 |
| Usain Bolt Salamaa nopeampi elämäni suom. Jorma-Veikko Sappinen Johnny Kniga |
"- hänen mielestään muutto Yhdysvaltoihin olisi hyvä veto, mutta tiesin ettei se olisi järkevä uravaihtoehto.
"Ei, en halua Valtoihin", sanoin.
Peart ei ymmärätnyt, hän halusi tietää syyn.
"Ensinnäkin siellä on liian kylmä", sanoin. "Siellä voi tulla lunta ja sen sellaista, joten unohdetaan koko juttu. Ja toiseksi, jos muutan sinne, en pääse tapaamaan äitiä."
Pidin siitä, miten paljon Boltin oma huumorintaju näkyi teoksessa!
"Kuuluttaja lausui nimeni, ja aloin pelleillä. Maurice oli illalla trimmannut tukkaani kynsisaksilla, joten hieroin päälakeani ja pörrötin pulisonkeja kuin kampaustyylini olisi kaikkien aikojen upein. Yleisö nauroi katketakseen."
Samoin pidin miehen rehellisyydestä ja nöyryydestä. Bolt kertoo rehellisesti rakkaudestaan yöelämään, tanssimiseen ja roskaruokaan sekä laiskuudesta harjoituksia kohtaan. Tässä minä yllätyin totaalisesti: olisi voinut luulla, ettei yksi maailman menestyneimmistä urheilijoista noin vain jättäisi treenejä väliin ja luottaisi lahjakkuuden kannattelevaan voimaan. Itsellänikin on hieman kilpaurheilutaustaa, ja tiedän esimerkiksi valmentajien sanoneen, että kaikki passiivisesti käytetty aika, esimerkiksi puolen tunnin televisionkatselu päivässä, antaa vastustajalle etumatkaa. Mutta pisteet Boltille, hän kertoi tästä näkökulmasta julkisesti. Ehkäpä vaikka joku aloitteleva urheilija näkee tämän nimenomaan syynä harjoitella ahkerasti: jos Usain Bolt pärjäsi noin hyvin elämällä sitoutuneesti urheilijan elämää vain silloin kun isot näyttämöt olivat edessä, miten hyvin hän olisi voinut pärjätä jos hän olisi keskittynyt koko uransa ajan sataprosenttisesti?
"Tämä taitaa olla sopiva hetki tehdä selväksi, miksi halusin kilpailla sadalla metrillä. Jotkut arvelivat, että ainoa kannustimeni ottaa lyhyempi matka ohjelmaan oli raha, mutta se ei pidä ollenkaan paikkaansa.- - En piitannut palkintorahoista. Ainoa tavoitteeni oli pelastua juoksemasta neljääsataa metriä. Niin se oli, piste. Enkä hetkeäkään kuvitellut, että olisin satasella kova luu."
Mielestäni tämä omaelämäkerta jäi melko tyngäksi, koska siinä ei ollut ollenkaan esimerkiksi muiden ihmisten haastatteluja Boltista. Ei vanhempien, valmentajan tai kilpakumppaneiden mielipiteitä. Valokuvia ja yleensäkään kuvitusta olisi myös voinut olla enemmän.
Luettuani kirjan ajattelin ensin lukeneeni Äijästä, yleisurheilun megastarasta. Vasta hetken kuluttua tajusin, että juuri niin se olikin - sain kuulla moneen kertaan Boltista tämän kävellessä lähtöviivalle, mitä hänen päässään liikkui sillä hetkellä - mutten Usainista. Kirjan alkupuolella käsiteltiin hiukan Boltin perhettä, rakastavaa äitiä ja kuriapitävää isää, mutta siihen se aika lailla jäikin. Boltin ihmissuhteista ei kerrota käytännössä mitään. Hän kertoo omia ajatuksiaan esimerkiksi muihin kipailijoihin liittyen, mutta lukija jää lopulta ilman mitään tietoa käytännön tasolta. Tämä on vähän sääli, koska ihminen on niin paljon enemmän kuin uransa, oli urallaan miten iso Äijä hyvänsä.
Olin tosissani, helkkarin keskittynyt. Sanoin kavereilleni:"Lakatkaa kuulkaa puhumasta tytöistä. Minulla on töitä."
Teos tuntuu vähän pintaraapaisulta, ja jään odottamaan, josko hänestä vielä tehtäisiin kattavampi elämäkerta. Boltista tehty elokuva I am Bolt on ilmestynyt vuonna 2016, ja katsonkin sen seuraavaksi.
Luin hetki sitten toisenkin kirjan juoksemisesta: Dean Karnazesin Ultramaratoonarin. (tästä blogikirjoitukseeni siitä.) Mielestäni hän osasi pohtia juoksemista enemmän: teoksessaan hän kuvaa, kuinka juostessaan miettii minne on menossa tai mitä on pakenemassa. Boltilla ei ollut mitään tällaisia ajatuksia, ja hän sanoo suoraan tuntevansa yleisurheilun historiaakin aika huonosti. Joten jos haluatte yleismaailmallisemmin lukea juoksemisesta, suosittelen tarttumaan Ultramaratoonariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti