maanantai 24. syyskuuta 2018

Rämö: Islantilainen voittaa aina - Elämää hurmaavien harhojen maassa

Satu Rämö
Islantilainen voittaa aina -
Elämää hurmaavien harhojen maassa

WSOY
2015
Satu Rämö oli toisena yliopistovuotenaan kesätöissä Kreetalla, kun hän kuuli Islannista ensimmäisen kerran. Rämö houkutteli sisäänheittäjänä ravintolaan nuorten ja kauniiden islantilaisten opiskelijoiden seurueen, ja hummerinsyönnin lomassa nämä nuoret ylistivät Rämölle Islannin lämmitettyjä hiekkarantoja. Hän otti pikku hiljaa selvää tuosta tulen ja jään maasta ja lähti sinne vaihtoon. Lukuisten reissujen jälkeen Rämö löysi nykyisen miehensä Islannista, ja hän muutti sinne pysyvästi. Islantilainen voittaa aina on kertomus suomalaisen näkökulmasta saarivaltion tapoihin sopeutumisesta.

"Luulin jo menneeni keskustelussani liian tuttavalliseksi, mutta mitä vielä. Vigdis kohensi ryhtiä tuolissaan ja tarjosi innoissaan lisää pullaa."

Rämö käsittelee Islantia monipuolisesti: läpi käydään niin vuoden 2008 talouskriisi, vuoden 2010 tulivuorenpurkaus ja tuhkapilvi, luontoa kuumine lähteineen ja tulivuorenpurkauksineen sekä jäätikkövaelluksineen, historiaa, kulttuuria, perinneruokia ja sananlaskuja. Ja tietysti islantilaisten tapoja ja ajatusmaailmaa. Näihin kuuluu muun muassa ylitsepursuava itseluottamus ja mahdollisuuksien näkeminen uhkakuvien sijaan, pienessä maassa lähes kaikkien tunteminen, peikkoihin uskominen sekä Islannin maailman parhaana maaana pitäminen.

"Sirot avokkaat ovat käypä kenkävalinta talvellakin, koska ne nyt vaan näyttävät hyvältä. Maailman paras ei anna sään vaikuttaa tyyliinsä. Hän pitää ohjat omissa käsissään ja pukeutuu ballerinatossuihin vaikka sitten räntäsateessa."

Voin lämpimästi suositella tätä teosta monille eri lukijoille: Islanninsta tai suomalaisen elämisestä ulkomailla kiinnostuneelle, kevyttä lukemista kaipaavalle, tositarainoiden ystävälle. Pidä varasi, tämän kirjan luettuasi saattaa kummasti alkaa tehdä mieli lähteä tutkimaan tuota ystävällisten ihmisten ja upeiden luonnonilmiöiden maata!

"Suomen kaikuvat käytävät varmistavat, että ovikello ei ole ensimmäinen merkki televisioupatarkastajasta, Jehovan todistajasta tai muusta pelottavasta vieraasta. Islantilaisen sydämen saa sykkimään yllätys. Ovikello voi soida koska tahansa, mikä sen ihanampaa!"

Kuvahaun tulos haulle movies filmed in iceland
Islannissa on kuvattu lukuisia elokuvia ja tv-sarjoja,
tässä on kartta muutamien kuvauspaikoista.

Erityisesti mieleeni jäi Rämön viimeinen kehu Islannista: kirjakaupat ovat auki iltakymmeneen ja jäätelökioskit yhteentoista. Voisiko olla parempaa paikkaa elää!

"Reykjavik 101 on paikka, jossa kohtaavat kaikennäköiset jumalat, opiskelijat, viikingit, pyykkääjäeukot, kummitukset, pultsarit, pankkiirit ja vapaailtapäivää viettävät suomalaiset maahanmuuttajat."



Kuvahaun tulos haulle walter mitty iceland
Osa Walter Mittyn ihmeellinen elämä-
elokuvasta on kuvattu Islannissa.



perjantai 14. syyskuuta 2018

Manninen: Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret

YhdenLapsenKansa1
Mari Manninen
Yhden lapsen kansa-
Kiinan salavauvat,
pikkukeisarit ja
hylätyt tyttäret
Atena
Yhden lapsen kanssa-teoksen kirjoittanut Mari Manninen on muutaman vuoden Pekingissä virkavapaata viettänyt Helsingin Sanomien toimittaja. Sieltä käsin hän kirjoitti Kiinan nopeasta muutoksesta eri lehtiin, kuten Suomen Kuvalehteen.


