Annila, Pekkonen, Uusitalo: Tekoja nyt! Maailmanpelastajan käsikirja

Ensiapukirja akuuttiin maailmantuskaan (linkki kustantajan sivuille) kaikille, joita huonot uutiset ahdistavat

Onko mitään tehtävissä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi? Miten voin puuttua syrjintään tai auttaa säilyttämään luonnon monimuotoisuutta? Kuinka käyn keskustelua jakautuneessa maailmassa?

Asiantuntijahaastatteluihin perustuva tiivis tietopaketti tarttuu rohkeasti tämän päivän polttavimpiin ongelmiin ja antaa käytännön vinkkejä siihen, mitä niille voi tehdä niin omassa arjessa kuin yhteiskunnassa. Nuorten vaikuttajien tarinat inspiroivat löytämään juuri oman tavan osallistua, ja mukana on neuvoja myös omasta jaksamisesta huolehtimiseen.

Teemoina tässä jokaisesta koululuokasta toivottavasti löytyvässä teoksessa ovat yhdenvertainen maailma, kestävä maailma ja vaikuttava maailma. Maailmanpelastajan tietopakettiin kuuluvat muun muassa kierrättäminen, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, köyhyys ja taloudellinen eriarvoisuus sekä ilmastonmuutos. Tämä on oikein oivallinen teos, suosittelen! 

Groskop: Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista

Viime syksynä julkaisin postauksen kotimaisesta Taltuta klassikko-teoksesta, ja kirjoitukseni pääset lukemaan tästä. Ihastelin tuota teosta ja toivoin lisää samanlaisia. Ja nyt löysin toisen!

Mitä on hyvä elämä?

Entä jos en saa vastarakkautta?

Onko kaikki pelkkää sattumaa?

Elämäntaito-oppaat eivät aina osaa vastata tärkeisiin kysymyksiin, mutta Venäjän kirjallisuuden mestariteokset osaavat. Ne avaavat ihmisen sielunelämää ja paljastavat yhteisen inhimillisyytemme osuvasti ja ajankohtaisesti. Tämä letkeä kirjallinen elämäntaito-opas/tietokirja esittelee yksitoista venäläistä mestariteosta kirjailijoineen sekä huvittaa wanna-be-venäläisen, kirjailija Viv Groskopin Venäjän-kokemuksilla. Vankka kirjallinen sivistys yhdistettynä nyky-Venäjän elämänmenoon tekee kirjasta riemastuttavaa luettavaa. Kuin varkain saa paljon tietoa niin itsestä, ystävistä, rakastetuista (myös niistä, joilta ei saanut vastarakkautta) ja venäläisistä klassikoista. (takakansi ja kustantajan sivu)

En voi tarpeeksi hehkuttaa tätä kirjaa. Hyvät ihmiset, lukekaa tämä kirja! Se on samaan aikaan syvällinen ja hauska. Vaikka itse olen jopa opiskellut kirjallisuutta yliopistossa, minusta tuntuu monesti siltä, etten saa maailmankirjallisuuden helmistä irti läheskään kaikkea sitä mistä niitä kehutaan. Nyt saan! Groskop moneen kertaan tähdentää, että kaikki kirjallisuus on kaikkia varten. Nauttiakseen klassikoista ei tarvitse olla salaseuran jäsen tai Matti Meikäläistä fiksumpi ja sivistyneempi ihminen.

Romaanissa Rodion Romanovits Raskolnikov (erinomainen nimi ja myös hurmaava patronyymi) on entinen opiskelija, joka etsii polkuaan elämässä. Hän on komea ja koppava. Hänellä on harhakuvitelmia omasta erinomaisuudestaan, ja hän haaveilee saavansa aikaan jotain mahtavaa, mikä kääntää hänen perheensä onnen. Hänen haaveensa eivät kuitenkaan ole epäitsekkäitä. Tosiassa hän tahtoo saavuttaa suuruuden. Raskolnikovin mukaan tylsät, tavalliset ihmiset "säilyttävät maailmaa ja lisäävät sitä lukumääräisesti" ja poikkeukselliset ihmiset "panevat maailman liikkeelle ja vievät sitä kohti päämääriä". En voi olla ajattelematta, että jos Ra
skolnikovilla olisi ollut Twitter, hänen ei olisi tarvinnut tappaa ketään. Hän olisi voinut toteuttaa kaikki suureelliset fantasiansa Twitterissä naputtelemalla ja trollaamalla. Miksi ratkaista sisäinen ristiriita, kun voi kiusata muita ihmisiä ärsyttävillä hashtageilla? Sehän vaatii niin paljon vähemmän vaivaa kuin rahanlainaajien jahtaaminen ja tappaminen.

Käännöksen suomeksi on tehnyt Heli Naski, ja työn jälki on erinomaista. Kirjassa moneen kertaan pohditaan, pystyykö käännetystä kirjallisuudesta koskaan saamaan läheskään sitä irti mitä kirjailija on tarkoittanut. Kuitenkin Naski on tehnyt mainiota työtä, ja se näkyy jo teoksen nimessä. Alkuperäinen englanninkielinen nimi on The Anna Karenina Fix. Life lessons from Russian Literature, ja käännös tosiaan on Anna Kareninaan viittaava Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista. Mielestäni tämä toimii jopa paremmin kuin alkuperäinen! 

Lisäksi maininnan ansaitsee myös kannen kuvituksen tehnyt John Gray. Kansi on mielestäni moderni ja houkuttelee tarttumaan teokseen.

Marshall: Maapallo hallussa - karttoja, jotka kertovat kaiken meistä ja maailmasta

Maapalo hallussa lapsille ja nuorille suunnattu karttateos, joka on lyhennetty ja kuvitettu versio Tim Marshallin teoksesta Maantieteen vangit. Värikäs ja elävästi piirretty kuvateos houkuttelee tutkimaan karttojen avulla, miten maantiede on muokannut historiaa. Moniin kysymyksiin esimerkiksi sotiin ja luonnonvaroihin liittyen annetaan vastaus.

Suosittelen tätä teosta lämpimästi! Kuvitukset ovat kauniita katsella ja joka sivulta oppii jotain uutta. Joihinkin muihin lasten kuvitettuihin karttakirjoihin verrattuna pidin myös siitä, että sivuja ei ole tungettu liian täyteen ja yleisvaikutelma on väljä ja ilmava.

Tietokirjojen lähdekritiikki: Tuomo Karsikas - Metsästyskoirien koulutusopas

Hyvä lukija.

Haluan käsitellä asiaa, jota minun on vähän vaikeaa pukea sanoiksi. Haluan käsitellä tietokirjojen ja erilaisten oppaiden välistä luotettavuutta. Lähdetään siitä, että asiantuntijoiden ja tutkijoiden kirjoittamat ja tomittamat tietokirjat ovat luotettavia lähteitä. Mutta on olemassa painettuja oppaita, jotka näyttävät luotettavilta, mutta saattavat sisältää vain yhden ihmisen asenteellisia, vanhanaikaisia näkemyksiä. Jos saat kummallisia neuvoja toivon ja suosittelen että luet aiheesta lisää eri kirjoittajilta ja eri kustantajilta. Tähän kuitenkin liittyy koko asian vaikeus: jos ei tiedä jostain asiasta lähtökohtaisesti mitään ja lukee jotakin mikä ei pidä paikkaansa, mistä sen voi sitten tietää? Monesti "huuhaa" on sen verran todenmukaisesti kirjoitettu ettei sitä ole mitää syytä epäillä. Karrikoitu esimerkki: jos minä nyt lähtisin opiskelemaan fysiikkaa ja lukisin että kuussa elää pieniä vihreitä miehiä, epäilisin suuresti. Mutta jos lukisin että energia = massa x valonnopeus potenssiin kymmenen, en epäilisi asiaa yhtään. Sama tässäkin: jos joku sanoisi minulle, että koiran kuuluu kävellä vain kahdella etutassullaan, epäilisin, mutta jos joku, kuten Tuomo Karsikas tässä, väittäisi että narttukoirilla ei voi metsästää, uskoisin asian paljon todennäköisemmin jos en aiheesta mitään tietäisi.

Tämä on aihe josta en saa millään kaikkia huomioita samaan postaukseen, joten tulen mahdollisesti kirjoittamaan aiheesta vielä uudestaankin. Tässä postauksessa haluan kertoa nyt kohdalleni sattuneesta yksittäisestä kirjasta: itsessän luotettava tieto on paljon isompi aihealue, johon liittyy paljon huomioita, joita en tässä postauksessa tuo esille, kuten esimerkiksi valeuutiset ja vertaisarviointi.

Otan esimerkiksi Tuomo Karsikkaan kirjoittaman teoksen Metsästyskoiran koulutusopas. Se on vuodelta 2016, eli melko tuore. Silti se sisältää vanhentuneita näkemyksiä joita ei perustella mitenkään. Tässä muutamia niistä:

Toinen vaihtoehto voi olla eri rotujen risteytyksen ottaminen. Tällainen metsästyskoira saattaa olla terveempi ja pitkäikäisempi. Hintakin saattaa vaikuttaa valintaan, kun risteytyksiä ei tarvitse rekisteröidä eikä tarvita muitekaan "nippeleitä", jotka nostavat pennun hintaa - muun muassa erilaiset tarkastukset ja kuvaukset, joilla eläinlääkäreitä elätetään.

Tämä on erittäin vaarallinen väittämä. Näin ei saa missään nimessä tehdä! Puhun nyt siis ensisijaisesti koiranpennun hinnasta ja "nippeleistä", en sekarotuisen tai puhdasrotuisen erosta. 

Mistä edes lähtisin liikkeelle? Ensinnäkin tarkastukset ja kuvaukset ovat koiran omaksi parhaaksi, eivät eläinlääkärien lompakkoa paksuntamaan. Esimerkiksi Suomen Kennelliitto, suomalaisten koiranomistajien, kasvattajien ja yhdistysten kattojärjestö, kertoo näin: 

Koirien terveys ja hyvinvointi ovat tärkeitä tavoitteita Kennelliiton toiminnassa. Koirankasvattajat ja koiranomistajat voivat edistää niitä hyödyntämällä eläinlääkäreiltä, tutkijoilta ja muilta asiantuntijoilta saatavaa tietoa. Koirien terveyden edistämiseksi on myös olemassa monia työkaluja, kuten terveystutkimuksia ja tietoa koirien terveysongelmien periytyvyydestä.

Näitä terveystarkastuksia ja -kuvauksia ovat esimerkiksi silmätarkistus, polvitarkastus, lonkkakuvaus ja selkäkuvaus. Selkälausunto sisältää muun muassa lausunnon välimuotoisesta lanne-ristinikamasta (LTV). Tämä on synnynnäinen ja perinnöllinen sairaus, joka altistaa lanne-ristiluuliitosalueen aikaiselle rappeutumiselle, mikä voi aiheuttaa kipuja koiran takaselkään ja jopa pahimmillaan halvausoireita. Tämä tarkoittaa siis sitä, että mitä enemmän jalostukseen käytettävien koirien (eli ostamasi pennun vanhempien) terveyttä tutkitaan ja tätä tietoa käytetään hyväksi pennuttamispäätöstä tehdessä, sitä terveempiä pennut ovat. Koiran sanotaan olevan ihmisen paras ystävä: miksi tuomitsisit parhaan ystäväsi kipuihin ja halvaukseen?

Koiranostajan on hyvä osata kysyä tutkimusten tuloksia kasvattajalta, mutta kaikkea ei tarvitse itse tietää, kasvattaja kertoo mielellään näistä lisää. MUTTA sen kasvattajan tiedon ja tutkittujen vanhempien hinta sitten on se, että pentu maksaa enemmän. Pentutehtailu on suuri ongelma, jossa kärsivät koirat ihmisten halutessa vain halvempaa hintaa. Tätä ei pitäisi erikseen joutua sanomaan, mutta jos otat itsellesi elävän olennon, sinä olet vastuussa sen hyvinvoinnista. Tähän kuuluu esimerkiksi se, ettei ehdoin tahdoin siirretä periytyvää sairautta eteenpäin.

Toinen "nippeli" - rekisteröinti. Karsikas todella väittää ylläolevassa katkelmassa, että on ok ottaa halvempi rekisteröimätön koiranpentu. Tämä on valitettavasti meillä Suomessa yleinen mielikuva: "Koira tulee meille vaan kotikoiraksi, ei se tarvitse papereita kun ei aiota käydä näyttelyissä." VÄÄRIN. Paperit eli rekisteröintitodistus tarkoittaa sitä, että koira on virallisesti olemassa, siitä on mustaa valkoisella. Ja tämä on äärimmäisen tärkeä asia nimenomaan pentutehtailua vältettäessä: pentutehtailija haluaa maksimaalisen rahallisen hyödyn. Pentutehtailija ei välitä montako pentuetta (eli pentuerää) narttu synnyttää. Mieti itse onko vaikkapa kymmenen raskautta koiralle tervettä, ja sanotaan että se saa kuusi pentua per raskaus = kuusikymmentä pentua. Pentutehtailijalla on setelinkuvat silmissä kun hän laskee paljonko rahaa kuudestakymmenestä pennusta saa. Mutta luultavasti emon terveyttä ei ole tutkittu, tai vaikka olisikin, tuloksista ei välitetä - ja näin kuusikymmentä koiranostajaa saa todennäköisesti tulevaisuudessa sairaan koiran. Kuusikymmentä ihmisen parasta ystävää, joille ihminen ei tee sitä palvelusta että sallisi niiden elää terveen elämän. Toki pentutehtailija saattaa luvata sinulle kuun taivaalta ja sanoa, että pennut ovat vasta nartun toiset eikä enempää aiota tehdäkään, mutta ilman rekisteröintiä mistään ei voi tietää onko tämä totta. Rekisteröinnillä on myös monia muita hyviä puolia: esimerkiksi kadonnut rekisteröity ja tunnistusmerkitty koira saadaan palautettua omistajalleen heti kun joku sen löytää. Jos koiraa ei ole rekisteröity, ei ole mitään tapaa tietää kenen se on.

- - Yhden asian takia on koiria jätetty jalostuksen ulkopuolelle ja samalla on kavennettu jalostuspohjaa ja tuhottu käyttöominaisuuksia. Tästä yhtenä esimerkkinä on suomenpystykorvan ahdinko. Sen pelastamiseksi "huudetaan" metsästäjiä, joilla on puhdasrotuinen suomenpystykorva, jota ei ole käytetty kokeissa eikä näyttelyissä eikä siis pilattu.

Tähän lainaan suoraan Kennelliittoa: Näyttelyt, kokeet ja kilpailut: tapahtumissa voi testata ja vertailla koirien ominaisuuksia ja valita parhaat koirat jalostuskäyttöön.

Kun on rotu valittu, seuraavaksi tulee valita pennun sukupuoli. Oma kriteerini on, että urokset ovat metsästyskoiria ja nartut jalostusta varten.

Hyvä että Karsikas on muodostanut oman kriteerinsä, mutta sukupuolella ei ole vaikutusta metsästyskäyttöön. Henkilökohtainen mielipide saa olla mikä tahansa, mutta en sanoisi näin koiran ottoa harkitsevalle - kuten Karsikas nimenomaan kirjan kirjoittaneena sanoo.

Kun helpoin valinta - uros vaiko naaras - on tehty, onkin valinnassa siirryttävä seuraavaan vaiheeseen. Jos väritys tai värityksen muoto on tärkeää, keskitytään siihen ja ratkaistaan muut ominaisuudent sen jälkeen. Siten on hyvä siirtyä miettimään omaa luonnetta. Minkä luonteisen koiran minä tarvitsen? Temperamenttisenko vai vähän rauhallisemman, ehkä alistuvan, vaiko seurallisen luonteen?

Pennun luonteella tulisi olla enemmän merkitystä kuin sen värillä. Tämänkin luulisi olevan itsestään selvää.

Tilastojen valossa koira on toiseksi vaarallisin eläin ihmiselle - onhan se suden sukua. Vaarallinen voi varsinkin olla koira, joka on kouluttamaton tai koulutettu "väärin" eli osaamaan vain temppuja. Siksi sinun täytyy ratkaista tämä asia ensimmäisenä: haluatko opettaa koirallesi temppuja vai tuletko vaatimaan tottelevaisuutta. Valitulla linjalla kannattaa pysyä, sillä linjan vaihtaminen ei ole tämän jälkeen järkevää eikä sitä koirakaan ymmärrä. 

Tätä kirjoittaessa minun täytyy hengittää syvään. Koirako on toiseksi vaarallisin eläin ihmiselle, koska sille on opetettu temppuja? En ollenkaan vähättele kouluttamattomasta ja/tai aggressiivisesta koirasta ihmiselle aiheutuvaa vaaraa, mutta tätä vaaraa vain ei voi yhdistää temppuja osaavaan koiraan. Kyllä, koira saattaa osata käskystä istua ja antaa tassua ja silti olla vihainen. Mutta kun tottelevaisuus ja temput eivät sulje toisiaan pois. Sinänsä täysin turhienkin temppujen opetteleminen on koiran kanssa yhdessä vietettyä aikaa, jonka ansiosta varsinainen koulutuskin onnistuu helpommin. Eiköhän yhtä lailla parempi suhde ole esimerkiksi perheessä, jossa vanhemmat leikkivät ja hassuttelevat lastensa kanssa kuin perheessä jossa näin ei tehdä.

Tästä päästäänkin varsinaiseen ongelmaan: mistä lukija osaisi epäillä painettua sanaa? Luulisi, että mitä tahansa puuta heinää ei painettaisi. Jos ihminen etsii jostain aiheesta tietoa esimerkiksi vaikka kirjastossa, mistä hän voisi tietää ettei (nyt vaikka tässä kyseisessä tapauksessa) asialliselta näyttävä teos olekaan sitä. Miten hän voi tietää kertooko teos viimeisimmästä tutkimustiedosta vai yhden ihmisen mielipiteistä? Tällä yhdellä ihmisellä saattaa olla vuosien, jopa vuosikymmenten kokemus asiastaan. Kuitenkin se saattaa olla nimenomaan vain kokemus. Tietty tapa tai tyyli on mahdollisesti toiminut hänellä iän kaiken, mutta niin ei oikeasti enää (jos on koskaan) suositella tekemään. Mistä sen suositellun toimintatavan voi sitten tietää? Olen ainakin itse huomannut, että kapeammilla aloilla tietoa ei välttämättä ole helposti saatavilla.

Harari: 21 oppituntia maailman tilasta

 Yuval Noah Hararin ensimmäinen teos Sapiens katsoi menneisyyteen ja seuraava kirja Homo deus tulevaisuuteen. Teos 21 oppituntia maailman tilasta taas keskittyy tähän hetkeen. Teoksellaan Harari auttaa meitä hahmottamaan yhä monimutkaisemmaksi käyvää maailmaa ympärillämme.

Yuval Noah Harari on historian tohtori ja kansainvälinen luennoija. Hän on voittanut kahdesti Polonsky - palkinnon, joka jaetaan vuosittain luovuudesta ja omaperäisyydestä humanistisissa tieteissä.

Kirja on jaettu viiteen osaan, jotka ovat teknologinen haaste, poliittinen haaste, epätoivo ja toivo, totuus ja sinnikkyys. Näiden aiheiden alle mahtuu 21 lukua koskien muun muassa nationalismia, maahanmuuttoa, sotaa ja oikeudenmukaisuutta.

Suosittelen tätä teosta oikein lämpimästi. Harari esittää todella hyviä huomioita, ja opin paljon uutta. Historian ja tieteen ammattilaisena Harari perustelee väitteensä luotettavilla lähteillä, ja nämä ovat listattuna teoksen lopussa. Käännöstyön suomeksi on tehnyt Jaana Iso-Markku.

Monoteismi ei tuonut minkäänlaista parannusta ihmisten moraalinormeihin - vai uskotko todella, että muslimit ovat luonnostaan eettisempiä kuin hindut vain siksi, että muslimit uskovat yhteen jumalaan ja hindut useisiin jumaliiin ? Olivatko kristityt konkistadorit eettisempiä kuin Amerikan pakanalliset alkuperäisheimot?  Monoteismi teki kiistatta monista ihmisistä paljon aiempaa suvaitsemattomampia ja edisti siten uskonnollisten vainojen ja pyhien sotien leviämistä. Polyteistit pitivät täysin hyväksyttävänä, että eri ihmiset palvovat eri jumalia ja suorittavat erilaisia riittejä ja rituaaleja. He taistelivat, vainosivat tai tappoivat ihmisiä vain harvoin - jos koskaan - ainoastaan näiden uskonnollisten uskomusten takia. Monoteistit puolestaan uskoivat, että heidän Jumalansa oli ainoa jumala ja että Hän vaati kuuliaisuutta kaikissa asioissa. Niinpä kristinuskon ja islamin levitessä eri puolille maailmaa niiden mukana tulivat myös ristiretket, jihadit, inkvisitiot ja uskonnollinen syrjintä. (s.206)

kustantajan sivut:

https://www.bazarkustannus.fi/kirja/21-oppituntia-maailman-tilasta/

Peltonen & Peltonen: Lupa tappaa? Sodankäynnin ja sotien oikeuttamisen pitkä historia

 Miksi valtioilla on lupa tappaa?

Sotia on käyty historian kaikkina aikoina, mutta miten ihmiset ovat niihin suhtautuneet? Vaikka menneisyyden sodat saattavat vaikuttaa mielettömiltä, ovat historian varhaisimmatkin aseelliset konfliktit vaatineet perusteluja ja oikeutusta ollakseen tavallisen kansan hyväksymiä. Hallitsijakaan ei voi käydä sotaa yksin.

Sodankäynnin oikeuttamisen historian alkuvaiheet kuljettavat mukanaan niin faraoiden Egyptiin kuin antiikin Välimerelle. Keskiajan Euroopassa sotaa käytiin Jumalan nimessä, ja Ranskan vallankumouksesta alkanut ideologioiden aika on tuonut mukanaan kokonaan uusia tapoja oikeuttaa konflikti. Mitkä keinot ovat läpi vuosituhansien pysyneet samana - ja mitkä ovat muuttuneet?

Lupa tappaa? -teos auttaa tunnistamaan, millä keinoin sotia ja konflikteja oikeutetaan. Historiallinen näkökulma syventää ymmärrystä myös tämän päivän maailmasta ja sotaan liittyvästä keskustelusta. (suomalaisen kirjallisuuden seuran sivulta)

Mielestäni teos on mielenkiintoinen ja hyvin jäsennelty. Opin paljon uutta, ja jälleen kerran minulle tuli yllätyksenä miten paljon ihmiskunnan historiassa on sodittu. Aihe on kiinnostava ja lukisin siitä lisääkin. Ainoa miinus teokselle tulee siitä, että mukaan on valittu monta niin vanhaa sotaa, ettei niistä ole oikeastaan jäänyt kirjallista aineistoa, varsinkaan sodan oikeuttamisen retoriikkaa. Odotin että teoksessa olisi käsitelty enemmän lähihistorian sotia joista on aineistoa reilusti saatavilla.

Ristiretkistä:

Propagandistien mielestä kristityt vähensivät tappamiensa vihollisten tulevia kärsimyksiä. Saraseenien tai pakanoiden oli parempi kuolla pikaisesti, jotta heidän syntimääränsä ei kasvaisi. Mitä lyhyempi vääräuskoisen elämä oli, sitä vähemmän hän ehti tehdä syntiä ja sen vähemmän hän joutuisi kärsimään helvetissä.

Niinpä niin.

Laakso: Taltuta klassikko! (kuvittanut Johanna Rojola)

 Lue klassikoita, ne on hyviä, sanotaan. Ne kasvattaa järkeä, sanotaan. Mutta sanotaan mitä sanotaan, aina klassikon lukeminen ei ole helppoa. Ei hätää! Tämän kirjan luettuasi huomaat, että se voi olla jopa hauskaa.

Olemme kaikki lukijoina erilaisia. Toinen lukee huvikseen Sotaa ja rauhaa, toinen tuskailee jo maitopurkin mainostekstin kanssa. Oli lähtötilanne mikä tahansa, jokainen voi oppia pelottomaksi klassikontaltuttajaksi. Siihen tarvitaan vain ripaus tietoa, rutkasti rohkeutta ja reilusti reipasta retkimieltä.

Taltuta klassikko! tulkkaa tutut merkkiteokset nykynuorille ymmärrettävään muotoon ja saa lukijan kieriskelemään naurusta. Kirjassa taltutetaan kahdeksan kotimaista klassikkoteosta, mm. Aino Kallaksen Sudenmorsian, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ja Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Teos sijoittui nuorten sarjan toiselle sijalle Ihan totta -tietokirjakilpailussa 2017. (teksti Tammen sivulta)

Tämä kirja on ihan mahtava. Vihdoinkin näkökulma, jossa nuoriin ei suhtauduta alentuvasti ja tuomitsevasti. Ainakin minulle on hyvin tuttu seuraavanlainen asenne: Nykynuoriso on ihan pilalla, ne tuijottaa vaan käteen kiinni kasvaneita puhelimiaan koko ajan. Kyllä silloin kun minä olin nuori osattiin Sota ja rauha ja Täällä Pohjantähden alla ulkoa. Yritä näille tämänpäivän lökäpöksyille siinä sitten puhua yleissivistyksestä kun vaan animal crossing ja Fortnite kiinnostaa. Nuoret kohdataan heidän omalla tasollaan ja puhutaan heidän kieltään, autetaan ja inspiroidaan kunnioittavasti alentuvan penäämisen ja päänpudistelun sijaan. Maailma tarvitsee lisää tällaisia kirjoja!

Walk like an egyptian

Waltarin kuvaama muinaisten egyptiläisten tapakulttuuri on ihastuttavaa, ja siitä voi oppia paljon. Kaikkia muinaisten egyptiläisten tapoja ei kuitenkaan ole syytä jäljitellä. Orjia ei 2020-luvulla kannata hankkia, viiniä ei ole soveliasta juoda joka aterialla, ja muistathan, ettei alle kuusitoistavuotias saa suorittaa kallonporausta ilman aikuisen valvontaa.

Sen sijaan kannattaa ottaa hetimiten käyttöön Sinuhen ja muiden jatkuvasti käyttämä sanonta "Puheesi on kärpäsen surinaa korvissani". Tämä lause viskataan ilmoille silloin, kun kanssakeskustelija jäkättää jotakin äärimmäisen epäkiinnostavaa. Nykykielellä vastaava fraasi olisi "blaa, blaa, blaa", mutta onhan kärpäsen surina paljon ilmaisuvoimaisempi. Ei kun testiin, kun äiti seuraavan kerran kyselee huoneensiivouksen perään!

Turunen: Mulkerot - patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja

Mulkerot on tietokirja merkkihenkilöistä joille on omistettu patsaita, mutta joiden kuvaa on kiillotettu ja romantisoitu. Monet henkilöt muistetaan kotimaissaan sankareina mutta naapurimaissa julmina ja häikäilemättöminä valloittajina. Teos kyseenalaistaa monien sankarihahmojen, kuten Martin Lutherin ja Che Guevaran ihailun, ja muistuttaa muun muassa Maon julmuuksien mittasuhteista.

Tässä kirjassa tuli esiin moniakin piirteitä jotka haluan ottaa esiin. Huomasin aivan käsittämättömiä kauheuksia, ja mikä pahinta, tuntuu ettei niistä olla opittu mitään eikä näistä ihmisistä puhuta ollenkaan.

Ensimmäinen huomio jonka haluaisin nostaa esiin, on naisten asema. Diktaattorit ovat pitäneet haaremeja, raiskanneet sotamatkoillaan ja itsepäisesti naineet (usein itseään huomattavasti nuoremman) naisen kyselemättä paljon tämän mielipidettä.

Joitakin miehiä palautettiinkin myöhemmin, mutta kaapatut naiset katosivat iäksi.

Miten niin katosivat? Minne? Mietitäänpä, että iso ihmisryhmä on ryöstetty, eikä heistä kuulla enää koskaan. Miten paljon heidän perheenjäsenensä ovat mahtaneet kaivata heitä? Minkälaista epätietoisuutta on täytynyt sietää vuodesta toiseen, ja lopulta luopua toivosta näiden löytymisestä saati terveyden ja kohtalon tietämisestä.

Maaperä oli rasvaista ihmisten jäännöksistä. Lähettiläs kertoi, että 60 000 nuorta naista oli hypännyt kaupunginmuureilta kuolemaan välttääkseen joutumasta mongolien käsiin. 

Tämä tapahtui Tsingis-kaanin valloittaessa Zhongdun kaupungin. Ensinnäkin maaperäosa: veri virtaa ja ruumiit kasaantuvat, ja sama toistuu. Miten me ihmiset olemme selvinneet tähän asti tappamatta toisiamme sukupuuttoon?

Toisekseen itsemurhaosio. Määrä vastaa suunnilleen esimerkiksi Rovaniemen kaupungin asukaslukua. Mietitäänpä, että Suomeen hyökättäisiin, ja joka ikinen rovaniemeläinen valitsisi mieluummin kuoleman kuin raiskatuksi tulemisen, pahoinpitelyn, orjuuttamisen ja tappamisen. 60 000 ihmistä vastaa reippaasti yhden vuoden aikana syntyvien suomalaisten lasten määrää. Ja tähän lukuun lisätään vielä ne naiset, jotka eivät hypänneet. Lapset, miehet, vanhukset. Kaikki tapettiin, ja sama toistui kaupungista toiseen. Ja silti me Suomessa laulamme iloisesti Frederikin tahtiin Tsingis-kaanista, "kaikkien naapurikansojen alistajasta".

Toinen, erilainen näkökulma naisten osuuteen oli 700-luvun lopulla Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan alueella hallinneen Harun Al-Rasidin äiti.

Harunin äiti, entinen orja Jemenistä, oli vahvatahtoinen persoona, joka vaikutti paljon siihen, miten kalifaatin asioita hoidettiin. 

Nainen on varmasti yhtä kykenevä antamaan tappokäskyjä kuin mieskin ja ne ovat aivan yhtä väärin, mutta harvemmin kuulee naisen olleen jotakin muuta kuin yksi diktaattorin vaimoista tai tanssijoista, saatika sitten kulissien takana vaikuttamassa. Tästä haluaisin tietää lisää!

Toinen huomio: lapset. Lähes kaikkien diktaattorien kohdalla toistui, ettei lapsia säästetty. Timur Lenk kokosi yhteen yhden kaupungin kaikki alle kouluikäiset lapset, ja käski sotilaidensa ratsastaa näiden yli. Sotilaiden kieltäytyessä Lenk ratsasti itse ensimmäisenä noiden yli seitsemän tuhannen lapsen päältä. Minkälainen eläin tappaa omat jälkeläisensä? Lisäksi oli vielä lasten sieppaaminen orjiksi, esimerkiksi tämä tapaus Mehmet II aikaan:

Kahdeksanvuotiaat pojat vietiin kastroitavaksi Abou Gerben luostariin. Yksi kymmenestä jäi henkiin, ja tämä kymmenys myytiin osmaneille.

Mietitäänpä: kahdeksanvuotiaita siepataan, ja 90% heistä kuolee. Jäljelle jäävä kymmenen prosenttia myytiin. Näkivätkö he koskaan enää vanhempiaan? Eivät. Saivatko he lämpöä, turvaa ja huolenpitoa? Eivät.

Kolmas huomio on aivan järkyttävä arvostelijoiden ja kriitikoiden suun sulkeminen. Tämä esimerkki on Mao Zedongin ajalta:

Liun lapset joutuivat todistamaan vanhempiensa julkista pahoinpitelyä. Liu ja hänen vaimonsa laitettiin vankilaan, eivätkä he enää koskaan tavanneet. Liu kuoli kidutettuna vankilassa.

Tämä muistuttaa minua Yksin Berliinissä-teoksen päähenkilöistä, Otto ja Anna Quangelista. Teos kertoo heidän pienen ihmisen kamppailustaan Gestapoa vastaan Hitlerin ajan Saksassa. Ja kas kummaa, teos perustuu oikeiden ihmisten Elise ja Otto Hampellin maahanalaiseen työhön ketäs muuta kuin Hitleriä vastaan. Sattumaako? Ei, vaan hirveiden diktaattorien useammin kuin kerran käyttämä kunnioitukseton rääkkäys.

Entä minkälainen tilanne on nykyään?

Kirjailija Turunen oli hyvin huolissaan nykyisestä valloittajien romantisoimisesta, hän nostaa esimerkiksi esiin Che Guevaran: hän teloitti Kuuban vallankumouksessa ja sen jälkimainingeissa ihmisiä, mutta esimerkiksi Robert Redfordin tuottamassa elokuvassa Moottoripyöräpäiväkirja kuvataan lähinnä "lääketieteen opiskelijoiden romanttista haihattelua ja seikkailunjanoa", kuten Turun Sanomien arvostelija Kari Salminen kertoo. Turunen nostaa myös esiin Carlos Santanan: jos  Santana, joka mielellään poseeraa Che Guevara- t-paidassa, olisi asunut Chen Kuubassa, hänet olisi viety pitkätukkapopparina uudelleenkoulutusleirille.

Suomessa Aleksanteri toisen, Venäjän keisarin, patsas on Senaatintorilla kunniapaikalla, mutta Puolassa hänet muistetaan vuosien 1863-1864 kapinan kovaotteisena kukistajana. Yhdysvalloissa taas presidentti Donald Trump pitää seitsemättä presidenttiä Andrew Jacksonia inspiraation lähteenään ja tämän muotokuvaa esillä. Eihän siinä mitään, mutta Jackson oli syyllinen Kyynelten tie-nimiseen seminoli-intiaanien pakkosiirtoon. Ja entäs Tsingis-kaani? Hänelle pystytettiin patsas Mongoliaan tämän vuosituhannen puolella, vuonna 2008. Sama mies, jonka jäljilta maaperä oli rasvaista ihmisten jäännöksistä. Lisäksi Turunen kertoo, että intialainen nettikirjoitus puolustelee Mysoren johtajaa ja diktaattoria  Tipu Sultania: päitä nyt katkoivat muutkin hallitsijat kaikkialla maailmassa. Tipu ei siis ollut niin paha kuin jotkut väittävät, ja samanlaisia puolustuskirjoituksia on julkaistu kaikista muistakin kirjassa esiintyvistä henkilöistä. Turunen kirjoittaa näin:

"Se, mikä näissä suhteellisuutta ja ymmärrystä anovissa kirjoituksissa kauhistuttaa, on täydellinen myötätunnon puute siviiliuhreja kohtaan. Ikään kuin Tipu Sultanin ja muiden mulkeroiden uhrien kärsimykset laimentuisivat anteeksiannon armollisee historiaan ajan kuluessa. Uhri tunsi 2000 tai 10 000 vuotta sitten aivan samanlaista kauhua ja tuskaa kuin tänäänkin. Uhri ei ole kiinnostunut siitä, onko vainoamisessa kyseessä maan tapa."

Tämän saman asian olen itsekin huomannut siinä, että vankilan kuolemaantuomittujen viimeisistä aterioista on tehty valokuvanäyttelyitä, kuten Henry Hargreavesin No seconds. Nämä herättävät myötätuntoa vankeja kohtaan ja inhimilistävät, tuovat lähemmäs katsojaa. Kuoleman läheisyys herättää myötätuntoa. Mutta entäs uhrit? Mitä he söivät viimeiseksi ateriakseen? Emme saa tietää, koska kukaan ei ollut dokumentoimassa kun he söivät viimeiseki jääneen ateriansa ja kuolivat jonkun sekopään takia.

Tsingis-kaanin patsas Mongoliassa

Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kirjassa kerrotaan näin:

"Tammikuussa 2018 kahdeksassa kaupungissa marssittiin ja vaadittiin kolonialismin ajan symbolien poistamista Belgian julkisilta paikoilta. ( tätä oli edeltänyt myös patsaan maalaaminen verenpunaiseksi). Vuosina 1880-1920 kuningas Leopoldin liiketoimien ja "sivistystehtävän" seurauksena kuoli ainakin 10 miljoonaa kongolaista, puolet koko 1800-luvun lopun Kongon väestöstä."

Lopuksi Turunen koskettavasti omistaa teoksen

"kaikille niille sadoille miljoonille tavallisille ihmisille, jotka joutuivat kärsimään kunnianhimoisten ja vain omaan asiaansa uskovien "sankarijohtajien" tekojen seurauksista."

Rantala: Parintaju - Parisuhde lapsiperheessä

Janna Rantala, lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pari- ja perhepsykoterapeutti, käsittelee toisessa kirjassaan Parintaju - parisuhde lapsiperheessä parisuhteen ja vanhemmuuden ongelmia. Lapset käyvät läpi kehityskriisejä, jotka vaikuttavat parisuhteeseen ja parisuhteen vaikeudet vaikuttavat lapseen. Näitä sitten ratkotaan selkein esimerkein.

Teoksessa Rantala astuu ikään kuin askeleen kauemmas ja katsoo isompaa kuvaa, mikä tuo lukijalle hengitystilaa. En oikeastaan ole lukenut kasvatus- tai parisuhdeoppaita, joten en tiedä miten yleistä tämä on, mutta tuntuu mukavalta ettei teoksessa ainakaan käytetä mitään self help-kirjojen yksinkertaisia iskulauseita tai ohjeita, vaan katsotaan mietityttävää asiaa monelta kantilta.

Ei enää roskakiista vaan kamppailu huolenpidosta, toive huomioimisesta, uupumuksen jakaminen, tilan tarjoaminen tai myötätunnon herääminen.

kohtaamisenkuutio

Rantala luo kirjassa minun mielestäni asian ymmärtämistä helpottavia mallikuvia, mutta joidenkin lukukokemusta se voi häiritä (katso esimerkiksi Marikan ajatukset Kinttupolut-blogissa tästä.) 

Olen koostanut malliin ajatuskulut ja kommunikoinnin tavat, jotka tavallisimmin vaikeuttavat parin keskinäistä suhdeta ja asioiden selvittelyä. Siksi kohtaamisenkuution malli on erityisen hyödyllinen silloin  kun suhde uhkaa jumiutua.

Teos oli mielestäni oikein mainio, ja suosittelen sitä kaikille joita mietityttää parisuhteen riitatilanteet, oli sitten suhteessa tai sinkku. Teos vain pysyttelee tosiaan vähän abstraktimmalla tasolla kuten aiemmin sanoin, joten mitään selkeitä ohjeita esimerkiksi jo riitantuneille siinä ei anneta. Siksi kirja kannattaa lukea ennemminkin vastaisuuden varalle, ei välttämättä akuuttia kriisiä helpottamaan.

Kustantajan sivuille pääset tästä: https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512402571/parintaju/

Janna Rantalan omille kotisivuille pääset tästä: http://www.jannarantala.fi/

Saarikoski: Lauri - Läheltä ja kaukaa

Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski kirjoitti kirjan tähtiin singonneesta koripalloilijasta, Lauri Markkasesta. Nuori mies valittiin ensimmäisellä varauskierroksella maailman suurimmassa koripalloliigassa NBA:ssa kesällä 2017, ja hän onnistui ensimmäisellä kaudellaan ammattiurheilijana vakiinnuttamaan asemansa joukkueensa Chicago Bullsin kivijalkaan. Saarikoski seuraa teoksen nimen mukaisesti läheltä ja kaukaa tätä Markkasen kasvua ammattiurheilijana. Lauri Markkanen ei ole itse osallistunut tämän kirjan kirjoittamiseen, eikä tämä ole elämäkerta. Tämä on kattava kuvaus Lauri Markkasesta koripalloilijana ja koripallon asemasta ja roolista Yhdysvalloissa. Uskoisin teoksen kuitenkin sopivan myös vähän enemmän koripallosta jo tietävälle, jos lukija on yhtään kiinnostunut Lauri Markkasen pelaamisesta.

Teosta on hauskaa lukea, koska Saarikoski on leikitellyt kielellä koko matkan ajan: tämä pitää lukemisen mukavan kevyenä kokemuksena kaikista prosenttiluvuista ja tilastoista huolimatta.

Voiton arvoa nosti se, etteivät Disney Worldin kaupungin pelaajat olleet mitään helinäkeijuja.

Erittäin paljon minä pidin näin koripalloa ja NBA:ta tuntemattomana lukijana Saarikosken kertomuksista: opin paljon uutta ja sain jonkinlaisen käsityksen koripallosta niin urheilulajina kuin viihteen tarjoana Yhdysvalloissa, suomalaisen lukijan mielenkiinnon pysyessä yllä oman pelaajamme toimiessa vähän vertailukuvana.

Niin Bird ja Magic saavuttivat lopulta suurimman voittonsa yhdessä: he veivät NBA:n vanhasta ajasta uuteen aikaan ja tekivät samalla Yhdysvalloista hiukan paremman maan niin mustille kuin valkoisille.

Tämä kirja oli niin mukavaa luettavaa, että lukisin mielelläni muistakin urheilijoista tai vaikkapa taiteilijoista tällaisen teoksen! Elämäkerroissa kun käsitellään yleensä jo niin merkittävästi pidempää aikaa, kuten vuosikymmeniä, joten niissä ehtii kasvaa ja muuttua. Tällaisessa kirjassa ehtii ymmärtää paremmin henkilöä kun keskitytään pienempiin kokonaisuuksiin. Yksi pohdittava tekijä on kuitenkin se, ettei ihminen itse osallistu kirjan tekemiseen: uskoisin, että näin jotain erittäin oleellista jää tavoittamatta. Mutta siihenkin auttanee se, ettei tällaisessa kirjassa yritetäkään kertoa kaikkea jostakusta ihmisestä, vaan kerrotaan ihmisestä sekä ilmiöstä, jonka takia ilmiö on merkittävä ja mahdollisesti lukijalle vieras. Näinollen tällaisen kirjan voisi kirjoittaa esimerkiksi tutkijasta ja vaikkapa hänen tutkimusvuodestaan, koska silloin lukija oppisi jälleen uudesta asiasta ihmisen kautta.

Nuorukainen tuntuu usein siltä kuin haluaisi olla omissa oloissaan,mutta se ilo on häneltä kielletty.

Schildts & Söderströms: Filosofit

Filosofit
Schildts & Söderströms
suom. J. Korhonen
& S. Korpela

Filosofit on kustantamo S&S:än toimittama tietokirja maailman kuuluisimmista filosofeista. Siinä käydään läpi suuria ajattelijoita Platonista lähtien. Kirjassa havainnollistetaan oikein kaavioiden kautta teorioita, kuten Schopenhauerin "Pidän oman maailmankuvani rajoja maailman rajoina." Teoksen ovat suomentaneet Jussi Korhonen ja Salla Korpela.

Pidin siitä, miten kirja on toimitettu. Siinä on jokaisen filosofin kohdalla esitelty tämän tutkima filosofian suuntaus ja sen haara, ja tätä suuntausta aiemmin ja myöhemmin tutkineet. Jotkut filosofit on esitelty tarkemmin, ja joistakuista on kuvakin. Teos on hyvin värikäs selkeästi jäsennelty. Ainoastaan kansi on kirkkaan keltaisella taustallaan ja eri teksteillään ja kuvillaan hiukan psykedeelinen, kuten ystäväni kuvaili.

Pidin kirjasta! Tällaiselle filosofiaa tuntemattomalle teos oli aika raskastakin luettavaa välillä, ja siksi suosittelisinkin kirjaa esimerkiksi filosofiaan edes hieman perehtyneelle. Ihan mitään kevyttä iltalukemista tämä ei ollut. Mutta pidän silti hyvänä että tällainen teos on tehty. ei kaiken tietokirjallisuuden kuulukaan olla helppoa luettavaa (;

Esimerkki kirjan raskaudesta, ymmärtääkseen lukemaansa täytyy tietää käsitteitä (jotka selitetään kirjan lopussa):

"Jamesin pragmaattinen tulkinta totuudesta vaikutti John Deweyn filosofiaan ja synnytti Yhdysvalloissa uuspragmaattisen koulukunnan, johon kuului muun muassa Richard Rorty."

Melko hepreaa jos ei tunne pragmatismin tai uuspragmatismin käsitteitä.

Minulle itselleni läheisimpänä näin tanskalaisen Søren Kierkegaardin ajattelun. Kirjan mukaan Kierkegaard piti ihmistä itseohjautuvana yksilönä eikä osana suurta filosofista järjestelmää. Hän uskoi, että elämämme määrittyy teoistamme käsin, jotka puolestaan määrittyvät valintojemme kautta. Se mitä valintoja teemme on siis ratkaisevan tärkeää.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Filosofit kohtaan 36. Kokoelma esseitä tai novelleja. Kokonaisia esseitä tässä ei nyt varsinaisesti ole, mutta close enough, esseistä kerrotaan tässä.

Lauerna: Usko, toivo ja huijaus

Hannu Lauerna
Usko, toivo ja huijaus
2., uud. painos
Duodecim
2015

Hannu Lauernan teos Usko, toivo ja huijaus- Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin on lääkäriseura Duodecimin vuonna 2015 julkaisema tietokirja järjen käyttämisen tärkeydestä. Kirjassa käsitellään niin hypnoosia, skientologiaa, psykoterroria ja kuoleman kultteja.

Lauernan ansiot ovat päätähuimaavia. Hän on psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja psykiatrian dosentti. Koulutukseltaan hän on lääketieteen tohtori, psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti. Hän on julkaissut tieteellisiä julkaisuja ja oppikirja-artikkeleita niin unesta ja unihäiriöistä, hypnoosista, psykiatrisesta epidemologiasta, farmakologiasta, aivojen puolieroista, dissosiaatiohäiriöistä, väkivallasta ja psykodynamiikasta. Huh huh etten sanoisi.

Usko, toivo ja huijaus-teoksen uudistetussa painoksessa kerrotaan niin koti-Suomesta kuin ulkomailtakin löytyvien esimerkkien avulla ihmisten herkkäuskoisuutta hyväksi käyttävistä tahoista esimerkiksi uskonnollisissa lahkoissa ja kulteissa. Kirjan tärkein sanoma tulee hyvin esiin: ihmisen tulee käyttää maalaisjärkeään ja arvioida saamaansa tietoa kriittisesti, ja muistaa, että jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, silloin se yleensä on liian hyvää ollakseen totta.

"Turhin mahdollinen luulo näissä kysymyksissä on se, että tieto jostain syystä kilpailisi eläytymisen, tuntemisen, inhimillisen ymmärryksen ja rakkauden kanssa. Tieto on niiden hyvä liittolainen. Tieto on niiden hyvä liittolainen. Hitunen lisää järjen ja kritiikin käyttöä esimerkiksi terveyteen liittyvissä kysymyksissä ei tee meistä tunnekylmiä robotteja, ei edes jäykkiä tekokranaatteja. Rahaa se voi säästää. Lisäksi järjen käyttö voi olla oivaltamisen iloa, huumoria ja aitoa tietämättömien mutta uteliaiden vuoropuhelua."

Opin teoksesta valtavasti. Tuntuu uskomattomalta, miten ihmiset uskovat viattomasti järjettömiäkin asioita joita heille totena esittää. Varsinkin nykyään, terrorismin aikakaudella, on järkyttävää miten samat ihmiset kauhistelevat esimerkiksi itsemurhapommittajia mutta uskovat itse järjettömyyksiä tieteelliseen asuun puettuna. Totta kai kuulun itsekin tähän porukkaan. Kuten Lauerna toteaa, itse kunkin kannattaa lakata uskomasta liikaa omasta kyvystään nähdä vaivatta puhtain totuus. Huippututkijatkin tietävät, etteivät he voi tietää kaikkea. Aion kuitenkin itse lisätä kriittistä ajattelua omassa arjessani ja valmistuttuani äidinkielen opettajaksi opettaa sen oppilaillenikin.

"Puhuessaan jostain asiasta vähättelevään sävyyn erityisesti suomalaisena kertoja on tuonut esiin oman, huomattavasti laajemman perspektiivinsä ja kansainvälisen perehtyneisyytensä. Valitettavan usein tällaista argumenttia käyttävä henkilö ei tarkemmassa selvityksessä tunne asian suomalaisiakaan alkeita, puhumattakaan siitä, että hänellä olisi edellytyksiä maakohtaiseen vertailuun."

Alan Weisman: Maailma ilman meitä

Alan Weisman
Maailma ilman meitä
Atena/2008
suom. Ulla Lempinen
&Tiina Ohinmaa

Alan Weismanin teos Maailma ilman meitä on tietokirja vuodelta 2008. Se on Weismanin kuuluisin teos. Hänen toinen suomennettu teoksensa on Maailma täynnä meitä vuodelta 2013, ja täältä löydät ajatuksiani siitä kirjasta.

Alan Weisman (s. 1947) opetti vuoteen 2013 asti journalismia ja Latinalaisen Amerikan opintoja Arizonan yliopistossa. Hän on uransa aikana myös kirjoittanut viisi kirjaa, joista kaksi edellämainittua on suomennettu. Lisäksi hän on kirjoittanut paljon artikkeleita eri lehtiin. Tuottelias mies siis!

Menkäämme aiheeseen: Maailma ilman meitä tutkii, mitä maapallolla tapahtuisi, jos ihmiskunta jostakin syystä häviäisi huomenna viimeistä yksilöä myöten. Kirja yrittää vastata Discover-lehden toimittaja Josie Glausiuszin Weismanille esittämään kysymykseen "Mitä tapahtuisi, jos ihmiset katoaisivat joka paikasta?" Alun perin vastauksesta piti syntyä artikkeli, mutta perinpohjaisena miehenä Weisman tutki niin koralliriuttoja kuin ydinvoimaloita, ja laajasta vastauksesta syntyikin kirja.

belaveskaya pushcha

Weisman lähestyy kysymystä useasta eri näkökulmasta; hän käsittelee niin kaupunkien luhistumista, maatilojen metsittymistä, eläinpopulaatioiden elpymistä kuin merien hajoamatonta muovijätettä ja ydinjätettäkin. Mies matkusaa aina ikimetsästä Tshernobylin kautta Panaman kanavalle ja koralliriutoille.

Laitan tähän muutamia lainauksia kirjasta ja kerron mitä ajatuksia nämä tiedot minussa herättivät:

Richard Thompson, Plymouthin yliopiston tutkija ja meribiologi puhuu ihon kuorinta-aineista, jotka eivät ole 100% luonnontuotteita, toisin kuin vaikkapa jojobansiemenet: "Eikö ole uskomatonta? Kaupoissa myydään muoveja, joiden on tarkoituskin huuhtoutua suoraa päätä viemäriin, jäteputkiin, jokiin ja sieltä mereen. Suupalan kokoisia muovirakeita pienten merenelävien nieltäväksi."
Täytyy myöntää, etten ole ikinä ennen ajatellutkaan tätä. Ja miten miljoonat ihmiset kuitenkin käyttävät joka päivä tätä tavallista ihonhoitotuotetta. Miten paljon siinä kertyykään merten pieneliöiden sisuksiin näitä rakeita.

"Fosfaatit ja nitraatit eivät kuitenkaan ole haitallisimpia pelloilla vaan siellä, minne ne pelloilta valuvat. - - Makean veden levistä kehittyy tonnien painoinen kukkiva levämassa, joka imee vedestä niin paljon happea, että siitä kuolevat kaikki uiskentelijat. Levien romahdettua niiden mätäneminen vain kiihdyttää prosessia. Kristallinkirkkaat laguunit muuttuvat rikinhajuisiksi mutalammikoiksi, rehevöityneistä jokisuistosita tulee hetkessä suunnattomia kuolleita vyöhykkeitä."
Tällaisenko ympäristön me todella haluamme jättää jälkeemme?

"Yhtä lukuunottamatta kaikki Yhdysvaltain ydinjätevarastot ovat väliaikaisia. Jos jäte jää näihin aktiivisiin varastoihin, tulipalot lopulta murtautuvat niihin, ja radioaktiiviset tuhkapilvet lipuvat mantereen poikki, kenties yli valtamertenkin."
Ja miten monien kasvien ja eläinten soluihin nämä tuhkapilvet ehtivät vaikuttaa? Vielä lähtömme jälkeenkin ihminen totisesti pystyy turmelemaan elämää.

"Ydinjätteen loppusijoituspaikassa WIPP:issä-- Yhdysvaltain energiaministeriön on lain mukaan karkotettava seuraavan 10 000 vuoden aikana kaikki liian lähelle pyrkivät."
Tämä oli mielestäni ehkä kauhein kohta koko kirjassa ja tuntuu kuvaavaan täydellisesti ihmisen oman edun tavoittelua: jotta me saamme energiaa nyt, synnytämme myös jätettä, joka on myrkyllistä vielä tuhansien vuosienkin päästä. Jos me emme nyt tiedä mitä tehdä myrkylliselle jätteelle, kuka sen sitten tietää ja milloin? Miten kukaan voi taata ettei vaikkapa kahden tuhannen vuoden päästä kukaan menetä henkeään tai terveyttään siksi että harhautuu liian lähelle meidän kaatopaikkaamme?

Maailma ilman meitä on saanut lukuisia palkintoja, kuten esimerkiksi Time-lehden vuoden paras tietokirja-tunnustuksen.

Vaikka teoksen aihe olikin synkähkö, oli kirjassa kuitenkin huumoriakin viljelty pieninä hitusina. Tässä pari esimerkkiä:

"Suuri koko suojaa eläimiä lämpötilojen vaihtelulta, ja ne pysytvät vaeltamaan pitkiä matkoja. Eivät ehkä yhtä pitkiä kuin linnut, mutta aika pitkiä vaikkapa hiiriin verrattuna. - - Sen lisäksi kasvit, jotka eivät pysty liikkumaan senkään vertaa - -"

Doug Erwin, Smithsonian-instituutin luonnontieteellisen kansallismueon paleobiologisen osaston kuraattori: "Paleotsooinen maailmankausi oli kestänyt jo lähes neljäsataa miljoonaa vuotta. Ei siinä mitään, mutta oli jo aika kokeilla jotain uutta."

Panaman kanava

"Tällä Scrippsin merentutkimuslaitoksella työskentelevällä paleoekologilla (Jeremy Jackson) on niin pitkät raajat ja poninhäntä, että hän tuo mieleen evoluution polulla oikaisseen kuningasravun joka on kipaissut suoraan merestä ihmisen muotoon."

"Ohitse lyllertää kookosrapu--"

Teoksessa esiintyvät kysymykset eivät ole helppoja, ja toisaalta informaatio on lähes kymmenen vuotta vanhaa. Kuten totesin Maailma täynnä meitä- kirjaankin liittyen, olisi mukavaa tietää kokonaisuudessaan mihin suuntaan kirjassa esitetyt ongelmatapaukset ovat kehittymässä; esimerkiksi aurinkovoiman, biohajoavien muovipussien ja luomutuotteiden käyttö on lisäntynyt suuresti vuodesta 2007. Olivat tapaukset sitten yhä voimassa tai eivät, kirjan tärkein tehtävä vuodesta riippumatta onkin lukijan ravisteleminen ajattelemaan omia kulutustottumuksiaan ja esimerkikisi ydinvoiman käyttöä yhteiskunnassa.

Helmet-lukuhaasteessa Maailma ilman meitä menee kohtaan 7. Vihervuosi 2016 -sloganiin Minun maisemani maalla ja kaupungissa- sopiva kirja

Karttunen, Kihlström, Taivalmaa: Nälkä ja yltäkylläisyys- ruokaturva maailmassa

Nälkä ja yltäkylläisyys on tietokirja 2010-luvun globaalista ruokaturvasta. Teoksessa käsitellään niin ruokakriisin syitä, erilaisia ruoantuotannon tapoja kuin ruokahävikkiäkin. Kirjan ovat kirjoittaneet suomalaiset asiantuntija Kaisa Karttunen, koulutussuunnittelija Laura Kihlström ja asiantuntija Sanna-Liisa Taivalmaa.

Karttunen, Kihlström,
Taivalmaa:
Nälkä ja yltäkylläisyys
Gaudeamus
2014

Teos on erittäin monipuolinen ja selkeä. Aihetta käsitellään monessa ulottuvuudessa: historia, nykytilanne ja tulevaisuus, maaseutu ja kaupunki, sotien ja rauhan vaikutukset, ruuantuotannon tavat maanviljelystä karjantuotantoon ja kalatalouteen unohtamatta kasvinjaostusta, paimentolaisuutta ja kaupunkiviljelyä. Itse tekstissä on paljon alaotsikkoja, kappalejakoja, tietolaatikoita ja kaavioita. Kaikkiaan 253 sivua kattava kirja ei kuitenkaan käsittele pohjia myöten jokaista aihetta, vaan ennemminkin kertoo perustiedot monen eri ulottuvuuden kannalta. Esipuheessa kerrotaan teoksen olevan "ensimmäinen suomenkielinen tietokirja ruokturvasta" ja sitä suositellaan tietolähteeksi esimerkiksi luonnonvara-alan ja yhteiskuntatieteiden opiskelijoille. Perusteoksena mennään siis.

Kirjassa on esimerkkejä ratkaisumalleista, mutta hyvin paljon se kehottaa lukijaa ajattelemaan itse. Valmiita vastauksia ei tarjota, kerrotaan vain millä tavalla asiat voi nähdä.

Esimerkki

Suomen maatalous ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen tarpeet

tuotantoa rajoittava tekijä                 sopeuttamistoimi

ongelmat lajikkeiden talvenkestävyydessä                kasvinjalostus, heikon kestävyyden                                                                             lajien välttäminen

Ainoa miinus mielestäni on järjestöistä ja projekteista muodostuva aakkosviidakko. Näistä on tietenkin tietokirjassa pakko puhua, mutta lukemista se vähän hankaloittaa. Esimerkiksi UNFCCC,OHCHR,FAO ja niin edelleen.

Nälkä ja yltäkylläisyys on ensimmäinen vuonna 2016 lukemani kirja, ja Helmet-lukuhaasteessa kuittaan sillä kohdan 1. Ruuasta kertova kirja. Tämä kirja totisesti kertoo ruuasta ja myös sen puutteesta.

"Jos naisilla olisi samat mahdollisuudet käyttää tuotanto-panoksia kuin miehillä, heidän tuotantonsa ja satoonsa voisivat kasvaa jopa 20-30 prosenttia, mikä lisäisi kehitysmaiden kokonaistuotantoa ja vähentäisi aliravitsemusta."

Alan Weisman: Maailma täynnä meitä- viimeinen yritys maapallon pelastamiseksi

Alan Weisman:
Maailma täynnä meitä
viimeinen yritys
maapallon pelastamiseksi?
Little, Brown and Company
2013
Atena kustannus oy
2014

Maailma täynnä meitä on tietokirja väestönräjähdyksestä. Ihmisten määrä ja kulutus lisääntyvät, mutta luonnonvarat eivät kasva samassa suhteessa. Makeaa vettä, ruokaa ja tilaa ei riitä kaikille jos meitä on joka päivä enemmän.

"Mutta jos ihmisiä halutaan siirtää pois paikasta, jossa heidän ylenpalttinen määränsä on uhka elämälle, heillä täytyy olla paikka minne mennä.- - Jossain vaiheessa enemmille kaupungeille ei ole enää tilaa."

Ympäristöjournalisti Alan Weisman pitää lähes kaikkiin ympäristöongelmiin ratkaisuna väestömäärän vähentämistä, ja kirjassa hän matkustaa maapallon ympäri ja selvittää kirjassaan eri alueiden kulttuurisia ja uskonnollisia tekijöitä isoihin perheisiin, perhesuunnitteluun, naisten asemaan, viljelyyn ja ympäristöongelmiin. Hän puhuu lukuisien tutkijoiden, pappien, rehtorien ja ympäristönsuojelijoiden kanssa eri maissa.

"Pienimmänkin hyönteisen olemassaololla on syynsä."

Teos on todella kattava ja sen eteen on nähty todella paljon vaivaa. Weisman matkustaa mantereelta toiselle tutustumassa luonnosuojeluprojekteihin, viljelyyn ja sen kehitykseen, ympäristöongelmiin ja perhesuunnitteluun. Kirjassa on otettu huomioon monia ihmisten aiheuttamia vaikutuksia maapalloon; pääasiassa viljelyä, aavikoitumista, suojelualueiden perustamista ja salaista nakertamista, metsienhakkuuta, makean veden kuivumista ja merenpinnan nousua. Paljon puhutaan keskilämpötilan noususta.

"Toiveet lämpimämmän ilmaston tehostamista viljasadoista murskaantuvat kasvien kestämiin maksimilämpötiloihin- maissilla se on keskimäärin 28 celsiusastetta, soijalla 30- joiden ylittyessä sadot heikkenevät. - - Kestäisi vuosituhansia ennen kuin taigan hapan, havumetsävaltainen maapohja sopeutuisi viljakasvien hiesuvaatimuksiin. Maapallon jäljellä oleva pintamaa, jota tuulet ja tulvat eivt ole vieneet mennessään tai kuivuus muokannut tomuksi, on ylimuokattua, ylilannoitettua ja ylimyrkytettyä eikä tuota enää yhtä paljon kuin viisikymmentä vuotta sitten."

Yksi tärkeä huomio jonka Weisman tekee monissa paikoissa, on se, että kun naisia koulutetaan ja yhteisöille annetaan perhesuunnitteluapua, ongelmat vähenevät. Kirjailija puhuu edullisen ja helposti saatavilla olevan ehkäisyn ja turvallisen abortin puolesta ei-toivottujen raskauksien ja naisten oman terveyden ylläpidossa.

"Kaikissa tunnustuksissa, joita Iranin perhesuunnitteluohjelmalle seuraavina vuosina myönnettiin, mainittiin yksi korvaamattoman tärkeä seikka: naisten koulutus. Se ei tarkoittanut vain peruskoulua ja lukiota, vaan yliopistoa.- - Kun naiset saivat itse päättää kohdustaan ja koulutuksestaan, työpaikan evääminen heiltä kävi aina vain vaikeammaksi."

Minun mielestäni kirjassa ehkä nähtiin vähän liikaa ratkaisuna kaikkiin ihmisten kehittämiin ongelmiiin väestömäärän pienentäminen. En kiellä asian tärkeyttä, mutta luulen, että ongelmiin, esimerkiksi saasteiden lisääntymiseen, on myös muita vaikutuskeinoja kuin vain ja ainoastaan väkimäärän vähentäminen.

Kirjassa pidin siitä, että kirjailija oli todella matkustanut paikan päälle niin Lähi-Itään kuin Afrikkaankin katsomaan omin silmin ja kysymään paikallisilta, mistä ongelmat oikeastaan johtuivat. Samoin hän haastatteli tutkijoita ja ympäristönsuojelijoita eri puolilta maailmaa ja näki miten ongelmia on ratkaistu. Weisman on todella perehtynyt asiaansa.

"Kulutuksen juurimisen ohella Paul Ehrlichiä askarruttaa erityisesti se, miksi luontoöidin- meille elämän antavan äidin- terveyttä koskevista asioista päättävät poliitikot eivätkä tieteentekijät, jotka ovat tietoisia luontoäidin kriittisestä tilasta."

Kirja on julkaistu vuonna 2013, ja paljon sen aineistosta on ollut jo silloin pari vuotta vanhaa, joten haluaisin kuulla, mitä Weisman tällä hetkellä sanoisi kun esimerkiksi uusiutuvien energianlähteiden käyttö on lisääntynyt ja halventunut huomattavasti.

Kirjassa minut yllätti se, miten paljon maailmassa kirjassa mainitut ympäristönsuojelu- ja perhesuunnitteluprojektit saavat rahoituksensa erinäisiltä säätiöiltä valtion tuen sijaan ja miten riippuvaisia yksinkertaisetkin suojelu- tai perhesuunnittelutoimenpiteet ovat apurahoista. Surullista oli myös huomata, miten paljon me ihmiset olemme pilanneet esimerkiksi maaperää ja vesistöjä toimillamme. Toisaalta voin olla iloinen ihmisten halusta suojella ympäristöämme: Pariisissa on tälläkin hetkellä meneillään kansainvälinen ilmastokokous, otsonikerroksen oheneminen saatiin hidastumaan laajoilla toimilla ja on syntynyt kansainvälisiä sertifikaatteja auttamaan kuluttajia tekemään parempia päätöksiä, kuten Reilu kauppa ja Rainforest alliance.

Seierstad: Yksi meistä- Kertomus Norjasta

Åsne Seierstad:
Yksi meistä.
Kertomus Norjasta
WSOY
2014

22.7.2011 Norjassa tapahti traaginen terrori-isku. Oslossa räjäytetyssä autopommi-iskussa kuoli kahdeksan ihmistä, ja Utoyassa kuoli 69 nuorta ammuskelussa. Kaiken tämän takana ei ollut kukaan ulkomaalainen, ei al-Qaida, ei maahanmuuttaja, ei somali, kurdi tai muslimi. Nämä 77 ihmistä kuolivat norjalaisen Anders Behring Breivikin surmaamina. Hän on tavallinen norjalainen, Yksi meistä. Tavoitteena tekoa tehdessään hänellä oli saada maahanmuutto poistettua. Tätä tekoa kuvaa Åsne Seierstad: teoksessaan hän kertoo Breivikin taustasta, idelogiasta, poliittisesta ajattelusta, motiiveista ja pomminrakentamisesta. Hän kuvailee heinäkuun iskun minuutti minuutilta, mitä Breivik teki mihinkin aikaan. Samalla hän kertoo myös uhreista ja selviytyjistä.

Teos on erittäin monipuolinen ja kattava, Seierstad ei jätä mitään arvailun varaan. Kirjaa voisi kuvailla tyhjentäväksi, aivan kaikkiin kysymyksiin selvitetään vastaus. Teos on avartava, ja tietyssä mielessä sitä on huojentavaa lukea. Tämä on mielenkiintoinen huomio: huomasin, että tietämättömyys terrori-iskusta, sen motiiveista ja seurauksista aiheutti pelkoa ja pelko ilmeni minulöa vihana Breivikiä kohtaan. Nyt, teoksen ljettuani, voin sanoa tietäväni mitä tapahtui, ja siksi tietämättömyys ei pelota minus enää. Lähteet ovat luotettavia. Ainoa miinus tulee mielestäni rakenteesta: välillä oli vaikeaa muistaa kuka kukin oli, koska teoksessa käsiteltiin vuorotellen tekijän ja uhrien elämää.

Jos jokin kirja herättää tunteita, niin tämä. Itkin monesti kirjaa lukiessani. Mainitsen muutamia päällimmäisiä tunteitani teoksesta:

Viha. En sano Breivikiä hirviöksi, vaan itsekkääksi. Hänen mielestään hänellä oli suurempi oikeus toteuttaa ideologiaansa kuin muilla ihmisillä oli oikeus elää. Mielestäni Breivikillä oli oikeus poliittiseen kantaansa, mutta hän ei ottanut huomioon sitä, että myös muilla ihmisillä on oikeus heidän poliittisiin mielipiteisiinsä. Jos demokrataattisessa valtiossa enemmistö on maahanmuuton puolella, ei yksi ihminen voi silloin asettua sen kannan yläpuolelle ja tarttua aseisiin. Enemminstön pätöksien kanssa pitää elää, ja jos ei pidä niistä, se on ilkeästi sanottuna voi voi.

Hämmästys. Tapahtumia ikään kuin sivusta seuraten ei voi muuta kuin ihmetellä poliisin saamattomuutta. En haluaisi heittää ensimmäistä kiveä, mutta kymmenien nuorten henki on aivan liian kova hinta välinpitämättömyydestä. Kyseessä on siis se, että tiesulkuja ei pysäytetty, tekijän tunnusmerkkejä ei välitetty eteenpäin, helikopterilentäjän avuntarjous kiellettiin.

Halveksunta. Lopussa oli lyhyehkö kuvaus Breivikistä vankilassa. Hän oli kuulemma valittanut vääränlaisesta kynästä ja juoksumatosta. Eikö tuo mies lainkaan ymmärrä mitä hän teki? Samoin AUF esitetään melko tylyssä valossa iskun jälkeen. Teoksessa esitetään, että uhrien vanhemmat eivät meinanneet päästä saarelle muistojuhlaan. En tiedä, mikä on totta ja mikä ei, mutta tämän poliittisen järjestön toimet näyttävät erittäin tylyiltä uhrien omaisia kohtaan,

Järkytys. Kuinka tuo oli mahdollista? Miten kukaan ei huomannut mitä oli tapahtumassa? Miksi poliisi suoraan sanottuna sähläsi? Miksei Breivikiä otettu huostaan lapsena, vaikka kotiolot olivat huonot? Miksi joku tappaa armoa anelevan alaikäisen? Kysymykset seuraavat toisiaan.

Suru. Olen niin pahoillani uhrien ja heidän omaistensa puolesta. Kaikki ne elämät, tulevaisuudensuunnitelmat, kaikki vain pyyhkäistiin pois.

Suzanne Collins esitää teoksessaan Matkijanärhi ajatuksen, joka sopii mielestäni niin hyvin asiayhteyteen, että kirjoitan sen tähän:
(Katniss)..."Minusta Peeta oli oikeilla jäljillä puhuessaan siitä, että me tuhoamme toisemme, ja jokin säällisempi laji nousee valtaan. Sillä olennossa, joka uhraa jälkeläistensä hengen ratkaistakseen kiistansa, on jotakin pahasti pielessä. Sitä voi käännellä miten päin vain..."
Niinpä.

Mittakaava on tärkeää muistaa. Eihän länsimaissa tapahdu terroritekoja kovin usein, mutta toisaalta yksikin on liikaa. Muualla maailmassa niitä tapahtuu vielä useammin.
... Niin.

Lopuksi en voi todeta mitään hienoa tai maatamullistavaa. Voin vain toivoa, ettei tällaista tapahtuisi ikinä enää. Make love, not war. Pidetään läheisistämme huolta.

Karjalainen: Tove Jansson-tee työtä ja rakasta

Tuula Karjalainen:
Tove Jansson-
Tee työtä ja rakasta
Tammi 2014

Tunnustan. En ole lukenut aiemmin kuin yhden elämäkerran, joten en oikein osaa arvostella niitä. Mutta kuitenkin tällaisena kokemattomanakin elämäkertalukijana voin vakuuttaa, että Tove Jansson- Tee työtä ja rakasta on loistava elämäkerta ja kurkistus Tove  Janssonin elämään.

Teos on erittäin monipuolinen. Siinä kerrotaan koko Janssonin urasta- maalaamisesta, kuvittamisesta, kirjojen ja novellien kirjoittamisesta, muumeista, perheestä ja ystävyyssuhteista. Tätähän kuvaa kirjan nimikin: Tee työtä ja rakasta. Kirjasta saa käsityksen, että Jansson olisi halunnut vain maalata, mutta tottahan jollakin on elätettävä itsensä. Hän esimerkiksi maalasi Auroran lastensairaalaan seinämaalauksen, teki kaksi freskoa Helsingin kaupungintaloon ja teki Garm-lehden kansikuvia kauan. Onkin mielenkiintoista, miten Jansson on löytänyt aikaa kaikelle: kaiken muun lisäksi hän esimerkiksi vastasi lasten lähettämiin kirjeisiin henkilökohtaisesti.

Opin teoksesta paljon, en edes tiennyt, että Jansson maalasi ja kirjoitti niin paljon muumien lisäksi. Hänelle työ oli tärkeä osa elämää- pahinta oli, jos inspiraatio maalaamiseen tai kirjoittamiseen oli kadonnut hetkeksi. Hän teki työtä elämänsä loppuun asti: viimeinen novellikokoelma Viesti, Valitut novellit 1971-1997 ilmestyi Janssonin ollesa 84-vuotias. Ura oli kestänyt 70 vuotta.

Vaikka Tove Jansson tunnetaankin parhaiten muumeista, hän halusi aina tulla muistetuksi taidemaalauksistaan. Teokseen kopioiduista Janssonin kirjestä voi huomata, että hän alkoi kyllästyä muumeihin: hän ei päässyt niistä eroon, vaikka olisi halunnut tehdä aivan muita asioita. Erittäin kuvaava olikin eräs kirjassa esitetty lehtiotsikko: Muumimamma haluaa olla pääasiassa taidemaalari. 

Eräs mielenkiintoinen asia on Janssonin ajatusten autenttinen esittäminen teoksessa. Lähteinä on käytetty paljon Janssonin kirjeitä ja muistiinpanoja, joten niiden aitoudesta voi olla varma. Tuula Karjalainen on myös onnistunut vetämään punaista lankaa halki Toven elämän ja tapahtumien. Hän summaa, mitä ilmiöitä milloinkin oli ja miksi Tove Jansson tunsi miten tunsi. Janssonin suhteista hänen rakkaisiinsa on kerrottu mielestäni hyvin: paljon, selittävästi ja hienotunteisesti. Nyt ymmärrän Tiuhti ja Viuhti, sekä Tuutikki-hahmot.

Teoksessa käsiteltiin paljon Janssonin maalauksia, ja tässä tulee kirjan ainoa huono puoli: kaikista kuvailluista maalauksista ei ollut kuvia. Karjalainen on saattanut kertoa pitkään, miten surrealismi vaikutti siihen ja siihen maalaukseen tänä ja tänä aikakautena, mutta kohta menee hukkaan kun lukija ei näe kuvaa kyseisestä teoksesta. Voihan siinä olla kyse vaikka kuvan käyttöoikeuksista, en tiedä- mutta turhauttavaa se oli.

Suosittelen kyllä teosta kaikille luettavaksi, Tove Janssonilla on ollut suurempi merkitys kuin osasin kuvitellakaan. Tänä vuonna, kun on kulunut sata vuotta Janssonin syntymästä, on hyvä kunnioittaa häntä tutustumalla hänen elämäänsä.

..."Toven elämässä tärkeintä oli ollut luova työ. Hän loi, maalasi, piiris ja kirjoitti usean ihmisen täyden uran verran. Hänen luovuutensa ja taiteensa alueet olivat olleet valtavan laajat aina maalauksista, saduista, novellikokoelmista, romaaneista, näytelmien käsikirjoituksista, runoista, lauluista, lavasteista, monumentaalimaalauksista, kuvituksista ja maalauksista poliittisiin piiroksiin ja karikatyyreihin."...

Hyvää syksyä kaikille! :) 

kuvat: http://www.tammi.fi/kirjat/-/product/no/9789513169633

http://www.tntnphotos.com/2014/07/autumn/

Torkki- Tarinan valta

Juhana Torkki: Tarinan valta-
 kertomus luolamiehen paluusta.
Otava 2014

Juhana Torkki tunnetaan entuudestaan teoksista Puhevalta (Otava 2006) ja Neuvotteluvalta (yhdessä Sami Miettisen kanssa, 2008 WSOY). Tänä vuonna häneltä on ilmestynyt uusi teos: Tarinan valta- Kertomus luolamiehen paluusta. Se on tietokirja median, markkinoiden ja politiikan hyväkseen käyttämästä tarinankerronnasta.

Juhana Torkki on väitellyt teologian tohtoriksi, ja hän on tunnettu poliittisen puheen kommentoija ja puhekouluttaja. Hän on saanut vuonna 2014 Otavan Kirjasäätiön tietokirjapalkinnon. Teos Puhevalta on suosittu ja paljon siteerattu.

