lauantai 30. tammikuuta 2016

Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Moikka moi kaikille!


Tammikuu onkin ollut aikamoinen lukukuu, Satavuotias on mitä, viides lukemani kirja kuukauden sisällä? Mutta mikäs lukiessa kun on hyvää luettavaa! Kävin lainaamassa kirjastosta kasan kirjoja lisää, ja nyt en tiedä mistä niistä pitäisi aloittaa kun kaikki ovat niin houkuttelevia... Pinossa ovat muun muassa Minä olen Malala, Kamppailu merta vastaan ja Totuus Harry Quebertin tapauksesta. En malta odottaa että saan lukea ne kaikki!



Jonas Jonasson
Satavuotias joka
karkasi ikkunasta
ja katosi
WSOY
2009
Sitten asiaan. Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi on ilmestynyt Ruotsissa vuonna 2009, ja se on Jonas Jonassonin esikoisteos. Mies oli työkseen media-alalla, mutta alkoi kaivata vaihtelua ja kirjoitti sitten ensimmäisen romaaninsa. Kannattava veto, etten sanoisi. Satavuotias on julkaistu 42 maassa, sitä on myyty kahdeksan miljoonaa kappaletta, se oli vuonna 2010 Ruotsin myydyin kirja ja siitä on tehty elokuva ja tv-sarja.

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi kertoo Allan Karlssonista, joka karkaa satavuotispäivänään vanhainkodin ikkunasta tylsiä juhlia pakoon, ja saa yllätyksekseen haltuunsa matkalaukullisen rahaa. Kohta häntä jahtaavat niin poliisit ja syyttäjät kuin kansainväliset rikollisetkin, mutta maailmaa nähnyttä satavuotiasta ei niin vain jekutetakaan.

Kirja liikkuu kahdella aikatasolla: vuorotellen seurataan tarinan etenemistä nykyhetkessä ja Allanin elämässä ennen vanhainkotia. Koska Allan Karlsson on jo satavuotias, hän on ehtinyt tehdä elämässään uskomattoman monenlaista. Teoksesta tuleekin vähän mieleen Vikas Swarupin romaani Slummien miljonääri, jossa nuori intialaismies onnistui pelkän elämänkokemuksensa avulla vastaamaan kysymyksiin oikein paikallisessa Halutatko miljonääriksi-kilpailussa.

Olen lukenut aiemmin Jonassonin teoksen Lukutaidoton joka osasi laskea ja pidin siitä todella paljon. Satavuotias on samantyylinen, ja lukunautinto on taattu. Kuten Jonasson kommentoi Satavuotiasta Lukutaidottomaan joka osasi laskea näin: "Samanlainen, mutta erilainen." Eroja teoksissa on, mutta pääasiassa molemmissa teoksissa on hervotonta koheltamista, joiden keskelle päähenkilö ajautuu. Pidän siitä miten myös molemmissa romaaneissa henkilöt selviävät tiukoistakin paikoista rentoudella ja tyyneydellä. "Tulee mitä tulee ja käy niin kuin käy", kuten Satavuotiaan päähenkilö Allan Karlsson toteaa.

Voin todella lämpimästi suositella Jonassonin kirjoja. Ne ovat rentoja ja positiivisia, ja niitä lukiessa saa nauraa. Tällä hetkellä kirjallisuudessa on vahva muotiaalto esimerkiksi toisen maailmansodan kuvaamisessa (esim. Katja Ketun romaanit), ja Jonassonin kirjat tuovat mukavaa vaihtelua siihen. Aina ei tarvitse synkistellä.

Helmet-lukuhaasteessa sopivan kohdan miettiminen oli hiukan vaikeaa. Lopulta päädyin kohtaan 2. Matkakertomus, koska teoksessa matkustetaan maailman ympäri varmaan pariinkin kertaan, Neuvostoliitossa, Yhdysvalloissa, Kiinassa, Espanjassa, sukellusveneessä, Himalajan yli jalkapatikassa ja Ruotsin sisällä. Teos kuitenkin menee tähän kategoriaan aika väljästi, koska matkustaminen itsessään ei ole kirjassa varsinaisesti oleellista, se vaan sattuu tapahtumaan olosuhteiden takia. Mutta matka mikä matka, eikö?

"Tunnelma muuttui omituiseksi ja muutaman viikon kuluttua Allan tuumasi, että oli tullut aika siirtyä eteenpäin. Asian ratkaisi puhelu, jonka mr Karlsson sai Washingtonista: 
- Hei Allan, Harry tässä.
- Kuka Harry? kysyi Allan.
- Truman. Harry S. Truman. Presidentti, peeveli sentään.
-Ei mutta tämäpä hauskaa! Kiitos viimeisestä, herra presidentti. Ettehän vain joutunut itse puikkoihin kotimatkalla?"

Lähteet: http://jonasjonasson.com/books/hundred-year-old-man-climbed-window-disappeared/



sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kettu: Yöperhonen

Katja Kettu
Yöperhonen
WSOY
2015
Katja Ketun Yöperhonen on monitasoinen tarina Suomen sukukansoista, pääasiassa marilaisista 30- ja 40- lukujen Neuvostoliitossa työleirillä ja tämän seurauksista vuonna 2015. Kertojia on monta: vuonna 1937 Irga Malinen, valkokenraalin tytär, hiihtää rohkeana likkana takaa-ajajiaan pakoon Suomen rajan yli Neuvostoliiton puolelle vain joutuakseen vangiksi työleirille. Irgan tarinaa seurataan 50-luvulle asti. Vuonna 2015 Verna matkustaa Suomesta Lavran kylään marilaisten keskelle isänsä viestin kutsumana. Valitettavasti hän saapuu liian myöhään; isä on tapettu. Verna alkaa selvittää isänsä murhaajaa tuppisuiden kylässä, jossa kannattaa olla kyselemättä liikaa. Hän toivoo myös saavansa vastauksia sukujuuriinsa ja niitähän hän lopulta saakin, tosin ne ovat varsin yllättäviä. Välillä kuvataan myös Venäjän Tsaaria Vovaa, tosin tämä ei mielestäni varsinaisesti tuo kirjaan mitään lisää.

Yöperhonen ei valitettavasti lunastanut odotuksiani. Se oli parempi kuin Kätilö, mutta siihen nähden, miten paljon teosta oli mainostettu esimerkiksi Helsingin Kirjamessuilla, odotin kyllä paljon tajunnanräjäyttävämpää romaania. Jos olisin tiennyt kirjan olevan toinen vankileirikuvaus, en olisi valinnut sitä.

Tarinassa tapahtuu pari yllättävää juonenkäännettä, mutta yleisesti ottaen teoksessa tuntuu olevan vain harmaata: leirillä on aina kylmä, nälkä, varusteet lopussa ja kurjuutta, ainoa ystävällinen ihminen Elnan lisäksi on huumekoukussa ja ei ole epätavallista leikata kostoksi suupieliä auki. Lavrassa taas on hukkuneita pikkupoikia, kummallisia vanhuksia, liimaa haistelevia teinejä, kätyreitä ja kavaltajia. Kaikki valehtelevat ja ainoa "tavallien ihminen" on ulkopuolinen Verna. Itse asiassa kuvaus sukukansastamme on melko ankea, ja toivon ettei meno olisi vaikkapa marilaisilla sellaista kuin kirjassa annetaan ymmärtää.

Helmet-lukuhaasteessa Yöperhonen menee kohtaan 20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan.

torstai 14. tammikuuta 2016

Honkasalo: Perillä kello kuusi

Laura Honkasalo
Perillä kello kuusi
Otava
2015
Perillä kello kuusi on romaani kolmen sukupolven naisista 60-luvun Helsingistä. Vuokko on nelikymppinen ihailtu edustusrouva, joka alkaa tuntea yksinäisyyttä lasten aikuistuessa. Aune taas on Vuokon miehen täti, itsensä sihteerinä elättävä vanhapiika. Piitu on Vuokon nuorimmainen josta tulee Aunen ystävä: hän sitoo paketin kasaan kun välillä kuvataan 90-lukua Piitun näkökulmasta josta saadaan tietää miten Vuokolle ja Aunelle kävi.

Romaani lähtee vähän jähmeästi liikkeelle, hahmot ovat stereotyyppisiä ja pinnallisia. Kuitenkin tarinan edetessä hahmot alkavat saada syvyyttä ja kuvailu eloa. Lopussa tarina on kokonainen, ehyt ja jättää lempeän hymyn huulille. Vuokko ja Aune pystyvät päästämään irti sovinnaisuussäännöistä ja menneisyyden taakasta, ja he luovat itselleen sellaisen tulevaisuuden jossa voivat olla onnellisia. Mielestäni tämä on upeaa, että kirjassa naiset ovat lopulta aktiivisia toimijoita, jotka uskalsivat uhmata entisaikojen tiukempaa etikettiä ja moraalia ja toimia.

"Koska Ristoa oli kiinnostanut kuulla hänen ajatuksiaan? Ehkä vuonna 1949."

Olen lukenut aiemmin Riikka Pulkkisen teoksen Totta, joka käsittelee samaa aihetta, 60-luvun naiskuvaa ja perhe-elämää, enkä pitänyt siitä teoksesta. Tämä oli aivan toista maata, paljon huolellisemmin ja kattavammin tehty. Perillä kello kuusi-romaanissa tarina on moniulotteisempi eikä niin tavallinen kuin Totta-teoksessa, ja pidin paljon enemmän Honkasalon romaanin kielestä. Se oli eläväistä, maalasi lämpimillä väreillä kuvan 60-luvun elämänmenosta.

"Taivas oli ihmeellisen sininen hänen yllään, hän kääntyi selälleen ja kellui, suolainen vesi kannatteli. Voima tuli hänen sisimmästään, se oli uinut siellä kuin laava tulivuoren sisässä. Hänen oli lämmin, sydän oli huhmare, hiersi pippurista maun esiin. Rauha oli aaltojen lempeydessä, lämmössä ja hohtavassa valossa, rauha ja luopuminen."

Teoksessa oikeastaan ainoa asia joka jäi kaivelemaan oli se, etten lopultakaan saanut selville, kuka oli perillä kello kuusi ja missä. Ehkä se ei kuitenkaan ole kovin olennainen tieto, en osaisi itse ehdottaa parempaakaan tälle tarinalle.

Helmet-lukuhaasteessa Perillä kello kuusi ruksaa kohdan 17. Kirjassa juhlitaan, siinä kuvataan Vuokon aamuun asti jatkuvia edustusjuhlia.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Kettu: Kätilö

Katja Kettu
Kätilö
WSOY/
Bonnier books Finland
2011
Katja Ketun suuren huomion saanut Kätilö on romaani Lapin sodan loppuvaiheista. Se on kätilönä toimivan suomalaisnaisen ja saksalaisen SS-upseerin rakkaustarina. Vuonna 2012 teos sai Kalevi Jäntin palkinnon, Kiitos kirjasta-palkinnon ja Runeberg-palkinnon. Romaanin käännösoikeudet on myyty 19 maahan, ja vuonna 2015 romaanista ilmestyi Antti J. Jokisen ohjaama elokuvaversio.

Romaanissa Kätilö on oman tiensä kulkija; hänet on adoptoitu lapsena, ja kasvattiäiti on opettanut hänelle ammatin. Nainen onkin kovin erilainen kuin kasvattisisarensa ja ystävänsä Lispet: vanhapiika eikä kovin naisellinen tai suosittu, mutta itsenäinen ja vapaa. Hän tutustuu Johannekseen, joka on pystyvä ja uljas, aivan toista kuin lähipiirin änkyttävät ja kummalliset miehet. Tarinan alussa Johanneksen pitää lähteä töihin Titovkan leirille, ja näppäränä naisena Kätilö lähtee perään töihin sairaanhoitajaksi.

Kätilössä teemoja ovat sota, vakoilu, naisen rooli vankileireillä, sodassa tapahtuvat hirveydet ja niiden vaikutus henkiseen hyvinvointiin ja palava rakastuminen. Suomen historiaa tuodaan hyvin esiin.

Kirjassa ongelmallisena näen hypyt ajassa ja kertojissa. Henkilöhahmoista on vaikea pysyä perässä, että kuka kukin olikaan. Ehkä sitten luin kirjaa huolimattomasti, mutta minulle ei loppujenkaan lopuksi selvinnyt kuka oli Redhead, minne Aleksei hävisi, mikä mies Montja oikeastaan oli ja niin edelleen. Koin kirjan sekavana: kaikki ovat jotain sukua keskenään, joku on välillä Kuollut mies, Punanaama tai Trokari ja välillä henkilöstä puhutaan tavallisella nimellä, joku makaa jonkun kanssa ja joku kavaltaa tietoja jollekulle ja niin edelleen. Kaikki tämä ja varsinkin kun kirjassa tapahtumat eivät etene aikajärjestyksessä: ensin kuvataan Kuolleen Miehen tekevän itsemurha, ja myöhemmin selviää että se olikin hämäystä. Mielestäni Ketun olisi pitänyt huomioida myös lukijat teoksessaan: mitä lukija todella ymmärtää.

