 |
| Åsne Seierstad: Yksi meistä. Kertomus Norjasta WSOY 2014 |
Teos on erittäin monipuolinen ja kattava, Seierstad ei jätä mitään arvailun varaan. Kirjaa voisi kuvailla tyhjentäväksi, aivan kaikkiin kysymyksiin selvitetään vastaus. Teos on avartava, ja tietyssä mielessä sitä on huojentavaa lukea. Tämä on mielenkiintoinen huomio: huomasin, että tietämättömyys terrori-iskusta, sen motiiveista ja seurauksista aiheutti pelkoa ja pelko ilmeni minulöa vihana Breivikiä kohtaan. Nyt, teoksen ljettuani, voin sanoa tietäväni mitä tapahtui, ja siksi tietämättömyys ei pelota minus enää. Lähteet ovat luotettavia. Ainoa miinus tulee mielestäni rakenteesta: välillä oli vaikeaa muistaa kuka kukin oli, koska teoksessa käsiteltiin vuorotellen tekijän ja uhrien elämää.
Jos jokin kirja herättää tunteita, niin tämä. Itkin monesti kirjaa lukiessani. Mainitsen muutamia päällimmäisiä tunteitani teoksesta:
Viha. En sano Breivikiä hirviöksi, vaan itsekkääksi. Hänen mielestään hänellä oli suurempi oikeus toteuttaa ideologiaansa kuin muilla ihmisillä oli oikeus elää. Mielestäni Breivikillä oli oikeus poliittiseen kantaansa, mutta hän ei ottanut huomioon sitä, että myös muilla ihmisillä on oikeus heidän poliittisiin mielipiteisiinsä. Jos demokrataattisessa valtiossa enemmistö on maahanmuuton puolella, ei yksi ihminen voi silloin asettua sen kannan yläpuolelle ja tarttua aseisiin. Enemminstön pätöksien kanssa pitää elää, ja jos ei pidä niistä, se on ilkeästi sanottuna voi voi.
Hämmästys. Tapahtumia ikään kuin sivusta seuraten ei voi muuta kuin ihmetellä poliisin saamattomuutta. En haluaisi heittää ensimmäistä kiveä, mutta kymmenien nuorten henki on aivan liian kova hinta välinpitämättömyydestä. Kyseessä on siis se, että tiesulkuja ei pysäytetty, tekijän tunnusmerkkejä ei välitetty eteenpäin, helikopterilentäjän avuntarjous kiellettiin.
Halveksunta. Lopussa oli lyhyehkö kuvaus Breivikistä vankilassa. Hän oli kuulemma valittanut vääränlaisesta kynästä ja juoksumatosta. Eikö tuo mies lainkaan ymmärrä mitä hän teki? Samoin AUF esitetään melko tylyssä valossa iskun jälkeen. Teoksessa esitetään, että uhrien vanhemmat eivät meinanneet päästä saarelle muistojuhlaan. En tiedä, mikä on totta ja mikä ei, mutta tämän poliittisen järjestön toimet näyttävät erittäin tylyiltä uhrien omaisia kohtaan,
Järkytys. Kuinka tuo oli mahdollista? Miten kukaan ei huomannut mitä oli tapahtumassa? Miksi poliisi suoraan sanottuna sähläsi? Miksei Breivikiä otettu huostaan lapsena, vaikka kotiolot olivat huonot? Miksi joku tappaa armoa anelevan alaikäisen? Kysymykset seuraavat toisiaan.
Suru. Olen niin pahoillani uhrien ja heidän omaistensa puolesta. Kaikki ne elämät, tulevaisuudensuunnitelmat, kaikki vain pyyhkäistiin pois.
Suzanne Collins esitää teoksessaan Matkijanärhi ajatuksen, joka sopii mielestäni niin hyvin asiayhteyteen, että kirjoitan sen tähän:
(Katniss)..."Minusta Peeta oli oikeilla jäljillä puhuessaan siitä, että me tuhoamme toisemme, ja jokin säällisempi laji nousee valtaan. Sillä olennossa, joka uhraa jälkeläistensä hengen ratkaistakseen kiistansa, on jotakin pahasti pielessä. Sitä voi käännellä miten päin vain..."
Niinpä.
Mittakaava on tärkeää muistaa. Eihän länsimaissa tapahdu terroritekoja kovin usein, mutta toisaalta yksikin on liikaa. Muualla maailmassa niitä tapahtuu vielä useammin.
... Niin.
Lopuksi en voi todeta mitään hienoa tai maatamullistavaa. Voin vain toivoa, ettei tällaista tapahtuisi ikinä enää. Make love, not war. Pidetään läheisistämme huolta.
