keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Tuomas Kyrö
Kerjäläinen ja jänis
Siltala
2011
Kerjäläinen ja jänis on tarina Vatanescusta ja citykanista. Vatanescu lähtee venäläisen ihmiskauppiaan Jegorin matkaan Suomeen kerjäämään toiveenaan nappulakengät pojalle ja edes vähän paksumpi lompakko kuin lähtiessä. Kani taas meinaa päätyä hansikkaiksi, mutta Vatanescu nappaa sen vaatteisiinsa suojaan. Niinpä siitä tulee Vatanescun seuralainen, inhimillisyys kovassa maailmassa.

Keikasta ei tulekaan niin helppo kuin aluksi luultiin, kenenkään mielestä. Vatanescu päätyy kiinalaisen ravintolan tiskialtaan kautta Lappiin hillasoille, saunomaan suomalaisen miehenkörilään kanssa, Kansallis- Ideaparkin rakennustyömaalle, ja takaisin etelään lähtökohtaansa paljon suurempaan lopputulokseen.

Teos on aika mielenkiintoinen ja sitä ei ihan ymmärrä heti takakannen kiinni painettuaan, sitä täytyy pureskella. Siinä uskottavuus ja epäuskottavuus kietoutuvat yhteen muodostaen kuitenkin viakuttavan kokonaisuuden. Näinä vaikuttavina asioina pidin teoksessa kerjäämisen kuvausta kerjääjän näkökulmasta: siitä näkökulmasta ei vain puhuta ikinä, ja Kyrö saa sankarinsa eläytymään siihen luontevasti. Kani on yllättävä lisä kirjaan, mutta ilman sitä tarina ei olisi kertomisen arvoinen. Myös yksityiskohdat tekevät kirjasta ehdottomasti mukavaa luettavaa: Miten Sanna Pommakka päätyi taikuriksi ja syrjäytyi, Ming Pon elämänkatsomus, kahvittelevat konduktöörit... Samaan aikaan kaiken uskoo siltä istumalta ja kieltää mahdottomana.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Jansson: Muumilaakson marraskuu

Tove Jansson
Muumilaakson marraskuu
WSOY
1970
Heippa! Marraskuu tuli ja kohta se on myös mennyt, joten pakkohan se oli sitten lukea Muumilaakson marraskuu. Teemana teoksessa on ajattelun voima, ja se on hyvin erilainen kuin muut muumikirjat. Kun yleensä Muumilaaksossa on kesä ja romaani kertoo muumiperheen elämästä, niin nyt olikin syksy, ja koko perhe ei ollut ollenkaan paikala koko kirjan aikana. Teos kertoo siis sarjan sivuhenkilöistä, kuten Vilijonkasta ja Nuuskamuikkusesta, eikä lainkaan muumiperheestä. Tämä oli omasta mielestäni aikamoinen repäisy, enkä itse pitänyt siitä erityisesti.

Sivuhenkilöistä paljastuu Muumilaakson marraskuussa uusia puolia. Vilijonkka väsyy siivoamiseen, hemuli asioiden järjestelyyn ja Ruttuvaari holhoukseen. Kaikki suuntaavat Muumitaloon vapauden ja seuran toivossa, mutta he kohtaavat vain hylätyn talon. Alkaa työn tekeminen: pitää toimia yhteisönä. Kaikkien pitää ajatella muitakin kuin itseään, ja kuukauden loputtua he ovat kenties paremmin kehittyneitä kuin jos olisivat olleet mumumiperheen "hoidettavina".

Ajattelun voimasta kirjassa myös puhutaan paljon, etenkin erään homssun Tuhdon suhteen. Hän lukee kirjasta mummuliitista, ja luo sen omalla ajattelullaan. Tämä osio oli mielestäni vähän outo, en oikein loppujenkaan lopuksi ihan ymmärtänyt, mistä oli kyse. Ruttuvaari taas luo itselleen ystävän peilikuvastaan, jota hän luulee muumiperheen esi-isäksi. Tämä oli hauskaa luettavaa, mutta se myös herättää huolta vanhuudesta: olenko minä vanhana tuollainen, etten muista omaa nimeäni tai tunnista peilikuvaani? Toisaalta unohdus myös toi helpotusta Ruttuvaarille: ei häntä haitannut yhtään asioiden unohtaminen, jollakin tasolla se teki hänen olostaan jopa levollisemman kun sai vain päättää kuka on eikä ole kenellekään vastuussa.

Vilijonkka taas kokee omassa kodissaan traumaattisen kokemuksen siivotessaan; hän melkein putoaa katolta ikkunoita pestessään. Hän hakee muumitalosta turvaa ja loppujen lopuksi hän voittaa pelkonsa; hän pystyy taas siivoamaan ja saa näin rauhan.

Nyt muutaman muumikirjan luettuani tulen siihen tulokseen, että ne ovat klassikoita. Muumitarinat käsittelevät vakavia aiheita kevyesti mutta tarkkaavaisesti, ja niiden vetovoima elää aina uusissa sukupolvissa.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Jansson- Taikurin hattu

Tove Jansson:
Taikurin hattu
WSOY
1948/2010
Heippa ja hyvää isänpäivää kaikille isille! Tässä olisi isänpäivän kunniaksi vähän ajatuksia muumikirja Taikurin hatusta.

Taikurin hattu on ilmestynyt vuonna 1948, eli se on kaikkiaan kolmas muumiromaaneista. 50-luvun taitteessa Jansson eli voimakasta aikaa esimerkiksi Vivica Bandlerin kanssa, ja se näkyy myös häänen teoksissaankin, kuten Taikurin hatun Tiuhti ja Viuhti- hahmoissa ja Vaarallisen juhannuksen teatteriteemassa.

Taikurin hattu- teos itsessään on aika polveileva. Taikurin vanha hattu ilmestyy muumilaaksoon ja aiheuttaa kummallisuuksia, se esimerkiksi kasvattaa viidakon muumitaloon. Teoksessa kuitenkin tapahtuu paljon muutakin; hahmot tekevät retken hattivattien saarelle, muumipeikko muuttu vahingossa kummituseläimeksi, Niiskuneiti löytää kauniin aarteen, Niisku johtaa oikeudenkäyntiä, Möröltä piiloudutaan, Hemuli aloittaa uuden keräilyn ja Tiuhti ja Viuhti piilottelevat salaisuutta matkaöaukussaan.

Tarinassa hahmot ja heidän keskinäiset suhteensa ovat tärkeässä roolissa. Teoksessa tärkeässä osassa ovat myös oikeusfilosofiset kysymykset: kuka saa pitää matkalaukun sisällön? On mielestäni tärkeää, että tällaista asiaa käsitellään lastenkirjassa.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Tove Jansson:
Näkymätön lapsi ja
muita kertomuksia
WSOY
1962/2013
Luulin alunperin, että Näkymätön lapsi olisi ollut kokonaan oma kirjansa, mutta se olikin kertomus ns. Muuminovellien joukossa. Eihän se mitään haittaa :) Teoksen nimi on siis Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia, ja näitä muita ovat muun muassa Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, Sedrik, Hattivattien salaisuus ja Kevätlaulu.

Kokoelmassa nostetaan esille tärkeitä asioita mielikuvituksesta, tunteista, ajattelusta ja muiden kohtelemisesta. Esimerkiksi Vilijonkan peloista voi oppia sen, että omat pelkonsa voi voittaa. Kun on niin sanotusti vapautunut pelon kahleista, on vapaa tekemään mitä vain. Kertomuksessa Sedrikistä huomataan, etteivät tavarat tuo onnea, vaan ystävät, perhe, seikkailut ja juhlat tekevät onnelliseksi. Tämä on tänäkin päivänä tärkeää muistaa materian suhteen.
Näkymätön lapsi-novelli taas opettaa sen, että ihmisille pitää olla ystävällinen. Varsinkin lapset ovat herkkiä arvostelulle ja komentelulle. Vaikka he eivät kirjaimellisesti muutukaan näkymättömiksi, on alistavalla kohtelulla alistava vaikutus. Silloin he eivät uskalla suuttua ja haluavat olla ikään kuin "poissa silmistä, poissa mielestä" ettei mikään heidän käytöksessään antaisi aihetta suuttumiseen.
Kevätlaulu taas muistuttaa ystävälliyydestä. Nuuskamuikkunen kohtaa matkoillaan pienen olion, joka ihailee häntä. Nuuskamuikkunen tahtoisi olla rauhassa, mutta olento vain pyörii ympärillä. Hän saa huomata, että omalla viitseliäisyydellään hän pystyy tekemään jonkun toisen iloiseksi. Tämäkin aihe on aikaa kestävä, sillä aina on tilanteita, joissa pystyy tekemään jonkun toisen onnelliseksi. :)