Jalowicz Simon: Sitten juoksin pakoon

Sitten juoksin pakoon on selviytymistarina juutalaistyttö Marie Jalowicz Simonista Berliinissä toisen maailmansodan aikana. Hän oli vain 20-vuotias kesäkuussa 1942 kun Gestapo tuli aamukuudelta hakemaan häntä pidätettäväksi. Nokkeluudellaan hän onnistui huijaamaan itsensä kadulle poliisien ohi ja siitä alkoi vuosien karkumatka, maan alle piiloutuminen. Marie Jalowicz kiersi vuosia tuntemattomien ihmisten nurkista toisiin parin viikon välein, kärsien nälästä ja hyväksikäytöstä. Kaikki tämä tapahtui Berliinissä, natsien pääkaupungissa. Marie lähti kerran Bulgariaan pakoon, mutta kuten voi kuvitella, rajavalvonta oli valtioiden välillä todella tiukkaa muutenkin kymmeniä vuosia sitten, saatika sodan takia kun valvottiin etteivät juutalaiset karkaisi. Hänen piti palata sieltä takaisin. Jalowicz osoitti käsittämätöntä älykkyyttä ja toivon ylläpitämistä sinnitellessään koettelemuksesta toiseen.


Lasken Sitten juoksen pakoon-teoksen kolmanneksi sotaa käsitteleväksi kirjaksi jonka olen lukenut. Toki olen lukenut esimerkiksi kirjat Kätilö, Neljäntienristeys ja Kaikki se valo jota emme näe, mutta "oikeiksi" sodankuvauksiksi lasken lukemani Anne Frankin päiväkirjan, Yksin Berliinissä ja nyt Sitten juoksin pakoon, koska ne kaikki ovat tositarinoita. Anne Frankin tarina on kaikille tuttu, juutalaistyttö piileskelee perheensä kanssa, samoin Sitten juoksin pakoon on elämäkerta piileskelevästä juutalaistytöstä. Yksin Berliinissä taas kertoo samasta aiheesta toiselta puolelta, nimittäin Otto ja Elise Hampelista. He eivät olleet juutalaisia vaan tavallisia saksalaisia, jotka taistelivat omalla tasollaan Hitlerin hallintoa vastaan kirjoittamalla natsismia vastustavia kortteja, joita he jättivät rappukäytäviin ihmisten löydettäviksi, eräänlaista vastapropagandaa siis. Lopulta Gestapo sai heistä vihiä ja tuli heidän peräänsä. Olen myös nähnyt Das Leben der Anderen-elokuvan, joka voitti vuonna 2007 parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin. Tämä elokuva kertoo Stasin harjoittamasta vakoilusta Itä-Saksassa.


Minulle nämä tositarinat toisen maailmansodan Berliinistä ovat todella vaikuttavaa luettavaa, kirjaimellisesti. Olen käynyt kahdesti Berliinissä ja nähnyt historian jäljet joka puolella kaupunkia ja vieraillut kahdesti entisessä keskitysleirissä Sachsenhausenissa. Siksi kun lukee näitä kirjoja (Sitten juoksin pakoon ja Yksin Berliinissä) ei voi olla ymmärtämättä että nuo tapahtumat ovat tapahtuneet ihan oikeasti, nuo ihmiset ovat eläneet ihan oikeasti paikassa jossa olen käynyt. Pelko, vaino ja epäoikeudenmukaisuus ovat tapahtuneet ihan oikeasti. Ihmiset ovat ihan oikeasti olleet toisilleen niin julmia. Ja mikä on pahinta? Se, ettei aika tunnu muuttaneen mitään. Esimerkiksi Suomessa suhtaudutaan edelleen tummaihoisiin, ulkomaalaisiin ja vaikkapa muslimeihin epäluuloisesti. Ei nähdä yksilöitä etnisyyden takana, ei nähdä, että tuolla toisella on ihan samalla tavalla unelmia ja pelkoja, toiveita ja kipeitä kohtia kuin minullakin. Toivon todella että kehitys veisi meitä parempaan suuntaan.

Fluchttunnel, "pakotunneli"
Berliinin muurin ali

Marie Jalowicz jäi eloon, ja sodan jälkeen hän avioitui entisen luokkatoverinsa Heinrich Simonin kanssa. Marie väitteli filologian tohtoriksi ja hänestä tuli pidetty antiikin kirjallisuuden ja kulttuurin professori Humboldt-yliopistossa. Pari sai kaksi lasta; Bettinan ja Hermannin.

Helmet-lukuhaasteessa Sitten juoksin pakoon menee kohtaan 14. Historiaa käsittelevä tietokirja, koska aiheena tosiaan on toinen maailmansota ja vaikka teksti onkin proosamuotoista, tapahtumat on varmistettu todella tapahtuneiksi ja kyseessä on elämäkerta.

"Pikku hetki vain", Kurt sanoi minun kerrottuani tästä välikohtauksesta. Hän ryntäsi äitinsä luo ja tuli silmät loistaen takaisin muutamassa minuutissa ja ojensi minulle äitinsä pistekortin. "Sanoin äidille, että haluan antaa molemmille arvon naisille lahjaksi sukat. Ja että Trudchen halkeaisi raivosta, jos vain saisi tietää." Hän avasi lompakkonsa ja antoi minulle pistekortin lisäksi myös rahat sukkien ostamiseen. Olin todella liikuttunut. Ja roiva Blase iloitsi kaikesta, mikä jäi puuttumaan hänen miniältään.