tiistai 5. syyskuuta 2017

Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Joel Dicker
Baltimoren sukuhaaran tragedia
suom. Kira Poutanen
Tammi
Baltimoren sukuhaaran tragedia on Totuus Harry Quebertin tapauksesta- romaanistaan tunnetun Joel Dickerin toinen suomennettu teos. Täältä pääset lukemaan blogikirjoitukseni Harry Quebert-romaanista.

Baltimoren sukuhaaran tragedia on ilmestynyt vuonna 2015, ja sen on suomentanut Tammelle Kira Poutanen vuonna 2016. Romaanin päähenkilönä on Harry Quebertista tuttu Marcus Goldman ennen kirjallista läpimurtoaan ja huimaan suosioon kavunnutta uraansa. Nyt hän on vielä aloitteleva kirjailija, joka elää muistoissaan vuosientakaista Tragediaa.

Marcus Goldman on kotoisin Montclairista tavallisesta, työväenluokkaisesta perheestä, mutta hänen isänsä veli Saul-setä ja tämän vaimo Anita-täti ovat varakkaita ja tasokkaita, menestyviä ja kadehdittuja. Heillä on suuri koti, uusi auto ja Saulilla maine lyömättömänä juristina. On lomaosake siellä ja kakkoskoti täällä sekä isovanhempien suosio. Kun Marcus siis vierailee Baltimoressa Saul-sedän, Anita-tädin ja serkkujensa ja parhaiden ystäviensä Hillellin ja Woodyn luona, on elämä niin makoisaa kuin vain olla ja voi.

Aina Tragediaan asti.

Lukijalle paljastuu vasta aivan kirjan loppupuolella tämä suuri Tragedia, jonka seurauksena Woody jäi kiinni dopingista ja menetti ammattilaisuran amerikkalaisen jalkapallon parissa, Anita-täti jäi väärinkäsityksen takia kuorma-auton alle, talot piti myydä, Saul menetti uransa ja joutui muuttamaan muualle ja Hillel ja Woody kokivat vielä äitiäänkin hirvittävämmän kohtalon.

Teoksessa liikutaan useammalla aikatasolla: Marcuksen lapsuudessa ja nuoruudessa, heti Tragedian jälkeisessä ajassa, muutama vuosi siitä eteenpäin, muutama vuosi nykyisestä taaksepäin ja nykyajassa, kahdeksan vuotta Tragedian jälkeen.

Kirjassa oli siis paljon takaumia, mikä ei sinänsä ole huono asia, mutta ne eivät toimineet. Olisi ollut selkeämpää jos olisi ollut vain yksi mennyt aika johon aina palattiin nykytodellisuudesta, mutta eri tapahtuma-aikoja oli paljon, ja kaikista kerrottiin pirstaleisesti. Kun kauimmassa ajassa paljastettiin jotain, hypättiin hetkeksi takaisin nykytodellisuuteen ja siitä jonnekin keskelle jossa tapahtui jotain ihan muuta. Tavallaan voisi siis jopa sanoa, että teoksessa on monta yhtä aikaa etenevää tarinaa: kauimpana päähenkilö Marcus on lapsi ja leikkii serkkujensa kanssa ihailemiensa Baltimoren sukulaisten luona, jossain välimaailmassa jokin tuntematon Tragedia on tapahtunut, ja Marcus viettää paljon aikaa Baltimoren Saul-sedän luona, joka jostain syystä on kuitenkin menettänyt kaiken, ja nykyajassa Saul-setäkin on kuollut jo, ja Marcus kohtaa menneisyytensä kohtaamalla yllättäen senaikaisen tyttöystävänsä. Muistiinpanovälineitä tai vähintään keskittynyttä huomiokykyä siis tarvitaan teoksen parissa.

Tarinassa on valitettavasti melko paljon kliseitä ja hahmoista on vaikeaa saada otetta kuvan ollessa melko kaksiulotteinen.

Tässä kiteytyy kliseisyys: eikö palkittu kirjailija oikeasti pystynyt parempaan?

"Kun tuona päivänä ajoin Kevinin talon portista ulos, en huomannut kadulle pysäköityä mustaa pakettiautoa enkä miestä, joka tarkkaili minua ohjauspyörän takaa.
Lähdin matkaan, mies seurasi minua."

Onneksi teoksessa myös pilkahteli huumoria, johon ainakin minä pystyin tarttumaan:

- Mitä kirjoitat?
-Kirjaan ylös epäilyttäviä merkkejä. Hullu lenkkeilijänainen, pesukarhut...


- Voisin ajaa nurmikkonne, jos haluatte.
- En tarvitse nurmikonleikkausapua.
Woody yritti uudestaan. Hänestä nurmikon ajaminen oli loistava idea. 
- Ette varmaan, mutta minä leikkaan ruohikon täydellisesti. Saatte aivan upean nurmikon.
- Nurmikkoni on jo loistavassa kunnossa. Miksi et ole koulussa?
- Nurmikkonne takia, herra Goldman. Minusta olisi hurjan hauskaa ajaa nurmikkonne kiitokseksi ystävällisyydestänne.

Helmet-lukuhaasteessa teos menee kohtaan 26. Sukutarina, koska sitä jos mitä se todellakin on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti