Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin 1. Rakkaus

Jonas Gardell (s. 1963) on ruotsalainen koomikko, teologian kunniatohtori ja tuottelias kirjoittaja: häneltä on julkaistu toistakymmentä kirjaa, ja hän on käsikirjoittanut stand up-esityksiä, näytelmiä ja kaksi kokoillan elokuvaa. Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin 1. Rakkaus on Gardellin kuudes suomennettu teos. Se on trilogia, ja ensimmäinen osa on ilmestynyt vuonna 2012. Sarjan seuraavat osat ovat Sairaus ja Kuolema.

Jonas Gardell
Älä koskaan pyyhi
kyyneleitä paljain käsin
Johnny Kniga
2012
suom. Otto
Lappalainen

Romaani kertoo kahden nuoren miehen, Rasmuksen ja Benjaminin, nuoruudesta 1980-luvun Tukholmassa. He etsivät itseään ja paikkaansa maailmassa. Rasmus on pikkukaupungin poika joka karkaa ahdasmielisyyttä eloisaan suurkaupunkiin, kun taas Benjamin on uskossaan varma Jehovan todistaja. Kaikki muut tuntuvat aina tietävän heistä jotain mitä he eivät itse tiedä, ja mitä ei voi ääneen sanoakaan: he ovat homoja.

Teoksessa muistutetaan usein, että aika oli silloin hyvin erilainen kuin nykyään: vuonna 1979 homoutta ei luokiteltu enää lääketieteellisesti sairaudeksi, mutta silti se oli tabu: se oli väärin, luonnotonta, inhottavaa ja perverssiä. Yritä siinä sitten kasvaa aikuiseksi ja olla oma itsesi.

Pojilla on kummallakin vain yksi toive: rakastaa ja saada vastarakkautta. Valitettavasti juuri sitä he eivät saisi haluta. Romaanissa seurataankin poikien epävarmuutta ja hapuilua heidän ihmissuhteidensa ja minäkuvansa rakentamisessa.

Teoksessa on paljon takaumia ja eri kertojia. Kertoja ja aika saattavat vaihtua jopa useasti saman sivun sisällä, ja tämän takia tarinaa on välillä vaikeaa seurata. Aikatasoja on itse asiassa kolme: Rasmuksen ja Benjaminin lapsuus ilmeisesti 1960-luvulla, heidän nuoruutensa 1980-luvun alkuvuosina ja yhden henkilön kuolinvuoteella oleminen vuonna 1989.

Mielestäni kerronnassa on käytetty outoja valintoja: jo ensimmäisillä sivuilla tehdään selväksi, että yksi henkilöistä kuolee, joten herää kysymys, miksi lukisin kirjaa jos tiedän jo alussa että hahmot eivät saa onnellista loppuaan? Ensimmäisessä osassa lukija odottaa mitä tapahtuu Rasmuksen ja Benjaminin kohdatessa, sillä takakannessakin mainostetaan "Ja kun jouluaattona pimeys on laskeutunut kaupungin ylle ja lumihiutaleet leijuvat maahan, Rasmus ja Benjamin kohtaavat. Eikä mikään palaa enää koskaan ennalleen." (Samaa tehokeinoa on muuten käytetty lukijoiden houkuttelemiseen vaikka kuinka monessa kirjassa, tässä esimerkiksi Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe- romaanin esittelytekstistä: "Vuosi vuodelta Wernerin ja Marie-Lauren polut lähenevät toisiaan. Mitä tapahtuu kun heidän tiensä viimein risteävät?")  Jos lukijalle kerrotaan jotain ihmeellistä tapahtuvan päähenkilöiden kohdatessa, miksi sanoa jo ensimmäisillä sivuilla yhden henkilön kuolevan ja myöhemmin kaikkien muiden? Doerrin romaanissa jännitys säilyy loppuun saakka.

Paljon kuullaan myös kertojan ääntä, joka selostaa, millainen kaupunki Tukholma tuolloin oli ja mitä Dagens Nyheter silloin ja silloin sanoi. Tämä tuo lukijalle lisää tietoa, mutta katkaisee ikävästi henkilöhahmojen kerronnan joka kerta, joten lopputulos on melko pirstaleinen.

Romaania on kehuttu paljon kauniiksi ja sydäntä särkeväksi, ja siksi tartuinkin siihen innokkaasti. Valitettavasti kuitenkin lopputulos oli pettymys juurikin epäyhtenäisen ja vaikeasti seurattavan rakenteensa takia.

Helmet-lukuhaasteessa Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin menee kohtaan 8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin, koska mihinkään muuhun kohtaan se ei oikein mene.