 |
| Holly Bourne Oonko ihan normaali? suom. Kristiina Vaara Gummerus |
Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Evie, joka haluaisi kuulua joukkoon ja elää tavallisen nuoren arkea opiskellen, deittaillen ja viettäen ystävien kanssa aikaa. Se on kuitenkin päivittäistä kamppailua, sillä Evie on juuri toipumassa kolme vuotta kestäneestä taistelusta OCD:tä vastaan. (pakko-oireinen häiriö, faktatietoa pääset lukemaan tästä.) Lisäksi uudessa koulussa, vanhan ystävän hylätessä, ja yrittäessään niin kovasti olla yksi muista nämä paineet alkavat ajaa häntä takaisin sairauden pariin.
"Kaikki se pettymys ja hukassa olemisen tunne- niin hukassa-, ja minulla oli vain yksi keino saada se tunne pois...
Työnsin kämmenselällä kyyneleet takaisin silmiin ja kävelin hitaasti lähimmälle lavuaarille.
Pesin käteni taas.
Se tuntui niin hyvältä. Niin niin hyvältä."
Työnsin kämmenselällä kyyneleet takaisin silmiin ja kävelin hitaasti lähimmälle lavuaarille.
Pesin käteni taas.
Se tuntui niin hyvältä. Niin niin hyvältä."
Evie kokee häpeää, syyllisyyttä ja pelkää hylätyksi tulemista sairautensa takia. Tytön vanhemmat eivät osaa kohdata kunnolla apua tarvitsevaa lastaan, vaan uskovat rajojen olevan rakkautta. Perheen arkea on kuvattu luontevasti, kun samaan aikaan sattuvat sekä tavanomaiset nuorten ihastumiset ja deittailukuviot että kaikkien varpaillaanolo sairauden takia.
"Olin hermona ja epävarma, ja olin laihtunut muutamassa päivässä, kun huolehtiminen vei kaikki kalorini.
Minun olisi pitänyt soittaa hätälääkäri-ihmiselle. Minun olisi pitänyt kertoa perheelleni. Minun ei olisi edes tarvinnut kertoa heille kasvokkain, olisin voinut jättää lapun keittiön pöydälle.
Hyvä perhe,
Se on palannut. En pärjää. Lähettäkää apua.
Evie.
Mutta en tehnyt sitä."
Mielestäni on erittäin hyvä, että lasten ja nuorten psyykkisistä sairauksista ja pahasta olosta puhutaan ja kirjoitetaan, sillä ne ovat kuitenkin niin maailmanlaajuisesti iso ilmiö kuin suuren ihmismäärän päivittäiseen elämäänkin vaikuttava asia. En löytänyt suoraan tilastoja nuorten psyykkisten sairauksien määrästä ja terapiassa käyvistä, mutta esimerkiksi tämän WHO:n dataan perustuvan tutkimuksen mukaan pelkästään 15-19-vuotiaat tekivät maailmanlaajuisesti yli 12 000 itsemurhaa vuodessa. Tähän määrään kun lisää itsemurhaa yrittävät tai "vain" ahdistuksesta tai mielenterveyden ongelmista kärsivät, määrä on varmasti paljon, paljon suurempi. Ei kuitenkaan hätää, tässä tarinassa ei ole mitään viitteitä itsemurhaan!
"Koska ei ole mitään niin lohduttavaa kuin se, että joku oikeasti tajuaa. Oikeasti tajuaa, koska on käynyt läpi saman helvetin, jonka itse on käynyt läpi, ja voi todistaa, ettei se ole keksittyä."
Toinen sarjan oleellinen teema, feminismi, alkaa tässä teoksessa jo nousta esiin. Tytöt perustavat feministisen keskustelupiirin Vanhatpiiat, jossa he ottavat käsittelynsä niin tamponien veron, naisten haukkumanimet kuin seksisminkin. On mahtavaa miten svyällisellä tasolla tytöt pohtivat, mutta silti kaikkea ei pureskella lukijan puolesta valmiiksi, ja kysymyksiä jätetään myös avoimeksi. Evie, Amber ja Lottie esimerkiksi pohtivat omaa postitiivista seksismiään, eli näinollen teemaa ei jätetä liian pinnalliseksi, vaan he jopa pohtivat omaa käytöstään ja omia valintojaan sen valossa.
"Silti näyttää olevan okei käyttää kevyttä kieltä ihmisten sisäisestä helvetistä. - - "Ai, sulla on OCD. Se on se juttu, että tykkää pestä käsiä tosi usein, eikö?"
Minua ärsyttää, että minulla on kaikkein kliseisin versio OCD:stä.- - Mutta en minä ole sitä valinnut.- - Minä myös laihduin kymmenen kiloa, kun kieltäydyin syömästä mitään sen pelossa, että ruoka sairastuttaisi minut ja minä kuolisin.
Ja minulla on aivot, jotka ovat pysyvässä pahojen ajatusten silmukassa, jota en pääse pakoon, eli olen periaatteessa oman mieleni vanki. Ja kerran en käynyt ulkona kahdeksaan viikkoon.
Se ei ole sama kuin että haluaa vain pestä käsiään.- -
Mielisairaudet tarttuvat kirkuen ihmistä jalasta ja syövät kokonaan.- -
Ja vain se, että ihmiset tietävät nykyään oikeat sanat, ei tarkoita sitä että he tulisivat toimeen mielenterveysongelmaisten kanssa yhtään sen paremmin.- - Silloin kun heidän pitäisi oikeasti ilmaista ymmärtämystä, he ottavat lopulta esiin vanhat suosikit kuten "älähän nyt, ota itseäsi niskasta kiinni", tai "ei se niin kamalaa ole".
Ja siksi en voi kertoa Lottielle ja Amberille. Siksi minun täytyy pitää se sisälläni.
Sillä jos tulee vielä yksikin ihminen, joka ei tajua sitä... Ei tajua minua... En usko, että kestän sitä enää."
Helmet-lukuhaasteessa Oonko ihan normaali? menee kohtaan 23. Käännöskirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti