arman ja viimeinen ristiretki-sarjan viimeisin jakso (tullut 13.3.) käsittelee sarvikuonojen salametsästystä. Ruutuun ohjelman katsomaan pääset tästä.

Korruptio nousee teoksessa keskeisenä tekijänä esiin. Ilmiö on tuttu, mutta vasta tätä teosta lukiessani tajusin taas miten hyvin asiat Suomessa ovat. Meillä asiat tapahtuvat niin kuin sanotaan ja virkavaltaan voi luottaa. Toisin on kuitenkin maailmalla: esimerkiksi Transparency Internationalin listauksessa Suomi on sijalla kolme vähiten korruptuneena maana, mikä tarkoittaa sitä, että taakse jää 177 maata. 177 valtiota, joissa hallinto on huonoa ja instituutiot heikkoja. Lisäksi korruptio ja yhteiskunnallinen epätasa-arvo vahvistavat toisiaan, kun rikkaat ja vaikutusvaltaiset hyötyvät yhteisen hyvän kustannuksella. Tällä samalla listalla Tansania, Tonin ja Rokan kohdemaa, on vasta sijalla 99/180. Kirjan konkreettiset esimerkit saivat minut surulliseksi kehitysmaiden tilanteesta, sillä tästä paistaa selvästi läpi miten vaikeaa avun on mennä sinne mihin se on tarkoitettu. Mitä järkeä suomalaisen pienituloisen opiskelijan on yrittää tukea kehitysprojekteja, jos raha katoaa matkan varrelle ja hyödyttää täysin eri ihmisiä kuin joille se on tarkoitettu?

Tonin ja Maijan päättäväisyys on sentään lohdullista luettavaa. Vaikka seinät kaatuisivat päälle, sängystä jaksetaan silti nousta joka aamu niin hoitamaan omia koiria kuin turvaamaan villieläimille parempaa huomista. Tälle nostan hattua: Team Rokka tekee uskomattoman suuren työn vain hyvää hyvyyttään. Lisäksi on ihailtavaa, kuinka Tonilla pysyy pää kylmänä työkeikoilla: ensin tarkistetaan huolellisesti tutkittavan alueen turvallisuus, koiran annetaan levätä välillä, lentobokseihin hankitaan lisävesipullot ja niin edelleen. Arvostan. Team Rokan omat nettisivut löytyvät täältä.

Team Rokasta on julkaistu tänä keväänä Yle Areenassa seitsenosainen sarja. Minä en ole sitä katsonut, katson mahdollisesti myöhemmin. Sarjan löydät täältä.