keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Rubin: Tee siitä tapa

Kuvahaun tulos haulle tee siitä tapa
Gretchen Rubin
Tee siitä tapa
Nemo kustannus
Gretchen Rubin on amerikkalainen entinen lakinainen, nykyään täysipäiväinen kirjailija ja kahden lapsen äiti. Luin aiemmin hänen teoksensa Onnellisuusprojekti, ja nyt luin toisen hänen omaelämäkertamaisista tietokirjoistaan. Rubin on kirjoittanut useita kirjoja, niin tietokirjoja esimerkiksi John F. Kennedystä ja Winston Churchillista, ja näiden lisäksi kolme henkilökohtaisempaa kirjaa, eli Onnellisuusprojekti, Tee siitä tapa ja suomentamaton Happier at home.

Tee siitä tapa-teoksessa pureudutaan tapojen muodostamiseen ja ylläpitämiseen, ja toisaalta myös purkamiseen. Sitä suositellaan ihmisille, jotka haluavat aloittaa jonkun hyvän tavan tai päästä eroon huonosta.

Rubin aloittaa kirjansa jaottelemalla ihmiset sääntöjennoudattamistaipumusten mukaan neljään eri kategoriaan: velvoittajiin, ylläpitäjiin, kyseenalaistajiin ja kapinoijiin. Tässä kohtaa voidaan määritellä kohta mainitsemani ulkoiset ja sisäiset vaatimukset: ulkoiset vaatimukset ovat esimerkiksi sääntöjä, kieltoja pyyntöjä ja esimerkkien noudattamista, sisäiset taas itselle tehtyjä lupauksia ja jonkun asian tekemistä omasta mielenkiinnosta.

Velvoittajat toteuttavat ulkoisia vaatimuksia mutta vastustavat alitajuisesti sisäisiä vaatimuksia (tarttuvat heti toimeen jos heitä pyydetään järjestämään jotakin, eivät välttämättä pysty noudattamaan tapoja joita itse itselleen haluaisivat), ylläpitäjät toteuttavat sekä ulkoisia että sisäisiä vaatimuksia (heille on yhtä tärkeää noudattaa muille kuin itselleenkin asetettuja lupauksia), kyseenalaistajat vastustavat ulkoisia vaatimuksia mutta noudattavat sisäisiä vaatimuksia (eivät odota valon vaihtumista vihreäksi jos näkevät olevansa risteyksessä ainoita, tekevät jonkin asian jos ovat luvanneet sen itselleen)  ja kapinoitsijat vastustavat sekä ulkoisia että sisäisiä vaatimuksia (he ovat uskollisia vain itselleen eivätkä halua kahlita itseään). Näinollen kyseenalaistajat ja velvoittajat toimivat päinvastoin keskenään ja ylläpitäjät ja kapinoitsijat päinvastoin keskenään.

Rubinin mielestä tärkeimpiä tavanmuodostuksen tekniikoita ovat ajoittaminen, seuranta, perustaminen ja vastuuvelvollisuus, näiden lisäksi kirjassa mainitaan useita pienempiä neuvoja. Ajoittaminen tarkoittaa, että kalenterista varataan tietty aika tietyn asian hoitamiselle, oli se sitten herääminen aikaisemmin joka aamu aamupalaa varten tai vaikkapa päättää, että joka vuosi loppiaisena käy harvemmin tapaamansa sukulaisen luona. Seuranta tarkoittaa tietoisuuden lisäämistä omasta itsestään, mikä Rubinin mielestä vahvistaa hallinnan tunnetta. Seurannan tapoja voi olla käyttää esimerkiksi askelmittaria jotta näkee käveleekö tarpeeksi joka päivä. Perustaminen taas tarkoittaa sitä, että kannattaa aloittaa heti tapojensa muuttaminen isoista ongelmista: esimerkiksi kun alkaa nukkua enemmän ja säännöllisemmän rytmin mukaan, on helpompaa tehdä hyviä päätöksiä. Vastuuvelvollisuus taas tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että kun uskomme, että meitä voidaan pitää vastuullisina teoistamme, vaikka sitten olemme niiden noudattamisesta vastuussa vain itsellemme, käyttäydymme vastuullisemmin. Tässä on yksi syy personal trainerien palkkaamiseen: olemme vastuussa jollekulle vaikka liikkuisimme vain itseämme varten.

Teoksessa pidin siitä, kuinka Rubinin oma ääni kuului. Hän kertoi kuinka hän ja osa hänen lähipiirinsä opettelivat uusia tapoja: kuinka Rubin itse vietti muutaman aamun somessa ja huomasi sen muodostuneen tavaksi ja mitä ongelmia hän kohtasi opetellessaan mietiskelemään joka aamu, ja kuinka esimerkiksi hänen siskonsa opetteli syömään diabeteksensa vaatimalla tavalla, ja ystävänsä juomaan vähemmän viiniä. Nämä lukuisat esimerkit toivat elämänmakua ja näyttivät etteivät kirjan neuvot ole ihan tuulesta temmattuja.

Kirjassa yksi tärkeä esiinnouseva seikka on hyvän itsetuntemuksen merkitys. Vasta kun tuntee itsensä ja omat tapansa, tietää mitä menetelmiä kannattaa lähteä noudattamaan ja mitä ei. On huojentavaa muistaa että ihmiset ovat erilaisia: jotkut saavat enemmän aikaan aamulla, jotkut illalla. Jotkut pystyvät keskittymään vain täydellisessä hiljaisuudessa, toiset taas tarvitsevat taustahälyä. Ja se on ihan ok. Tärkeintä on että tietää itse miten käyttäytyy.

Helmet-lukuhaasteessa Tee siitä tapa menee kohtaan 4. Kirja lisää hyvinvointiasi, koska sen avulla on helpompaa muodostaa terveellisiä tapoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti