Murakami: Norwegian wood

Haruki Murakamilta on suomennettu kymmenkunta teosta. Norwegian wood (ilmestynyt 1987) sijoittuu hänen tuotantonsa alkuvaiheeseen, sillä hänen ensimmäiset romaaninsa on julkaistu 1980-luvun taitteessa, ja viimeisin viime vuonna 2017. Suomeksi se on kuitenkin viimeisimpinä suomennettuja, sillä se suomennettiin vasta viime vuonna!

Tammen esittelysivun mukaan The Guardian on valinnut tämän romaanin listalleen kirjoista, jotka jokaisen pitäisi lukea, mutta minä en itse asiassa löytänyt teosta sieltä. Oli miten oli, Norwegian wood on ehdottomasti tärkeä kirja, sillä Murakami teki läpimurron sillä.

Murakami on yksi lempikirjailijoistani, ja olen lukenut häneltä aiemmin teokset 1Q84, Suuri lammasseikkailu, Kafka rannalla ja Miehiä ilman naisia. Linkeistä pääset näihin kirjoituksiini!

Ajatuksiani tästä teoksesta:
Pidin siitä, miten herkkä kirja oli, mutta toisaalta se oli myös todella surullinen. (Tai ehkä herkkyys johtuu erityisesti surullisuudesta) Teoksen hahmoista kolme päähenkilön läheistä tekee itsemurhan, mutta toisaalta tunnelma ei kuitenkaan ole synkkä tai ahdistava, päähenkilö on vähän kuin kuplassa.

Olisin kaivannut toivoa enemmän: päähenkilö Watanabe tuntuu ajautuvan vain menetyksestä menetykseen. Hänellä on lukiossa läheinen ystävä Kizuki, joka tekee itsemurhan seitsemäntoistavuotiaana. Tarina alkaa siitä, kun Kizukin tyttöystävä Naoko ja Watanabe päätyvät viettämään aikaa yhdessä ja kävelemään Tokiota ympäriinsä. Heistä tulee hiljalleen läheisiä, mutta tulevaisuus ei ole varmaa.

Kiteyttäisin teoksen todellakin herkäksi ja surulliseksi. Se ei ole Murakamin tuotannosta teos, josta pitäisin eniten, mutta ei myöskään teos, josta pitäisin vähiten. Kieli on tuttuun tapaan huolellista ja maalailevaa. Lukemistani Murakameista suosittelisin 1Q84:ä ja Kafkaa rannalla, ne ovat mielestäni kirjoina onnistuneimpia ja kiinnostavimpia.                                                                                                             

"Vasta paljon myöhemmin tulikärpänen nousi ilmaan. Se levitti siipensä ikään kuin olisi äkkiä oivaltanut jotain, ja oli hetkessä lentänyt kaiteen yli ja jäänyt hämäräään leijumaan. Se piirsi nopean kaaren vesisäiliön vierellä, kuin kuroakseen umpeen menetetyn ajan. Kun se oli leijaillut hetken paikallaan, kuin katsellakseen, miten sen tekemä kaareva valojuova sekoittui tuuleen, se lensi lopulta pois kohti itää."

Murakami: 1Q84

Haruki Murakami
1Q84
suom. Aleksi Milonoff
Tammi

Haruki Murakami on tunnettu japanilainen kirjailija, jonka teoksia on myyty miljoonia kappaleita ja käännetty yli 40 kielelle. Suomessa hänet tunnetaan muun muassa romaaneistaan Värittömän miehen vaellusvuodet, Suuri lammasseikkailu ja Sputnik - rakastettuni. 1Q84 on hänen pääteoksensa.


1Q84:ä on vaikeaa kuvailla lyhyesti. Se on fantasiakirja, jännityskertomus ja rakkaustarina, mutta myös niin paljon enemmän kuin näihin kategorioihin mahtuu. Kun kirjalla on pituutta
1224 sivua, tarina saa todella monia ulottuvuuksia ja syvyyttä.

Tarina alkaa siitä, kun Tengo, kolmikymppinen matematiikanopettaja ja amatöörikirjailija, saa muokattavakseen 17-vuotiaan tytön Fuka-Erin kirjan Ilmakotelon. Fuka-Erillä on mahtavan mielikuvituksekas tarina jonka kieli valitettavsti ontuu, joten kustannustoimittaja lähettää tekstin Tengolle paranneltavaksi. Ilmakotelon tarina huumaa Tengon niin voimakkaasti, että hän alkaa kirjoittaa itse omaa kirjaa joka sijoittuu samaan, kahden kuun maailmaan.

Samaan aikaan toisaalla Aomame työskentelee kuntokeskuksen liikunnanohjaajana ja fysioterapeuttina, ja siinä sivussa hän tappaa väkivaltaisia miehiä. Eräänä päivänä istuessaan taksissa ruuhkaisella moottoritiellä kuljettaja neuvoo hänelle tien alas hätätikkaita pitkin, ja kiivetessään niitä Aomame päätyy rinnakkaistodellisuuteen, vuodesta 1984 vuoteen 1Q84. Hän saa pian huomata, että uudessa todellisuudessa paistaa taivaalta kaksi kuuta, aivan kuten Ilmakotelon tarinassa.

Lukija huomaa pian, että Tengolla ja Aomamella on yhteys: he olivat lapsena samalla luokalla. Kumpikin viihtyi omissa oloissaan ja jäi kaveriporukoiden ulkopuolelle taustansa takia, sillä Aomamen vanhemmat olivat hartaita uskovaisia, Tengon isä taas oli kiihkeä televisiolupamaksujen kerääjä. Viikonloppuisin muiden lasten huvitellessa tämä kaksikko joutui kulkemaan vanhempiensa mukana pitkin ja poikin kaupunkia ovelta ovelle; Aomame vanhempiensa perässä saarnaamassa Jumalasta ja Tengo isänsä kanssa lupamaksujen perässä. Yhden ainoan, merkityksellisen kerran Aomame tarttuu Tengoa kädestä ja he katsovat toisiaan suoraan silmiin. Pian sen jälkeen Aomame vaihtaa koulua, mutta kumpikin muistaa tulevat vuodet tämän kohtaamisen ja vaalii sitä muistoissaan.

Kirjan viimeisellä kolmanneksella tapahtumien tahti kiihtyy, kun pahikset lähtevät Aomamen perään. He palkkaavat Ushikawan, rujon mutta taitavan miehen jäljittämään naista. Lukijan hermot ovat koetuksella kun verkko kiristyy pikku hiljaa ja Ushikawa pääsee lähemmäs ja lähemmäs piileskelevää Aomamea.

Haruki Murakami
kuva: The Guardian

1Q84 on kaunis fantasiakirja, sillä se jättää tilaa lukijan mielikuvitukselle. Pikkuväen, ilmakoteloiden ja äänien merkitystä ei lopultakaan selitetä tyhjentävästi, vaan salaisuuden verho pysyy näiden yllä loppuun asti. Toisaalta tämä vähän häiritsi minua, mutta toisaalta taas se vain pitää hyväksyä romaanin tyylinä.

1Q84 on jopa vähän filosofinen: teoksessa käsitellään niin eksistentialismia rinnakkaistodellisuusmiljöönsä takia:

"Mutta tämä ei ole mitään tarinaa. Tämä on tosielämää."

Tamaru siristi silmiään ja katsoi tiukasti Aomamea. Sitten hän avasi hitaasti suunsa ja sanoi: 

"Mistä sen tietää?"

"Rahojen kanssa tuskailu aiheutti hänelle päänsärkyä, joten hän päätti unohtaa koko asian. Rahoja hän voisi miettiä paremmalla ajalla. Raha ei ollut elävä olento. Se ei karkaisi mihinkään, jos sitä ei vahtisi. Tai mistä sitä tiesi."

kuin myös koska Aomame on palkkatappaja, teoksessa luonnollisesti pohditaan mikä on oikein ja mikä väärin:

"Tässä maailmassa ei ole absoluuttista hyvää eikä absoluuttista pahaa. Hyvä ja paha eivät ole kiinteitä ja pysyviä kokonaisuuksia, vaan ne vaihtavat jatkuvasti paikkaa. Hyvä voi muuttua hetkessä pahaksi. Ja päinvastoin.-- Tärkeintä on säilyttää tasapaino hyvän ja pahan välillä, jotka ovat jatkuvassa liikkeessä. Jos painottaa liikaa jompaakumpaa, on vaikea pitää kiinni todellisesta moraalista. Itse asiassa tasapaino itsessään on hyvää."

Pidin siitä miten 1Q84:ssä kohdataan ihmisen rikkinäisyys. Monella hahmolla on synkkä menneisyys: yksi on kasvanut orpokodissa, toinen karkasi kotoa, on perheväkivaltaa, lapsen tahdon tukahduttamista, ihmisen kohtaamattomuutta, tyhjyyttä sisällä, murhia ja itsemurhia. Kaikki nämä esiintyvät tälläkin hetkellä tässä maailmassa eikä sitä saa unohtaa.

"Sitä hän vain kaipasi - että joku tukisi ja halaisi häntä ehdoitta, 

että joku lohduttaisi häntä edes hetken." 

Rakastan 1Q84:n kieltä! Siinäkin näkyy teoksen fantasiamaisuus: Murakamilla on taito kuvata asioita kuten kukaan muu ei kuvaa, mutta teksti säilyy silti edelleen täysin helposti luettavana. 1Q84 ei briljeeraa kielenkäytöllä vaan viljelee sopivissa paikoissa sopivia lausahduksia, joita lukija saa jäädä nautiskelemaan.

"Maisema ikkunan ulkopuolella näytti siltä kuin maialma olisi asettunut jonnekin 'kurjan' ja 'ilottoman' välimaastoon ja koostunut loputtomasta rykelmästä erimuotoisia mikrokosmoksia."

Kirjassa pidin juuri sen syvyydestä. Kerronta välillä jopa polki paikallaan, mutta kirjailija ei valinnut nopeaa tietä ulos vaan otti laajasti sivuhenkilöitä mukaan ja kehitti kaikenlaisia sivujuonenkäänteitä. Myös yllättävää oli se, kuinka hahmojen kohtaloita kiedotaan yhteen: esimerkiksi lukijalle paljastetaan että sekä Aomamelle että Tengolle läheinen henkilö on kuollut samalla tavalla. Sattumaako? Se jätetään lukijan päätettäväksi.


 Helmet-lukuhaasteessa 1Q84 täyttää kohdan 31. Fantasiakirja.

"Siksi on erittäin tärkeää maadoittaa tunteensa - 

tukevasti, niin kuin ankkuroisi kuumailmapallon."