Kustantajan sivulta:
Yhden lapsen kanssa kertoo Kiinaa monin tavoin muokanneesta laista, jonka mukaan perheet saivat vuosina 1979-2015 hankkia tietyin liennytyksin vain yhden lapsen. Politiikan seuraukset ovat raskaat, vaikka ne tehtiinkin ilmeisen hyvin aikein. Tätä nykyä Kiinassa on paljon yksinäisiä ja hemmoteltuja lapsia, mutta myös suurin odotuksin stressattuja ainokaisia. Kiinalaiset naiset tuntevat pakkoabortit, sterilisaation ja salasynnytykset. Toimittaja Mari Manninen asuu Kiinassa ja kokoaa kirjassaan erilaisten kiinalaisperheiden tarinat yhteen.

Manninen esittelee teoksessa kaikki kuviteltavissa olevat kokijat yhden lapsen politiikkaan:
paperittomat, vauvat, joita ei voinut rekisteröidä ollenkaan olemassa oleviksi ihmisiksi lapsikiintiön ollessa jo täysi. Näin he eivät voineet mennä naimisiin tai hankkia työpaikkaa.
syntymättömät, jotka pakkoabortoitiin jopa raskauden viimeisinä vaiheina tai vastasyntyneet tyttölapset, jotka hukutettiin tai hylättiin.
perheettömät, pienet esimerkiksi vammaiset tai vakavasti sairaat lapsets, jotka hylättiin lastenkodin portaille tai lämpimiin vauvan jättökoppeihin.
kurittomat, nämä otsikossa mainitut pikkukeisarit, joita on koko perhe passaamassa.
veljettömät, tytöt jotka pääsivät pitkälle koska pojan koulutukseen varatut rahat tulivatkin heidän koulutukseensa.
vaimottomat, nuoret miehet, joille ei riitä vaimoja
lapsettomat, perheet joiden ainoa lapsi kuolee.
ja armottomat, kirjassa esitellään kylänsä lapsilukua valvova paikallisviranomainen.


Teoksessa pidin siitä, että Manninen ei tyydy pelkästään kauhistelemaan yhden lapsen politiikkaa ja mustamaalaamaan Kiinan hallitusta, vaan hän nimenomaan haluaa kertoa meille suomalaisille tämän politiikan kaikkien osapuolten näkökulman, myös vihattujen viranomaisten ja siitä hyötyneiden.

Teos oli oikein mielenkiintoinen ja selkeä sekä vaikuttava. Opin valtavasti uutta Kiinan yhteiskunnasta, esimerkiksi vahvan eron maalais- ja kaupunkilais-Kiinan välillä. Välillä Manninen kuitenkin esittää mielestäni väitteensä ristiriitaisesti: hän kertoo esimerkiksi tyttöjen kouluttautuvan korkeammalle ja isommassa mittakaavassa kuin koskaan aiemmin, mutta toisaalta väkimäärän olevan edelleen niin suuri, etteivät kouluttautuneet silti välttämättä saa kunnon työtä. Koko ilmiö on niin ristiriitainen: naisia on Kiinassa miljoonia vähemmän kuin miehiä, mutta silti kaupunkilaisnaiset eivät löydä kumppania. Manninen vuorotellen kehuu optimistisesti vanhemmille olevan nykyään sama, syntyykö tyttö vai poika, ja seuraavassa kappaleessa alavireisemmin muistuttaa lukijaa vuosisatoja vanhojen asenteiden muuttuvan hitaasti. Tähän olisin ehkä kaivannut sitä, että Manninen ja teoksen toimitustiimi olisivat oikaisseet nämä ristiriitaisuudet esimerkiksi toteamalla yhdessä ja samassa lauseessa, että asenteet muuttuvat näin henkilökohtaiseen elämään vaikuttavan politiikan ansiosta, mutta vuosisatoja vanhat perinteet eivät muutu yhden sukupolven aikana. Näin lukijan ei olisi tarvinnut itse päätellä tätä lopputulosta kuin palapelin paloja yhdistellen.


Yhden lapsen kanssa voitti vuonna 2016 Finlandia-palkinnon parhaasta tietokirjasta. Jörn Donner, palkinnonsaajan valitsija, kehuu teosta riipaisevaksi ja liikuttavaksi. Olen itse samaa mieltä, oikeiden ihmisten aidot kokemukset kuitenkin faktat mukana on vaikuttavaa luettavaa.


lähteet: https://atena.fi/kirjailijat/mari-manninen

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Shakespeare: Turhaa lemmen touhua

Kirjan kansikuva
William Shakespeare
Turhaa lemmen touhua
suomennos ja esipuhe
Juhani Lindholm
Juuri kun Navarran kuningas kumppaneineen päättää omistautua kolmeksi vuodeksi opiskelulle ja kaihtaa naisia, ovelle ilmestyy naisseurue jota ei millään voi käännyttää pois: Ranskan prinsessa seuraneitoineen, ja vielä tärkeällä asialla. Kiemurtelu ei auta, opintosuunnitelman on joustettava, ja pian joustaa kaikki muukin.

Turhaa lemmen touhua on kevyt ja koominen näytelmä. Sen lukemisesta en valitettavasti saanut kovin paljon irti, mutta teatterissa katsottuna näyttelijäntyön ja puvustuksen kanssa kokemus olisi varmasti täysin eri. Esipuheessaan kääntäjä Juhani Lindholm kehuu teosta Shakespearen kaikkein kielikeskeisimmäksi, ja sanataiteilua kyllä riittää. Lukiessa se ei kuitenkaan oikein tehnyt minuun vaikutusta. Tämänkin suhteen todettakoon Turhaa lemmen touhua teatterissa nähtynä varmasti paljon rikkaammaksi. Sama asiahan se on kuin jos lukee stand up-koomikon vitsejä suoraan paperista: asia sinänsä on ihan sama, mutta kokemus täysin eri.

Prinsessa
Ruma niin kuin rievä.
Kehu ei tee rumaa sievemmäksi.
Tässä palkka toden kertojalle;
Antaa metsänvartijalle rahaa
sievä maksu ruman puhujalle.


Syy, miksi olen halunnut lukea Shakespearen näytelmistä nimenomaan komedioita, on ollut haluni pehmeään laskeutumiseen. Shakespeare on yksi maailman merkittävimmistä kirjailijoista, joten haluan tutustua hänen tuotantoonsa pienemmistä aloittaen. Komediat ovat luonnollisesti myös ihan vain positiivisempaa luettavaa kuin tragediat.


Ensimmäinen lukemani Shakespeare on Kaksi nuorta veronalaista, jota pidin viihdyttävänä. Tästä pääset lukemaan postaukseni siitä. Tästä taas näet ajatukseni teoksesta Kuinka äkäpussi kesytetään.

Kuningas
Näkemiin nyt, höpsöt ystäväiset.
Kuningas, aatelismiehet ja soittajat poistuvat
Naiset riisuvat naamionsa

Prinsessa
Hyvästi vaan, jäiset venäläiset.
Siinäkö siis järjen jättiläiset?

Boyet
Sammutitte ne kuin kynttiläiset.

Rosaline
Älyn sankarit, ja lahopäiset.

Prinsessa
Kuninkaat ja hengen kerjäläiset.- -

torstai 6. syyskuuta 2018

Shakespeare: Kuinka äkäpussi kesytetään

Kirjan kansikuva
William Shakespeare
Kuinka äkäpussi
kesytetään
suom. Leena Tamminen
alkupuhe prof.
Sirkku Aaltonen
Kuinka äkäpussi kesytetään on yksi William Shakespearen suosituimmista näytelmistä, ja se sijoittuu Shakespearen uran varhaiseen tuotantoon. Sen ilmestymisajankohdaksi arvoidaan noin vuosien 1589 ja 1592 välimaastoa. Suomessa näytelmä on tuttu: sitä on esitetty teattereissa yli viitenäkymmenenä versiona, suosituin se on meillä ollut 50- ja 60-luvuilla.

Näytelmä kertoo kiukkuisesta Katherinasta, jonka on isä haluaa naittaa ennen kosijoiden piirittämää suloista pikkusisko Biancaa. Itsevarma pisalainen Petruchio tarttuu haasteeseen ja lupaa kesyttää äkäpussin. Myöhemmin Biancaa piirittäessä kosijat esittävät kotiopettajia, palvelija isäntäänsä ja aivan vieras maisteri yhden kosijan isää.

Teosta voi ajatella niin komediana kuin avioliittofarssinakin. Jos sitä katsoo nykypäivästä käsin farssina, se tuntuu vähän inhimillisemmältä, koska farssiin kuuluu asioiden liioitteleminen.

Esipuheen kirjoittanut professori Sirkku Aaltonen nostaa teoksesta esiin muodonmuutoksen teemana: äkäpussi Katherine muuttuu nöyräksi vaimoksi, Biancan kosijat esittävät olevansa eri ihmisiä kuin ovat, ja kehystarinan kattilanpaikkaaja Sutki muuttuu lordiksi pilan takia. Tämä on ehkäpä kohta, johon haluaisin kiinnittää huomiota jos näkisin Äkäpussin teatterissa.


Kirjan kansikuvaNykymaailmasta katsottuna näytelmä on erittäin sovinistinen naisen oikeuksien puuttuessa. Aviomies on naiselle herra ja kuningas, ja naisen tärkein tehtävä on olla siveä, nöyrä ja kuuliainen. Kuitenkin kuten Aaltonen muistuttaa, teatteriteksti on vain yksi näytelmän osa-alueista näyttelijäntyön, lavastuksen, musiikin, valaistuksen ja puvustuksen kanssa. Voutilainen antaa esimerkin vuoden 2005 BBC:n version Äkäpussista, jossa Katherina kyllä "alistui" miehensä vallan alle, mutta loppujen lopuksi nainen synnytti kolmoset ja Petruchio jäi lasten kanssa kotiin Katherinan palatessa työuralleen.


Googlettamalla Kuinka äkäpussi kesytetään löysin kustantamo Johnny Knigan sivulta Anne Tylerin kirjoittaman Äkäpussin, ja se kuulosti sen verran hauskalta, että luen sen jossain vaiheessa. Päivittelen sitten tänne miltä tuoreempi teos näytti!


Hortensio
En, sillä hän takoi minua luutulla päähän. Sanoin vain että hänen otteensa olivat väärät ja yritin asetella sormia oikein, kun hän kimpaantui ja tiuskaisi: "Vai otteita? Minä sinulle otteet näytän." Siinä samassa hän iski minua päähän niin että nuppini puhkaisi soittimen ja siinä minä seisoin hetken äimänä kuin kaakinpuussa luuttu kaulassani, kun hän haukkui minua tunariksi, rämpyttäjäksi ja mämmikouraksi ja ties miksi, kuin olisi törkeyksiä oikein keksimällä keksinyt.

Petruchio
Siinäpä totisesti riuska neitonen. Rakastan häntä jo monin verroin enemmän. Olisi hauska päästä pian häntä jututtamaan.

maanantai 3. syyskuuta 2018

Manson: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan - Nurinkurinen opas hyvään elämään

Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan
Mark Manson
Kuinka olla
piittaamatta paskaakaan
suom. Aura Nurmi
Atena
Mark Manson (s.1984) on yhdysvaltalainen kirjailija, puhuja ja bloggaaja. Hän on syntyjään Teksasista, opiskellut Bostonissa ja asuu tällä hetkellä New Yorkissa. Hän valmistui yliopistosta juuri ennen vuoden 2008 talouskriisiä, eli pahimpaan mahdolliseen aikaan. Koska hän oli jo valmiiksi varaton ja nukkui ystäviensä sohvilla, hän päätti ettei menetä mitään testatessaan yrittäjyyttä. Suunta olisi vain ylöspäin. Aluksi hän kirjoitti deittailusta, ja pikku hiljaa hän alkoi rakentaa siitä teemasta itselleen työtä markkinoinnin keinoin. Koska hän nautti kirjoittamisesta ja huomasi olevansa siinä hyvä, hän päätti keskittyä siihen ja lopulta hän saikin elantonsa kirjoittamisellaan. Manson oli myös niin rohkea, että hän lopetti palkkatyönsä kuuden viikon jälkeen keskittyäkseen internet-työhönsä. Kuinka olla piittaamatta paskaakaan on New York Timesin bestseller.


Mansonilla on taustaa filosofiasta ja psykologiasta jo nuoresta asti: teini-ikäisenä hän luki Nietzscheä muiden ikätovereidensa katsoessa MTVtä, ja yliopistossa hän opiskeli kansainvälistä politiikkaa. Myöhemmin bloginsa saadessa lisää lukijoita Manson on käyttänyt vuosia opiskellakseen tiedettä ihmissuhteiden, tavoitteiden, onnellisuuden ja intohimon takana.

Esitän tässä muutaman mielestäni osuvan Mansonin esittämän ajatuksen, jotta te lukijat saatte paremman käsityksen tästä kirjasta.

Hyvän elämän salaisuus ei ole välittää niin helvetisti entistä useammista asioista, vaan välittää niin helvetisti entistä harvemmista asioista - niistä jotka ovat aitoja ja tärkeitä, tässä ja nyt.

Tämä lause auttaa minua keskittymään. Koin esimerkiksi suurta mielipahaa jäätyäni ilman Mumin päivä-mukia, mutta kun pysähdyn ajattelemaan asiaa, kauramaito maistuu ihan yhtä hyvältä niistä kauniista astioista, mitä minulla on jo. Jos olisin kotonani ilman mitään mainoksia, en kaipaisi mitään. Eli lopetan mainonnan tuputtaman lisää, lisää- kierteen ja keskityn enemmän ihmisiin ympärilläni, ja olemaan sellainen tyyppi, että esimerkiksi koirani pitäisi minusta.