Tarinan valta- kertonus luolamiehen paluusta on tarkkanäköinen ja selvästi kirjoitettu. Se osuu suoraan asiansa ytimeen ja todistaa väittämänsä erittäin konkreettisesti. Välillä vaikuttaisi siltä, kuin Torkki juttelisi rennosti lukijalle kirjan sivujen välityksellä. Ainoa miinus on se, että välillä kärjistetään turhan paljon. Olisin myös kaivannut loppuun yhteenvetoa, ilman sitä kirja tuntuu loppuvan ikään kuin kesken.

Parhaiten teoksen ymmärtää sitä lukiessa, joten lainaan tähän erään katkelman:

"Tässä eräs yksinkertainen sääntö: Jos haluat, että sinua kuunnellaan, puhu kuulijoille hyötä.
Näin Jobs myy iPodia:
Monestiko sinulle on käynyt, että olet lähtenyt kotoa ja huomannut että autsh! Et ottanut mukaan CD:tä, jota halusit kuunnella? Kaikkein cooleinta iPodissa on, että koko musiikkikirjastosi mahtuu taskuusi! Tämä ei ole koskaan ennen ollut mahdollista!
   Jobsin puheen pronomineja ovat sinä, te.
-...- Kuluttajalle koituvia hyötyjä hvainnollistaessaan Jobs on hyvin konkreettinen. Perustelut eivät ole abstrakteja ja akateemisia. Sen sijaan hän näyttää lavalla, miten kevyitä, pieniä, helppokäyttöisiä, kivoja ja nopeita uudet laitteet ovat.
Torkki siis erittelee Jobsin puhetta. Siksi lukija saa välttyy tältä työltä, ja näkee suoraan lopputuloksen: Jobs asettuu kuluttajan asemaan ja puhuu kuluttajan kieltä.

13/20- Koirien maailmanhistoria

Heippa! Sain vihdoin ja viimein luettua Petri Pietiläisen tietokirjan Koirien maailmanhistoria. Se oli erittäin mielenkiintoinen, ja opin uusia asioita. Suosittelen kirjaa ihan kaikille- historian opiskelijoista  koirafaneihin. Teoksessa puhutaan tosiaan koirien historiasta faaraoiden ajalta tähän päivään, mutta se kertaa loistavasti myös ihmisten maailmanhistoriaa, sillä koirat ovat aina olleet ihmisten kanssa jollakin tavalla tekemisissä. Itse sain ainakin kunnon kertauksen historiasta ;) Minulle suositteli kirjaa Erkki Löfberg äidinkielenkurssilla, kiitokset Erkille!

Teen kirjasta tehtävän

  11. Kerro, miten lukemasi tietokirja muutti ajatteluasi.

Opin teoksesta paljon uutta.  Opin esimerkiksi, että rotu kiinanpalatsikoira syntyi siten, että Kiinan keisari Ming Han (28-75 jKr.) hylkäsi vanhan uskonnon, kungfutselaisuuden, ja omaksui uuden, buddhalaisuuden. Buddhaan liittyy myyttejä koirista ja leijonista, ja kiinalaisessa buddhalaisuudessa ne yhdistyvät leijonakoiraksi. Ming Han olisi siis halunnut lemmikikseen leijonan esikuvaansa seuraten. Keisarille ei kuitenkaan ollut saatavilla leijonaa, joten hovimiehillä on mahtanut olla vaikeaa toteuttaa saamaansa käskyä. Joku kuitenkin huomasi keisarin pienten koirien ja ulkomailta kauppiaiden mukana tulleiden leijonapatsaiden samankaltaisuuden. Nämä leijonapatsaat olivat ulkomailta saapuneita ja taiteilijan näkökulmia leijonasta, jolloin ne muistuttivat todellista leijonaa melko vähän. Ne kuitenkin riittivät esikuvaksi kiinalaisille. Koirasta tehtiin tätäen leijonan korvike, ja sen vahva jumalallisuus liittyy sekä buddhalaisuuteen Kiinassa että keisarin vähitellen muodostuneeseen symboliseen suhteeseen Buddhan kanssa.

Eläinoikeudenkäynti oli toinen uusi ja kiinnostava asia. Näitä oikeudenkäyntejä käytiin 1700- luvulla esimerkiksi Ranskassa. Eläimiä pidettiin vastuullisina teoistaan, ja niiden aiheuttamat kuolemantuottamukset vietiin oikeuteen. Näissä oikeudenkäynneissä todistajia kuulusteltiin, tuomio päätettiin ja eläimet mestattiin. Niiden ruumiita saatettiin häpäistä ennen polttamista. Eläinoikeudenkäyntejä käytiin ainakin tällaisia eläinlajeja vastaan: sika, härkä, lehmä, muuli, hevonen, vuohi, aasi, kukko, koira, myyrä, hiiri, rotta, mehiläinen, mittarimato, kärpänen, heinäsirkka, iilimato, etana, mato, kärsäkäs ja kyyhkynen. Jos kuolemantuomiota ei voitu panna täytäntöön syyllisen poissaolon vuoksi, koko laji erotettiin kirkosta. Näin kävi esimerkiksi mehiläisparvea koskevassa jutussa. Koko show oli ylipäätään mahdollinen siksi, että ihmiset uskoivat paljon enemmän yliluonnollisiin asioihin, joten eläinten eläimellisyyttäkään ei voitu hyväksyä järjellisesti.

Kolmas mielenkiintoinen asia liittyy ruttoon. Nykyäänhän tiedetään, että ruttoa aiheuttivat rottien kantamat kirput ja niiden bakteerit. Ihmisten mielestä kuitenkin ruttoa aiheuttivat kissat, koirat, juutalaiset, planeettojen liikkeet, maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset ja komeetat. Ihmiset yrittivät niin vimmoissaan suojautua taudeilta, että toisia ihmisryhmiä, kuten juutalaisia, leimattiin syntipukeiksi ja yritettiin hävittää. Siinä sivussa rottia hävittäviä kissoja ja koiria metsästettiin ja tuomittiin paljon enemmän kuin rottia. Siitä ei tietenkään seurannut mitään hyvää, sillä esimerkiksi Oxfordin kaupunki Englannissa surmautti vuosina 1665-1666 kaikki kaupungin kissat ja koirat, jolloin rotilla oli kaupungissa vapaa temmellyskenttä.

Täytyy sanoa, että kirjassa tuli koko ajan vastaan uusia ja yllättäviä tietoja, ne kaikki eivät mahdu tähän. Sain kirjan perusteella koirasta koiramaisen kuvan: uskollisen ihmisen parhaan ystävän, joka kuitenkin säälimättä ulostaa kadulle. Ihmisestä sain paljon negatiivisemman kuvan: historian saatossa on surmattu hyvin paljon eläimiä turhaan. Nykymaailmamme saattaisi näyttää erilaiselta, jos esimerkiksi Caesar olisi keksinyt kansalleen jotain muuta huvia kuin verisiä gladiaattori-eläintaisteluja.

..."Colosseumin vihkiäisjuhlissa vuonna 80 tapettiin viikkokausia kestäneissä juhlallisuuksissa noin 9000 eläintä. Keisari Trajanus (98-117 jKr.) järjesti Daakian valloituksensa kunniaksi vuonna 106 jKr. näytännön, jonka aikana tapettiin 11 000 eläintä, joukossa satoja leijonia."...

 
kuva: https://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=2654

2/20-Ruoan terveysvaikutukset

Toinen kirja luettu,ja tällä kertaa Pirjo Saarnian kirjoittama tietokirja ruoan terveysvaikutuksista. Tässä sen tehtävä.

Tehtävä 12: Tee lukemastasi tietokirjasta noin 200 sanan tiivistelmä.

Miten ruoka vaikuttaa terveyteemme, ja miksi se on tärkeää? Kun miettii askel askeleelta,eikövätkö kaikki haluaisi olla terveitä? Jokainen yksilö haluaisi varmasti pienemmän riskin sairastua kansantauteihin ja virkeämmän olon jokapäiväiseen elämään. Perheet, koulu,työ- ja harrastusyhteisöt pitäisivät varmasti rauhallisuudesta ja yhteistyökyvystä. Myös yhteiskunnallisesti kansantaudit, kuten sydän-ja verisuonitaudit ovat ongelma. Ne aiheuttavat menetettyä työtehoa, sairauspoissaoloa ja alhaisempaa eläköitymisikää, ja lisäksi pitää vielä maksaa Kela-korvauksia lääkkeistä ja hoidoista. Kaikki siis hyötyisivät terveydestä.

Ruokavaliolla ei tietenkään voida parantaa kaikkia maailman sairauksia,mutta sillä voidaan ennaltaehkäistä monia. Esimerkiksi miksi turhaan kärsiä vatsavaivoista syömällä rasvaista ja vähäkuituista pikaruokaa, kun kuitupitoisella ruualla ja säännöllisellä ateriarytmillä voitaisiin välttää huono olo?

Tässä vaiheessa perimä tulee mieleen. Toki kaikilla ihmisillä on perintötekijöissään sairauksiin altistavia geenejä,mutta paljon voi ja pitää kuitenkin vaikuttaa terveyteensä itse. Totta,kaikkea ei voida selittää,kuten miksi terveellisesti elävä sairastuu siinä missä epäterveellisesti elävä ei sairastu. Pääosin kuitenkin terveellisiä elintapoja noudattavat elävät pidempään ja terveempinä kuin epäterveellisesti elävät.

Mitä ne terveelliset elintavat sitten ovat? Onko olemassa kaksi vaihtoehtoa elämälle,terveellinen ja epäterveellinen? Mitään 100% oikeaa ja väärää ruokavaliota ei ole olemassa. On vain halu pitää huolta itsestään ja perheestään,mikä johtaa pieniin valintoihin joka päivä. Sellaisia ovat täysjyväruisleipä ranskanleivän sijasta, paljon marjoja, kasviksia ja hedelmiä,maitotuotteita päivittäin ja kalaa pari kertaa viikossa. Keitettyjä perunoita uuniranskalaisten sijasta. Säännöllinen ateriarytmi. Ei tupakkaa ja kohtuudella alkoholia. Pyörällä töihin ja pari kertaa viikossa mieluisen urheilulajin harrastamista.  Ei se ole rakettitiedettä.

Terveys on vaivannäkemisen arvoista,sillä kuka haluaisi tieten tahtoen itselleen vakavia sairauksia ja jatkuvaa huonoa oloa? Sitä vaivaa kun edes ei tarvitse nähdä paljoa. Jokainen osaa käyttää maalaisjärkeä. Jos ei tiedä,voi kysyä. Terveystiedon opettajat, työterveyshoitajat, lääkärit, ravitsemusterapeutit- kaikki he tekevät työtään meidän hyvän olomme edistämiseksi. Kaikki tuntevat ruokaympyrän ja -pyramidin,ja jos haluaa tarkempaa tietoa,kirjastot pursuavat tietokirjoja. Kaikki on mahdollista, kun vain päättää niin.



kuva: http://www.pirjosaarnia.com/5