keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Tietokirjojen lähdekritiikki: Tuomo Karsikas - Metsästyskoirien koulutusopas

Hyvä lukija.

Haluan käsitellä asiaa, jota minun on vähän vaikeaa pukea sanoiksi. Haluan käsitellä tietokirjojen ja erilaisten oppaiden välistä luotettavuutta. Lähdetään siitä, että asiantuntijoiden ja tutkijoiden kirjoittamat ja tomittamat tietokirjat ovat luotettavia lähteitä. Mutta on olemassa painettuja oppaita, jotka näyttävät luotettavilta, mutta saattavat sisältää vain yhden ihmisen asenteellisia, vanhanaikaisia näkemyksiä. Jos saat kummallisia neuvoja toivon ja suosittelen että luet aiheesta lisää eri kirjoittajilta ja eri kustantajilta. Tähän kuitenkin liittyy koko asian vaikeus: jos ei tiedä jostain asiasta lähtökohtaisesti mitään ja lukee jotakin mikä ei pidä paikkaansa, mistä sen voi sitten tietää? Monesti "huuhaa" on sen verran todenmukaisesti kirjoitettu ettei sitä ole mitää syytä epäillä. Karrikoitu esimerkki: jos minä nyt lähtisin opiskelemaan fysiikkaa ja lukisin että kuussa elää pieniä vihreitä miehiä, epäilisin suuresti. Mutta jos lukisin että energia = massa x valonnopeus potenssiin kymmenen, en epäilisi asiaa yhtään. Sama tässäkin: jos joku sanoisi minulle, että koiran kuuluu kävellä vain kahdella etutassullaan, epäilisin, mutta jos joku, kuten Tuomo Karsikas tässä, väittäisi että narttukoirilla ei voi metsästää, uskoisin asian paljon todennäköisemmin jos en aiheesta mitään tietäisi.

Tämä on aihe josta en saa millään kaikkia huomioita samaan postaukseen, joten tulen mahdollisesti kirjoittamaan aiheesta vielä uudestaankin. Tässä postauksessa haluan kertoa nyt kohdalleni sattuneesta yksittäisestä kirjasta: itsessän luotettava tieto on paljon isompi aihealue, johon liittyy paljon huomioita, joita en tässä postauksessa tuo esille, kuten esimerkiksi valeuutiset ja vertaisarviointi.

Otan esimerkiksi Tuomo Karsikkaan kirjoittaman teoksen Metsästyskoiran koulutusopas. Se on vuodelta 2016, eli melko tuore. Silti se sisältää vanhentuneita näkemyksiä joita ei perustella mitenkään. Tässä muutamia niistä:


Toinen vaihtoehto voi olla eri rotujen risteytyksen ottaminen. Tällainen metsästyskoira saattaa olla terveempi ja pitkäikäisempi. Hintakin saattaa vaikuttaa valintaan, kun risteytyksiä ei tarvitse rekisteröidä eikä tarvita muitekaan "nippeleitä", jotka nostavat pennun hintaa - muun muassa erilaiset tarkastukset ja kuvaukset, joilla eläinlääkäreitä elätetään.

Tämä on erittäin vaarallinen väittämä. Näin ei saa missään nimessä tehdä! Puhun nyt siis ensisijaisesti koiranpennun hinnasta ja "nippeleistä", en sekarotuisen tai puhdasrotuisen erosta. 

Mistä edes lähtisin liikkeelle? Ensinnäkin tarkastukset ja kuvaukset ovat koiran omaksi parhaaksi, eivät eläinlääkärien lompakkoa paksuntamaan. Esimerkiksi Suomen Kennelliitto, suomalaisten koiranomistajien, kasvattajien ja yhdistysten kattojärjestö, kertoo näin

Koirien terveys ja hyvinvointi ovat tärkeitä tavoitteita Kennelliiton toiminnassa. Koirankasvattajat ja koiranomistajat voivat edistää niitä hyödyntämällä eläinlääkäreiltä, tutkijoilta ja muilta asiantuntijoilta saatavaa tietoa. Koirien terveyden edistämiseksi on myös olemassa monia työkaluja, kuten terveystutkimuksia ja tietoa koirien terveysongelmien periytyvyydestä.

Näitä terveystarkastuksia ja -kuvauksia ovat esimerkiksi silmätarkistus, polvitarkastus, lonkkakuvaus ja selkäkuvaus. Selkälausunto sisältää muun muassa lausunnon välimuotoisesta lanne-ristinikamasta (LTV). Tämä on synnynnäinen ja perinnöllinen sairaus, joka altistaa lanne-ristiluuliitosalueen aikaiselle rappeutumiselle, mikä voi aiheuttaa kipuja koiran takaselkään ja jopa pahimmillaan halvausoireita. Tämä tarkoittaa siis sitä, että mitä enemmän jalostukseen käytettävien koirien (eli ostamasi pennun vanhempien) terveyttä tutkitaan ja tätä tietoa käytetään hyväksi pennuttamispäätöstä tehdessä, sitä terveempiä pennut ovat. Koiran sanotaan olevan ihmisen paras ystävä: miksi tuomitsisit parhaan ystäväsi kipuihin ja halvaukseen?



Koiranostajan on hyvä osata kysyä tutkimusten tuloksia kasvattajalta, mutta kaikkea ei tarvitse itse tietää, kasvattaja kertoo mielellään näistä lisää. MUTTA sen kasvattajan tiedon ja tutkittujen vanhempien hinta sitten on se, että pentu maksaa enemmän. Pentutehtailu on suuri ongelma, jossa kärsivät koirat ihmisten halutessa vain halvempaa hintaa. Tätä ei pitäisi erikseen joutua sanomaan, mutta jos otat itsellesi elävän olennon, sinä olet vastuussa sen hyvinvoinnista. Tähän kuuluu esimerkiksi se, ettei ehdoin tahdoin siirretä periytyvää sairautta eteenpäin.

Toinen "nippeli" - rekisteröinti. Karsikas todella väittää ylläolevassa katkelmassa, että on ok ottaa halvempi rekisteröimätön koiranpentu. Tämä on valitettavasti meillä Suomessa yleinen mielikuva: "Koira tulee meille vaan kotikoiraksi, ei se tarvitse papereita kun ei aiota käydä näyttelyissä." VÄÄRIN. Paperit eli rekisteröintitodistus tarkoittaa sitä, että koira on virallisesti olemassa, siitä on mustaa valkoisella. Ja tämä on äärimmäisen tärkeä asia nimenomaan pentutehtailua vältettäessä: pentutehtailija haluaa maksimaalisen rahallisen hyödyn. Pentutehtailija ei välitä montako pentuetta (eli pentuerää) narttu synnyttää. Mieti itse onko vaikkapa kymmenen raskautta koiralle tervettä, ja sanotaan että se saa kuusi pentua per raskaus = kuusikymmentä pentua. Pentutehtailijalla on setelinkuvat silmissä kun hän laskee paljonko rahaa kuudestakymmenestä pennusta saa. Mutta luultavasti emon terveyttä ei ole tutkittu, tai vaikka olisikin, tuloksista ei välitetä - ja näin kuusikymmentä koiranostajaa saa todennäköisesti tulevaisuudessa sairaan koiran. Kuusikymmentä ihmisen parasta ystävää, joille ihminen ei tee sitä palvelusta että sallisi niiden elää terveen elämän. Toki pentutehtailija saattaa luvata sinulle kuun taivaalta ja sanoa, että pennut ovat vasta nartun toiset eikä enempää aiota tehdäkään, mutta ilman rekisteröintiä mistään ei voi tietää onko tämä totta. Rekisteröinnillä on myös monia muita hyviä puolia: esimerkiksi kadonnut rekisteröity ja tunnistusmerkitty koira saadaan palautettua omistajalleen heti kun joku sen löytää. Jos koiraa ei ole rekisteröity, ei ole mitään tapaa tietää kenen se on.



- - Yhden asian takia on koiria jätetty jalostuksen ulkopuolelle ja samalla on kavennettu jalostuspohjaa ja tuhottu käyttöominaisuuksia. Tästä yhtenä esimerkkinä on suomenpystykorvan ahdinko. Sen pelastamiseksi "huudetaan" metsästäjiä, joilla on puhdasrotuinen suomenpystykorva, jota ei ole käytetty kokeissa eikä näyttelyissä eikä siis pilattu.

Tähän lainaan suoraan Kennelliittoa: Näyttelyt, kokeet ja kilpailut: tapahtumissa voi testata ja vertailla koirien ominaisuuksia ja valita parhaat koirat jalostuskäyttöön.


Kun on rotu valittu, seuraavaksi tulee valita pennun sukupuoli. Oma kriteerini on, että urokset ovat metsästyskoiria ja nartut jalostusta varten.

Hyvä että Karsikas on muodostanut oman kriteerinsä, mutta sukupuolella ei ole vaikutusta metsästyskäyttöön. Henkilökohtainen mielipide saa olla mikä tahansa, mutta en sanoisi näin koiran ottoa harkitsevalle - kuten Karsikas nimenomaan kirjan kirjoittaneena sanoo.

Kun helpoin valinta - uros vaiko naaras - on tehty, onkin valinnassa siirryttävä seuraavaan vaiheeseen. Jos väritys tai värityksen muoto on tärkeää, keskitytään siihen ja ratkaistaan muut ominaisuudent sen jälkeen. Siten on hyvä siirtyä miettimään omaa luonnetta. Minkä luonteisen koiran minä tarvitsen? Temperamenttisenko vai vähän rauhallisemman, ehkä alistuvan, vaiko seurallisen luonteen?

Pennun luonteella tulisi olla enemmän merkitystä kuin sen värillä. Tämänkin luulisi olevan itsestään selvää.



Tilastojen valossa koira on toiseksi vaarallisin eläin ihmiselle - onhan se suden sukua. Vaarallinen voi varsinkin olla koira, joka on kouluttamaton tai koulutettu "väärin" eli osaamaan vain temppuja. Siksi sinun täytyy ratkaista tämä asia ensimmäisenä: haluatko opettaa koirallesi temppuja vai tuletko vaatimaan tottelevaisuutta. Valitulla linjalla kannattaa pysyä, sillä linjan vaihtaminen ei ole tämän jälkeen järkevää eikä sitä koirakaan ymmärrä. 

Tätä kirjoittaessa minun täytyy hengittää syvään. Koirako on toiseksi vaarallisin eläin ihmiselle, koska sille on opetettu temppuja? En ollenkaan vähättele kouluttamattomasta ja/tai aggressiivisesta koirasta ihmiselle aiheutuvaa vaaraa, mutta tätä vaaraa vain ei voi yhdistää temppuja osaavaan koiraan. Kyllä, koira saattaa osata käskystä istua ja antaa tassua ja silti olla vihainen. Mutta kun tottelevaisuus ja temput eivät sulje toisiaan pois. Sinänsä täysin turhienkin temppujen opetteleminen on koiran kanssa yhdessä vietettyä aikaa, jonka ansiosta varsinainen koulutuskin onnistuu helpommin. Eiköhän yhtä lailla parempi suhde ole esimerkiksi perheessä, jossa vanhemmat leikkivät ja hassuttelevat lastensa kanssa kuin perheessä jossa näin ei tehdä.



Tästä päästäänkin varsinaiseen ongelmaan: mistä lukija osaisi epäillä painettua sanaa? Luulisi, että mitä tahansa puuta heinää ei painettaisi. Jos ihminen etsii jostain aiheesta tietoa esimerkiksi vaikka kirjastossa, mistä hän voisi tietää ettei (nyt vaikka tässä kyseisessä tapauksessa) asialliselta näyttävä teos olekaan sitä. Miten hän voi tietää kertooko teos viimeisimmästä tutkimustiedosta vai yhden ihmisen mielipiteistä? Tällä yhdellä ihmisellä saattaa olla vuosien, jopa vuosikymmenten kokemus asiastaan. Kuitenkin se saattaa olla nimenomaan vain kokemus. Tietty tapa tai tyyli on mahdollisesti toiminut hänellä iän kaiken, mutta niin ei oikeasti enää (jos on koskaan) suositella tekemään. Mistä sen suositellun toimintatavan voi sitten tietää? Olen ainakin itse huomannut, että kapeammilla aloilla tietoa ei välttämättä ole helposti saatavilla.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti