 |
| Donna Tartt Tikli suom. Hilkka Pekkanen WSOY 2014 |
Tikli kertoo newyorkilaisesta Theosta, joka on 13-vuotiaana käymässä äitinsä kanssa taidemuseossa, kun siellä tapahtuu vakava räjähdys tappaen Theon äidin ja muita ihmisiä. Theo selviytyy nipin napin itse elävänä ulos pölyn ja sortuneiden seinien keskeltä, mutta yhtäkkiä maailmassa mikään ei käy järkeen. Museossa hän tapaa kuolevan miehen, joka pyytää Theoa viemään tämän sormuksen miehen yhtiökumppanille. Lisäksi sekavassa mielentilassaan Theo päätyy nappaamaan mukaansa pienen taulun, Carel Fabritiuksen 1600-luvulla maalaaman Tiklin. Theo lopulta vie sormuksen, ja silloin hän tutustuu entisöijä Hobieen. Poika ei kuitenkaan pysy pitkään New Yorkissa ennen kuin hänen isänsä tulee hakemaan hänet luokseen asumaan Las Vegasiin.
Isä on tehnyt työn uhkapelaamisesta, ja hän on paljon poissa kotoa pelireissuilla. Tämän ajan Theo on ilman vanhemman huolenpitoa, parhaan ja ainoan ystävänsä Borisin kanssa. Kahdestaan jääneet pojat pitävät itsestään huolta miten parhain taitavat, näpistävät ruokaa kaupasta, polttavat tupakkaa ja juovat limun puutteessa kaljaa autiomaan paahtavassa kuumuudessa.
Sattuman oikusta Theo joutuu kuitenkin palaamaan New Yorkiin, ja hänen tiensä erkanevat Borisista useiksi vuosiksi. Tänä aikana Theo aikuistuu asuen Hobien luona ja oppien tältä kaiken antiikkiesineistä sekä niiden myymisestä ja restauroinnista. Elämä kulkee jotenkuten uomissaan, kunnes eräs tarkkailija yhdistää pisteet ja huomaa maalauksen olevan Theolla, ja näin hän joutuu tukalaan tilanteeseen. Tapahtumien vauhti kiihtyy loppua kohti yllätysten seuratessa toisiaan.
Tikliä on mahdotonta kuvailla lyhyesti. Se on kasvutarina: päähenkilö Theon yli kymmenen vuoden aikuistumismatka ympäri Yhdysvaltoja keskiluokkien päivällispöydistä Vegasin aavikolle haistelemaan liimaa ja takaisin yksi maailman tunnetuimmista maalauksista salaisuutenaan.
Tartt onnistuu vangitsemaan lukijansa huomion ja viemään tämän kokonaan omaan maailmaansa; maailmaan, jossa kieli on runollista ja tapahtumia ei vain lätkäistä sellaisenaan lukijan eteen. Hänen kuvailunsa on henkeäsalpaavan kaunista:
"ja kun katsoimme toisiamme, minusta tuntui, että se hetki piirsi uudestaan tarkkarajaisesti ja lasinkirkkaasti esiin koko menneisyyden--"
Pidin siitä, kuinka tarinassa oli niin pituutta, syvyyttä kuin leveyttäkin. Theoa seurataan kolmetoistavuotiaasta noin 25-vuotiaaksi asti melkein vuosi vuodelta, välissä on vain muutama vuosi joisa ei kerrota. Theon päähän sukelletaan todella syvälle, mitään ei sensuroida. Theo ajattelee syvästi, kuin kuka tahasa meistä. Henkilöhahmot ovat syviä:
"- - mieleeni juolahti, että huolimatta Borisin silmäänpistävistä ja lukuisista vioista olin pitänyt hänestä ja viihtynyt hänen seurassaan melkein ensi hetkestä alkaen siksi, ettei hän pelännt koskaan. Elämässä tapasi harvoin ihmisiä, jotka liikkuivat maailmassa vapaasti ja tunsivat sitä kohtaan niin voimakasta ylenkatsetta ja samaan aikaan niin omituista ja järkkymätöntä uskoa siihen, mitä Boris oli lapsuudessamme sanonut planeetta Maaksi."
Kaiken muun hyvän lisäksi hienoa on, kuinka Tartt onnistuu tavoittamaan masennuksesta jotain olennaista:
"--ja vaikka pimeys toisinaan hellitti sen verran, että pystyin näkemään ympäristöni, ja tutut muodot kiinteytyivät niin kuin makuuhuoneen kalusto aamunkoitteessa, helpotus oli aina vain tilapäinen, sillä aamu ei koskaan koittanut kunnolla, kaikki musteni aina ennen kuin ehdin hahmottaa ympäristöni, ja siinä minä taas hortoilin silmät täynnä mustetta pimeyden keskellä."
oma lukunsa on romaanin osien aluissa olevat lainaukset: esimerkiksi viidennen osan alussa lainataan Nietzscheä:
"Meillä on taide, ettemme kuolisi totuuteen."
Helmet-lukuhaasteessa Tikli menee kohtaan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja, sillä se onsaanut inspiraatiota aiemmin mainitsemastani Fabritiuksen Tikli-maalauksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti