Kuinka pitkälle menisit saavuttaaksesi unelmasi?
Amber Patterson on väsynyt olemaan mitättömyys: näkymätön nainen, joka sulautuu taustaan. Hän ansaitsee parempaa. Hän ansaitsee rikkaan, ylellisen ja leppoisan elämän.
Daphne Parrish on connecticutilaisen Bishops Harborin kullanmuru. Hän näyttää mallilta, asuu loisteliaassa kartanossa ja on naimisissa miljonääri Jackson Parrishin kanssa. Hänellä on kaikkea, mitä Amber haluaa.
Kateus voisi näivettää Amberin kuoliaaksi – mutta hänellä on suunnitelma. Ennen pitkää hänestä on tullut Daphnen paras ystävä, ja Jacksonkin alkaa kiinnittää häneen huomiota. Menneisyyden luurangot voivat kuitenkin tuhota kaiken. Jos ne pääsevät päivänvaloon, Amberin nerokas suunnitelma saattaa luhistua… (takakansi)
Tämä kertonee kaiken Amberista ja hänen motiiveistaan, ja teos olisikin mielenkiintoisempi jos mukana olisi oikeita tunteita. Nyt hahmo tuntuu pinnalliseksi tekemällä tehdyltä. Amberin nuoruudessa olisi esimerkiksi voinut olla nöyryytys, kun olisi käynyt ilmi hänen vaikka varastaneensa merkkilaukkuja ja -vaatteita sopiakseen joukkoon kun perheellä ei ollut varaa ostaa niitä. Juurikin vaikka yllä mainittuihin esimerkkeihin kun olisi lisännyt vähän katkeruutta ja vihaa nöyryytyksestä ja ulkopuolelle jäämisestä, lukija samaistuisi hahmoon paljon enemmän.
Suomennoksen on tehnyt Maija van de Pavert. Käännöstyö on muuten onnistunut, mutta seuraavaa kohtaa jäin ihmettelemään:
Oli kirjassa tietysti hyviäkin kohtia. Esimerkiksi tämä ansaitsee maininnan:
Pyyhälsin työhuoneeseen ja kaadoin lasiin vähän viskiä. Kulautin sen kurkkuuni kerralla. Suljin sitten silmäni ja hengitin syvään. Viski poltti mennessään alas, mutta samalla polte myös rauhoitti mieltäni ja mietin: Näinkö ihmisistä tulee alkoholisteja? Kävelin ikkunan luo ja ihailin näköalaa merelle, mikä onnistui tyynnyttämään riekaleiset hermoni.
Minua kiinnostaa kirjat mielenterveyden ongelmista ja riippuvuuksista, ja olen ajatellut niitä paljon. Olenkin todennut, että eiköhän ainakin yksi syy alkoholi- tai huumeriippuvuuteen ole juuri yllämainittu: että se vie hetkeksi pahaa oloa pois, turruttaa ja rauhoittaa. Tiedätkö sinä hyviä kirjoja tästä aiheesta? Suosittele kommenttikentässä!
Myös tätä valitettavasti tiedän tapahtuvan oikeasti;
Yliopiston kampus oli tarpeeksi iso, että en helposti törmäisi ranskanopettajaani, kun esitin toista henkilöä, mutta kaiken varalta laitoin päähäni lippiksen ja pukeuduin verkkareihin mennessäni niille luennoille. On aika kuvaavaa, että tässä vaiheessa avioliittoani nämä varotoimet eivät tuntuneet lainkaan liiallisilta.
Nyt tyttöjen oli aika parantaa haavoja. Siinä olivat apuna lahjakas terapeutti, naapuruston lapset ja keltainen labradorinnoutaja, joka ristittiin Rohmuksi, koska se varasti aina kaikkien lelut.
Ihanaa! Normalisoidaan terapiassa käyminen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti