Constantine: Toinen rouva Parrish

 Kuinka pitkälle menisit saavuttaaksesi unelmasi?

Amber Patterson on väsynyt olemaan mitättömyys: näkymätön nainen, joka sulautuu taustaan. Hän ansaitsee parempaa. Hän ansaitsee rikkaan, ylellisen ja leppoisan elämän.

Daphne Parrish on connecticutilaisen Bishops Harborin kullanmuru. Hän näyttää mallilta, asuu loisteliaassa kartanossa ja on naimisissa miljonääri Jackson Parrishin kanssa. Hänellä on kaikkea, mitä Amber haluaa.

Kateus voisi näivettää Amberin kuoliaaksi – mutta hänellä on suunnitelma. Ennen pitkää hänestä on tullut Daphnen paras ystävä, ja Jacksonkin alkaa kiinnittää häneen huomiota. Menneisyyden luurangot voivat kuitenkin tuhota kaiken. Jos ne pääsevät päivänvaloon, Amberin nerokas suunnitelma saattaa luhistua… (takakansi)

Toinen rouva Parrish (linkki kustantajan sivulle) on sisarusten Lynne ja Valerie Constantinen yhteisteos. He ovat yhdysvaltalaisia ja kirjoittaneet yhdessä muitakin kirjoja, kuten The last time I saw you, The wife stalker ja nyt heinäkuussa ilmestyvä The stranger in the mirror. 

kuva: https://livconstantine.com/photo-gallery/#images-5

Bongasin teoksen instagramista käyttäjän @bestbook_page suosittelemana hänen luomastaan kokoelmasta "Books that will get you hooked". Hän kuvailee teosta jännittäväksi ja kertoo sen sisältävän paljon juonenkäänteitä.

Valitettavasti kirja oli hienoinen pettymys. Teos ei ollut niin jännittävä eikä sisältänyt niin paljon juonenkäänteitä kuin olin odottanut, ja kannessakin mainostetuksi psykologiseksi trilleriksi se oli ainakin alkupuolelta mielestäni liian yksiulotteinen, ja tässä kaksi esimerkkiä:

Amber nojautui eteenpäin ja yritti parhaansa mukaan näyttää kiinnostuneelta samalla kun laskeskeli timanttien arvoa Daphnen korvakoruissa, sirossa rannerenkaassa ja jättimäisessä vihkisormuksessa, joka komeili ruskettuneessa ja täydellisen manikyroidussa sormessa. Hänellä oli ainakin sadantuhannen arvosta helyjä kolmenkymmentäneljänkokoisen vartalonsa koristeena, mutta silti hän vain ruikutti surullisesta lapsuudestaan. Amber tukahdutti haukotuksen ja pakotti itsensä hymyilemään Daphnelle.

Amber muisti lukeneensa, että kun näyttelijöiden piti itkeä käskystä, he ajattelivat surullisinta asiaa, jonka muistivat. Hän yritti kaivaa muistoistaan jotain itkettävää, mutta surullisin asia, jonka hän sai päähänsä, oli se tosiasia, että hän ei istunut tuossa tuolissa Daphnen paikalla. Hän ei ollut tämän uskomattoman talon emäntä.

Tämä kertonee kaiken Amberista ja hänen motiiveistaan, ja teos olisikin mielenkiintoisempi jos mukana olisi oikeita tunteita. Nyt hahmo tuntuu pinnalliseksi tekemällä tehdyltä. Amberin nuoruudessa olisi esimerkiksi voinut olla nöyryytys, kun olisi käynyt ilmi hänen vaikka varastaneensa merkkilaukkuja ja -vaatteita sopiakseen joukkoon kun perheellä ei ollut varaa ostaa niitä. Juurikin vaikka yllä mainittuihin esimerkkeihin kun olisi lisännyt vähän katkeruutta ja vihaa nöyryytyksestä ja ulkopuolelle jäämisestä, lukija samaistuisi hahmoon paljon enemmän.

Suomennoksen on tehnyt Maija van de Pavert. Käännöstyö on muuten onnistunut, mutta seuraavaa kohtaa jäin ihmettelemään:

Hänen puolestaan he saisivat mennä vaikka amikseen.

Lähettääköhän Amber tässä tytöt amissien yhteisöön vai ammattikouluun?

Oli kirjassa tietysti hyviäkin kohtia. Esimerkiksi tämä ansaitsee maininnan:

Pyyhälsin työhuoneeseen ja kaadoin lasiin vähän viskiä. Kulautin sen kurkkuuni kerralla. Suljin sitten silmäni ja hengitin syvään. Viski poltti mennessään alas, mutta samalla polte myös rauhoitti mieltäni ja mietin: Näinkö ihmisistä tulee alkoholisteja? Kävelin ikkunan luo ja ihailin näköalaa merelle, mikä onnistui tyynnyttämään riekaleiset hermoni.

Minua kiinnostaa kirjat mielenterveyden ongelmista ja riippuvuuksista, ja olen ajatellut niitä paljon. Olenkin todennut, että eiköhän ainakin yksi syy alkoholi- tai huumeriippuvuuteen ole juuri yllämainittu: että se vie hetkeksi pahaa oloa pois, turruttaa ja rauhoittaa. Tiedätkö sinä hyviä kirjoja tästä aiheesta? Suosittele kommenttikentässä!

Myös tätä valitettavasti tiedän tapahtuvan oikeasti;

Yliopiston kampus oli tarpeeksi iso, että en helposti törmäisi ranskanopettajaani, kun esitin toista henkilöä, mutta kaiken varalta laitoin päähäni lippiksen ja pukeuduin verkkareihin mennessäni niille luennoille. On aika kuvaavaa, että tässä vaiheessa avioliittoani nämä varotoimet eivät tuntuneet lainkaan liiallisilta.

Nyt tyttöjen oli aika parantaa haavoja. Siinä olivat apuna lahjakas terapeutti, naapuruston lapset ja keltainen labradorinnoutaja, joka ristittiin Rohmuksi, koska se varasti aina kaikkien lelut.

Ihanaa! Normalisoidaan terapiassa käyminen!

 

Teckman: Tavallinen Joe

Tavallinen Joe on britti Jon Teckmanin (s.1963) esikoisteos. Hän on tehnyt menestyksekään uran elokuvapolitiikassa: hän on toiminut Britannian hallituksessa elokuvapoliittisena neuvonantajana ja hän oli kolme vuotta Britannian elokuvainstituutin johtaja.

Romaanikin sijoittuu elokuvamaailmaan: päähenkilö Joe West on elokuvien parissa työskentelevä kirjanpitäjä, jolla on tavallisen miehen tavalliset murheet pompottelevine työkavereineen ja unohtuvine pistorasia-adaptereineen. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän päätyy sänkyyn Hollywoodin kauneimman ja halutuimman näyttelijättären Olivia Finchin kanssa. Joe pääsee toteuttamaan jokaisen miehen unelman, mutta kokee kunniallisena aviomiehenä ja kahden lapsen isänä valtavaa syyllisyyttä. Säilyykö salaisuus, pelastuuko avioliitto?

Minä en pitänyt Tavallisesta Joesta. Hahmoja oli vähän ja kaikki olivat yksiulotteisia, juoni oli pelkkää paljastuuko - eikö paljastu - kissanhännänvetoa, kaunis kieli, älykkyys ja syvä pohdinta puuttuivat. Esimerkiksi Annamari Marttisen Mitä ilman ei voi olla on paljon vivahteikkaampi ja elävämpi kirja pettämisteemasta. Teos oli valitettavan yksiulotteinen, ja olisin odottanut enemmän elokuvien ja näin taiteen ja kerronnan parissa pitkään työskenneeltä ihmiseltä.

En pitänyt siitä, kuinka hahmot eivät kehity, kukaan ei tee mitään kokonaan kirjan suuntaa muuttavaa ratkaisua. Joen tavallisuutta korostetaan niin paljon, että kaikki ajoittain vähän pilkahteleva inhimillisyys katoaa sen alle. Mitään muita ominaispiirteitä Teckman ei liiemmälti olekaan Joelle kehittänyt. Kirjassa oli myös yksi, tässä nimeämättömäksi jäävä, hyvin epäuskottava ristiriitaa aiheuttava tekijä. On vain mahdotonta uskoa ettei tuo asia selviäisi oikeassa elämässä ja että se jopa veisi yhden hahmoista hulluuden partaalle. Kertakaikkiaan sielutonta ja kaukana lukijan samaistuttavuudesta.

Tässä on kohta jossa Teckman kuvaa jotakin oikeaa: jotakin olemassa olevaa johon lukija voi samaistua:

"Vein juomat ja leivonnaiset pöytään ja istuuduin. Katsoessani ympärilleni huomasin, että melkein jokainen pöytä oli samanlainen kuin omani: reissussa rähjääntynyt isä yhden, kahden tai kolmen lapsen kanssa --. Oli mahdollista, että minun tapaani nämä miehet pitivät linnaketta pystyssä paremman puoliskonsa ollessa ostoksilla tai rentoutuessa kotona, mutta en uskonut niin. Useasta hahmosta huokui epätoivoa, ja he näkivät liian paljon vaivaa sen varmistamiseksi, ettei heidän suojateiltaan puuttunut mitään, että jokainen hetki olisi niin hyvä kuin mahdollista, että muistot siitä aamusta antaisivat heille voimaa - heille kaikille, niin isille kuin lapsillekin, kunnes he tapaisivat jälleen seuraavana viikonlopuna.-- Tämä, minä pohdin, oli sitä, miltä avioero näytti. Tämä tapahtui miehille, jotka eivät pystyneet olemaan uskollisia yhdelle naiselle--."

Jon Teckman
Tavallinen Joe
HarperCollins
suom. Hanna Arvonen
2015

Helmet-lukuhaaste: 11. Jonkun muun alan ammattilaisen kirjoittama kirja