Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Green. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Green. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Green & Levithan: Will Grayson, Will Grayson

Will Grayson, Will Grayson on Suomessa hyvin tunnetun John Greenin ja nyt ensimmäistä kertaa suomennetun David Levithanin yhteisteos. Se on nuortenkirja kahdesta hyvin erilaisesta Will Graysonista, jotka kuitenkin löytävät toisistaan jotain muutakin yhteistä kuin nimen. Se on kertomus kaikesta nuoruuteen kuuluvasta röyhkeydestä ja intohimosta, hauraudesta ja vahvuudesta.

Eräänä kylmänä yönä Will Grayson kohtaa Will Graysonin chicagolaisessa pornokaupassa. Kahden erilaisen nuoren miehen tiet risteytyvät ja heidän elämänsä lähtevät odottamattomiin suuntiin. Edessä on ihastumista tahoilaan, sydänsuruja sekä eeppinen uusi musikaali, jonka on säveltänyt ja tuottanut toisen Willin paras kaveri ja toisen Willin uusi poikaystävä Tiny Cooper.


Kirja on valitettavasti varsinkin alkupuolelta hidas ja menee pitkään ennen kuin tarina alkaa vetää kunnolla. Kerronta polkee paikoillaan. Vasta viimeisen kolmanneksen aikana tarina todella imaisee lukijan mukaansa ja lähtee lentoon.


Pidin siitä, miten teoksessa hahmoille ei annettu liian helppoja ratkaisuja. Juonenkäänteet olivat yllättäviä, ja niin olivat myös ratkaisut. Oli mahtavaa kuinka lukijoille tarjottiin vähän filosofista pohdintaa, tämä kertoo mielestäni siitä, että Green ja Levithan arvostavat kohdeyleisöään eivätkä pidä nuoria tyhminä.

"No niin, koska elektronit ovat teorian mukaan kaikissa mahdollisissa paikoissa ennen kuin niiden sijainti määritellään, kissa on sekä elävä että kuollut, ennen kuin avaamme laatikon ja näemme, onko se elävä vai kuollut."

Romaanissa toinen Will Grayson on aika vakavasti masentunut, ja se vaikutti huomattavasti esimerkiksi hänen seurusteluunsa Tinyn kanssa. Pidin siitä, miten kirjailijat eivät naiivisti tai nuoria lukijoitaan suojellakseen valinneet helppoa tietä ja kirjoittaneet Willin parantuvan masennuksesta Tinyn rakkauden avulla, koska asia ei niin oikeastikaan ole. Ihmetystä vain herätti, miten varsinkin alaikäinen söi vain masennuslääkkeitä muttei kuitenkaan saanut mitään muuta hoitoa. Olisiko ollut liikaa kirjoittaa kohtaus Willin käynnistä psykologilla tai vaikka ryhmäterapiassa?

haluan huutaa niin kauan että kaikki luuni murtuvat.

Toinen vähän ärsyttävä asia oli teksin ulkoasu masentuneen Willin luvuissa, niissä ei nimittäin ollut välimerkkejä tai isoja alkukirjaimia, eli lukeminen oli aika vaikeaa. Kahta samannimistä päähenkilöä erottavana tehokeinona tämä kuitenkin toimi erittäin selkeästi, ja kun ottaa huomioon teoksen nuoren kohderyhmän tällainen "lisäapu" annettakoon anteeksi, välillä kun näin aikuisenkin lukijan saattaa olla vaikeaa erottaa kenen näkökulmassa ollaan milloinkin, ja silloin hahmot eivät edes yleensä koskaan ole samannimisiä nuoria miehiä.

minä: kuule, tiny - yritän käyttäytyä mahdollisimman hyvin, mutta sinun täytyy ymmärtää - olen aina jonkin pahan reunalla. ja joskus joku sellainen ihminen kuin sinä saa minut kääntämään katseeni, enkä tiedä olevani putoamisen partaalla. mutta loppujen lopuksi käännyn aina takaisin. aina. menen joka kerta reunan yli. sitä paskaa minä joudun sietämään joka päivä.


Romaani oli kaikessa huuorissaan eittämättä erittäin viihdyttävä lukukokemus, sitä ei käy kieltäminen. Se tuntui kuitenkin ehkä vähän nopeasti tehdyltä, lopputulos olisi voinut olla parempi jos kirjailijat olisivat hautoneet ja työstäneet sitä vielä vähän kauemmin. Esimerkiksi Tinystä olisi voinut tulla syvällisempi puoli aiemmin esiin, teinidraamaa olisi voinut olla vähemmän ja syvyyttä enemmän. Jäämme odottamaan seuraavaa teosta.

