perjantai 31. elokuuta 2018

Dobelli: Paremman elämän taito - 52 reittiä onnellisuuteen

Paremman elämän taito
Rolf Dobelli
Paremman elämän taito
suom. Anne Mäkelä
Atena
Rolf Dobellin Paremman elämän taito on self help- kirja onnellisen elämän tavoitteluun. Hän lähtee liikkeelle siitä, ettei hyvää elämää voi määritellä tarkasti, eikä siten myöskään ole selkeitä keinoja siihen pyrkimiseen. Hän kuitenkin tietää, mitkä asiat ovat hyvän elämän vastakohtia: köyhyys, sairaus, kateus ja niin edelleen.

Kirjassa on tosiaan 52 neuvoa, jotka voi ajatella mielen työkaluiksi onnelliseen elämään pyrkiessä. Tässä esimerkkinä yksi teoksessa esitetty neuvo:

"Se, joka on riippuvainen oletetun kutsumuksensa täyttymyksestä, ei voi viettää hyvää elämää."

Dobelli käyttää tästä esimerkkinä John Kennedy Toolea, Typerysten salaliiton kirjoittajaa. Toole oli varma kirjoittaneensa merkittävän romaanin, mutta kustantamoiden hylättyä teoksen hän rupesi ryyppäämään ja teki lopulta itsemurhan. Teos sai kuitenkin vuonna 1981 postuumisti vuoden parhaan romaanin Pulitzer-palkinnon.
Tästä Dobelli tekee yhteenvedon: Jos Toole ei olisi nähnyt kirjailijuutta ainoana mahdollisena kutsumuksena vaan vaatimattomana käsityönä, jossa hän oli erityisen taitava, romahdus olisi voitu välttää. Sitten hän antaa tulla aika suoraa, kaunistelematonta teksiä: Se, joka jääräpäisesti seuraa kutsumustaan, ei ole onnellinen vaan vain jääräpäinen - ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös turhautunut. Näinollen Dobelli kehottaa olemaan varovainen kutsumusten suhteen ja keskittymään pitämänsä asian tekemiseen lopputulosta niinkään miettimättä. Mieluummin kirjoittaa joka päivä vähintään kolme sivua koska pitää kirjoittamisesta, eikä ota mukavaa asentoa ja vain odota milloin saa puhelun kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittamisesta.

Luvussa 17 pohditaan miten päästä ulkoisesta arviosta sisäiseen arvostukseen: "Maailma kirjoittaa, twiittaa ja postaa sinusta, mitä tahtoo. Et pysty säätelämään tätä kaikkea, mutta ei sinun onneksi tarvitsekaan. Lakkaa huolehtimasta maineestasi, anna kaikkien tykkäysten olla. Älä googlaa itseäsi, äläkä kerjää hyväksyntää. Koeta sen sijaan saada jotain aikaan ja elää niin, että kehtaat katsoa itseäsi peiliin. Vastaa niin ulkoa tuleviin kehuihin kuin nuhteisiinkin tyynen ystävällisellä välinpitämättömyydellä. Tärkeää on vain se, mitä itse ajattelet itsestäsi."
Dobelli esittää tämän syiksi ensinnäkin sen, että toisille ei voi esittää olevansa jotain muuta kuin on koko elämäänsä, toisekseen keskittyminen kunniaan ja maineeseen vääristää kykyä nähdä mikä todella tekee onnelliseksi ja viimeiseksi ulkoisen arvostuksen tavoittelu aiheuttaa stressiä, mikä ei kuulu onneliseen elämään.

Mielestäni Dobelli tarkastelee onnellisuuteen pyrkimistä realistisemmin lähtökohdin  kuin muissa vastaavissa kirjoissa, hän muun muassa kiistää lukijaa seuraamasta sydäntään, koska tunteet ovat ohimeneviä. Dobelli perustaa väitteensä tieteeseen, kuten Oxfordin yliopiston tekemään tutkimusta, Princetonin yliopiston filosofian lehtorin kirjaan, oecd-tutkimuksiin ja niin edelleen ja niin edelleen. Lukijalle hän avaa tutkimuksissa käytettyjä tieteellisiä termejä, ja tämä on minun mielestäni paljon vakuuttavampaa kuin jonkun elämäntapavalmentajan puolityhjä tsemppilause. Näin ohjeet ovat järkeenkäypiä.

Rolf Dobelli
"Et löydä hyvää elämää itsetutkiskelulla. Psykologiassa harhaluuloa että pelkällä puhtaalla itsetutkiskelulla pääsee selville todellisista taipumuksistaan, elämän päämäärästä ja tarkoituksesta, onnen ja autuuden kultaisesta keskuksesta, nimitetään itsehavainnointiharhaksi (introspection illusion)."

Itse olen vähän eri mieltä joistakin Dobellin esittämistä väitteistä, kuten "viiden sekunnin ei-säännöstä". Hän kehottaa kieltäytymään 90 prosentista kaikista pyynnöistä, koska silloin ei kuitenkaan menetä mitään. Dobellin mielestä kukaan ei pidä toistuvasti kieltäytyvää hankalana ihmisenä, vaan tämän johdonmukaisuutta ihailtaisiin salaa. Jos vaikkapa joku minun ystäväni kieltäytyisi järjestään lähes kaikesta tekemisestä mitä ehdottaisin, pitäisin häntä nirsona ja hankalasti miellytettävänä, en johdonmukaisena saatika ihailtavana. Eri asia sitten on, jos on vaikkapa niin tunnettu näyttelijä, että on varaa kieltäytyä muromainosten tekemisestä. Kuinkahan monta näin vaikutusvaltaista ja tunnettua ihmistä kirjan lukijoissa vain on?


bild-el-bocho
Kirjan on kuvittanut El Bocho

Jos tämän teoksen haluaisi sisällyttää helmet-lukuhaasteeseen, sen voisi laittaa esimerkiksi kohtaan 42. Kirjan nimessä on adjektiivi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti