Calvino: Jos talviyönä matkamies

Italo Calvino
Jos talviyönä matkamies
suom. Jorma Kapari

Italo Calvino (1923-1985) oli italialainen tuottelias kirjailija ja toimittaja. Häneltä julkaistiin niin romaaneja, proosakokoelmia, esseitä kuin oopperoitakin. Aikakauslehdistä hän kirjoitti muun muassa La Republicaan.

Jos talviyönä matkamies on romaani kirjasta kaikkine sen ulottuvuuksineen: kirjoittamisesta, tuottamisesta ja lukemisesta. Heti näin alussa mainittakoon romaanin asema: sitä pidetään postmodernin kokeellisen kirjallisuuden klassikkona.

Romaani kertoo Lukijasta, joka hankkii Italo Calvinon teoksen Jos talviyönä matkamies. Hän alkaa lukea sitä, mutta päästyään sivulle 17 hän huomaa tarinan katkeavan, ja koko niteen jatkavan painovirheen takia näitä ensimmäistä 17 sivua loppuun asti. Hän palaa kirjakauppaan vaihtamaan kappaleensa virheettömään, mutta kotiin päästyään huomaa saaneensa mukaansa täysin eri kirjan. Näin käy uudestaan ja uudestaan: Lukija aloittaa kymmenen toinen toistaan kiinnostavampaa romaania, mutta ne kaikki jäävät kesken. Hän tutustuu kirjakaupassa Lukijattareen, ja yhdessä he ajautuvat seikkailuun etsiessään kirjojen loppuosia. Tällä seikkailulla he kohtaavat niin Lukijattaren ei niin - sympaattisen siskon Lotarian, kuin marginaalisten kielten kimmerin ja kimbrin yliopistoprofessorit, ahdistuneen menestyskirjailijan, väärentävän kääntäjän ja ufoja etsivät partiopojat.

Sinä olet tämän kirjan ehdoton sankari, niin kyllä, mutta luuletko että se antaa sinulle oikeuden seksuaalisiin suhteisiin kaikkien naispuolisten henkilöiden kanssa? - - Eikö tarinasi Ludmillan kanssa riittänyt antamaan juonelle rakkausromaanin lämpöä ja suloa? Mikä tarve sinulla on olla myös hänen sisarensa kanssa?

Romaania ei tosiaan voi asettaa suoraan yhden genren alle, vaan se leikittelee kirjallisuuden konventioilla. Metafiktio on hyvin merkittävä osa teosta, ja se ilmenee sekä kirjailijan suorana puhutteluna lukijalle että Lukijan itsensä ja Lukijattaren löytämisenä tarinoista.

Jo ensi kohtaamisen sekavassa improvisaatiossa voi lukea mhdollisen tulevan yhteiselämän.- - palattuanne eri maailmoista kohtaatte toisenne saavihkaa pimeässä missä kaikki etäisyydet pyyhkiytyvät pois ennen kuin erisuuntaiset unet vievät teidät taas- -

Jos talviyönä matkamies on todella monikerroksinen ja filosofinen, ja paikoitellen se meni hyvikin yli ymmärrykseni. Kyseessä on ehdottomasti todella älykäs romaani. Pohdintaa ja kielen lentoa on hyvin paljon, ja itse asiassa tämä romaani kallistuu enemmän vaikeaselkoisen kuin helpon puolelle luettavuudeltaan. Tämän romaanin lukemiseen kannattaa siis varata aikaa! Matkamies on myös sellainen teos, josta varmasti löytää jotain uutta jokaisella lukukerralla. Minusta itsestänikin tuntuu tällä hetkellä siltä, että minun pitää lukea romaani vielä ainakin pariin, kolmeen kertaan ennen kuin sisäistän täysin kaikki tapahtumat ja syy-yhteydet.

Nyt hän lähetti jo minulle viestin josta saatoin tunnistaa hänet: tuo matelijoiden vilinä muistuttamassa minulle että paha oli vain vitaalinen elementti hänelle, että maailma oli krokotiilikaivo jota ei voinut paeta.

Ymmärtämistä vaikeutti myös huomattavasti todella pitkät virkkeet. Useammin kuin kerran minun piti lukiessa palata virkkeen alkuun jotta käsittäisin mistä olikaan kyse. Ensimmäinen pitkä virke jonka löysin käsitti seitsemän lausetta.

Toisinaan minusta tuntuu että käsitän että kirjoitettavan kirjan ja jo olemassa olevien asioiden välillä on olemassa vain toisiaan täydentävä suhde: kirjan pitäisi olla kirjoittamattoman maailman vastapuoli, sen materiaalin tulisi olla se mitä ei ole eikä voi olla ennen kuin se on kirjoitettu mutta josta se mikä on olemassa, tuntee epämääräisesti tyhjyyden omassa epätäydellisyydessään.

Erityisesti keskivaiheilla kirja tuntuu vähän puuduttavalta tapahtumien toistaessa samaa kaavaa, mutta loppuhuipennusta kannattaa odottaa! Palaset loksahtelevat kohdilleen ja lukiessa ei voi kuin hykerrellä kuinka Calvino on onnistunut laittamaan paperille niin monimutkaisia ajatusrakenteita.

Kravatin solmu oli hiukan vinossa, minä oikaisin sen vaistomaisesti aivan kuin kravatti vinossa oleva ruumis voisi olla silmiinpistävämpi kuin korrekti ruumis.

Helmet-lukuhaasteessa Jos talviyönä matkamies menee kohtaan 16. Kirjassa luetaan kirjaa.

Shakespeare: Kaksi nuorta veronalaista

William Shakespeare
Kaksi nuorta veronalaista
suom. Leena Tamminen

Kaksi nuorta veronalaista on ensimmäinen lukemani William Shakespearen teos. Olen lukenut aiemmin Kesäyön unelmaa, mutta se jäi kesken muistaakseni siksi, että luin samaan aikaan paljon muitakin kirjoja ja se piti palauttaa kirjastoon. Nyt olen kuitenkin saanut yhden ison apinan pois niskastani korkkaamalla Shakespearen tuotannon!


Kaksi nuorta veronalaista on kepeä komedia Shakespearen tuotannon alkuajoilta. Se kertoo kahdesta ystävyksestä, Valetinista ja Proteuksesta, jotka lähtevät Veronasta Milanoon ja rakastuvat molemmat samaan tytöön. Proteus on kihlannut Veronassa Julian, mutta hylkää lupauksensa tavoitellessaan Silvian sydäntä. Ennen avautumistaan vyyhti sotkeutuu pahan kerran, kun Proteus juonii Valentinin ulos hovista, Julia todistaa kihlattunsa petollisuuden ja maantierosvotkin sekaantuvat asiaan.

Minun on jo pitkään pitänyt lukea Shakespearen teoksia, kuten Romeo ja Julia, Hamlet ja Othello, mutta ne ovat aina tuntuneet liian isoilta paloilta purtavaksi. Tämä näytelmä on kuitenkin oikein helppo teos siihen ongelmaan: tarinassa ei ole dramaattisia käänteitä, kuten kuolemaa, joten se on kevyttä luettavaa, se on lyhyt (136 sivua) ja hahmoja on vähän. Suosittelen ehdottomasti niin Shakespeare-konkareille kuin aloittelijoillekin!

Sukkela: Olen siis mielestänne lammas.

Proteus: Totta, ja isäntäsi on paimen.

Sukkela: Ei ole, siitä minulla on esittää todiste.

Proteus: Vaikeaksi käy, mutta minullapa on vastatodiste.

Sukkela: Paimen etsii lammasta eikä lammas paimeta, mutta minä etsin herraani eikä herrani minua: niin ollen en ole lammas.

Proteus: Lammas kaipaa paimenelta apetta, paimen saa appeen ilman lampaan apua; sinä saat palkkaa isännältäsi, isäntäsi ei saa palkkaa sinulta: niin ollen olet lammas.

Sukkela: Tuollaiselle todistukselle minä sanon "mää".

Helmet-lukuhaasteessa Kaksi nuorta veronalaista sopisi kohtiin
1. Kirjassa muutetaan
11. Kirjassa käy hyvin
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
42. Kirjan nimessä on adjektiivi,
ja näistä sijoitan sen kohtaan 11. Kirjassa käy hyvin.

Murakami: Miehiä ilman naisia

Haruki Murakami
Miehiä ilman naisia
suom. Juha Mylläri

Miehiä ilman naisia on japanilaisen Haruki Murakamin kahdeksas suomennettu teos. Kyseessä on kokoelma, joka käsittää seitsemän novellia. Kaikille yhteistä on miespäähenkilö, joka on jostakin syystä menettänyt naisensa, ja surumielisyys naista ajatellessa.


Se, että pidin häntä lujasti sylissäni, ei estänyt hänen lähtöään.

Kokoelma on tunnelmaltaan rauhallinen ja pohdiskeleva, ja siksi se sopisi hyvin vaikkapa iltalukemiseksi.

Maailmassa oli kerta kaikkiaan liikaa opeteltavaa ja muistettavaa. Kalana tai auringonkukkana hän ei olisi kuitenkaan tuntenut samaa lämpöä rinnassaan. Niin Samsa arveli.

Novelleissa ei oikeastaan tapahdu mitään kummempaa, ja mielestäni tämä on mukavaa vaihtelua tapahtumia tykittäville teoksille. Kun ei pyritä voittamaan sotaa tai ratkaisemaan mysteeriä, aikaa jää inhimillisten tunteiden kokemiselle ja tuntemiselle. Tylsiä nämä lyhytproosat eivät kuitenkaan ole; hahmoista haluaisi kuulla lisää ja nämä proosanpätkät tuntuvat kaikki kuin pidemmän tarinan aloitukselta.

Näin kielenopiskelijana minua miellytti kovasti tämä kohta:

Ihmisen elämähän muotoutuu hänen käyttämänsä kielen mukaan.

vaikka pidän toiminnantäyteisistä kirjoista, niin on mahtavaa löytää tällaista filosofista pohdintaa.

Kaiken surumielisyytensä ja fantasiansa keskellä Murakami myös iskee silmää rivien välistä, kaikkea ei tarvitse ottaa niin tosissaan ja huumoriakin tästä teoksesta löytyy.

"Sitten minun kannattaa ehkä hankkia jotain säilyvää ruokaa varastoon", Kino sanoi.

"Se on hyvä ajatus. Tokiossa iso maanjäristys tulee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin."

"Mutta mahtavatko maanjäristykset ylipäänsä kiinnostaa käärmeitä?"

Täti sanoi, ettei ollut kovin hyvin perillä käärmeiden kiinnostuksen kohteista. Ei ollut Kinokaan.

Tämä kohta taas kiteyttää niin paljon surusta ja ahdistuksesta. Siitä, kuinka ajatukset alkavat kiertää aivan liian nopeaa rataa, hypäten koko ajan yhä pahempiin lopputuloksiin. Silloin täytyy nimenomaan sulkea silmänsä, sulkea korvansa, ja keskittyä vain johonkin hyvin yksinkertaiseen ja rauhoittavaan, kuten vaikkapa pajuun ja lintuihin. 

Kino sulki silmänsä peiton alla, pani kädet korvilleen ja pakeni omaan pieneen maailmaansa. Siellä hän kielsi itseään näkemästä tai kuulemasta mitään. Ääni ei kuitenkaan kadonnut. - - Kino käpertyi peiton alla kuin toukka, puristi silmäluomensa tiukasti yhteen ja ajatteli vain pajua. Hän muisteli yksityiskohtaisesti sen väriä, muotoja ja liikettä. Samalla hän toivoi aamunkoittoa. Hänen oli vain kestettävä ja odotettava, että taivas valkenisi ja varikset ja pikkulinnut herisivät ja kävisivät jokapäpäiväiseen työhönsä. Hänen oli pakko uskoa maailman lintuihin. Kaikkiin lintuihin, joilla oli siivet ja nokka.Ennen niiden heräämistä hän ei saanut päästää mieltään tyhjäksi.

Olen aiemmin lukenut Haruki Murakamilta teoksen 1Q84, ja postaukseni siitä pääset lukemaan tästä.


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Miehiä ilman naisia kohtaan 25. Novellikokoelma.

Bourne: Mitä tytön täytyy tehdä?

Holly Bourne
Mitä tytön täytyy tehdä?
suom. Kristiina Vaara
Gummerus

Lottie on tympääntynyt. Hän on saanut tarpeekseen vanhempiensa painostuksesta Cambridge-opintoihin, huonojen asioiden tapahtumisesta hyville ihmisille ja ennen kaikkea siitä, mitä täytyy kestää vain siksi, että on tyttö. Niinpä Lottie aloittaa kuukauden mittaisen projektin, jossa tekee näkyväksi jokaisen kohtaamansa seksismin ilmentymän. Nettivideokampanjan suosion kasvaessa Lottie joutuu kuitenkin huomaamaan, miten raskasta voi olla taistella niiden asioiden puolesta, joihin uskoo. Ja jos hän ei saa edes projektin (ärsyttävän kuumaa) kuvaajaa uskomaan feminismiin, kuinka hän muka saisi vakuutettua muun maailman? Mitä tytön täytyy tehdä muuttaaksen sen, mitä tyttöydellä tarkoitetaan?

Holly Bourne alkaa olla Suomessakin jo tuttu nimi nuorten aikuisten kirjallisuuden saralla. Kerrattakoon vielä, että hän on englantilainen ja kirjailijanuransa lisäksi feministi ja bloggaaja. Hänen teoksistaan on suomennettu Normaali-trilogia: Oonko ihan normaali?, Mikä kaikki voi mennä pieleen? ja tämä sarjan päättävä osa Mitä tytön täytyy tehdä? Olen lukenut molemmat aiemmat osat, ja pääset lukemaan kirjoitukseni niistä täältä ja täältä.

Normaali-trilogia kertoo kolmesta ystävyksestä: ensimmäinen osa ocd:tä sairastavasta Eviestä, toinen osa äitinsä hylkäämäksi tulleesta Amberista ja tämä kolmas Lottiesta, tulevasta pääministeristä.

Siinä missä trilogian aiemmat osat tarjoavat samaan aikaan sekä ikkunan nuorten aikuisten arkeen iloineen ja suruineen, että syvempää pohdintaa niin psyykkisistä sairauksista, hyväksytyksi tulemisesta ja joukkoon kuulumisesta, Mitä tytön täytyy tehdä? erottuu joukosta. Pidettyäni kovasti kahdesta ensimmäisestä osasta, odotin suurella innolla tämän romaanin lukemista. Valitettavasti koin kuitenkin pettymyksen: en saanut kirjaa nuorista aikuisista nuorille aikuisille, vaan sain feminismistä vaahtoavan romaanin pienillä nuorten elämän muruilla.

Feminismi on erittäin tärkeä asia, ja sitä pitää tuoda esille. On hienoa, että "tavallista arkea" elävien nuorten kuvauksen lisäksi kirjoitetaan myös näistä tulevista maailmanmuuttajista, jotka jo nuorina hengittävät intohimoa tehdä maailmasta paremman paikan. Mutta. Kuten edellisessä kappaleessa totesin, en saanut YA-kirjaa jostakin aiheesta, vaan sain paatoksellisen kirjan feminismistä pienillä huumorin ja YA-kirjallisuuden muruilla. Mielestäni teoksesta paistoi esiin kiire ja yksiulotteisuus. En edelleenkään ollenkaan moiti feminismiä aiheena, vaan tapahtumien vähyyttä ja henkilöhahmojen ohuutta. Teos ei tarjonnut oikeastaan yllätyksiä, ja se oli melko ennalta-arvattava. Tämä oli harmi siksi, että sarjan kaksi aiempaa osaa olivat mielestäni paljon monimuotoisempia, rikkaampia ja laadukkaampia. Ehkäpä kustantajalla oli kiire saada tämä teos julkaistua ja trilogia saatua pois jaloista, sillä Bournelta on ilmestynyt jo kolme uutta teosta tämän jälkeen vain parin vuoden sisällä.

Maisie Williams

 "Sinulla on vaihtoehto. Voit joko tukea Lottiea tässä, ja tämä voi olla koulu, joka ei hyväksy seksismiä vaan sen sijaan rohkaisee opiskelijoita taistelemaan tasa-arvon puolesta... tai voit olla rehtori, joka sallii tyttöjen tulla verbaalisesti solvatuksi kampuksella ja nuhtelee heitä kun he valittavat."

Helmet-lukuhaasteessa Mitä tytön täytyy tehdä? menee kohtaan 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta, sillä Lottie luo videokanavan, jolla julkaisee sisältönsä, ja kanava saa lopulta kymmeniä tuhansia seuraajia ja videot satoja tuhansia katselukertoja.

"Meidän täytyy oikeasti näyttää huomaamattomilta tänään", seitin. "Tämä on oikeaa hardcore-kansalaistottelemattomuutta. Mitä jos poliisi puhuttaa silminnäkijöitä, ja ne sanoo: 'tyttö oli yli satakahdeksankymmentäsenttinen punapää, ja hänellä oli valtava nenä ja viikset'?"

Valintani Helmet-lukuhaasteeseen 2017

Helmet-lukuhaaste 2017

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis

2. Kirjablogissa kehuttu kirja

3. Suomalainen klassikkokirja

4. Kirja lisää hyvinvointiasi

Gretchen Rubin: Tee siitä tapa

5. Kirjassa liikutaan luonnossa

Holly Bourne: Mikä kaikki voi mennä pieleen?

6. Kirjassa on monta kertojaa

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja

8. Suomen historiasta kertova kirja

9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja

Donna Tartt: Tikli

10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis

11. Jonkun muun alan ammattilaisen tunnetun henkilön kirjoittama kirja

Jon Teckman: Tavallinen Joe

12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

13. Kirja "kertoo sinusta"

14. Valitsit kirjan takakannen perusteella

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen

Phil Knight: Shoe dog - Niken perustajan muistelmat

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja

17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

Gayle Forman: Where she went

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

19. Yhdenpäivänromaani

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

Han Kang: Vegetaristi

21. Sankaritarina

Emma Donoghue: Huone

22. Kuvitettu kirja

Lipasti & Korhonen: Elovena-tyttö

23. Käännöskirja

Bourne: Oonko ihan normaali?

24. Kirjassa selvitetään rikos

Liane Moriarty: Hyvä aviomies

25. Kirja, jossa kukaan ei kuole

Green & Levithan: Will Grayson, Will Grayson

26. Sukutarina

Joel Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia

27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja

28. Kirja kirjailijalta. jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan

Anthony Doerr: Davidin uni

29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia

30. Kirjan nimessä on tunne

31. Fantasiakirja

Haruki Murakami: 1Q84

32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta

33. Kirja kertoo Intiasta

34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt

Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu

35. Kirjan nimessä on erisnimi

John Green: Teoria Katherinesta

36. Elämäkerta tai muistelmateos

Jens Andersen: Astrid Lindgren - Tämä päivä, yksi elämä

37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta

38. Kirjassa mennään naimisiin

39. Ikääntymisestä kertova kirja

40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä

41. Kirjan kannessa on eläin

Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi

42. Esikoisteos

John Green: Kaikki viimeiset sanat

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Liane Moriarty: Nainen joka unohti

47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän

49. Vuoden 2017 uutuuskirja

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Doerr: Davidin uni

Anthony Doerr
Davidin uni
wsoy
suom Hanna Tarkka

Davidin uni on Kaikki se valo jota emme näe-teoksestaan tunnetun Anthony Doerrin esikoisromaani vuodelta 2004. Se on romaani rakkaudesta, pelosta ja anteeksiannosta. Kohtalon toteutumisesta ja toteutumattomuudesta. Lapsen elämästä ja kuolemasta.

David Winkler on romaanin alussa kolmikymppinen hydrologi, joka tapaa viehättävän naisen, Sandyn. He tutustuvat hiljalleen, ja lopulta karkaavat yhdessä Sandyn jättäen miehensä. Sandy synnyttää heille tyttären, mutta pian vauvan syntymän jälkeen David näkee enneunen tulvan nousemisesta. Unessa hän yrittää pelastaa heidät, mutta tyttö hukkuu silti. Koska David on aiemminkin nähnyt enneunia, hän päättää olla riskeeraamatta tyttärensä henkeä ja pakenee.

David on poissa yli kaksikymmentä vuotta, mutta sitten hän päättää lähteä selvittämään miten Sandyn kävi, ja kasvoiko Grace aikuiseksi. Vastaukset eivät vain löydy niin helposti että hän tekee päätöksen tulla hakemaan ne,


Teos lähtee melko hitaasti käyntiin, ja se pohjustaa tapahtumia todella kaukaa, vähän liiankin kaukaa. Lukija saa todistaa David Winklerin elämästä noin kolmekymmentä vuotta, mikä ei ole kovin tavanomainen määrä yhteen romaaniin. Kirjan loppuosa, jonka väittäisin olevan lukijan kannalta kiinnostavin, saadaan lukea tosiaankin vasta noin 25 vuoden päästä alusta.

"Pitävätkö unet saapuessaan ääntä? hän mietti. Pienintä mahdollista ääntä, samanlaista kuin syntyy ihmisalkion sikiämisestä tai lumihiutaeen osumisesta maahan?"

Teoksessa on tärkeitä sivujuonia ja -hahmoja, mikä on tavallaan virkistävää vaihtelua, sillä yleensä ne puuttuvat. Tässä kuitenkin merkityksen saa Davidin koko matka, ei niinkään punainen lanka Gracen, Davidin tyttären luota pois ja taas takaisin. Sen takia näitä sivujuonenkäänteitä oli välillä vähän raskasta lukea. Koko kirjan ajan David ajatteli lastaan, mutta puuhasi kuitenkin kaikkea muuta ennen kuin edes lähti etsimään tätä. Näinollen lukija hämmentyy kirjan todellisesta päämäärästä. Verrokkina mainittakoon vaikkapa John Greenin Arvoitus nimeltä Margo, jossa myös päähenkilö etsii läheistään: siinä Quentin lähtee heti selvittämään mitä Margolle on käynyt, tutkii ystävineen vihjeitä ja ajaa maan poikki löytääkseen toisen ennen kuin on liian myöhäistä. Ja siinä kyse oli vain teinirakkaudesta, ei omasta lapsesta.

"Winkler nousi pintaan. Naaliyahin silmät olivat auki mutta eivät räpytelleet, eikä hengityskään tahtonut käynnistyä. "Ei", Winkler äännähti. "Ei, ei. Ei, ei, ei", eikä hän kieltänyt vain tuota hetkeä vaan jokaisen sitä edeltävän, ajan kaikki talot ja sillat, oman sätkivän sydämensä, räjähtämäisillään olevat keuhkonsa; George DelPreten, Sandyn, Gracen - ja itsensäkin hän kieltäisi, kieltäisi kaiken säännönmukaisen rakenteen, sulautuisi mereen, pyörisi pienenä, erillisenä pilvenä jossakin sen syvyyksissä."

Kaiken kaikkiaan Davidin uni on kuitenkin oikein näppärä esikoisromaani. Se on monipuolinen ja polveileva, eikä jumitu varsinkaan kielensä ansiosta vain yhdelle tasolle. Koska se on Doerrin tuotannosta järjestyksessään vasta toinen, ja hänen viimeisin teoksensa on voittanut Pulitzer-palkinnon,  odotan innolla seuraavaa teosta luettavakseni.

Tässä vielä Anthony Doerrin tuotanto selkiyttämään:

The shell collector, novellikokoelma, 2002.
Davidin uni, romaani, 2004.
Four seasons in Rome: On twins, Insomnia and the biggest funeral in the history of the world, muistelma, 2007.
The Memory Wall, novellikokoelma, 2010.
Kaikki se valo jota emme näe, romaani, 2014.

"Winkler [David] ojentaisi kätensä pöytäliinan yli; ehkä Grace jopa antaisi hänen tarttua käteensä. He puhuisivat ajan taipuisuudesta, suhteellisuudesta, aavistuksista. Hän sanoisi uskovansa, että tapahtumia voitiin nähdä ennalta, että yhteen ainoaan hetkeen  tavallaan sisältyi tuhat vaihtoehtoa, että hän oli aina rakastanut tytärtään, silloinkin kun ei kestänyt rakastaa, että tämäkin oli ennalta määrättyä ja väistämätöntä, häneen poltettua, samaan tapaan kuin lumikiteen kuusi sivua oli upotettu sen atomeihin saakka."

Helmet-lukuhaasteessa Davidin uni menee kohtaan 28. Kirja kirjailijalta, jolta olen aiemmin lukenut vain yhden teoksen ja se on siis Kaikki se valo jota emme näe. Tästä pääset lukemaan kirjoitukseni siitä.

Yoon: Kaikki kaikessa

Kaikki kaikessa (alk. Everything, everyhting) on alkujaan Jamaikalta ja Brooklynistä lähtöisin olevan, nykyisin Los Anglesissa asuvan Nicola Yoonin esikoisteos. Se julkaistiin vuonna 2015, ja tänä keväänä siitä tehtiin Amandla Stenbergin ja Nick Robinsonin tähdittämä elokuva.


Maddy on vakavasti sairas, maailmalle allerginen tyttö. Hän viettää päivänsä steriileissä sisätiloissa sairaanhoitajansa ja äitinsä kanssa opiskellen ja lukien, ja on melko tyytyväinen, kunnes naapuriin muuttaa uusi perhe. Perheen poika Olly on jotain täysin uutta, Maddyn elämän huterat rajat rikkovaa. Olly on elävä ja vauhdikas, Olly hyppii ja seisoo käsillään. Maddy tietää tulevansa rakastumaan Ollyyn, mutta voiko rakkaus toimia kuplan läpi, riskeeraamatta Maddyn henkeä?


 Teos lähtee liikkeelle melko kliseisestä kuvastosta: vitivalkosiessa kuplassa elävä, kiltti ja vähään tyytynyt tyttö tutustuu elämää ja seikkailua hengittävään poikaan. Maddyn kaikki vaatteetkin ovat valkoisia ja toistensa kopioita, ja hän alkaa käyttää värikkäitä ja eloisia vaatteita vasta kun hän rakastuu poikaan ja uskaltaa alkaa haaveilla. Elämän merkityksellisyyttä ei määritäkään sen pituus vaan kokemukset jotka ehtii kokea.

Nuoren sairaudesta ja rakastumisesta kertovana kirjana Kaikki kaikessa kuuluu samaan kategoriaan John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen kanssa, mutta valitettavasti on todettava edellä mainitun häviävän huomattavasti Greenin romaanille. Vaikka en tarkoituksella aseta kirjoja paremmuusjärjestykseen, on helpompaa pohtia tätä teosta osana genreään, isompaa viitekehystä, joko nuortenkirjailijoiden esikoisteoksiin suhteuttaen tai teemojensa mukaan. Ja Greenin romaanissa päähenkilö Hazel puhuu sairaudestaan, hän muun muassa vertaa voimakkaasti itseään varmistamattomaan käsikranaattiin, ja hän pohtii monenlaisia asioita sairauteensa liittyen. Tässä teoksessa Maddy kuitenkin on tyytyväinen elämäänsä, hän ei edes kaipaa ulos tutkimaan maailmaa. Hän on hyväksynyt kohtalonsa, ja älykkyydestään huolimatta hän ei ole yhtään utelias esimerkiksi tutkimaan maailmaa ihan vaikkapa youtubevideoiden tai googlen katunäkymän avulla. Kuinka moni 18-vuotias tyytyy elämään tällaisessa kuplassa? Maddy ei kuitenkaan ole tuskainen, hänellä olisi energiaa jota suunnata ulospäin. Kuinka monelle 18-vuotiaalle riittää kirjojen lukeminen ja elokuvien katsominen?

Tarina oli valitettavasti melko yksiulotteinen. Hahmoja oli vain muutama, ja hekin olivat vähän etäisiä. Emme saa tietää sivuhenkilöiden vaiheista eikä heillä ole oikeastaan Maddyyn liittymättömiä aikeita, mitä nyt välillä ainoastaan mainitaan sairaanhoitaja Carlan kiukutteleva tytär Rosa tai Ollyn perheessä tapahtuva väkivalta. Teoksessa ei myöskään nostettu esiin mitään muita teemoja kuin sairastuminen, toisin kuin vaikkapa Will Grayson, Will Graysonissa on homous ja mielenterveysongelmat rakkaussuhteiden lisäksi, Dumplinissa on kehonkuvapohdintaa ihastumisen lisäksi ja Mikä kaikki voi mennä pieleen?-teoksessa käsitellään feminismiä ja vanhemman alkoholismia ihastumisen lisäksi. Tässä oli vain ja ainoastaan ihastuminen ja heppoisesti kuvattu sairaus. Maddy tuntuu epäinhimillisen vahvalta voidessaan vain päättää ettei halua ulkomaailmaan ja siten olematta tuntematta kipuakaan.

Teoksen loppupuolella on yksi suuri juonenkäänne, joka muuttaa kaiken, mutta on outoa ettei sen esilletulo johda mihinkään toimenpiteisiin. Tämä henkilö pääsee kuin koira veräjästä, ja se, ketä se koskee antaa anteeksi tuosta noin vain. Tämä tuntuu ihan yhtä epäuskottavalta kuin Maddyn mielenkiinnottomuus ulkomaailmaa kohtaan.

Valitettavasti tarinan yksiulotteisuus ulottuu myös ulkoasun tasolle: luvuilla on otsikot, ja ne ovat todella yksinkertaisia (Uimapuku, Tulehtunut, Muita maailmoja). Nuortenkirjallisuuden mestareiden esikoisteosten (Harry Potter ja viisasten kivi, Kaikki viimeiset sanat) tasolle tämä ei yllä, mutta huono kirja tämä ei kaikesta huolimatta ole, ja toivon ihmisten edelleen julkaisevan tarinoitaan ja kirjoittavan nuorille.

Helmet-lukuhaasteessa Kaikki kaikessa menee kohtaan 19. Yhdenpäivänromaani, sillä se on todella nopealukuinen ja mielestäni sen voi lukea yhdessä päivässä tai vaikkapa viikonlopussa.

"Joten jos voisin muuttaa yhden hetken, minkä minä valitsisin? Ja johtaisiko se toivomaani lopputulokseen? Olisinko silti yhä Maddy? Olisinko asunut tässä talossa? Olisiko naapuriin muuttanut poika nimeltä Olly? Olisimmeko me rakastuneet? 

Kaaosteorian mukaan pienikin muutos alkuperäisissä olosuhteissa voi johtaa täysin ennakoimattomiin tuloksiin.- -

Minusta tuntuu, että jos vain tietäisin oikean hetken, voisin hajottaa sen osiinsa, molekyyli molekyyliltä, kunnes pääsisin ehjään ja olennaiseen ytimeen. Jos voisin purkaa sen ja ymmärtää sitä, voisin ehkä tehdä juuri oikean muutoksen.- -

Voisin ymmärtää, miten päädyin istumaan tälle katolle kaiken alussa ja lopussa."

Nicola Yoon
Kaikki kaikessa
suom. Helene Butzow
Tammi 2017

Green & Levithan: Will Grayson, Will Grayson

Will Grayson, Will Grayson on Suomessa hyvin tunnetun John Greenin ja nyt ensimmäistä kertaa suomennetun David Levithanin yhteisteos. Se on nuortenkirja kahdesta hyvin erilaisesta Will Graysonista, jotka kuitenkin löytävät toisistaan jotain muutakin yhteistä kuin nimen. Se on kertomus kaikesta nuoruuteen kuuluvasta röyhkeydestä ja intohimosta, hauraudesta ja vahvuudesta.

Eräänä kylmänä yönä Will Grayson kohtaa Will Graysonin chicagolaisessa pornokaupassa. Kahden erilaisen nuoren miehen tiet risteytyvät ja heidän elämänsä lähtevät odottamattomiin suuntiin. Edessä on ihastumista tahoilaan, sydänsuruja sekä eeppinen uusi musikaali, jonka on säveltänyt ja tuottanut toisen Willin paras kaveri ja toisen Willin uusi poikaystävä Tiny Cooper.

Kirja on valitettavasti varsinkin alkupuolelta hidas ja menee pitkään ennen kuin tarina alkaa vetää kunnolla. Kerronta polkee paikoillaan. Vasta viimeisen kolmanneksen aikana tarina todella imaisee lukijan mukaansa ja lähtee lentoon.


Pidin siitä, miten teoksessa hahmoille ei annettu liian helppoja ratkaisuja. Juonenkäänteet olivat yllättäviä, ja niin olivat myös ratkaisut. Oli mahtavaa kuinka lukijoille tarjottiin vähän filosofista pohdintaa, tämä kertoo mielestäni siitä, että Green ja Levithan arvostavat kohdeyleisöään eivätkä pidä nuoria tyhminä.

"No niin, koska elektronit ovat teorian mukaan kaikissa mahdollisissa paikoissa ennen kuin niiden sijainti määritellään, kissa on sekä elävä että kuollut, ennen kuin avaamme laatikon ja näemme, onko se elävä vai kuollut."

Romaanissa toinen Will Grayson on aika vakavasti masentunut, ja se vaikutti huomattavasti esimerkiksi hänen seurusteluunsa Tinyn kanssa. Pidin siitä, miten kirjailijat eivät naiivisti tai nuoria lukijoitaan suojellakseen valinneet helppoa tietä ja kirjoittaneet Willin parantuvan masennuksesta Tinyn rakkauden avulla, koska asia ei niin oikeastikaan ole. Ihmetystä vain herätti, miten varsinkin alaikäinen söi vain masennuslääkkeitä muttei kuitenkaan saanut mitään muuta hoitoa. Olisiko ollut liikaa kirjoittaa kohtaus Willin käynnistä psykologilla tai vaikka ryhmäterapiassa?

haluan huutaa niin kauan että kaikki luuni murtuvat.

Toinen vähän ärsyttävä asia oli teksin ulkoasu masentuneen Willin luvuissa, niissä ei nimittäin ollut välimerkkejä tai isoja alkukirjaimia, eli lukeminen oli aika vaikeaa. Kahta samannimistä päähenkilöä erottavana tehokeinona tämä kuitenkin toimi erittäin selkeästi, ja kun ottaa huomioon teoksen nuoren kohderyhmän tällainen "lisäapu" annettakoon anteeksi, välillä kun näin aikuisenkin lukijan saattaa olla vaikeaa erottaa kenen näkökulmassa ollaan milloinkin, ja silloin hahmot eivät edes yleensä koskaan ole samannimisiä nuoria miehiä.

minä: kuule, tiny - yritän käyttäytyä mahdollisimman hyvin, mutta sinun täytyy ymmärtää - olen aina jonkin pahan reunalla. ja joskus joku sellainen ihminen kuin sinä saa minut kääntämään katseeni, enkä tiedä olevani putoamisen partaalla. mutta loppujen lopuksi käännyn aina takaisin. aina. menen joka kerta reunan yli. sitä paskaa minä joudun sietämään joka päivä.

Romaani oli kaikessa huuorissaan eittämättä erittäin viihdyttävä lukukokemus, sitä ei käy kieltäminen. Se tuntui kuitenkin ehkä vähän nopeasti tehdyltä, lopputulos olisi voinut olla parempi jos kirjailijat olisivat hautoneet ja työstäneet sitä vielä vähän kauemmin. Esimerkiksi Tinystä olisi voinut tulla syvällisempi puoli aiemmin esiin, teinidraamaa olisi voinut olla vähemmän ja syvyyttä enemmän. Jäämme odottamaan seuraavaa teosta.

"Tiny Cooper voi olla ilkeä velho, mutta hän on vapaa mies, ja jos hän haluaa olla jättiläishypähtelijä, hänellä on siihen isokokoisena amerikkalaisena oikeus."

minä - matikkakisat = minä + kiitollisuudenvelka sinulle

Loppujen lopuksi pidän Will Grayson, Will Graysonia positiivisena lukukokemuksena ja voin suositella sitä. Valitettavasti kuitenkaan muihin John Greenin teoksiin verrattuna kokonaisuus ei pysyt yhtä hyvin kasassa kuin vaikkapa Kaikissa viimeisissä sanoissa. Olen vähän huolestunut: toivoisin Greenin viimeistelevän teoksensa huolella, kun hänen on kerran nähty siihen pystyvän. Toivon ettei hän valitsi kirjoittaa liian helppoja nuortenkirjoja kun hänellä on taito kertoa syvempikin, koskettavampi tarina. Myös Levithanin suomennoksia odotan innolla!


Minulla ei ole yleensä ollut mitään valitettavaa Helene Butzowin suomennoksista, mutta tässä huomioni kiinnitti eräs kohta:

 "- -olimme pitkin ja poikin ja palavissamme."

Mitä ihmettä tässä on mahtanut alun perin olla? We were all over each other? Ehkä, toivottavasti tämä oli vain jokin ensimmäinen raakaversio joka on vahingossa jäänyt lopulliseen teokseen. 

Helmet-lukuhaasteessa Will Grayson, Will Grayson menee kohtaan 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole.

John Green &
David Levithan
Will Grayson, Will Grayson
suom. Helene Butzow
WSOY

minusta tuntuu, että on aika lopettaa kuhertelu, ennen kuin äti ja tiny karkaavat yhdessä ja perustavat bändin.

Täältä löydät blogikirjoitukseni John Greenin teoksista Tähtiin kirjoitettu virhe, Arvoitus nimeltä Margo, Kaikki viimeiset sanat ja Teoria Katherinesta. 

Donoghue: Huone

Huone (alk. The Room) on Irlannista kotoisin olevan, nykyään Kanadassa asuvan Emma Donoghuen setsemäs romaani. Se kertoo viisivuotiaan Jackin silmin hänen ja Äidin elämästä pienessä puutarhavajassa, jossa heitä pidetään vankeina. Jack ei tiedä sitä, ja hän luulee, että Huone on koko maailma.

"Äiti sanoo että ihmiset on täällä Cumberlandin klinikalla koska ne on vähän pipejä päästään mutta ei paljon. Jotkut on niin huolissaan ettei pysty nukkumaan tai syömään ja jotkut pesee liikaa käsiään, en tiennyt että voi pestä liikaa. Jotkut on lyöneet päänsä eikä tiedä enää, keitä ne on, ja jotkut on koko ajan surullisia tai naarmuttaa käsivarsiaan jopa veitsillä, en ymmärrä miksi. Lääkärit ja hoitajat ja Pilar ja näkymättömät siivoojat ei ole pipejä, ne on täällä auttamassa. Äiti ja minäkään ei olla sairaita, me vain levätään täällä vähän aikaa- -"

Viisivuotiaan kertomana järkyttävä tarina saa vielä uudenlaista syvyyttä, lapsiparka kun ei tiedä paremmasta, lukijan kuitenkin huomatessa miten äiti sinnittelee luodakseen Jackille inhimillisen elämän. On langasta ja kananmunankuorista tehty käärme, muutamat moneen kertaan luetut lastenkirjat ja säännölliset rutiinit.


Donoghue onnistuu loistavasti luomaan lukijan silmien eteen avautuvan maailman, joka on niin kovin tosi kaikkine yksityiskohtineen ja moniulotteisine hahmoineen. Tämä maailma on synkkä, mutta myös rakkaudentäyteinen ja toivoa pilkahteleva.

Emma Donoghue
Huone
suom. Sari Karhulahti
Tammi

Helmet-lukuhaasteessa Huone täyttää kohdan 21. Sankaritarina, koska näen Jackin suurena sankarina.

Forman: Where she went

Gayle Forman
Where she went

Gayle Formanin teos Where she went on jatko-osa elokuvaksikin tehdylle Jos vielä jään-romaanille. (Linkit youtubeen elokuvan traileriin ja #kirjaan.) Kerrattakoon sen verran, että Jos vielä jään-teoksessa 17- vuotiaan Mian lukio lähenee loppuaan ja hän miettii toteuttaisiko utopistisen unelmansa ja hakisi opiskelemaan ammattilaismuusikoksi Juilliardiin maan toiselle puolelle, vai jäisikö hän opiskelemaan tavalliseen yliopistoon kotikulmille, jossa hänen poikaystävänsä Adamin bändi on tekemässä läpimurtoa. Mia joutuu kuitenkin auto-onnettomuuteen menettäen koko perheensä ja vaipuu koomaan. Nyt hänen on yhtäkkiä tehtävä elämänsä suurin valinta: lähteäkö muun perheensä mukana vai jäädä?

Jatko-osa tarkastelee Mian ja Adamin elämää Adamin kertomana kolme vuotta Mian onnettomuuden jälkeen. Adamista on tullut supersuosittu rocktähti ja Mia valmistui Juilliardista ennätysajassa aloittaakseen ammattilaisuransa sellistinä. Mia päätti elää, ja valitsi Juilliardin, jättäen Adamin. Adam murtui tästä päätöksestä, ja se sai hänet kirjoittamaan läpimurtohitiksi tulleen bändin levyn Collateral damage.

Adam ja Mia kohtaavat yllättäen New Yorkissa, ja he viettävät yön kahdestaan kulkien pitkin kaupungin katuja, Mian esitellessä lempipaikkojansa nykyisessä kotikaupungissaan. Heillä on vain tämä yksi yö aikaa selvittää välinsä ennen kuin kiertueet vievät heidät eri puolille maailmaa.

"Will a few hours in this magical city be enough to lay their past to rest, for good - 

or can you really have a second chance at first love?"

Itsenäisenä teoksena Where she went ei mielestäni toimi niin hyvin kuin Jos vielä jään, mutta se annettakoon anteeksi. Sen sijaan se antaa kaivattuja vastauksia ensimmäisen teoksen faneille, ja onnistuu mielestäni tässä tehtävässä hyvin. Where she went ei päästä lukijaansa liian helpolla; Forman on tehnyt hyvää työtä sen eteen ettei juoni ole liian ennalta-arvattava, jännitys pysyy yllä loppuun asti. Pidin myös hahmojen luonnollisuudesta ja elävyydestä.

"Sometimes I'm scared to look

Afraid of the stories they'll tell

Afraid that in those eyes

Is a return ticket to hell"

Rakenteessa en pitänyt takaumista, ne katkaisivat tarinaa ja eivät aina edes tuoneet siihen mitään lisää. Jos kuitenkin osaa jättää nämä omaan arvoonsa (tai jopa hypätä yli) voi kirjan taianomaisuudesta nauttia. Varsinkin lopussa olevat Adamin kirjoittamat kappaleet ovat todella kauniita.

"Nothing, she tells me, is ever really gone

Not you, not me, not him, it all just rolls along

An object never disappears without any trace

In its absence, there still exists a kind of negative space

Fill it up, she says, with love, with song, with candles on a cake

Light the darkness, take my hand, it will all be okay"

Mietin pitkään laitanko Where she wentiä Helmet-lukuhaasteeseen, koska se ei ole suomenkielistä kirjallisuutta, mutta lukuhaasteen sivulta tarkistettuani missään ei kielletty käyttämästä muuta kuin suomenkielistä kirjallisuutta. Tällöin Where she went täyttää kohdan 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista.

Jos kiinnostuit kirjasta, sitä ei tietääkseni myydä Suomessa missään, minä tilasin omani ebaysta muutamalla eurolla. Sitä kannattaa kokeilla! Tässä vielä linkki Jos vielä jään- blogikirjoitukseeni.

Murakami: 1Q84

Haruki Murakami
1Q84
suom. Aleksi Milonoff
Tammi

Haruki Murakami on tunnettu japanilainen kirjailija, jonka teoksia on myyty miljoonia kappaleita ja käännetty yli 40 kielelle. Suomessa hänet tunnetaan muun muassa romaaneistaan Värittömän miehen vaellusvuodet, Suuri lammasseikkailu ja Sputnik - rakastettuni. 1Q84 on hänen pääteoksensa.


1Q84:ä on vaikeaa kuvailla lyhyesti. Se on fantasiakirja, jännityskertomus ja rakkaustarina, mutta myös niin paljon enemmän kuin näihin kategorioihin mahtuu. Kun kirjalla on pituutta
1224 sivua, tarina saa todella monia ulottuvuuksia ja syvyyttä.

Tarina alkaa siitä, kun Tengo, kolmikymppinen matematiikanopettaja ja amatöörikirjailija, saa muokattavakseen 17-vuotiaan tytön Fuka-Erin kirjan Ilmakotelon. Fuka-Erillä on mahtavan mielikuvituksekas tarina jonka kieli valitettavsti ontuu, joten kustannustoimittaja lähettää tekstin Tengolle paranneltavaksi. Ilmakotelon tarina huumaa Tengon niin voimakkaasti, että hän alkaa kirjoittaa itse omaa kirjaa joka sijoittuu samaan, kahden kuun maailmaan.

Samaan aikaan toisaalla Aomame työskentelee kuntokeskuksen liikunnanohjaajana ja fysioterapeuttina, ja siinä sivussa hän tappaa väkivaltaisia miehiä. Eräänä päivänä istuessaan taksissa ruuhkaisella moottoritiellä kuljettaja neuvoo hänelle tien alas hätätikkaita pitkin, ja kiivetessään niitä Aomame päätyy rinnakkaistodellisuuteen, vuodesta 1984 vuoteen 1Q84. Hän saa pian huomata, että uudessa todellisuudessa paistaa taivaalta kaksi kuuta, aivan kuten Ilmakotelon tarinassa.

Lukija huomaa pian, että Tengolla ja Aomamella on yhteys: he olivat lapsena samalla luokalla. Kumpikin viihtyi omissa oloissaan ja jäi kaveriporukoiden ulkopuolelle taustansa takia, sillä Aomamen vanhemmat olivat hartaita uskovaisia, Tengon isä taas oli kiihkeä televisiolupamaksujen kerääjä. Viikonloppuisin muiden lasten huvitellessa tämä kaksikko joutui kulkemaan vanhempiensa mukana pitkin ja poikin kaupunkia ovelta ovelle; Aomame vanhempiensa perässä saarnaamassa Jumalasta ja Tengo isänsä kanssa lupamaksujen perässä. Yhden ainoan, merkityksellisen kerran Aomame tarttuu Tengoa kädestä ja he katsovat toisiaan suoraan silmiin. Pian sen jälkeen Aomame vaihtaa koulua, mutta kumpikin muistaa tulevat vuodet tämän kohtaamisen ja vaalii sitä muistoissaan.

Kirjan viimeisellä kolmanneksella tapahtumien tahti kiihtyy, kun pahikset lähtevät Aomamen perään. He palkkaavat Ushikawan, rujon mutta taitavan miehen jäljittämään naista. Lukijan hermot ovat koetuksella kun verkko kiristyy pikku hiljaa ja Ushikawa pääsee lähemmäs ja lähemmäs piileskelevää Aomamea.

Haruki Murakami
kuva: The Guardian

1Q84 on kaunis fantasiakirja, sillä se jättää tilaa lukijan mielikuvitukselle. Pikkuväen, ilmakoteloiden ja äänien merkitystä ei lopultakaan selitetä tyhjentävästi, vaan salaisuuden verho pysyy näiden yllä loppuun asti. Toisaalta tämä vähän häiritsi minua, mutta toisaalta taas se vain pitää hyväksyä romaanin tyylinä.

1Q84 on jopa vähän filosofinen: teoksessa käsitellään niin eksistentialismia rinnakkaistodellisuusmiljöönsä takia:

"Mutta tämä ei ole mitään tarinaa. Tämä on tosielämää."

Tamaru siristi silmiään ja katsoi tiukasti Aomamea. Sitten hän avasi hitaasti suunsa ja sanoi: 

"Mistä sen tietää?"

"Rahojen kanssa tuskailu aiheutti hänelle päänsärkyä, joten hän päätti unohtaa koko asian. Rahoja hän voisi miettiä paremmalla ajalla. Raha ei ollut elävä olento. Se ei karkaisi mihinkään, jos sitä ei vahtisi. Tai mistä sitä tiesi."

kuin myös koska Aomame on palkkatappaja, teoksessa luonnollisesti pohditaan mikä on oikein ja mikä väärin:

"Tässä maailmassa ei ole absoluuttista hyvää eikä absoluuttista pahaa. Hyvä ja paha eivät ole kiinteitä ja pysyviä kokonaisuuksia, vaan ne vaihtavat jatkuvasti paikkaa. Hyvä voi muuttua hetkessä pahaksi. Ja päinvastoin.-- Tärkeintä on säilyttää tasapaino hyvän ja pahan välillä, jotka ovat jatkuvassa liikkeessä. Jos painottaa liikaa jompaakumpaa, on vaikea pitää kiinni todellisesta moraalista. Itse asiassa tasapaino itsessään on hyvää."

Pidin siitä miten 1Q84:ssä kohdataan ihmisen rikkinäisyys. Monella hahmolla on synkkä menneisyys: yksi on kasvanut orpokodissa, toinen karkasi kotoa, on perheväkivaltaa, lapsen tahdon tukahduttamista, ihmisen kohtaamattomuutta, tyhjyyttä sisällä, murhia ja itsemurhia. Kaikki nämä esiintyvät tälläkin hetkellä tässä maailmassa eikä sitä saa unohtaa.

"Sitä hän vain kaipasi - että joku tukisi ja halaisi häntä ehdoitta, 

että joku lohduttaisi häntä edes hetken." 

Rakastan 1Q84:n kieltä! Siinäkin näkyy teoksen fantasiamaisuus: Murakamilla on taito kuvata asioita kuten kukaan muu ei kuvaa, mutta teksti säilyy silti edelleen täysin helposti luettavana. 1Q84 ei briljeeraa kielenkäytöllä vaan viljelee sopivissa paikoissa sopivia lausahduksia, joita lukija saa jäädä nautiskelemaan.

"Maisema ikkunan ulkopuolella näytti siltä kuin maialma olisi asettunut jonnekin 'kurjan' ja 'ilottoman' välimaastoon ja koostunut loputtomasta rykelmästä erimuotoisia mikrokosmoksia."

Kirjassa pidin juuri sen syvyydestä. Kerronta välillä jopa polki paikallaan, mutta kirjailija ei valinnut nopeaa tietä ulos vaan otti laajasti sivuhenkilöitä mukaan ja kehitti kaikenlaisia sivujuonenkäänteitä. Myös yllättävää oli se, kuinka hahmojen kohtaloita kiedotaan yhteen: esimerkiksi lukijalle paljastetaan että sekä Aomamelle että Tengolle läheinen henkilö on kuollut samalla tavalla. Sattumaako? Se jätetään lukijan päätettäväksi.


 Helmet-lukuhaasteessa 1Q84 täyttää kohdan 31. Fantasiakirja.

"Siksi on erittäin tärkeää maadoittaa tunteensa - 

tukevasti, niin kuin ankkuroisi kuumailmapallon."

Teckman: Tavallinen Joe

Tavallinen Joe on britti Jon Teckmanin (s.1963) esikoisteos. Hän on tehnyt menestyksekään uran elokuvapolitiikassa: hän on toiminut Britannian hallituksessa elokuvapoliittisena neuvonantajana ja hän oli kolme vuotta Britannian elokuvainstituutin johtaja.

Romaanikin sijoittuu elokuvamaailmaan: päähenkilö Joe West on elokuvien parissa työskentelevä kirjanpitäjä, jolla on tavallisen miehen tavalliset murheet pompottelevine työkavereineen ja unohtuvine pistorasia-adaptereineen. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän päätyy sänkyyn Hollywoodin kauneimman ja halutuimman näyttelijättären Olivia Finchin kanssa. Joe pääsee toteuttamaan jokaisen miehen unelman, mutta kokee kunniallisena aviomiehenä ja kahden lapsen isänä valtavaa syyllisyyttä. Säilyykö salaisuus, pelastuuko avioliitto?

Minä en pitänyt Tavallisesta Joesta. Hahmoja oli vähän ja kaikki olivat yksiulotteisia, juoni oli pelkkää paljastuuko - eikö paljastu - kissanhännänvetoa, kaunis kieli, älykkyys ja syvä pohdinta puuttuivat. Esimerkiksi Annamari Marttisen Mitä ilman ei voi olla on paljon vivahteikkaampi ja elävämpi kirja pettämisteemasta. Teos oli valitettavan yksiulotteinen, ja olisin odottanut enemmän elokuvien ja näin taiteen ja kerronnan parissa pitkään työskenneeltä ihmiseltä.

En pitänyt siitä, kuinka hahmot eivät kehity, kukaan ei tee mitään kokonaan kirjan suuntaa muuttavaa ratkaisua. Joen tavallisuutta korostetaan niin paljon, että kaikki ajoittain vähän pilkahteleva inhimillisyys katoaa sen alle. Mitään muita ominaispiirteitä Teckman ei liiemmälti olekaan Joelle kehittänyt. Kirjassa oli myös yksi, tässä nimeämättömäksi jäävä, hyvin epäuskottava ristiriitaa aiheuttava tekijä. On vain mahdotonta uskoa ettei tuo asia selviäisi oikeassa elämässä ja että se jopa veisi yhden hahmoista hulluuden partaalle. Kertakaikkiaan sielutonta ja kaukana lukijan samaistuttavuudesta.

Tässä on kohta jossa Teckman kuvaa jotakin oikeaa: jotakin olemassa olevaa johon lukija voi samaistua:

"Vein juomat ja leivonnaiset pöytään ja istuuduin. Katsoessani ympärilleni huomasin, että melkein jokainen pöytä oli samanlainen kuin omani: reissussa rähjääntynyt isä yhden, kahden tai kolmen lapsen kanssa --. Oli mahdollista, että minun tapaani nämä miehet pitivät linnaketta pystyssä paremman puoliskonsa ollessa ostoksilla tai rentoutuessa kotona, mutta en uskonut niin. Useasta hahmosta huokui epätoivoa, ja he näkivät liian paljon vaivaa sen varmistamiseksi, ettei heidän suojateiltaan puuttunut mitään, että jokainen hetki olisi niin hyvä kuin mahdollista, että muistot siitä aamusta antaisivat heille voimaa - heille kaikille, niin isille kuin lapsillekin, kunnes he tapaisivat jälleen seuraavana viikonlopuna.-- Tämä, minä pohdin, oli sitä, miltä avioero näytti. Tämä tapahtui miehille, jotka eivät pystyneet olemaan uskollisia yhdelle naiselle--."

Jon Teckman
Tavallinen Joe
HarperCollins
suom. Hanna Arvonen
2015

Helmet-lukuhaaste: 11. Jonkun muun alan ammattilaisen kirjoittama kirja

Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Tom Malmquistin romaani Joka hetki olemme yhä elossa on yksi tämän vuoden merkittävimmistä teoksista, ja sain sen nyt kirjaston varausjonosta. Lähdin lukemaan kirjaa suurin odotuksin, sillä olin kuullut siitä valtavasti kehuja; tässä on esimerkiksi Helmi Kekkosen ylistävä kirjoitus. Teosta kuvataan "vahvaksi, tunteilemattomaksi, uskomattoman kauniiksi" ja "virtuoosimaiseksi".

Joka hetki olemme yhä elossa on tositarina Tom Malmquistin elämästä: esikoislapsi syntyy hätäsektiolla yli kuukauden etuajassa, ja Malmquistin vaimolla paljastuu sairaalassa vakava sairaus, akuutti leukemia. Vastasyntyneiden ja teho-osaston välillä päiviä juostuaan mies palaa kotiin pienen tytön isänä, ilman tämän äitiä.

Valitettavasti minä kuitenkin petyin teokseen, lähinnä sen rakenteen takia: lauseet ovat niin pitkiä etten pystynyt hengittämään niiden välissä. Sivulauseita ketjutetaan epätavallisen monta putkeen, ja lukiessa minulta hukkuu lauseen punainen lanka: jään miettimään kesken lauseen mistä tässä nyt kerrottiinkaan. Esimerkiksi tämän yhden ainoan virkkeen olisi voinut jakaa kahteen tai kolmeen palaan:

"Neljä naista istuu pihapöydän ääressä, he juttelevat kovaäänisesti, heillä kaikilla on lyhyet valkoiset hiukset ja mustat aurinkolasit, he ovat ilmeisesti syöneet juuri aamiaista, pöydän alla nurmikolla näkyy kaksi avattua roseeviinipulloa."

Lause olisi voinut jatkua tätä samaa rataa vielä loputtomasti (vaikkapa "- -,ohi kulkiessani kuulin heidän päättävän kuinka he menisivät Britt-Marien luokse päiväkahville, tosin ei olisi varmaa oliko hänen kaapeissaan jäljellä gluteenittomia keksejä Annen pojalle- -") mutta kuinka informatiivinen se olisi enää ollut? Kuinka informatiivinen se on tuollaisenakaan kuin se on? Minäkertojassa ja tajunnanvirrassa ei ole mitään vikaa, mutta tästä tekstistä puuttui ainakin minulle oikeanlainen rytmi; teoksen kasassa pitävä selkäranka, joka olisi antanut tilaa lukijalle hengittää välissä.

Kehutusta "kaikenkattavasta surusta, ihmisyydestä ja vain hetki kerrallaan elämisestä" sain kiinni vain pari kertaa kun kun kirjailija malttoi ottaa kuvailua mukaan:

"Livia herää auringonnousuun, minä olen hänelle Isä, hän huutaa minua taas eikä minulla ole aikaa murehtia tai edes tuntea mitään. Sinun laillasi hän huomaa kaikki elämän pikkuasiat, värispektrin öljylammikossa, karviaispunkin oksalla, naarmun minun kyynärpäässäni, hämähäkinseitin kristallikruunussa, jopa ruosteisessa korkissa on hänen silmissään jotain taianomaista.- -, ja olen opetellut sanomaan: Muruseni, isä ei ole surullinen mistään mitä sinä olet tehnyt."

Tällöin minäkin saan maistaa palan siitä uskomattomasta kauneudesta joka on salvannut hengen monelta muulta lukijalta.


Koska teoksen nimessä on viisi sanaa, sijoitan sen Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.

Tom Malmquist
Joka hetki olemme yhä elossa
suom. Outi Menna
Schildts & Söderströms

Knight: Shoe dog - Niken perustajan muistelmat

Phil Knight
Shoe dog -
Niken perustajan muistelmat
suom. Simo Liikanen
Gummerus

Shoe dog - Niken perustajan muistelmat on Niken perustajan, Phil Knightin teos maailman suurimman urheilukenkä- ja -vaatebrändin luomisesta. Hän käy läpi hyvinkin yksityiskohtaisesti kaiken yrityksen perustamisesta aina ensimmäisen hullun ideansa saamisesta ensimmäisen lainan lainaamiseen, ensimmäiseen Japaninmatkaan kenkätehtaalle ja ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiseen.

On aivan hullua, miten Knight loi Niken tyhjästä. Kirjassa kerrotaan miten firman ydintiimillä oli vaikeuksia keksiä omalle kenkämerkilleen nimeä, ja miten swoosh syntyi. Miten Knight heitettiin ulos pankeista ja miten hän valtasi Kiinan markkinat. Miten hän alkoi jakaa ensimmäisille juoksijoille kenkiä ja miten Tiger Woodsista tuli yksi Niken urheilijoista.

Teoksesta todella oppii sen, ettei koskaan saa luovuttaa. Knightilla oli tuhat ja yksi paikkaa lyödä hanskat tiskiin ja lopettaa hulutuksensa, mutta hän jatkoi aina sitkeästi eteenpän. Huolimatta Yhdysvaltain tullin 25 miljoonan dollarin laskusta, räjähtävistä kengistä, vehkeilevistä liikekumppaneista ja oikeustaisteluista hän jatkoi eteenpäin. Rahat revittiin aina jostain, työtä tehtiin ensin toisen työn ohessa tunteja laskematta. Usko omaan visioon kantoi maailman suurimmaksi. Ja Knight kuvaa ettei firma silti koskaan sen aikana myynyt sieluaan. Se jos mikä on arvostettavaa.

Rakastan huumoria jolla Knight kuvaa ihmisiä ja tapahtumia:

"Mikään ei ilahduttanut häntä enempää kuin patongin hävittäminen  ja pullollinen votkaa, paitsi jos siinä sivussa saattoi tarkistaa tilejä."

swoosh

Tässä Knight kertoo ensimmäisen kenkämyymälän perustamisesta:

"Juoksijoiden johtava kultinjohtaja Johnson oli lopultakin saanut temppelinsä. Jumalanpalvelus toimitettiin ma-la klo 9-18."

"Miehen maineen tuntien odotin jonkinlaista jumalallista olentoa ja viittätoista käsivartta, joista jokainen heiluttasi leisteistä tehtyä taikasauvaa."

"Koetimme lyödä Goljatin, ja vaikka Strasser oli kahden Goljatin kokoinen, sisimmältään hän oli perin pohjin Daavid."

Suomennoksen on tehnyt Simo Liikanen, ja hänelle on kyllä nostettava hattua mahtavasta työstä. Hän löysi moneen kohtaan niin osuvan sanan, ettei asiaa olisi voinut sen paremmin ilmaista.

"Tehtaan väki vakuutti minulle, että he kykenisivät tuuttaamaan näytteet ja toimittamaan ne muutamassa päivässä."

"Me olimme sellaista porukkaa, joka ei yksinkertaisesti kestänyt korporaatiolässytystä."

Matkalla esiintyneitä ongelmia käsitellään rehellisesti: onko aviomies ja isä tarpeeksi kotona perheelleen, korjaako burnout? Pystyykö nukkumaan, valuuko elämäntyö käsistä? Itse mietin näyttikö Knight tarpeeksi kunnioitusta työkavereilleen; hän kuvaa useasti esimerkiksi jättääneensä vastaamatta tärkeän työntekijänsä kirjeisiin ja jättämään kannustamatta tätä vaikka tämä työntekijä sitä nimenomaan pyysi. Ihmiset Knightin ympärillä kuitenkin pysyivät uskollisesti hänen  rinnallaan eivätkä jättäneet uppoavaa laivaa, joten mielestäni he olisivat ansaitseet kunnioituksen näyttämistä. Tämä ei ole kuitenkaan minun asiani arvioida, ja on hienoa ettei Knight valehtele käytöksestään.

Helmet-lukuhaasteessa Shoe dog menee kohtaan 15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen, sillä Knight käy siinä usein juoksemassa, ja kirja kertoo siitä kuinka luotiin yksi maailman suurimmista urheilubrändeistä.

Tiger Woods, Niken urheilija

Han Kang: Vegetaristi

Heippa kaikki! Alkujaan jo 2000-luvun alkupuolella Etelä-Koreassa kirjallisuuslehdissä ketjuromaanina julkaistu ja nyt keväällä suomennettu eteläkorealaisen Han Kangin teos Vegetaristi on herättänyt paljon keskustelua, eikä mikään ihme. Vegetaristi on tumma, raju ja provosoiva. Se on kirjailijansa valtion kulttuuriministeriön mustalle listalle vienyt kuvaus Korean verisestä lähihistoriasta kuten myös kuvaus henkilökohtaisesta ahdingosta. Romaanin sanat kumpuavat kuin suoraan painajaisunesta. Meissä kaikissa on joskus ajatuksia joita emme pääse pakoon.

"Jos hän käpertyy tyhjään kylpyammeeseen ja sulkee silmät, pimeä metsä saartaa hänet."

Romaani kertoo eteläkorealaisesta Yeong-hyesta, joka näkee raa'an, pelon täyttämän unen itsestään eksyksissä ja ahtamassa verisiä lihanriekaleita suuhunsa vieraassa karjasuojassa. Hän alkaa yhä enemmän vieraantua miehestään ja kadota omasta elämästään. Hän seisoo käsillään ja haluaa muuttua puuksi; koska korealaiset uskovat sielunvaellukseen, ei ole aivan kummallista alkaa haluta muuttua kasviksi väkivaltaisen ihmisyyden sijaan.

"Mutta rintaan koskee. Jotain on takertunut sydänalaan. En tiedä mitä. Se häiritsee tätä nykyä jatkuvasti. Vaikka en enää käytä rintaliivejä, palleassa tuntuu koko aja möykky. Se ei häviä, hengitänpä miten syvään tahansa.

          Möykky on muodostunut pidätellyistä huudoista ja kirkaisuista, jotka ovat limittyneet ja lomittuneet. Liha takia."

Teos kerrotaan kolmesta eri näkökulmasta: ensimmäisenä Yeong-hyen aviomiehen, sitten langon ja viimeisenä tämän siskon näkökulmasta. Yeong-hyen itsensä ajatuksia kuullaan pääosin vain alussa, sen jälkeen hän heikkenee niin paljon ettei hänen näkökulmaansa enää kuulla, ainoastaan ulkopuolisten vaikutteita hänestä.

Teos on on hyvin synkkä ja suora kuvaus kaatuvasta maailmasta. Se kertoo siitä mitä mieleterveysongelmat pahimmillaan ovat. Se kuvaa hengenvievää ahdistusta:

"Tämä ei varmaankaan vain jaksanut riisuutua. Ei yksinkertaisesti jaksanut säätää veden lämpötilaa eikä peseytyä suihkussa."

Vegetaristi on myös sydäntäsärkevän kauniisti kirjoitettu:

"- - ellei kaikki olisi hajonnut sirpaleiksi, hän itse olisi saattanut murtua. Ja jos hän olisi antanut niin käydä, jos hä olisi päästänyt irti säikeestä, joka yhdistää hänet jokapäiväiseen elämään, hän ei välttämättä olisi koskaan enää löytänyt sitä."

Romaanissa perhesuhteet ovat tärkeässä roolissa: miten oma aviomies ei välitä vaimonsa pahasta olosta, isä syöttää hänelle väkisin lihaa ja sisarukset ja muut perheenjäsenet katsovat vaivaantuneina sivusta.

"Hetki, jona Yeong-hye oli yrittänyt riistää itseltään hengen, oli ollut käännekohta. Yeong-hye oli jäänyt oman onnensa nojaan. Kaikki muut - - olivat käyttäytyneet kuin ventovieraat tai peräti kuin viholliset. Jos Yeong-hye tulisi tajuihinsa, mikään ei olisi muuttunut niiltä osin."

Lopulta kirja kertoo ihmisyydestä ja perustavimmista kysymyksistä: mitä jää jäljelle kun riisutaan kaikki muu ja edessäsi on ihminen johon sattuu?

"- - hän oli ollut tuntevinaan napsahduksen ikään kuin jotakin olisi mennt poikki hänen sisällään. Hän ei pystynyt vieläkään kuvailemaan läheskään tarkasti, miltä hänestä oli tuntunut. Toinen ihminen oli tehnyt itselleen pahaa hänen silmiensä edessä- - "

Helmet-lukuhaasteessa Vegetaristi menee kohtaan 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö. Se on myös käännöskirja ja voittanut ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon, ja kirjailija elää erilaisessa kulttuurissa kuin minä.

Han Kang
Vegetaristi
suom. Sari Karhulahti
Gummerus

Moriarty: Hyvä aviomies

Liane Moriarty
Hyvä aviomies
suom. Helene Butzow
WSOY

Olenkin jo aiemmin kirjoittanut täällä blogissa australialaisen Liane Moriartyn teoksista Mustat valkeat valheet, Nainen joka unohti ja viimeisimpänä Tavalliset pikku pihajuhlat. Tässä tulee viimeinkin postaus Hyvästä aviomiehestä.

Hyvä aviomies on kertomus kolmesta sydneyläisestä naisesta: Ceciliasta, Tessistä ja Rachelista joiden elämät kietoutuvat eräällä pääsiäisviikolla peruuttamattomasti yhteen. Heillä kaikilla on jokin vakava ongelma käsiteltävänään: Cecilia löytää ullakolta aviomiehensä kirjeen josta paljastuu kauhistuttava salaisuus, ja Cecilian on päätettävä mitä hän tekee tämän tiedon kanssa;

"John-Paul oli sanonut kirjoittaneensa kirjeen heti Isabelin syntymän jälkeen eikä kuulemma muistanut tarkasti, mitä siinä sanottiin. Senhän ymmärsi. Isabel oli kahdentoista, ja John-Paul unohti asioita. Hän luotti aina siihen, että Cecilia muisti.

    Pulma oli vain siinä, että Cecilia epäili vahvasti hänen valehtelevan."

Tessillä on kaikki mitä toivoa saattaa: ihana aviomies Will, kuusivuotias poika Liam ja yhteinen firma miehensä ja serkkunsa/lähimmän ystävänsä Felicityn kanssa. Will ja Felicity kuitenkin rakastuvat, ja Tess päättää ottaa aikalisän ja lähteä poikansa kanssa äitinsä luokse kotikaupunkiinsa.

"Hän käyttäisi Felicityn kanssa samaa hammasharjaa, joten hän antaisi Felicityn käyttää miestäänkin, niinkö? Se teki petoksen myös paljon pahemmaksi. Miljoona kertaa pahemmaksi."

 Rachel taas on parikymmentä vuotta näitä pienten lasten äitejä vanhempi; hänen tyttärensä Janie murhattiin kaksikymmentä vuotta sitten, ja Rachel suree tyttöään edelleen. Nyt hänen poikansa taas on muuttamassa vaimonsa Australiasta New Yorkiin vieden pienen lapsenlapsen mukanaan.

"Oliko Rachel itkenyt aiemmin Janien takia, vai oliko itku todellisuudessa johtunut Jacobista? Hän tiesi varmasti vain sen, että kun Jacob vietäisiin häneltä, elämä muuttuisi taas sietämättömäksi, paitsi että - ja se olikin kaikken pahinta - hän sietäisi sitä, se ei veisi häneltä henkeä, hän eläisi päivästä toiseen, päättymättömässä kehässä suurenmoisia auringonnousuja ja auringonlaskuja, joita Janie ei koskaan näkisi."

Teoksessa on Moriartylle tyypillistä hienostelematon kieli: ylimääräiset taiteellisuudet jätetään pois ja teosta on todella nopeaa lukea kielensä puolesta. Teemat annetaan lukijalle helposti pureksittavalla tasolla, jolloin lukijan tehtäväksi jää elää mukana eloisassa draamassa ja selvittää mitä menneisyydessä tapahtui, minkä takia nykyhetki on sellainen kuin on.


Helmet-lukuhaasteessa Hyvä aviomies menee kohtaan 24. Kirjassa selvitetään rikos, sillä siinä selvitetään kuka murhasi nuoren Janie Crowleyn ja miksi.

"Oliko lainvastaista himoita alakoulun opettajansa arkunkantajaa?"

Green: Kaikki viimeiset sanat

John Green
Kaikki viimeiset sanat
suom. Helene Butzow
WSOY

Tähtiin kirjoitettu virhe-teoksestaan tunnetun John Greenin esikoisteos on nimeltään Kaikki viimeiset sanat (alk. Looking for Alaska). Luin sen, ja vau mikä kirja! Kirjan lopetettuani olin aivan hengästynyt kun olin elänyt käänteet niin tiivisti hahmojen mukana.

Teos on kaikkien muidenkin Greenin teosten mukaisesti nuortenkirja, ja se käsittelee nuorille jokapäiväisiä aiheita, kuten rakkaus, ystävyys, ihastuminen ja yhteenkuuluvuus, mutta siinä on myös filosofisempaa pohdintaa.

Tapahtumat sijoittuvat sisäoppilaitokseen, ja oli mukavaa lukea tarinaa kun miljöö oli suljettu: se mahdollisti monia tempauksia hahmojen asuessa yhdessä ja näin nähdessään toisiaan päivittäin. Tapahtumia tosin olisi tosin voinut olla mukana vähän enemmän, ja varsinkin hahmokattaus olisi voinut olla laajempi (verratkaa vaikka Harry Potteriin jossa on tuhat ja yksi hahmoa ja sivujuonta).

"Matikan valmistavan kurssin ensimmäiseen varsinaiseen kokeeseen oli enää kaksi päivää, joten Alaska keräsi kuusi matikanlukijaa, joita ei laskenut snobeiksi, ja pakkasi meidät kaikki pieneen kaksioviseen autoonsa.- - Vajaan viiden kilometrin matka McDonaldsiin taittui nopeasti joskin hyvin suruttomasti, tilasimme seitsemän isoa annosta rankalaisia ja menimme nurmikolle istumaan. Istuimme piirissä ranskalaisannosten ympärilä, ja Alaska opetti tupakka suussa."

Kaikki viimeiset sanat on kaunis esikoisteos; yhdistelmä arkipäiväisyyttä ja syvempää pohdintaa symbolismeista.

"- - en ehtinyt päästää ääntäkään, kun Alaska sanoi: "Labyrintissa ei ole kysymys elämästä ja kuolemasta."

"Ahaa, okei. Mistä sitten?"

"Kärsimyksestä", hän sanoi. "Siitä että tekee väärin ja joutuu vääryyksien kohteeksi. Ongelma on juuri siinä. Bolivar puhui tuskasta, ei elämästä eikä kuolemasta. Miten kärsimyksen labyrintista pääsee pois?" "

Tarina on herkkä ja koskettava, sillä kirjassa käy jotakin joka muuttaa kaiken ja laittaa nuoret miettimään elämänsä uusiksi.

"Uskon, että olemme enemmän kuin osiemme summa."

Helmet-lukuhaateessa Kaikki viimeiset sanat menee kohtaan 42. Esikoisteos.

Kirjoitukseni muista John Greenin kirjoista löydät täältä:
Arvoitus nimeltä Margo, Teoria Katherinesta ja Tähtiin kirjoitettu virhe.