Manninen: Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret

Mari Manninen
Yhden lapsen kansa-
Kiinan salavauvat,
pikkukeisarit ja
hylätyt tyttäret
Atena

Yhden lapsen kanssa-teoksen kirjoittanut Mari Manninen on muutaman vuoden Pekingissä virkavapaata viettänyt Helsingin Sanomien toimittaja. Sieltä käsin hän kirjoitti Kiinan nopeasta muutoksesta eri lehtiin, kuten Suomen Kuvalehteen.


Kustantajan sivulta:
Yhden lapsen kanssa kertoo Kiinaa monin tavoin muokanneesta laista, jonka mukaan perheet saivat vuosina 1979-2015 hankkia tietyin liennytyksin vain yhden lapsen. Politiikan seuraukset ovat raskaat, vaikka ne tehtiinkin ilmeisen hyvin aikein. Tätä nykyä Kiinassa on paljon yksinäisiä ja hemmoteltuja lapsia, mutta myös suurin odotuksin stressattuja ainokaisia. Kiinalaiset naiset tuntevat pakkoabortit, sterilisaation ja salasynnytykset. Toimittaja Mari Manninen asuu Kiinassa ja kokoaa kirjassaan erilaisten kiinalaisperheiden tarinat yhteen.

Manninen esittelee teoksessa kaikki kuviteltavissa olevat kokijat yhden lapsen politiikkaan:
paperittomat, vauvat, joita ei voinut rekisteröidä ollenkaan olemassa oleviksi ihmisiksi lapsikiintiön ollessa jo täysi. Näin he eivät voineet mennä naimisiin tai hankkia työpaikkaa.
syntymättömät, jotka pakkoabortoitiin jopa raskauden viimeisinä vaiheina tai vastasyntyneet tyttölapset, jotka hukutettiin tai hylättiin.
perheettömät, pienet esimerkiksi vammaiset tai vakavasti sairaat lapsets, jotka hylättiin lastenkodin portaille tai lämpimiin vauvan jättökoppeihin.
kurittomat, nämä otsikossa mainitut pikkukeisarit, joita on koko perhe passaamassa.
veljettömät, tytöt jotka pääsivät pitkälle koska pojan koulutukseen varatut rahat tulivatkin heidän koulutukseensa.
vaimottomat, nuoret miehet, joille ei riitä vaimoja
lapsettomat, perheet joiden ainoa lapsi kuolee.
ja armottomat, kirjassa esitellään kylänsä lapsilukua valvova paikallisviranomainen.


Teoksessa pidin siitä, että Manninen ei tyydy pelkästään kauhistelemaan yhden lapsen politiikkaa ja mustamaalaamaan Kiinan hallitusta, vaan hän nimenomaan haluaa kertoa meille suomalaisille tämän politiikan kaikkien osapuolten näkökulman, myös vihattujen viranomaisten ja siitä hyötyneiden.

Teos oli oikein mielenkiintoinen ja selkeä sekä vaikuttava. Opin valtavasti uutta Kiinan yhteiskunnasta, esimerkiksi vahvan eron maalais- ja kaupunkilais-Kiinan välillä. Välillä Manninen kuitenkin esittää mielestäni väitteensä ristiriitaisesti: hän kertoo esimerkiksi tyttöjen kouluttautuvan korkeammalle ja isommassa mittakaavassa kuin koskaan aiemmin, mutta toisaalta väkimäärän olevan edelleen niin suuri, etteivät kouluttautuneet silti välttämättä saa kunnon työtä. Koko ilmiö on niin ristiriitainen: naisia on Kiinassa miljoonia vähemmän kuin miehiä, mutta silti kaupunkilaisnaiset eivät löydä kumppania. Manninen vuorotellen kehuu optimistisesti vanhemmille olevan nykyään sama, syntyykö tyttö vai poika, ja seuraavassa kappaleessa alavireisemmin muistuttaa lukijaa vuosisatoja vanhojen asenteiden muuttuvan hitaasti. Tähän olisin ehkä kaivannut sitä, että Manninen ja teoksen toimitustiimi olisivat oikaisseet nämä ristiriitaisuudet esimerkiksi toteamalla yhdessä ja samassa lauseessa, että asenteet muuttuvat näin henkilökohtaiseen elämään vaikuttavan politiikan ansiosta, mutta vuosisatoja vanhat perinteet eivät muutu yhden sukupolven aikana. Näin lukijan ei olisi tarvinnut itse päätellä tätä lopputulosta kuin palapelin paloja yhdistellen.


Yhden lapsen kanssa voitti vuonna 2016 Finlandia-palkinnon parhaasta tietokirjasta. Jörn Donner, palkinnonsaajan valitsija, kehuu teosta riipaisevaksi ja liikuttavaksi. Olen itse samaa mieltä, oikeiden ihmisten aidot kokemukset kuitenkin faktat mukana on vaikuttavaa luettavaa.


lähteet: https://atena.fi/kirjailijat/mari-manninen