"Tiny Cooper voi olla ilkeä velho, mutta hän on vapaa mies, ja jos hän haluaa olla jättiläishypähtelijä, hänellä on siihen isokokoisena amerikkalaisena oikeus."

minä - matikkakisat = minä + kiitollisuudenvelka sinulle


Loppujen lopuksi pidän Will Grayson, Will Graysonia positiivisena lukukokemuksena ja voin suositella sitä. Valitettavasti kuitenkaan muihin John Greenin teoksiin verrattuna kokonaisuus ei pysyt yhtä hyvin kasassa kuin vaikkapa Kaikissa viimeisissä sanoissa. Olen vähän huolestunut: toivoisin Greenin viimeistelevän teoksensa huolella, kun hänen on kerran nähty siihen pystyvän. Toivon ettei hän valitsi kirjoittaa liian helppoja nuortenkirjoja kun hänellä on taito kertoa syvempikin, koskettavampi tarina. Myös Levithanin suomennoksia odotan innolla!


Minulla ei ole yleensä ollut mitään valitettavaa Helene Butzowin suomennoksista, mutta tässä huomioni kiinnitti eräs kohta:

 "- -olimme pitkin ja poikin ja palavissamme."

Mitä ihmettä tässä on mahtanut alun perin olla? We were all over each other? Ehkä, toivottavasti tämä oli vain jokin ensimmäinen raakaversio joka on vahingossa jäänyt lopulliseen teokseen. 


Helmet-lukuhaasteessa Will Grayson, Will Grayson menee kohtaan 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole.

John Green &
David Levithan
Will Grayson, Will Grayson
suom. Helene Butzow
WSOY

minusta tuntuu, että on aika lopettaa kuhertelu, ennen kuin äti ja tiny karkaavat yhdessä ja perustavat bändin.


Täältä löydät blogikirjoitukseni John Greenin teoksista Tähtiin kirjoitettu virheArvoitus nimeltä MargoKaikki viimeiset sanat ja Teoria Katherinesta

tiistai 23. toukokuuta 2017

Green: Kaikki viimeiset sanat

John Green
Kaikki viimeiset sanat
suom. Helene Butzow
WSOY
Tähtiin kirjoitettu virhe-teoksestaan tunnetun John Greenin esikoisteos on nimeltään Kaikki viimeiset sanat (alk. Looking for Alaska). Luin sen, ja vau mikä kirja! Kirjan lopetettuani olin aivan hengästynyt kun olin elänyt käänteet niin tiivisti hahmojen mukana.

Teos on kaikkien muidenkin Greenin teosten mukaisesti nuortenkirja, ja se käsittelee nuorille jokapäiväisiä aiheita, kuten rakkaus, ystävyys, ihastuminen ja yhteenkuuluvuus, mutta siinä on myös filosofisempaa pohdintaa.

Tapahtumat sijoittuvat sisäoppilaitokseen, ja oli mukavaa lukea tarinaa kun miljöö oli suljettu: se mahdollisti monia tempauksia hahmojen asuessa yhdessä ja näin nähdessään toisiaan päivittäin. Tapahtumia tosin olisi tosin voinut olla mukana vähän enemmän, ja varsinkin hahmokattaus olisi voinut olla laajempi (verratkaa vaikka Harry Potteriin jossa on tuhat ja yksi hahmoa ja sivujuonta).

"Matikan valmistavan kurssin ensimmäiseen varsinaiseen kokeeseen oli enää kaksi päivää, joten Alaska keräsi kuusi matikanlukijaa, joita ei laskenut snobeiksi, ja pakkasi meidät kaikki pieneen kaksioviseen autoonsa.- - Vajaan viiden kilometrin matka McDonaldsiin taittui nopeasti joskin hyvin suruttomasti, tilasimme seitsemän isoa annosta rankalaisia ja menimme nurmikolle istumaan. Istuimme piirissä ranskalaisannosten ympärilä, ja Alaska opetti tupakka suussa."

Kaikki viimeiset sanat on kaunis esikoisteos; yhdistelmä arkipäiväisyyttä ja syvempää pohdintaa symbolismeista.

