sunnuntai 27. elokuuta 2017

Forman: Where she went

Kuvahaun tulos haulle where she went
Gayle Forman
Where she went
Gayle Formanin teos Where she went on jatko-osa elokuvaksikin tehdylle Jos vielä jään-romaanille. (Linkit youtubeen elokuvan traileriin ja #kirjaan.) Kerrattakoon sen verran, että Jos vielä jään-teoksessa 17- vuotiaan Mian lukio lähenee loppuaan ja hän miettii toteuttaisiko utopistisen unelmansa ja hakisi opiskelemaan ammattilaismuusikoksi Juilliardiin maan toiselle puolelle, vai jäisikö hän opiskelemaan tavalliseen yliopistoon kotikulmille, jossa hänen poikaystävänsä Adamin bändi on tekemässä läpimurtoa. Mia joutuu kuitenkin auto-onnettomuuteen menettäen koko perheensä ja vaipuu koomaan. Nyt hänen on yhtäkkiä tehtävä elämänsä suurin valinta: lähteäkö muun perheensä mukana vai jäädä?

Kuvahaun tulosJatko-osa tarkastelee Mian ja Adamin elämää Adamin kertomana kolme vuotta Mian onnettomuuden jälkeen. Adamista on tullut supersuosittu rocktähti ja Mia valmistui Juilliardista ennätysajassa aloittaakseen ammattilaisuransa sellistinä. Mia päätti elää, ja valitsi Juilliardin, jättäen Adamin. Adam murtui tästä päätöksestä, ja se sai hänet kirjoittamaan läpimurtohitiksi tulleen bändin levyn Collateral damage.

Adam ja Mia kohtaavat yllättäen New Yorkissa, ja he viettävät yön kahdestaan kulkien pitkin kaupungin katuja, Mian esitellessä lempipaikkojansa nykyisessä kotikaupungissaan. Heillä on vain tämä yksi yö aikaa selvittää välinsä ennen kuin kiertueet vievät heidät eri puolille maailmaa.


"Will a few hours in this magical city be enough to lay their past to rest, for good - 
or can you really have a second chance at first love?"


Itsenäisenä teoksena Where she went ei mielestäni toimi niin hyvin kuin Jos vielä jään, mutta se annettakoon anteeksi. Sen sijaan se antaa kaivattuja vastauksia ensimmäisen teoksen faneille, ja onnistuu mielestäni tässä tehtävässä hyvin. Where she went ei päästä lukijaansa liian helpolla; Forman on tehnyt hyvää työtä sen eteen ettei juoni ole liian ennalta-arvattava, jännitys pysyy yllä loppuun asti. Pidin myös hahmojen luonnollisuudesta ja elävyydestä.

"Sometimes I'm scared to look
Afraid of the stories they'll tell
Afraid that in those eyes
Is a return ticket to hell"

Rakenteessa en pitänyt takaumista, ne katkaisivat tarinaa ja eivät aina edes tuoneet siihen mitään lisää. Jos kuitenkin osaa jättää nämä omaan arvoonsa (tai jopa hypätä yli) voi kirjan taianomaisuudesta nauttia. Varsinkin lopussa olevat Adamin kirjoittamat kappaleet ovat todella kauniita.

"Nothing, she tells me, is ever really gone
Not you, not me, not him, it all just rolls along
An object never disappears without any trace
In its absence, there still exists a kind of negative space
Fill it up, she says, with love, with song, with candles on a cake
Light the darkness, take my hand, it will all be okay"

Mietin pitkään laitanko Where she wentiä Helmet-lukuhaasteeseen, koska se ei ole suomenkielistä kirjallisuutta, mutta lukuhaasteen sivulta tarkistettuani missään ei kielletty käyttämästä muuta kuin suomenkielistä kirjallisuutta. Tällöin Where she went täyttää kohdan 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista.

Jos kiinnostuit kirjasta, sitä ei tietääkseni myydä Suomessa missään, minä tilasin omani ebaysta muutamalla eurolla. Sitä kannattaa kokeilla! Tässä vielä linkki Jos vielä jään- blogikirjoitukseeni.