Murakami: Miehiä ilman naisia

Haruki Murakami
Miehiä ilman naisia
suom. Juha Mylläri

Miehiä ilman naisia on japanilaisen Haruki Murakamin kahdeksas suomennettu teos. Kyseessä on kokoelma, joka käsittää seitsemän novellia. Kaikille yhteistä on miespäähenkilö, joka on jostakin syystä menettänyt naisensa, ja surumielisyys naista ajatellessa.


Se, että pidin häntä lujasti sylissäni, ei estänyt hänen lähtöään.

Kokoelma on tunnelmaltaan rauhallinen ja pohdiskeleva, ja siksi se sopisi hyvin vaikkapa iltalukemiseksi.

Maailmassa oli kerta kaikkiaan liikaa opeteltavaa ja muistettavaa. Kalana tai auringonkukkana hän ei olisi kuitenkaan tuntenut samaa lämpöä rinnassaan. Niin Samsa arveli.

Novelleissa ei oikeastaan tapahdu mitään kummempaa, ja mielestäni tämä on mukavaa vaihtelua tapahtumia tykittäville teoksille. Kun ei pyritä voittamaan sotaa tai ratkaisemaan mysteeriä, aikaa jää inhimillisten tunteiden kokemiselle ja tuntemiselle. Tylsiä nämä lyhytproosat eivät kuitenkaan ole; hahmoista haluaisi kuulla lisää ja nämä proosanpätkät tuntuvat kaikki kuin pidemmän tarinan aloitukselta.

Näin kielenopiskelijana minua miellytti kovasti tämä kohta:

Ihmisen elämähän muotoutuu hänen käyttämänsä kielen mukaan.

vaikka pidän toiminnantäyteisistä kirjoista, niin on mahtavaa löytää tällaista filosofista pohdintaa.

Kaiken surumielisyytensä ja fantasiansa keskellä Murakami myös iskee silmää rivien välistä, kaikkea ei tarvitse ottaa niin tosissaan ja huumoriakin tästä teoksesta löytyy.

"Sitten minun kannattaa ehkä hankkia jotain säilyvää ruokaa varastoon", Kino sanoi.

"Se on hyvä ajatus. Tokiossa iso maanjäristys tulee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin."

"Mutta mahtavatko maanjäristykset ylipäänsä kiinnostaa käärmeitä?"

Täti sanoi, ettei ollut kovin hyvin perillä käärmeiden kiinnostuksen kohteista. Ei ollut Kinokaan.

Tämä kohta taas kiteyttää niin paljon surusta ja ahdistuksesta. Siitä, kuinka ajatukset alkavat kiertää aivan liian nopeaa rataa, hypäten koko ajan yhä pahempiin lopputuloksiin. Silloin täytyy nimenomaan sulkea silmänsä, sulkea korvansa, ja keskittyä vain johonkin hyvin yksinkertaiseen ja rauhoittavaan, kuten vaikkapa pajuun ja lintuihin. 

Kino sulki silmänsä peiton alla, pani kädet korvilleen ja pakeni omaan pieneen maailmaansa. Siellä hän kielsi itseään näkemästä tai kuulemasta mitään. Ääni ei kuitenkaan kadonnut. - - Kino käpertyi peiton alla kuin toukka, puristi silmäluomensa tiukasti yhteen ja ajatteli vain pajua. Hän muisteli yksityiskohtaisesti sen väriä, muotoja ja liikettä. Samalla hän toivoi aamunkoittoa. Hänen oli vain kestettävä ja odotettava, että taivas valkenisi ja varikset ja pikkulinnut herisivät ja kävisivät jokapäpäiväiseen työhönsä. Hänen oli pakko uskoa maailman lintuihin. Kaikkiin lintuihin, joilla oli siivet ja nokka.Ennen niiden heräämistä hän ei saanut päästää mieltään tyhjäksi.

Olen aiemmin lukenut Haruki Murakamilta teoksen 1Q84, ja postaukseni siitä pääset lukemaan tästä.


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Miehiä ilman naisia kohtaan 25. Novellikokoelma.