"- - en ehtinyt päästää ääntäkään, kun Alaska sanoi: "Labyrintissa ei ole kysymys elämästä ja kuolemasta."
"Ahaa, okei. Mistä sitten?"
"Kärsimyksestä", hän sanoi. "Siitä että tekee väärin ja joutuu vääryyksien kohteeksi. Ongelma on juuri siinä. Bolivar puhui tuskasta, ei elämästä eikä kuolemasta. Miten kärsimyksen labyrintista pääsee pois?" "

Tarina on herkkä ja koskettava, sillä kirjassa käy jotakin joka muuttaa kaiken ja laittaa nuoret miettimään elämänsä uusiksi.


"Uskon, että olemme enemmän kuin osiemme summa."


Helmet-lukuhaateessa Kaikki viimeiset sanat menee kohtaan 42. Esikoisteos.

Kirjoitukseni muista John Greenin kirjoista löydät täältä:
Arvoitus nimeltä Margo, Teoria Katherinesta ja Tähtiin kirjoitettu virhe.

torstai 9. helmikuuta 2017

Green: Teoria Katherinesta

John Green
Teoria Katherinesta
suom. Helene Butzow
WSOY
Teoria Katherinesta on Tähtiin kirjoitettu virhe-teoksestaan tunnetun John Greenin toinen kirja. Se ilmestyi vuonna 2006, WSOY:n kustantama Helene Butzowin suomennos vasta viime toukokuussa. Romaani kertoo teini-ikäisestä Colinista, entisestä ihmelapsesta, joka on juuri tullut jätetyksi. Colin puhuu sujuvasti yhtätoista kieltä, on mestari muodostamaan anagrammeja ja alkaa kehitellä matemaattista kaavaa seurustelusuhteen toimivuuden ennustamiseen. Nuorimies seurustelee vain Katherine-nimisten tyttöjen kanssa, ja heistä yhdeksästoista on juuri jättänyt hänet. Colin kärsii sydänsuruista ja toivoo vain, että Katherine soittaisi ja haluasi palata yhteen hänen kanssaan.

 Colin päätyy lähtemään road tripille parhaan ystävänsä Hassanin kanssa saadakseen muuta ajateltavaa. Matka todella tuokin tullessaan uusia kokemuksia: työpaikan kesäksi, villisikajahdin, Hassanin ensimmäisen tyttöystävän ja Colinin elämän toisen ystävän, tytön, jonka nimi ei ole Katherine ja josta Colin ei siksi heti kiinnostu.

 Colinin paras (ja ainoa) ystävä Hassan on kotikoulusta tavalliseen kouluun siirtynyt muslimi, joka selviää tilanteesta kuin tilanteesta huumorintajunsa avulla:

"Hän haluaa vain tehdä minut iloiseksi. Me läskit pidämme yhtä. Se on kuin salaseura. Meillä on kaikenlaista, mistä sinulla ei ole aavistustakaan. Kädenpuristuksia, erityisiä lihavien ihmisten tansseja- meillä on salainen luola syvällä maan uumenissa, ja menemme sinne keskiyöllä, kun kaikki laihat nukkuvat, syömme kakkua ja paistettua kanaa ja muuta sontaa. Hollis antaa meille töitä siksi, että lihava luottaa toiseen lihavaan."

Kirja on humoristinen, ja road trip- kuvauksessaan kevyttä lukemista nuorille. Ystävyyden merkitys korostuu, Green muistuttaa lukijaa miettimään kuka on aina vieressäsi vaikka tuntuukin yksinäiseltä. Lisäksi pohditaan lahjakkuuden ja ahkeran työnteon eroa, jota lapset ja nuoret kohtaavatkin arjessaan paljon koulussa ja harrastuksissa.

"Mietitkö koskaan, pitäisivätkö ihmiset sinusta enemmän vai vähemmän, jos he näkisivät sisääsi? Tarkoitan, että minusta tuntuu aina, että Katherinet jättävät minut sinä vaiheessa, kun he alkavat huomata, miltä näytän sisimmässäni- tai no joo, K-19 oli poikkeus. Mutta se mietityttää minua aina. Jos ihmiset voisivat nähdä minut sellaisena kuin itse näen itseni- jos he voisivat elää minun muistoni-voisiko kukaan ikimaailmassa rakastaa minua?"

