Kettu: Kätilö

Katja Kettu
Kätilö
WSOY/
Bonnier books Finland
2011

Katja Ketun suuren huomion saanut Kätilö on romaani Lapin sodan loppuvaiheista. Se on kätilönä toimivan suomalaisnaisen ja saksalaisen SS-upseerin rakkaustarina. Vuonna 2012 teos sai Kalevi Jäntin palkinnon, Kiitos kirjasta-palkinnon ja Runeberg-palkinnon. Romaanin käännösoikeudet on myyty 19 maahan, ja vuonna 2015 romaanista ilmestyi Antti J. Jokisen ohjaama elokuvaversio.

Romaanissa Kätilö on oman tiensä kulkija; hänet on adoptoitu lapsena, ja kasvattiäiti on opettanut hänelle ammatin. Nainen onkin kovin erilainen kuin kasvattisisarensa ja ystävänsä Lispet: vanhapiika eikä kovin naisellinen tai suosittu, mutta itsenäinen ja vapaa. Hän tutustuu Johannekseen, joka on pystyvä ja uljas, aivan toista kuin lähipiirin änkyttävät ja kummalliset miehet. Tarinan alussa Johanneksen pitää lähteä töihin Titovkan leirille, ja näppäränä naisena Kätilö lähtee perään töihin sairaanhoitajaksi.

Kätilössä teemoja ovat sota, vakoilu, naisen rooli vankileireillä, sodassa tapahtuvat hirveydet ja niiden vaikutus henkiseen hyvinvointiin ja palava rakastuminen. Suomen historiaa tuodaan hyvin esiin.

Kirjassa ongelmallisena näen hypyt ajassa ja kertojissa. Henkilöhahmoista on vaikea pysyä perässä, että kuka kukin olikaan. Ehkä sitten luin kirjaa huolimattomasti, mutta minulle ei loppujenkaan lopuksi selvinnyt kuka oli Redhead, minne Aleksei hävisi, mikä mies Montja oikeastaan oli ja niin edelleen. Koin kirjan sekavana: kaikki ovat jotain sukua keskenään, joku on välillä Kuollut mies, Punanaama tai Trokari ja välillä henkilöstä puhutaan tavallisella nimellä, joku makaa jonkun kanssa ja joku kavaltaa tietoja jollekulle ja niin edelleen. Kaikki tämä ja varsinkin kun kirjassa tapahtumat eivät etene aikajärjestyksessä: ensin kuvataan Kuolleen Miehen tekevän itsemurha, ja myöhemmin selviää että se olikin hämäystä. Mielestäni Ketun olisi pitänyt huomioida myös lukijat teoksessaan: mitä lukija todella ymmärtää.

Teksti on hyvin seksuaalissävytteistä, ja on vaikeaa uskoa, että se olisi kaikki, mitä hahmot pystyisivät ajattelemaan.

"Olisin voinut työntää pääni nivusiisi ja puraista hellästi."

Sodasta on kirjoitettu paljon, ja varsinkin minulle heräsi tästä teoksesta ajatus: haluammeko joutua tuohon tilanteeseen oikeasti? Eikö sodasta ole opittu mitään, missä piileskelee inhimillisyys ja toisten ymmärtäminen kiristyvässä maailmantilanteessa? Minulle henkilökohtaisesti tärkein kohta kirjassa oli viittaus Sachsenhausenin keskitysleirille joutumisesta, sillä olen itse käynyt siellä. Paljon keskitysleiriä hirveämpään asiaan tuskin ihmisrotu pystyy.

"Ilman setää isä olisi joutunut Sachsenhauseniin marssikenkiä testaamaan- -"

Helmet-lukuhaasteessa Kätilö menee kohtiin 3. Kirjassa rakastutaan, 34. Keskustelua herättänyt kirja ja 44. Kirjassa joku kuolee.