Riikka Pulkkinen: Totta

Totta on Riikka Pulkkisen toinen teos, ja hänen ensimmäistä teostaan Rajaa kehuttiin todella paljon. Totta ilmestyi vuonna 2010 Otavan kustantamana.

Totta kertoo Ahlqvistin perheen historiasta ja nykytilanteesta: isoäiti Elsa on arvostettu psykologian professori, joka on sairastunut syöpään. Hän haluaa viettää viimeiset hetkensä kotona perheensä kanssa. Isoisä Martti taasen on jo eläköitynyt taiteilija, arvostettu sellainen. Heidän lapsensa on Eleonoora, lääkäri joka kätkee huolensa äidistä komenteluun. Eleonooran lapset ovat Anna ja Maria; Maria opiskelee äitinsä tavoin lääkäriksi, Anna taas kirjoittaa graduaan. Anna on teoksessa yksi tärkeä kertoja; hän saa kuulla oman äitinsä lastenhoitajana toimineesta Eevasta, isoisänsä entisestä rakastajattaresta. Lukija sukeltaa monimutkaiseen kuvioon, jossa linkittyvät 1960-luku ja nykyaika: kuka teki ja mitä, kuka rakasti ja ketä.

Teoksen teemoina ovat kielletty rakkaus, läheisen kuolemaan valmistautuminen, rakkaus hoitolapseen ja nuorena oman maailmankuvansa rakentaminen. Pidin jäsennystavasta: Anna saa kuulla 2010-luvulla asioista, joista seuraavassa luvussa kerrotaan Eevan näkökulmasta niiden tapahtumahetkellä 1960-luvulla. Välillä se on vähän sekavaa, mutta pääasiassa se toimii. Tarinaan jää aukkoja, mikä vähän harmittaa ainakin minua. Esimerkiksi mitä Annalle ja Lindalle kävi, mikä Eevalle tuli, miksi yksi maalaus oli toisen alla, miksi Kerttu ei ollutkaan oikeasti nimeltään Kerttu. Kaikenkaikkiaan rakenne kuitenkin on toimiva.

Sitten pari sanaa henkilöhahmojen yhteiskuntaluokasta. He kuulunevat ylempään keskiluokkaan akateemisine kuolutuksineen ja Stockmannin Delin lounassalaatteineen. Näen kuitenkin teoksen todellisuuden aika yksinkertaistettuna ja jopa kärjistettynä: mitään muuta kauppaa ei mainita nimeltä, mutta Stockmann tai sen Deli mainitaan ainakin viidesti. Anna kirjoittaa graduaan, mutta hän vain huokailee ystävälleen puistossa että pitää lukea enemmän. Itsekin vain muutaman yliopisto-opintopisteen suorittaneena voin sanoa, ettei todellisuus ole noin helppoa.  Ei sanaakaan ahdistuksesta, pitkiksi venyvistä illoista lukien, ei opiskelutavoista, ei professoreista. Aika outoa, koska kirjailijan omien nettisivujen mukaan Pulkkinen itse opiskelee Helsingin yliopistossa, joten ammennuspohjaa luulisi riittävän. Kokonaan toinen asia on vielä syöpäsairauden kuvaaminen. Teoksessa Elsa alkaa olla aika loppuvaiheessa, häntä ei leikata tai mitään. Siitä huolimatta hän vain järjestelee puutarhajuhlia, tekee salaattia korkokengät jalassa ja ui meressä. Totta kai syöpää on erilaista ja sairaus etenee eri ihmisillä eri tavoin, mutta koin kuvauksen epärealistisena. Kaksi läheistäni ovat kuolleet syöpään vuoden sisällä, eivätkä he todellakaan juoneet viiniä puutarhassa loppuaikoina.

Teoksesta ei voi puhua puhumatta sen kielestä. Pikaisen gallupin jälkeen romaanin lukeneihin kieli joko iskee tai sitten ei. Jotkut pitävät siitä kovasti, minä valitettavasti en. Ehkä olen vain liian proosallinen.

 ..."Taivaalla on alkukesän ujosteleva kuu. Nauru ulottuu sen hullunkurisesti vinkottavaan sirppiin"...

"Hämmästyneet männyt..."

Miksi kuu on ujo? Se on taivaankappale, joka on kiertänyt maapalloa aina; sen asema on täysin varma. Mitä männyt taas hämmästelisivät? Ne ovat pitkäikäisiä ja nähneet jo yhtä jos toista. Kieli tuntuu mutenkin liian laskelmoidulta ja tarkkaan harkitulta, kuin jokaista sanaa olisi erikseen harkittu. Se on "täydellinen", ja juuri siksi sitä ei ole niin miellyttävää lukea, koska elämäkään ei ole täydellistä. Ihmiset sanovat vahingossa väärin, ja he korjaavat sitten.

Kaikkineen en valitettavasti pitänyt Totasta. Aion kuitenkin lukea myös Pulkkisen Rajan ja Vieraan

laajentaakseni näkökulmaani. Suosittelen myös sinua, tämän postauksen lukijaa tutustumaan ja päättämään itse :)

kuva: http://riikkapulkkinen.com/