maanantai 9. toukokuuta 2016

Mitä seuraavaksi?

Blogissani saattaa esiintyä hetken aikaa alkuvuotta hiljaisempaa julkaisutahtia, sillä suoritan paraikaa ensimmäisen yliopistovuoteni viimeisiä palautettavia tehtäviä töiden ohessa enkä ehdi lukea niin paljon kuin alkuvuonna. Juuri nyt työstän murrekirjoitelmaa Heli Laaksosen runosta, palautus olisi keskiviikkona.

Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiinEnnemminkin ongelma kuitenkin on, etten oikein tiedä mihin kirjaan tarttua seruraavaksi. Minun pitäisi kirjoittaa essee kirjallisuudenkurssille vähintään kuudesta eri kirjasta, mutten oikein tiedä mitä nämä kirjat voisivat olla. Kategorioita on kolme ja jokaisesta pitää kirjoittaa vähintään kahdesta kirjasta: populaarikirjallisuus, taidekirjallisuus ja asiaproosa. Populaarikirjallisuus on helppo, siihen luen teokset Fakiiri joka juuttui ikea-kaappiin ja Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä. Taidekirjallisuuteen olen miettinyt lähinnä Lokki Joonatania ja Pikku Prinssiä, mutta jotkut muutkin teokset voisivat olla mielenkiintoisia. Voisiko vaikkapa Victor Hugon Kurjat olla sopiva? Asiaproosaan ajattelin lukea lähinnä elämäkertoja. Mutta kenen? Tove Janssonin elämäkerran Tee työtä ja rakasta olen lukenut, mutten tiedä haluanko sitä tähän esseeseen...

Entä mitä lukisin kesällä? Rehellisesti sanoen suoritan varmaan joitain kirjallisuudenkursseja wkesätentteinä, joten eiköhän aikani aika paljon kulu Odysseuksen ja Humisevan harjun parissa (; mutta täytyyhän sitä ihmisellä jotain suunnitelmia olla, eikö? Tähän mennessä olen vähän ajatellut paikata aukkoa sivistyksessäni ja lukea kesällä kaikki Taru sormusten herrasta-kirjat. Mutta katsotaan miten käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti