lauantai 22. heinäkuuta 2017

Murakami: 1Q84

Kuvahaun tulos haulle haruki murakami 1q84 1-3 keltainen pokkari
Haruki Murakami
1Q84
suom. Aleksi Milonoff
Tammi
Haruki Murakami on tunnettu japanilainen kirjailija, jonka teoksia on myyty miljoonia kappaleita ja käännetty yli 40 kielelle. Suomessa hänet tunnetaan muun muassa romaaneistaan Värittömän miehen vaellusvuodet, Suuri lammasseikkailu ja Sputnik - rakastettuni. 1Q84 on hänen pääteoksensa.


1Q84:ä on vaikeaa kuvailla lyhyesti. Se on fantasiakirja, jännityskertomus ja rakkaustarina, mutta myös niin paljon enemmän kuin näihin kategorioihin mahtuu. Kun kirjalla on pituutta
1224 sivua, tarina saa todella monia ulottuvuuksia ja syvyyttä.

Tarina alkaa siitä, kun Tengo, kolmikymppinen matematiikanopettaja ja amatöörikirjailija, saa muokattavakseen 17-vuotiaan tytön Fuka-Erin kirjan Ilmakotelon. Fuka-Erillä on mahtavan mielikuvituksekas tarina jonka kieli valitettavsti ontuu, joten kustannustoimittaja lähettää tekstin Tengolle paranneltavaksi. Ilmakotelon tarina huumaa Tengon niin voimakkaasti, että hän alkaa kirjoittaa itse omaa kirjaa joka sijoittuu samaan, kahden kuun maailmaan.

Samaan aikaan toisaalla Aomame työskentelee kuntokeskuksen liikunnanohjaajana ja fysioterapeuttina, ja siinä sivussa hän tappaa väkivaltaisia miehiä. Eräänä päivänä istuessaan taksissa ruuhkaisella moottoritiellä kuljettaja neuvoo hänelle tien alas hätätikkaita pitkin, ja kiivetessään niitä Aomame päätyy rinnakkaistodellisuuteen, vuodesta 1984 vuoteen 1Q84. Hän saa pian huomata, että uudessa todellisuudessa paistaa taivaalta kaksi kuuta, aivan kuten Ilmakotelon tarinassa.

Lukija huomaa pian, että Tengolla ja Aomamella on yhteys: he olivat lapsena samalla luokalla. Kumpikin viihtyi omissa oloissaan ja jäi kaveriporukoiden ulkopuolelle taustansa takia, sillä Aomamen vanhemmat olivat hartaita uskovaisia, Tengon isä taas oli kiihkeä televisiolupamaksujen kerääjä. Viikonloppuisin muiden lasten huvitellessa tämä kaksikko joutui kulkemaan vanhempiensa mukana pitkin ja poikin kaupunkia ovelta ovelle; Aomame vanhempiensa perässä saarnaamassa Jumalasta ja Tengo isänsä kanssa lupamaksujen perässä. Yhden ainoan, merkityksellisen kerran Aomame tarttuu Tengoa kädestä ja he katsovat toisiaan suoraan silmiin. Pian sen jälkeen Aomame vaihtaa koulua, mutta kumpikin muistaa tulevat vuodet tämän kohtaamisen ja vaalii sitä muistoissaan.

Kirjan viimeisellä kolmanneksella tapahtumien tahti kiihtyy, kun pahikset lähtevät Aomamen perään. He palkkaavat Ushikawan, rujon mutta taitavan miehen jäljittämään naista. Lukijan hermot ovat koetuksella kun verkko kiristyy pikku hiljaa ja Ushikawa pääsee lähemmäs ja lähemmäs piileskelevää Aomamea.

Kuvahaun tulos haulle haruki murakami
Haruki Murakami
kuva: The Guardian
1Q84 on kaunis fantasiakirja, sillä se jättää tilaa lukijan mielikuvitukselle. Pikkuväen, ilmakoteloiden ja äänien merkitystä ei lopultakaan selitetä tyhjentävästi, vaan salaisuuden verho pysyy näiden yllä loppuun asti. Toisaalta tämä vähän häiritsi minua, mutta toisaalta taas se vain pitää hyväksyä romaanin tyylinä.

1Q84 on jopa vähän filosofinen: teoksessa käsitellään niin eksistentialismia rinnakkaistodellisuusmiljöönsä takia:

"Mutta tämä ei ole mitään tarinaa. Tämä on tosielämää."
Tamaru siristi silmiään ja katsoi tiukasti Aomamea. Sitten hän avasi hitaasti suunsa ja sanoi: 
"Mistä sen tietää?"

"Rahojen kanssa tuskailu aiheutti hänelle päänsärkyä, joten hän päätti unohtaa koko asian. Rahoja hän voisi miettiä paremmalla ajalla. Raha ei ollut elävä olento. Se ei karkaisi mihinkään, jos sitä ei vahtisi. Tai mistä sitä tiesi."

kuin myös koska Aomame on palkkatappaja, teoksessa luonnollisesti pohditaan mikä on oikein ja mikä väärin:

"Tässä maailmassa ei ole absoluuttista hyvää eikä absoluuttista pahaa. Hyvä ja paha eivät ole kiinteitä ja pysyviä kokonaisuuksia, vaan ne vaihtavat jatkuvasti paikkaa. Hyvä voi muuttua hetkessä pahaksi. Ja päinvastoin.-- Tärkeintä on säilyttää tasapaino hyvän ja pahan välillä, jotka ovat jatkuvassa liikkeessä. Jos painottaa liikaa jompaakumpaa, on vaikea pitää kiinni todellisesta moraalista. Itse asiassa tasapaino itsessään on hyvää."


Pidin siitä miten 1Q84:ssä kohdataan ihmisen rikkinäisyys. Monella hahmolla on synkkä menneisyys: yksi on kasvanut orpokodissa, toinen karkasi kotoa, on perheväkivaltaa, lapsen tahdon tukahduttamista, ihmisen kohtaamattomuutta, tyhjyyttä sisällä, murhia ja itsemurhia. Kaikki nämä esiintyvät tälläkin hetkellä tässä maailmassa eikä sitä saa unohtaa.


"Sitä hän vain kaipasi - että joku tukisi ja halaisi häntä ehdoitta, 
että joku lohduttaisi häntä edes hetken." 



Rakastan 1Q84:n kieltä! Siinäkin näkyy teoksen fantasiamaisuus: Murakamilla on taito kuvata asioita kuten kukaan muu ei kuvaa, mutta teksti säilyy silti edelleen täysin helposti luettavana. 1Q84 ei briljeeraa kielenkäytöllä vaan viljelee sopivissa paikoissa sopivia lausahduksia, joita lukija saa jäädä nautiskelemaan.

"Maisema ikkunan ulkopuolella näytti siltä kuin maialma olisi asettunut jonnekin 'kurjan' ja 'ilottoman' välimaastoon ja koostunut loputtomasta rykelmästä erimuotoisia mikrokosmoksia."


Kirjassa pidin juuri sen syvyydestä. Kerronta välillä jopa polki paikallaan, mutta kirjailija ei valinnut nopeaa tietä ulos vaan otti laajasti sivuhenkilöitä mukaan ja kehitti kaikenlaisia sivujuonenkäänteitä. Myös yllättävää oli se, kuinka hahmojen kohtaloita kiedotaan yhteen: esimerkiksi lukijalle paljastetaan että sekä Aomamelle että Tengolle läheinen henkilö on kuollut samalla tavalla. Sattumaako? Se jätetään lukijan päätettäväksi.


 Helmet-lukuhaasteessa 1Q84 täyttää kohdan 31. Fantasiakirja.


"Siksi on erittäin tärkeää maadoittaa tunteensa - 
tukevasti, niin kuin ankkuroisi kuumailmapallon."

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Teckman: Tavallinen Joe

Tavallinen Joe on britti Jon Teckmanin (s.1963) esikoisteos. Hän on tehnyt menestyksekään uran elokuvapolitiikassa: hän on toiminut Britannian hallituksessa elokuvapoliittisena neuvonantajana ja hän oli kolme vuotta Britannian elokuvainstituutin johtaja.

Romaanikin sijoittuu elokuvamaailmaan: päähenkilö Joe West on elokuvien parissa työskentelevä kirjanpitäjä, jolla on tavallisen miehen tavalliset murheet pompottelevine työkavereineen ja unohtuvine pistorasia-adaptereineen. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän päätyy sänkyyn Hollywoodin kauneimman ja halutuimman näyttelijättären Olivia Finchin kanssa. Joe pääsee toteuttamaan jokaisen miehen unelman, mutta kokee kunniallisena aviomiehenä ja kahden lapsen isänä valtavaa syyllisyyttä. Säilyykö salaisuus, pelastuuko avioliitto?

Minä en pitänyt Tavallisesta Joesta. Hahmoja oli vähän ja kaikki olivat yksiulotteisia, juoni oli pelkkää paljastuuko - eikö paljastu - kissanhännänvetoa, kaunis kieli, älykkyys ja syvä pohdinta puuttuivat. Esimerkiksi Annamari Marttisen Mitä ilman ei voi olla on paljon vivahteikkaampi ja elävämpi kirja pettämisteemasta. Teos oli valitettavan yksiulotteinen, ja olisin odottanut enemmän elokuvien ja näin taiteen ja kerronnan parissa pitkään työskenneeltä ihmiseltä.

En pitänyt siitä, kuinka hahmot eivät kehity, kukaan ei tee mitään kokonaan kirjan suuntaa muuttavaa ratkaisua. Joen tavallisuutta korostetaan niin paljon, että kaikki ajoittain vähän pilkahteleva inhimillisyys katoaa sen alle. Mitään muita ominaispiirteitä Teckman ei liiemmälti olekaan Joelle kehittänyt. Kirjassa oli myös yksi, tässä nimeämättömäksi jäävä, hyvin epäuskottava ristiriitaa aiheuttava tekijä. On vain mahdotonta uskoa ettei tuo asia selviäisi oikeassa elämässä ja että se jopa veisi yhden hahmoista hulluuden partaalle. Kertakaikkiaan sielutonta ja kaukana lukijan samaistuttavuudesta.

Tässä on kohta jossa Teckman kuvaa jotakin oikeaa: jotakin olemassa olevaa johon lukija voi samaistua:

"Vein juomat ja leivonnaiset pöytään ja istuuduin. Katsoessani ympärilleni huomasin, että melkein jokainen pöytä oli samanlainen kuin omani: reissussa rähjääntynyt isä yhden, kahden tai kolmen lapsen kanssa --. Oli mahdollista, että minun tapaani nämä miehet pitivät linnaketta pystyssä paremman puoliskonsa ollessa ostoksilla tai rentoutuessa kotona, mutta en uskonut niin. Useasta hahmosta huokui epätoivoa, ja he näkivät liian paljon vaivaa sen varmistamiseksi, ettei heidän suojateiltaan puuttunut mitään, että jokainen hetki olisi niin hyvä kuin mahdollista, että muistot siitä aamusta antaisivat heille voimaa - heille kaikille, niin isille kuin lapsillekin, kunnes he tapaisivat jälleen seuraavana viikonlopuna.-- Tämä, minä pohdin, oli sitä, miltä avioero näytti. Tämä tapahtui miehille, jotka eivät pystyneet olemaan uskollisia yhdelle naiselle--."



9789150907483
Jon Teckman
Tavallinen Joe
HarperCollins
suom. Hanna Arvonen
2015

Helmet-lukuhaaste: 11. Jonkun muun alan ammattilaisen kirjoittama kirja

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Tom Malmquistin romaani Joka hetki olemme yhä elossa on yksi tämän vuoden merkittävimmistä teoksista, ja sain sen nyt kirjaston varausjonosta. Lähdin lukemaan kirjaa suurin odotuksin, sillä olin kuullut siitä valtavasti kehuja; tässä on esimerkiksi Helmi Kekkosen ylistävä kirjoitus. Teosta kuvataan "vahvaksi, tunteilemattomaksi, uskomattoman kauniiksi" ja "virtuoosimaiseksi".

Joka hetki olemme yhä elossa on tositarina Tom Malmquistin elämästä: esikoislapsi syntyy hätäsektiolla yli kuukauden etuajassa, ja Malmquistin vaimolla paljastuu sairaalassa vakava sairaus, akuutti leukemia. Vastasyntyneiden ja teho-osaston välillä päiviä juostuaan mies palaa kotiin pienen tytön isänä, ilman tämän äitiä.

Valitettavasti minä kuitenkin petyin teokseen, lähinnä sen rakenteen takia: lauseet ovat niin pitkiä etten pystynyt hengittämään niiden välissä. Sivulauseita ketjutetaan epätavallisen monta putkeen, ja lukiessa minulta hukkuu lauseen punainen lanka: jään miettimään kesken lauseen mistä tässä nyt kerrottiinkaan. Esimerkiksi tämän yhden ainoan virkkeen olisi voinut jakaa kahteen tai kolmeen palaan:

"Neljä naista istuu pihapöydän ääressä, he juttelevat kovaäänisesti, heillä kaikilla on lyhyet valkoiset hiukset ja mustat aurinkolasit, he ovat ilmeisesti syöneet juuri aamiaista, pöydän alla nurmikolla näkyy kaksi avattua roseeviinipulloa."

Lause olisi voinut jatkua tätä samaa rataa vielä loputtomasti (vaikkapa "- -,ohi kulkiessani kuulin heidän päättävän kuinka he menisivät Britt-Marien luokse päiväkahville, tosin ei olisi varmaa oliko hänen kaapeissaan jäljellä gluteenittomia keksejä Annen pojalle- -") mutta kuinka informatiivinen se olisi enää ollut? Kuinka informatiivinen se on tuollaisenakaan kuin se on? Minäkertojassa ja tajunnanvirrassa ei ole mitään vikaa, mutta tästä tekstistä puuttui ainakin minulle oikeanlainen rytmi; teoksen kasassa pitävä selkäranka, joka olisi antanut tilaa lukijalle hengittää välissä.

Kehutusta "kaikenkattavasta surusta, ihmisyydestä ja vain hetki kerrallaan elämisestä" sain kiinni vain pari kertaa kun kun kirjailija malttoi ottaa kuvailua mukaan:

"Livia herää auringonnousuun, minä olen hänelle Isä, hän huutaa minua taas eikä minulla ole aikaa murehtia tai edes tuntea mitään. Sinun laillasi hän huomaa kaikki elämän pikkuasiat, värispektrin öljylammikossa, karviaispunkin oksalla, naarmun minun kyynärpäässäni, hämähäkinseitin kristallikruunussa, jopa ruosteisessa korkissa on hänen silmissään jotain taianomaista.- -, ja olen opetellut sanomaan: Muruseni, isä ei ole surullinen mistään mitä sinä olet tehnyt."

Tällöin minäkin saan maistaa palan siitä uskomattomasta kauneudesta joka on salvannut hengen monelta muulta lukijalta.


Koska teoksen nimessä on viisi sanaa, sijoitan sen Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.


Joka hetki olemme yhä elossa
Tom Malmquist
Joka hetki olemme yhä elossa
suom. Outi Menna
Schildts & Söderströms

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Knight: Shoe dog - Niken perustajan muistelmat

Shoe Dog
Phil Knight
Shoe dog -
Niken perustajan muistelmat
suom. Simo Liikanen
Gummerus
Shoe dog - Niken perustajan muistelmat on Niken perustajan, Phil Knightin teos maailman suurimman urheilukenkä- ja -vaatebrändin luomisesta. Hän käy läpi hyvinkin yksityiskohtaisesti kaiken yrityksen perustamisesta aina ensimmäisen hullun ideansa saamisesta ensimmäisen lainan lainaamiseen, ensimmäiseen Japaninmatkaan kenkätehtaalle ja ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiseen.

On aivan hullua, miten Knight loi Niken tyhjästä. Kirjassa kerrotaan miten firman ydintiimillä oli vaikeuksia keksiä omalle kenkämerkilleen nimeä, ja miten swoosh syntyi. Miten Knight heitettiin ulos pankeista ja miten hän valtasi Kiinan markkinat. Miten hän alkoi jakaa ensimmäisille juoksijoille kenkiä ja miten Tiger Woodsista tuli yksi Niken urheilijoista.

Teoksesta todella oppii sen, ettei koskaan saa luovuttaa. Knightilla oli tuhat ja yksi paikkaa lyödä hanskat tiskiin ja lopettaa hulutuksensa, mutta hän jatkoi aina sitkeästi eteenpän. Huolimatta Yhdysvaltain tullin 25 miljoonan dollarin laskusta, räjähtävistä kengistä, vehkeilevistä liikekumppaneista ja oikeustaisteluista hän jatkoi eteenpäin. Rahat revittiin aina jostain, työtä tehtiin ensin toisen työn ohessa tunteja laskematta. Usko omaan visioon kantoi maailman suurimmaksi. Ja Knight kuvaa ettei firma silti koskaan sen aikana myynyt sieluaan. Se jos mikä on arvostettavaa.

Rakastan huumoria jolla Knight kuvaa ihmisiä ja tapahtumia:

"Mikään ei ilahduttanut häntä enempää kuin patongin hävittäminen  ja pullollinen votkaa, paitsi jos siinä sivussa saattoi tarkistaa tilejä."

Kuvahaun tulos haulle swoosh
swoosh
Tässä Knight kertoo ensimmäisen kenkämyymälän perustamisesta:

"Juoksijoiden johtava kultinjohtaja Johnson oli lopultakin saanut temppelinsä. Jumalanpalvelus toimitettiin ma-la klo 9-18."

"Miehen maineen tuntien odotin jonkinlaista jumalallista olentoa ja viittätoista käsivartta, joista jokainen heiluttasi leisteistä tehtyä taikasauvaa."

"Koetimme lyödä Goljatin, ja vaikka Strasser oli kahden Goljatin kokoinen, sisimmältään hän oli perin pohjin Daavid."

Suomennoksen on tehnyt Simo Liikanen, ja hänelle on kyllä nostettava hattua mahtavasta työstä. Hän löysi moneen kohtaan niin osuvan sanan, ettei asiaa olisi voinut sen paremmin ilmaista.

"Tehtaan väki vakuutti minulle, että he kykenisivät tuuttaamaan näytteet ja toimittamaan ne muutamassa päivässä."

"Me olimme sellaista porukkaa, joka ei yksinkertaisesti kestänyt korporaatiolässytystä."

Matkalla esiintyneitä ongelmia käsitellään rehellisesti: onko aviomies ja isä tarpeeksi kotona perheelleen, korjaako burnout? Pystyykö nukkumaan, valuuko elämäntyö käsistä? Itse mietin näyttikö Knight tarpeeksi kunnioitusta työkavereilleen; hän kuvaa useasti esimerkiksi jättääneensä vastaamatta tärkeän työntekijänsä kirjeisiin ja jättämään kannustamatta tätä vaikka tämä työntekijä sitä nimenomaan pyysi. Ihmiset Knightin ympärillä kuitenkin pysyivät uskollisesti hänen  rinnallaan eivätkä jättäneet uppoavaa laivaa, joten mielestäni he olisivat ansaitseet kunnioituksen näyttämistä. Tämä ei ole kuitenkaan minun asiani arvioida, ja on hienoa ettei Knight valehtele käytöksestään.

Helmet-lukuhaasteessa Shoe dog menee kohtaan 15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen, sillä Knight käy siinä usein juoksemassa, ja kirja kertoo siitä kuinka luotiin yksi maailman suurimmista urheilubrändeistä.

Kuvahaun tulos haulle nike athletes
Tiger Woods, Niken urheilija

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Han Kang: Vegetaristi

Heippa kaikki! Alkujaan jo 2000-luvun alkupuolella Etelä-Koreassa kirjallisuuslehdissä ketjuromaanina julkaistu ja nyt keväällä suomennettu eteläkorealaisen Han Kangin teos Vegetaristi on herättänyt paljon keskustelua, eikä mikään ihme. Vegetaristi on tumma, raju ja provosoiva. Se on kirjailijansa valtion kulttuuriministeriön mustalle listalle vienyt kuvaus Korean verisestä lähihistoriasta kuten myös kuvaus henkilökohtaisesta ahdingosta. Romaanin sanat kumpuavat kuin suoraan painajaisunesta. Meissä kaikissa on joskus ajatuksia joita emme pääse pakoon.

"Jos hän käpertyy tyhjään kylpyammeeseen ja sulkee silmät, pimeä metsä saartaa hänet."

Romaani kertoo eteläkorealaisesta Yeong-hyesta, joka näkee raa'an, pelon täyttämän unen itsestään eksyksissä ja ahtamassa verisiä lihanriekaleita suuhunsa vieraassa karjasuojassa. Hän alkaa yhä enemmän vieraantua miehestään ja kadota omasta elämästään. Hän seisoo käsillään ja haluaa muuttua puuksi; koska korealaiset uskovat sielunvaellukseen, ei ole aivan kummallista alkaa haluta muuttua kasviksi väkivaltaisen ihmisyyden sijaan.

"Mutta rintaan koskee. Jotain on takertunut sydänalaan. En tiedä mitä. Se häiritsee tätä nykyä jatkuvasti. Vaikka en enää käytä rintaliivejä, palleassa tuntuu koko aja möykky. Se ei häviä, hengitänpä miten syvään tahansa.
          Möykky on muodostunut pidätellyistä huudoista ja kirkaisuista, jotka ovat limittyneet ja lomittuneet. Liha takia."

Teos kerrotaan kolmesta eri näkökulmasta: ensimmäisenä Yeong-hyen aviomiehen, sitten langon ja viimeisenä tämän siskon näkökulmasta. Yeong-hyen itsensä ajatuksia kuullaan pääosin vain alussa, sen jälkeen hän heikkenee niin paljon ettei hänen näkökulmaansa enää kuulla, ainoastaan ulkopuolisten vaikutteita hänestä.

Teos on on hyvin synkkä ja suora kuvaus kaatuvasta maailmasta. Se kertoo siitä mitä mieleterveysongelmat pahimmillaan ovat. Se kuvaa hengenvievää ahdistusta:

"Tämä ei varmaankaan vain jaksanut riisuutua. Ei yksinkertaisesti jaksanut säätää veden lämpötilaa eikä peseytyä suihkussa."

Vegetaristi on myös sydäntäsärkevän kauniisti kirjoitettu:

"- - ellei kaikki olisi hajonnut sirpaleiksi, hän itse olisi saattanut murtua. Ja jos hän olisi antanut niin käydä, jos hä olisi päästänyt irti säikeestä, joka yhdistää hänet jokapäiväiseen elämään, hän ei välttämättä olisi koskaan enää löytänyt sitä."

Romaanissa perhesuhteet ovat tärkeässä roolissa: miten oma aviomies ei välitä vaimonsa pahasta olosta, isä syöttää hänelle väkisin lihaa ja sisarukset ja muut perheenjäsenet katsovat vaivaantuneina sivusta.

"Hetki, jona Yeong-hye oli yrittänyt riistää itseltään hengen, oli ollut käännekohta. Yeong-hye oli jäänyt oman onnensa nojaan. Kaikki muut - - olivat käyttäytyneet kuin ventovieraat tai peräti kuin viholliset. Jos Yeong-hye tulisi tajuihinsa, mikään ei olisi muuttunut niiltä osin."

Lopulta kirja kertoo ihmisyydestä ja perustavimmista kysymyksistä: mitä jää jäljelle kun riisutaan kaikki muu ja edessäsi on ihminen johon sattuu?

"- - hän oli ollut tuntevinaan napsahduksen ikään kuin jotakin olisi mennt poikki hänen sisällään. Hän ei pystynyt vieläkään kuvailemaan läheskään tarkasti, miltä hänestä oli tuntunut. Toinen ihminen oli tehnyt itselleen pahaa hänen silmiensä edessä- - "


Helmet-lukuhaasteessa Vegetaristi menee kohtaan 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö. Se on myös käännöskirja ja voittanut ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon, ja kirjailija elää erilaisessa kulttuurissa kuin minä.

Vegetaristi
Han Kang
Vegetaristi
suom. Sari Karhulahti
Gummerus

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Moriarty: Hyvä aviomies

Liane Moriarty
Hyvä aviomies
suom. Helene Butzow
WSOY
Olenkin jo aiemmin kirjoittanut täällä blogissa australialaisen Liane Moriartyn teoksista Mustat valkeat valheet, Nainen joka unohti ja viimeisimpänä Tavalliset pikku pihajuhlat. Tässä tulee viimeinkin postaus Hyvästä aviomiehestä.

Hyvä aviomies on kertomus kolmesta sydneyläisestä naisesta: Ceciliasta, Tessistä ja Rachelista joiden elämät kietoutuvat eräällä pääsiäisviikolla peruuttamattomasti yhteen. Heillä kaikilla on jokin vakava ongelma käsiteltävänään: Cecilia löytää ullakolta aviomiehensä kirjeen josta paljastuu kauhistuttava salaisuus, ja Cecilian on päätettävä mitä hän tekee tämän tiedon kanssa;

"John-Paul oli sanonut kirjoittaneensa kirjeen heti Isabelin syntymän jälkeen eikä kuulemma muistanut tarkasti, mitä siinä sanottiin. Senhän ymmärsi. Isabel oli kahdentoista, ja John-Paul unohti asioita. Hän luotti aina siihen, että Cecilia muisti.
    Pulma oli vain siinä, että Cecilia epäili vahvasti hänen valehtelevan."

Tessillä on kaikki mitä toivoa saattaa: ihana aviomies Will, kuusivuotias poika Liam ja yhteinen firma miehensä ja serkkunsa/lähimmän ystävänsä Felicityn kanssa. Will ja Felicity kuitenkin rakastuvat, ja Tess päättää ottaa aikalisän ja lähteä poikansa kanssa äitinsä luokse kotikaupunkiinsa.

"Hän käyttäisi Felicityn kanssa samaa hammasharjaa, joten hän antaisi Felicityn käyttää miestäänkin, niinkö? Se teki petoksen myös paljon pahemmaksi. Miljoona kertaa pahemmaksi."

 Rachel taas on parikymmentä vuotta näitä pienten lasten äitejä vanhempi; hänen tyttärensä Janie murhattiin kaksikymmentä vuotta sitten, ja Rachel suree tyttöään edelleen. Nyt hänen poikansa taas on muuttamassa vaimonsa Australiasta New Yorkiin vieden pienen lapsenlapsen mukanaan.

"Oliko Rachel itkenyt aiemmin Janien takia, vai oliko itku todellisuudessa johtunut Jacobista? Hän tiesi varmasti vain sen, että kun Jacob vietäisiin häneltä, elämä muuttuisi taas sietämättömäksi, paitsi että - ja se olikin kaikken pahinta - hän sietäisi sitä, se ei veisi häneltä henkeä, hän eläisi päivästä toiseen, päättymättömässä kehässä suurenmoisia auringonnousuja ja auringonlaskuja, joita Janie ei koskaan näkisi."


Teoksessa on Moriartylle tyypillistä hienostelematon kieli: ylimääräiset taiteellisuudet jätetään pois ja teosta on todella nopeaa lukea kielensä puolesta. Teemat annetaan lukijalle helposti pureksittavalla tasolla, jolloin lukijan tehtäväksi jää elää mukana eloisassa draamassa ja selvittää mitä menneisyydessä tapahtui, minkä takia nykyhetki on sellainen kuin on.


Helmet-lukuhaasteessa Hyvä aviomies menee kohtaan 24. Kirjassa selvitetään rikos, sillä siinä selvitetään kuka murhasi nuoren Janie Crowleyn ja miksi.

"Oliko lainvastaista himoita alakoulun opettajansa arkunkantajaa?"

tiistai 23. toukokuuta 2017

Green: Kaikki viimeiset sanat

John Green
Kaikki viimeiset sanat
suom. Helene Butzow
WSOY
Tähtiin kirjoitettu virhe-teoksestaan tunnetun John Greenin esikoisteos on nimeltään Kaikki viimeiset sanat (alk. Looking for Alaska). Luin sen, ja vau mikä kirja! Kirjan lopetettuani olin aivan hengästynyt kun olin elänyt käänteet niin tiivisti hahmojen mukana.

Teos on kaikkien muidenkin Greenin teosten mukaisesti nuortenkirja, ja se käsittelee nuorille jokapäiväisiä aiheita, kuten rakkaus, ystävyys, ihastuminen ja yhteenkuuluvuus, mutta siinä on myös filosofisempaa pohdintaa.

Tapahtumat sijoittuvat sisäoppilaitokseen, ja oli mukavaa lukea tarinaa kun miljöö oli suljettu: se mahdollisti monia tempauksia hahmojen asuessa yhdessä ja näin nähdessään toisiaan päivittäin. Tapahtumia tosin olisi tosin voinut olla mukana vähän enemmän, ja varsinkin hahmokattaus olisi voinut olla laajempi (verratkaa vaikka Harry Potteriin jossa on tuhat ja yksi hahmoa ja sivujuonta).

"Matikan valmistavan kurssin ensimmäiseen varsinaiseen kokeeseen oli enää kaksi päivää, joten Alaska keräsi kuusi matikanlukijaa, joita ei laskenut snobeiksi, ja pakkasi meidät kaikki pieneen kaksioviseen autoonsa.- - Vajaan viiden kilometrin matka McDonaldsiin taittui nopeasti joskin hyvin suruttomasti, tilasimme seitsemän isoa annosta rankalaisia ja menimme nurmikolle istumaan. Istuimme piirissä ranskalaisannosten ympärilä, ja Alaska opetti tupakka suussa."

Kaikki viimeiset sanat on kaunis esikoisteos; yhdistelmä arkipäiväisyyttä ja syvempää pohdintaa symbolismeista.

"- - en ehtinyt päästää ääntäkään, kun Alaska sanoi: "Labyrintissa ei ole kysymys elämästä ja kuolemasta."
"Ahaa, okei. Mistä sitten?"
"Kärsimyksestä", hän sanoi. "Siitä että tekee väärin ja joutuu vääryyksien kohteeksi. Ongelma on juuri siinä. Bolivar puhui tuskasta, ei elämästä eikä kuolemasta. Miten kärsimyksen labyrintista pääsee pois?" "

Tarina on herkkä ja koskettava, sillä kirjassa käy jotakin joka muuttaa kaiken ja laittaa nuoret miettimään elämänsä uusiksi.


"Uskon, että olemme enemmän kuin osiemme summa."


Helmet-lukuhaateessa Kaikki viimeiset sanat menee kohtaan 42. Esikoisteos.

Kirjoitukseni muista John Greenin kirjoista löydät täältä:
Arvoitus nimeltä Margo, Teoria Katherinesta ja Tähtiin kirjoitettu virhe.