Teksti on hyvin seksuaalissävytteistä, ja on vaikeaa uskoa, että se olisi kaikki, mitä hahmot pystyisivät ajattelemaan.

"Olisin voinut työntää pääni nivusiisi ja puraista hellästi."


Sodasta on kirjoitettu paljon, ja varsinkin minulle heräsi tästä teoksesta ajatus: haluammeko joutua tuohon tilanteeseen oikeasti? Eikö sodasta ole opittu mitään, missä piileskelee inhimillisyys ja toisten ymmärtäminen kiristyvässä maailmantilanteessa? Minulle henkilökohtaisesti tärkein kohta kirjassa oli viittaus Sachsenhausenin keskitysleirille joutumisesta, sillä olen itse käynyt siellä. Paljon keskitysleiriä hirveämpään asiaan tuskin ihmisrotu pystyy.

"Ilman setää isä olisi joutunut Sachsenhauseniin marssikenkiä testaamaan- -"


Helmet-lukuhaasteessa Kätilö menee kohtiin 3. Kirjassa rakastutaan, 34. Keskustelua herättänyt kirja ja 44. Kirjassa joku kuolee.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Karttunen, Kihlström, Taivalmaa: Nälkä ja yltäkylläisyys- ruokaturva maailmassa

Nälkä ja yltäkylläisyys on tietokirja 2010-luvun globaalista ruokaturvasta. Teoksessa käsitellään niin ruokakriisin syitä, erilaisia ruoantuotannon tapoja kuin ruokahävikkiäkin. Kirjan ovat kirjoittaneet suomalaiset asiantuntija Kaisa Karttunen, koulutussuunnittelija Laura Kihlström ja asiantuntija Sanna-Liisa Taivalmaa.

9789524953245
Karttunen, Kihlström,
Taivalmaa:
Nälkä ja yltäkylläisyys
Gaudeamus
2014
Teos on erittäin monipuolinen ja selkeä. Aihetta käsitellään monessa ulottuvuudessa: historia, nykytilanne ja tulevaisuus, maaseutu ja kaupunki, sotien ja rauhan vaikutukset, ruuantuotannon tavat maanviljelystä karjantuotantoon ja kalatalouteen unohtamatta kasvinjaostusta, paimentolaisuutta ja kaupunkiviljelyä. Itse tekstissä on paljon alaotsikkoja, kappalejakoja, tietolaatikoita ja kaavioita. Kaikkiaan 253 sivua kattava kirja ei kuitenkaan käsittele pohjia myöten jokaista aihetta, vaan ennemminkin kertoo perustiedot monen eri ulottuvuuden kannalta. Esipuheessa kerrotaan teoksen olevan "ensimmäinen suomenkielinen tietokirja ruokturvasta" ja sitä suositellaan tietolähteeksi esimerkiksi luonnonvara-alan ja yhteiskuntatieteiden opiskelijoille. Perusteoksena mennään siis.

Kirjassa on esimerkkejä ratkaisumalleista, mutta hyvin paljon se kehottaa lukijaa ajattelemaan itse. Valmiita vastauksia ei tarjota, kerrotaan vain millä tavalla asiat voi nähdä.

Esimerkki
Suomen maatalous ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen tarpeet
tuotantoa rajoittava tekijä                 sopeuttamistoimi
ongelmat lajikkeiden talvenkestävyydessä                kasvinjalostus, heikon kestävyyden                                                                             lajien välttäminen

Ainoa miinus mielestäni on järjestöistä ja projekteista muodostuva aakkosviidakko. Näistä on tietenkin tietokirjassa pakko puhua, mutta lukemista se vähän hankaloittaa. Esimerkiksi UNFCCC,OHCHR,FAO ja niin edelleen.

Nälkä ja yltäkylläisyys on ensimmäinen vuonna 2016 lukemani kirja, ja Helmet-lukuhaasteessa kuittaan sillä kohdan 1. Ruuasta kertova kirja. Tämä kirja totisesti kertoo ruuasta ja myös sen puutteesta.

"Jos naisilla olisi samat mahdollisuudet käyttää tuotanto-panoksia kuin miehillä, heidän tuotantonsa ja satoonsa voisivat kasvaa jopa 20-30 prosenttia, mikä lisäisi kehitysmaiden kokonaistuotantoa ja vähentäisi aliravitsemusta."