Minuuden määrittelevät tavoitteet, joiden saavuttamiseksi susostuu ponnistelemaan. Lyhyesti: onnellisuus syntyy jonkin asian tekemisestä, ei tietyn tavoitteen saavuttamisesta.

Tämä oli myös vaikuttava huomio. Tunnistin oman vastaukseni Mansonin esittämästä kysymyksestä: minkälaisen elämän haluat? Manson huomautti, että vastaukseni "terveyttä itselleni ja läheisilleni, inspiroiva työ, mielekkäitä harrastuksia, upea parisuhde, jonakin päivänä ainutlaatuinen perhe sekä läheiset ystävyyssuhteet" ei oikeastaan tarkoita vielä mitään. Meidän kaikkien on helppoa toivoa mukavaa työtä, auvoista parisuhdetta ja harrastuksissa etenemistä. Mansonin mukaan olennaisempi kysymys kuuluukiin, että minkä asian puolesta on valmis näkemään vaivaa. Esimerkiksi: jos haluaa edetä urallaan, nousta duunarista askel kerrallaan kohti johtoporrasta, on oltava valmis tekemään ylitöitä, ottamaan ylimääräisiä työvuoroja lyhyellä varoitusajalla, on siedettevä aasiakkaita ja huonoja pomoja, on uskallettava sijaistaa myymäläpäällikköä mahdollisuuden osuessa kohdalle. On nautittava tulevan palkan laskemisesta tehtyjen työtuntien perusteella. Asiaa näin päin ajatellessani minä en ole tällainen ihminen, haluan päästä työssäni vähemmällä ja minulle riittää, että se elättää minut (ja koirani). Esimerkiksi tästä syystä en koe syyllisyyttä siitä, että työskentelen jo kolmatta vuotta kaupan kassalla opiskelun ohessa. Ystäväni J kuitenkin on tällainen ihminen, hän nauttii työnteosta. Ja siksipä hän sai juuri ylennyksen työssään: hän oli nähnyt vaivaa sen eteen.

Toinen, konkreettinen esimerkki: kenenpä unelmana ei olisi upea vartalo? Kaikki kuitenkin tietävät, että se vaatii jokapäiväistä työntekoa. Päivä toisensa jälkeen on valittava vihersmoothie pullakahvin sijaan ja noustava sohvalta salille. Ne, jotka käyvät triatloneilta ja elävät salilla, yleensä nauttivat siitä. Aamulenkille herääviä motivoi enemmän virkeys ja hengästymättömyys kuin "kohta näytän hyvältä"-mantran toistelu.
Gym Humor


Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan Mansonin teesiin:

Eikö ole ironista, että kun keskitymme vimmaisesti myönteisiin ominaisuuksiin ajattelemmekin oikeastaaan vain kaikkea sitä mitä emme ole, mitä meiltä puuttuu, mihin olisi pitänyt pystyä mutta emme pystyneet.

Tattadaa, hyvät naiset ja herrat: sisäinen motivaatio. Eikö aamulenkille olekin mukavampaa herätä mielessään auringonnousun näkeminen, virkeä aloitus päivään ja kaupungin heräämisen todistaminen kuin itseä syyttelevä "olen läski, minun täytyy laihtua"-mantra?


- - Voi olla vaarallista "tuntea itsensä" tai "löytää itsensä". Riskinä on, että sitoo itsensä tiettyyn rooliin ja asettaa itselleen hyödyttömiä odotuksia. Tällöin osa omista kyvyistä ja eteen tulevista mahdollisuuksista voi jäädä hyödyntämättä. Jos minulta kysytään, älä löydä itseäsi. Äläkä koskaan kuvittele tuntevasi itseäsi. Silloin voi kasvaa ihmisenä ja löytää itsestään uusia puolia.

Tähän minulla ei ole kertoa mitään henkilökohtaista anekdoottia, mutta mielestäni tämä oli erittäin hyvä oivallus. Olen aikaisemmin huomannut, että kehotukset itsensä tuntemisesta eivät joka tilanteessa viekään eteenpäin, vaan päin vastoin saattavat aiheuttaa roolin luomista ja syyllisyyttä mielenkiinnon kohteiden muuttumisesta.


Mansonin omat sivut: https://markmanson.net/
Kustantajan sivu: https://atena.fi/kuinka-olla-piittaamatta-p-skaakaan