Alan Weisman: Maailma ilman meitä

Alan Weisman
Maailma ilman meitä
Atena/2008
suom. Ulla Lempinen
&Tiina Ohinmaa

Alan Weismanin teos Maailma ilman meitä on tietokirja vuodelta 2008. Se on Weismanin kuuluisin teos. Hänen toinen suomennettu teoksensa on Maailma täynnä meitä vuodelta 2013, ja täältä löydät ajatuksiani siitä kirjasta.

Alan Weisman (s. 1947) opetti vuoteen 2013 asti journalismia ja Latinalaisen Amerikan opintoja Arizonan yliopistossa. Hän on uransa aikana myös kirjoittanut viisi kirjaa, joista kaksi edellämainittua on suomennettu. Lisäksi hän on kirjoittanut paljon artikkeleita eri lehtiin. Tuottelias mies siis!

Menkäämme aiheeseen: Maailma ilman meitä tutkii, mitä maapallolla tapahtuisi, jos ihmiskunta jostakin syystä häviäisi huomenna viimeistä yksilöä myöten. Kirja yrittää vastata Discover-lehden toimittaja Josie Glausiuszin Weismanille esittämään kysymykseen "Mitä tapahtuisi, jos ihmiset katoaisivat joka paikasta?" Alun perin vastauksesta piti syntyä artikkeli, mutta perinpohjaisena miehenä Weisman tutki niin koralliriuttoja kuin ydinvoimaloita, ja laajasta vastauksesta syntyikin kirja.

belaveskaya pushcha

Weisman lähestyy kysymystä useasta eri näkökulmasta; hän käsittelee niin kaupunkien luhistumista, maatilojen metsittymistä, eläinpopulaatioiden elpymistä kuin merien hajoamatonta muovijätettä ja ydinjätettäkin. Mies matkusaa aina ikimetsästä Tshernobylin kautta Panaman kanavalle ja koralliriutoille.

Laitan tähän muutamia lainauksia kirjasta ja kerron mitä ajatuksia nämä tiedot minussa herättivät:

Richard Thompson, Plymouthin yliopiston tutkija ja meribiologi puhuu ihon kuorinta-aineista, jotka eivät ole 100% luonnontuotteita, toisin kuin vaikkapa jojobansiemenet: "Eikö ole uskomatonta? Kaupoissa myydään muoveja, joiden on tarkoituskin huuhtoutua suoraa päätä viemäriin, jäteputkiin, jokiin ja sieltä mereen. Suupalan kokoisia muovirakeita pienten merenelävien nieltäväksi."
Täytyy myöntää, etten ole ikinä ennen ajatellutkaan tätä. Ja miten miljoonat ihmiset kuitenkin käyttävät joka päivä tätä tavallista ihonhoitotuotetta. Miten paljon siinä kertyykään merten pieneliöiden sisuksiin näitä rakeita.

"Fosfaatit ja nitraatit eivät kuitenkaan ole haitallisimpia pelloilla vaan siellä, minne ne pelloilta valuvat. - - Makean veden levistä kehittyy tonnien painoinen kukkiva levämassa, joka imee vedestä niin paljon happea, että siitä kuolevat kaikki uiskentelijat. Levien romahdettua niiden mätäneminen vain kiihdyttää prosessia. Kristallinkirkkaat laguunit muuttuvat rikinhajuisiksi mutalammikoiksi, rehevöityneistä jokisuistosita tulee hetkessä suunnattomia kuolleita vyöhykkeitä."
Tällaisenko ympäristön me todella haluamme jättää jälkeemme?

"Yhtä lukuunottamatta kaikki Yhdysvaltain ydinjätevarastot ovat väliaikaisia. Jos jäte jää näihin aktiivisiin varastoihin, tulipalot lopulta murtautuvat niihin, ja radioaktiiviset tuhkapilvet lipuvat mantereen poikki, kenties yli valtamertenkin."
Ja miten monien kasvien ja eläinten soluihin nämä tuhkapilvet ehtivät vaikuttaa? Vielä lähtömme jälkeenkin ihminen totisesti pystyy turmelemaan elämää.

"Ydinjätteen loppusijoituspaikassa WIPP:issä-- Yhdysvaltain energiaministeriön on lain mukaan karkotettava seuraavan 10 000 vuoden aikana kaikki liian lähelle pyrkivät."
Tämä oli mielestäni ehkä kauhein kohta koko kirjassa ja tuntuu kuvaavaan täydellisesti ihmisen oman edun tavoittelua: jotta me saamme energiaa nyt, synnytämme myös jätettä, joka on myrkyllistä vielä tuhansien vuosienkin päästä. Jos me emme nyt tiedä mitä tehdä myrkylliselle jätteelle, kuka sen sitten tietää ja milloin? Miten kukaan voi taata ettei vaikkapa kahden tuhannen vuoden päästä kukaan menetä henkeään tai terveyttään siksi että harhautuu liian lähelle meidän kaatopaikkaamme?

Maailma ilman meitä on saanut lukuisia palkintoja, kuten esimerkiksi Time-lehden vuoden paras tietokirja-tunnustuksen.

Vaikka teoksen aihe olikin synkähkö, oli kirjassa kuitenkin huumoriakin viljelty pieninä hitusina. Tässä pari esimerkkiä:

"Suuri koko suojaa eläimiä lämpötilojen vaihtelulta, ja ne pysytvät vaeltamaan pitkiä matkoja. Eivät ehkä yhtä pitkiä kuin linnut, mutta aika pitkiä vaikkapa hiiriin verrattuna. - - Sen lisäksi kasvit, jotka eivät pysty liikkumaan senkään vertaa - -"

Doug Erwin, Smithsonian-instituutin luonnontieteellisen kansallismueon paleobiologisen osaston kuraattori: "Paleotsooinen maailmankausi oli kestänyt jo lähes neljäsataa miljoonaa vuotta. Ei siinä mitään, mutta oli jo aika kokeilla jotain uutta."

Panaman kanava

"Tällä Scrippsin merentutkimuslaitoksella työskentelevällä paleoekologilla (Jeremy Jackson) on niin pitkät raajat ja poninhäntä, että hän tuo mieleen evoluution polulla oikaisseen kuningasravun joka on kipaissut suoraan merestä ihmisen muotoon."

"Ohitse lyllertää kookosrapu--"

Teoksessa esiintyvät kysymykset eivät ole helppoja, ja toisaalta informaatio on lähes kymmenen vuotta vanhaa. Kuten totesin Maailma täynnä meitä- kirjaankin liittyen, olisi mukavaa tietää kokonaisuudessaan mihin suuntaan kirjassa esitetyt ongelmatapaukset ovat kehittymässä; esimerkiksi aurinkovoiman, biohajoavien muovipussien ja luomutuotteiden käyttö on lisäntynyt suuresti vuodesta 2007. Olivat tapaukset sitten yhä voimassa tai eivät, kirjan tärkein tehtävä vuodesta riippumatta onkin lukijan ravisteleminen ajattelemaan omia kulutustottumuksiaan ja esimerkikisi ydinvoiman käyttöä yhteiskunnassa.

Helmet-lukuhaasteessa Maailma ilman meitä menee kohtaan 7. Vihervuosi 2016 -sloganiin Minun maisemani maalla ja kaupungissa- sopiva kirja