Teoksesta huomaa että se on kirjoitettu hieman nuoremmalle lukijakunnalle kuin vaikkapa Tähtiin kirjoitettu virhe: se ei ole niin syvällinen ja pohtiva kuin Greenin muut kirjat; Teoria Katherinesta on selkeästi kevyempää luettavaa. Se käsittelee ehdottomasti nuorille tärkeitä aiheita, kuten ystävyyttä ja itsensä etsimistä, mutta olemisen pohdintaa siinä ei ole samalla tavalla. En näe sitä välttämättä huonona asiana, kirjailija voi kirjoittaa välillä erilaisiakin kirjoja. Silti jos saisin suositella jollekulle vain yhtä kirjaa John Greenin tuotannosta, se olisi joko Tähtiin kirjoitettu virhe tai Kaikki viimeiset sanat. Nämä kaksi ovat onnistuneet tavoittamaan sekä tarinassaan että kuvauksessaan jotain hyvin herkkää joka tästä puuttui.

Helmet-lukuhaasteessa Teoria Katherinesta menee kohtaan 35. Kirjan nimessä on erisnimi.

perjantai 4. syyskuuta 2015

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

John Green
Tähtiin kirjoitettu virhe
The fault in our stars
2012
WSOY
Sain vihdoinkin aikaiseksi lukea tämän suuren suosion saavuttaneen nuortenkirjan (130 viikkoa New York Timesin bestseller-listalla, Wall Street journalin bestseller, käännetty 46 kielelle).  Kirjailija John Greenhan on siis sama henkilö, jolta olen lukenut aiemmin teoksen Arvoitus nimeltä Margo.



Tähtiin kirjoitettu virhe kertoo epätavallisista lähtökohdista syntyneen rakkaustarinan: Hazel sairastaa keuhkoihin levinnyttä kilpirauhassyöpää, ja sen takia hänen keuhkonsa eivät toimi kunnolla ja hän joutuu kuljettamaan happilaitetta mukanaan. Syöpää sairastavien lasten tukiryhmässä hän tapaa yhteisen ystävän Isaacin mukaan lähteneen Augustuksen, jolta on aiemmin amputoitu toinen jalka luusyövän vuoksi. Hazel pelkää rakastua Augustukseen, sillä hän ei halua satuttaa lähellään olevia ihmisiä kuollessaan, mutta lopulta rakkaus voittaa.

"Minä olen kranaatti. Haluan vain pysyä kaukana kaikista ja lukea kirjoja ja ajatella ja olla teidän kahden kanssa, koska te ette mahda mitään sille, että te joudutte kärsimään. Te olette pakostakin mukana."


Teoksessa positiivista ovat ennalta-arvaamattomat juonenkäänteet ja nuortenkirjassa harvinaisempi syvällinen taso. Tähtiin kirjoitettu virhe on jollain tavalla runollinen, siinä käsitellään paljon erästä hollantilaisen kirjailijan teosta, joka on Hazelin ja Augustuksen lempikirja. Nuoret osaavat myös siteerata runoja ulkomuistista. Tästä päästäänkin asiaan, josta en pitänyt kirjassa: Hazel on 16- vuotias ja Augustus 17. Ainakin minä miellän heidät kyllä aivan liian viisaiksi ikäisikseen, he puhuvat asioista joista en ole kuullut kaksi kertaa heidän ikäistenkään ikinä puhuvan oikeassa elämässä, kuten "Joskus tuntuu siltä, että maailmankaikkeus haluaa tulla huomatuksi."  Hahmoihin ei oikein voi samaistua, ja surullista on, että se ei johdu heidän sairaudestaan vaan puheistaan. Esimerkiksi aiemmin lukemassani Jojo Moyesin teoksessa Kerro minulle jotain hyvää hahmoille voisi antaa syntymätodistukset, he tuntuvat niin aidoilta ja oikeilta ihmisiltä.


 Vähäpätöisempi asia, joka kiinnitti huomioni ja josta haluan tässä mainita on se, että kirjailija käytti samaa tehokeinoa kuin toisessa teoksessaan. Arvoitus nimeltä Margossa päähenkilö Quentin aina ajattelee Margoa Margo Roth Spiegelmanina, samoin kuin tässä teoksessa Augustus puhuttelee Hazelia tämän koko nimellä, Hazel Grace. Tehokeino oli hauska yhdessä teoksessa, mutta minun mielestäni se menettää aika paljon tehoaan kun siitä tulee kirjailijan "merkki", asia jota hän käyttää useammassa kirjassaan.

Kaiken kaikkiaan Tähtiin kirjoitettu virhe oli mukava ja koskettava lukukokemus. On hienoa, että kirjoja kirjoitetaan erilaisista ihmisistä, kuten tässä syöpälapsista. On myös hienoa, että nuortenkirjaan sisällytetään runoja ja syvällisempää tasoa maailmasta, jotta lukija joutuu ajattelemaan omilla aivoillaan lukiessaan.

Lopuksi haluan laittaa sitaatin, joka jää vaikuttamaan omaan elämääni eniten:

"Maailma ei ole toiveidentoteuttamistehdas."

Minulle se merkitsee sitä, että kuten kirjassakin, unelmiaan kohti voi ja kannattaa pyrkiä, mutta joskus asiat vain epäonnistuvat. Kaikkea ei voi saada ja se kuuluu elämään, ja pitää olla kiitollinen siitä mitä on nyt eikä haluta koko ajan lisää.

tiistai 4. elokuuta 2015

John Green: Arvoitus nimeltä Margo

John Green
Arvoitus nimeltä Margo/2015
Paper towns/2008
WSOY
John Greenin tunnetumpi, valtaisan suosion saavuttanut teos Tähtiin kirjoitettu virhe ilmestyi vuonna 2012 (suomeksi 2014), ja Arvoitus nimeltä Margo on hänen aiempaa tuotantoaan (alkuperäisteos Paper towns vuonna 2008, suomeksi vasta nyt 2015). Ajatukseni tässä oli vähän se, etten lue ensin "ykköshittiä", vaan jonkun toisen teoksen kirjailijalta, jotta osaan sitten paremmin arvioida "ykköshittiä". Järkevääkö, ehkä ei, mutta näin nyt toimin kuitenkin. Päätökseeni vaikutti myös traileri, jonka näin kirjasta tehdystä elokuvasta ja sain teoksesta positiivisen käsityksen.

Arvoitus nimeltä Margo kertoo Quentinistä, aivan tavallisesta nörttipojasta, joka on aina ollut ihastunut naapuriinsa Margo Roth Spiegelmaniin. Margo on upea, ja hän tekee eri asioita kuin tavalliset kuolevaiset, margojuttuja. Kaikki alkaa siitä, kun pitkään Quentinille niin etäisenä pysynyt Margo ilmestyy keskellä yötä pojan ikkunaan ja pyytää tätä mukaansa koko yön kestävälle kostoretkelle, jossa muun muassa murtaudutaan SeaWorldiin ja piilotetaan kissakala vaatteiden sekaan. Q lähtee mukaan ja innostuu uudesta läheisyydestään tytön kanssa, mutta aamulla Margo on kadonnut. Alkaa vihjeiden tulkitseminen, selvittäminen minne tyttö on mennyt. 

Teos on nuortenkirja, ja sen kyllä huomaa. Teemat, kuten oman paikkansa etsiminen ja rakkaudenkaipuu liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään ja aikuiseksi kasvamiseen. Välillä kirja saa synkkiäkin sävyjä, mutta pääasiassa romaani etenee melko kevyesti, nimenomaan nuoren ajatusmaailmasta katsottuna. Kieli on jouhevaa, henkilöhahmot ovat eläväisiä ja huumoria löytyy. Tästä syystä suosittelisinkin kirjaa esimerkiksi sellaisille nuorille, jotka eivät lue niin paljoa, ja haluaisivat lukea jotain tavallista ja mukavaa. Tähän tarinaan on todella helppoa hypätä mukaan.

Kirjassa tärkeä huomio on se, että emme oikeastaan voi tietää ikinä kaikkea toisista ihmisistä. Kaikilla ihmisillä on tutustaan, vaikkapa Margosta, erilainen kuva. Nämä kuvat eivät kuitenkaan ole ikkunoita kyseiseen ihmiseen, siihen mitä hän todella on, vaan peilejä tuttuihin, katsojiin, siihen miten he näkevät toisen ihmisen ja se kertoo nimenomaan heistä enemmän kuin varsinaisesta kohteesta. Itse kukin varmasti tietää käyttäytyvänsä eri tavoin eri ihmisten seurassa, joten kuva itsestä on eri eri katsojille.

P.S. Hain tänään kirjastosta Tähtiin kirjoitetun virheen, katsotaan onko se yhtä hyvä ;)


..."Minusta oli aina tuntunut siltä, että piti olla tärkeä saadakseen vihollisia. Esimerkki: historiassa Saksalla on ollut enemmän vihollisia kuin Luxembourgilla. Margo Roth Spiegelman oli Saksa. Ja Iso-Britannia. Ja Yhdysvallat. Tsaarin Venäjä. Minä olen Luxembourg. Istun vain aloillani, hoitelen lampaita ja jodlaan."...