Laura Honkasalo Perillä kello kuusi Otava 2015 |
Romaani lähtee vähän jähmeästi liikkeelle, hahmot ovat stereotyyppisiä ja pinnallisia. Kuitenkin tarinan edetessä hahmot alkavat saada syvyyttä ja kuvailu eloa. Lopussa tarina on kokonainen, ehyt ja jättää lempeän hymyn huulille. Vuokko ja Aune pystyvät päästämään irti sovinnaisuussäännöistä ja menneisyyden taakasta, ja he luovat itselleen sellaisen tulevaisuuden jossa voivat olla onnellisia. Mielestäni tämä on upeaa, että kirjassa naiset ovat lopulta aktiivisia toimijoita, jotka uskalsivat uhmata entisaikojen tiukempaa etikettiä ja moraalia ja toimia.
"Koska Ristoa oli kiinnostanut kuulla hänen ajatuksiaan? Ehkä vuonna 1949."
"Taivas oli ihmeellisen sininen hänen yllään, hän kääntyi selälleen ja kellui, suolainen vesi kannatteli. Voima tuli hänen sisimmästään, se oli uinut siellä kuin laava tulivuoren sisässä. Hänen oli lämmin, sydän oli huhmare, hiersi pippurista maun esiin. Rauha oli aaltojen lempeydessä, lämmössä ja hohtavassa valossa, rauha ja luopuminen."
Teoksessa oikeastaan ainoa asia joka jäi kaivelemaan oli se, etten lopultakaan saanut selville, kuka oli perillä kello kuusi ja missä. Ehkä se ei kuitenkaan ole kovin olennainen tieto, en osaisi itse ehdottaa parempaakaan tälle tarinalle.
Helmet-lukuhaasteessa Perillä kello kuusi ruksaa kohdan 17. Kirjassa juhlitaan, siinä kuvataan Vuokon aamuun asti jatkuvia edustusjuhlia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti