Nyt olen lukenut ensimmäisen kirjani, joka on Giovanni Boccaccion novellikokoelma Decamerone. Tässä on sen tehtävä.
Tehtävä 1. Kirjoita kirjasta arvostelu.
Giovanni Boccaccio on kirjoittanut ja koonnut Decameronen vuoden 1350 tienoilla. Se ilmestyi ensimmäisen kerran italiankielisenä alkuteoksena Venetsiassa vuonna 1470. Tämä siksi että kirjapainotaito kehittyi vasta silloin. Decameronen ovat suomentaneet Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen. On todella vaikuttavaa että se on säilynyt klassikkona 763 vuotta!
Decamerone on proosaa ja se ei siis ole romaani, vaan novellikokoelma. Se on saanut klassikon maineen, ja syystä. Novellit ovat juoninovelleita, joissa on tiivistä kerrontaa ja juonenkäänteitä,sekä lopussa on käännekohta,jonka jälkeen loppu ratkeaa. Tämän huomaa jokaisesta novelista. Esimerkiksi kertomuksen naisen muuttamisesta hevoseksi lopussa on mielenkiintoinen käännekohta, joa seuraa selkeä loppuratkaisu.
Teos rakentuu sadasta novellista. Sen idea on, että ruton jyllätessä Euroopassa keskiajalla Venetsiasta lähtee sitä karkuun seitsemän nuorta naista ja kolme nuorukaista. He pakenevat läheisellä maaseudulle, jolla he viettävät kymmenen päivää eristyksissä kertoen toisilleen viihdytykseksi tarinoita. Tarinoista osa on Boccaccion itsensä kirjoittamia, ja osa esimerkiksi senaikaisia kansantarinoita. Tässä muutama esimerkki:
-kolmannen päivän yhdeksäs tarina on ollut Shakespearella innoittajana komediaan That ends well (Loppu hyvin,kaikki hyvin). Siinä Gilette pelastaa Ranskan kuninkaan ja pyytää palkkioksi rakastamaansa miestä Bertrand De Roussillania. Tämä ei siihen kuitenkaan suostu, ja rakastuu toiseen tyttöön. Gilette kuitenkin järjestää niin, että mies makaa hänen kanssaan miehen tajuamatta tytön henkilöllisyyttä. Gilette tulee raskaaksi ja synnyttää kaksi poikaa. Roussillan saa kuulla tästä, ja lopulta hän rakastuu Giletteen ja julistaa tämän vaimokseen.
-seitsemännen päivän ensimmäisestä tarinasta on olemassa tarkka vastine ruotsalaisessa sadussa. Tässä mies ja vaimo karkottavat naisen rakastajaa ovelta manaamalla, koska mies luuli häntä kummitukseksi.
Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Vastaavuudet on mainittu kirjan takana. Mielestäni teoksen arvoa ei kuitenkaan laske se, etteivät kaikki novelllit ole Boccaccion itsensä kirjoittamia. Eihän Elias Lönrotkaan kirjoittanut Kalevalaa itse, vaan kokosi sen kansanurunoista.
Teoksen kieli on yleiskieltä. Mietityttää vain, että oliko se ilmestyessään samanlainen kieleltään. Luultavasti sitä on muokattu. Mutta minkälainen se on kieleltään seuraavien 763 vuoden kuluttua? Häviääkö alkuperäinen hohto?
Decamerone on kirjoitettu renesanssin aikakaudella kritiikiksi keskiajalla vallinneita arvoja kohtaan. Kun keskiajalla kirkon ja uskonnollisuuden asema oli todella vahva, Decameronessa esiintyy rahaa, rakkautta ja oveluutta. Sitä on sanottu riettaaksi ja se on julistettu aikoinaan pannaan, koska aviopuolisot pettävät toisiaan ja kirkonmiehet toimivat opettamiensa arvojensa vastaisesti. Mielestäni siitä ennemminkin vain paistaa keskiajalla peitetty ja renesanssin aikana loistanut elämännälkä. Samat aiheet kuitenkin puhuttavat ihmisiä sukupolvesta toiseen ja sehän on kuitenkin ihmisen perusluonnetta: pienet huijaukset ja lemmenseikkailut ovat aina tapahtuneet ja tulevat aina tapahtumaan. Vaikuttavaa on, että kirja on säilynyt suosittuna läpi eri aikakausien. Luultavasti vastauksena on juuri ihmisen perusluonteen kuvaaminen ilman mitään sen kummempaa selittelyä.
Minusta teoksessa hyvää on se, että juoninovelleja on sata,ne kaikki käsittelevät suunnilleen samoja aiheita ja kaikki on kerätty suunnilleen samoihin aikoihin, eikä siellä ole kahta samanlaista. On hienoa, miten niin lyhyeen tilaan saa mahdutettua niin tarkkaan kuvaillun maailman ja niin hienon,monipuolisen tarinan. Se tekee mielestäni tästä teoksesta vaikuttavan.
Mielestäni huonoa teoksessa ei juurikaan ole,ainoastaan ehkä se, miten heppoisin perustein aviopuolison pettämistä perustellaan novelleissa. Mutta sekin pitää antaa anteeksi, koska siihen aikaan avioliiton solmiminen oli aivan erilaista kuin nykypäivänä. Nyt on vapaa menemään naimisiin kenen kanssa tahtoo, mutta silloin asiat olivat todellakin toisin. Aviopuolison määräsivät usein vanhemmat kumppanin suvun ja aseman mukaan, ja ikäeroa saattoi olla paljonkin. Eräässäkin tarinassa mies on menossa naimisiin, mutta antaa sitten morsiamensa parhaalle ystävälleen osoituksena ystävyden suuresta voimasta. Tämä oli hänelle sinällään helppoa, koska hän ei ollut koskaan nähnytkään morsiantaan. Tässä kontekstissa rakastajien tai rakastajattarien pito on ymmärrettävää, mitä se ei olisi tänä päivänä.
Decameronea ei oikein voi verrata muihin novellikokoelmiin, koska se tavallaan aloitti novellikirjallisuuden. Kaikkia muita novellikokoelmia voidaan verrata siihen, mutta ei sitä muihin. Ennemmin vertaisin sitä Cervantesin Don Quijoteen,koska sekin parodisoi. Cervantes sanoo Don Quijoten lopussa haluaneensa kritisoida veijariromaaneita, ihan niin kuin Decamerone kritisoi keskiajalla vallinneita arvoja.
Yhteenvetona, minusta Decamerone on ainutlaatuinen, loistavaa kirjallisuutta ja todellakin ansaitsee paikkansa klassikkona klassikoiden joukossa.
Waterhousen maalaus Decameron (1916)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti