Groskop: Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista

Viime syksynä julkaisin postauksen kotimaisesta Taltuta klassikko-teoksesta, ja kirjoitukseni pääset lukemaan tästä. Ihastelin tuota teosta ja toivoin lisää samanlaisia. Ja nyt löysin toisen!

Mitä on hyvä elämä?

Entä jos en saa vastarakkautta?

Onko kaikki pelkkää sattumaa?

Elämäntaito-oppaat eivät aina osaa vastata tärkeisiin kysymyksiin, mutta Venäjän kirjallisuuden mestariteokset osaavat. Ne avaavat ihmisen sielunelämää ja paljastavat yhteisen inhimillisyytemme osuvasti ja ajankohtaisesti. Tämä letkeä kirjallinen elämäntaito-opas/tietokirja esittelee yksitoista venäläistä mestariteosta kirjailijoineen sekä huvittaa wanna-be-venäläisen, kirjailija Viv Groskopin Venäjän-kokemuksilla. Vankka kirjallinen sivistys yhdistettynä nyky-Venäjän elämänmenoon tekee kirjasta riemastuttavaa luettavaa. Kuin varkain saa paljon tietoa niin itsestä, ystävistä, rakastetuista (myös niistä, joilta ei saanut vastarakkautta) ja venäläisistä klassikoista. (takakansi ja kustantajan sivu)

En voi tarpeeksi hehkuttaa tätä kirjaa. Hyvät ihmiset, lukekaa tämä kirja! Se on samaan aikaan syvällinen ja hauska. Vaikka itse olen jopa opiskellut kirjallisuutta yliopistossa, minusta tuntuu monesti siltä, etten saa maailmankirjallisuuden helmistä irti läheskään kaikkea sitä mistä niitä kehutaan. Nyt saan! Groskop moneen kertaan tähdentää, että kaikki kirjallisuus on kaikkia varten. Nauttiakseen klassikoista ei tarvitse olla salaseuran jäsen tai Matti Meikäläistä fiksumpi ja sivistyneempi ihminen.

Romaanissa Rodion Romanovits Raskolnikov (erinomainen nimi ja myös hurmaava patronyymi) on entinen opiskelija, joka etsii polkuaan elämässä. Hän on komea ja koppava. Hänellä on harhakuvitelmia omasta erinomaisuudestaan, ja hän haaveilee saavansa aikaan jotain mahtavaa, mikä kääntää hänen perheensä onnen. Hänen haaveensa eivät kuitenkaan ole epäitsekkäitä. Tosiassa hän tahtoo saavuttaa suuruuden. Raskolnikovin mukaan tylsät, tavalliset ihmiset "säilyttävät maailmaa ja lisäävät sitä lukumääräisesti" ja poikkeukselliset ihmiset "panevat maailman liikkeelle ja vievät sitä kohti päämääriä". En voi olla ajattelematta, että jos Ra
skolnikovilla olisi ollut Twitter, hänen ei olisi tarvinnut tappaa ketään. Hän olisi voinut toteuttaa kaikki suureelliset fantasiansa Twitterissä naputtelemalla ja trollaamalla. Miksi ratkaista sisäinen ristiriita, kun voi kiusata muita ihmisiä ärsyttävillä hashtageilla? Sehän vaatii niin paljon vähemmän vaivaa kuin rahanlainaajien jahtaaminen ja tappaminen.

Käännöksen suomeksi on tehnyt Heli Naski, ja työn jälki on erinomaista. Kirjassa moneen kertaan pohditaan, pystyykö käännetystä kirjallisuudesta koskaan saamaan läheskään sitä irti mitä kirjailija on tarkoittanut. Kuitenkin Naski on tehnyt mainiota työtä, ja se näkyy jo teoksen nimessä. Alkuperäinen englanninkielinen nimi on The Anna Karenina Fix. Life lessons from Russian Literature, ja käännös tosiaan on Anna Kareninaan viittaava Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista. Mielestäni tämä toimii jopa paremmin kuin alkuperäinen! 

Lisäksi maininnan ansaitsee myös kannen kuvituksen tehnyt John Gray. Kansi on mielestäni moderni ja houkuttelee tarttumaan teokseen.

Marshall: Maapallo hallussa - karttoja, jotka kertovat kaiken meistä ja maailmasta

Maapalo hallussa lapsille ja nuorille suunnattu karttateos, joka on lyhennetty ja kuvitettu versio Tim Marshallin teoksesta Maantieteen vangit. Värikäs ja elävästi piirretty kuvateos houkuttelee tutkimaan karttojen avulla, miten maantiede on muokannut historiaa. Moniin kysymyksiin esimerkiksi sotiin ja luonnonvaroihin liittyen annetaan vastaus.

Suosittelen tätä teosta lämpimästi! Kuvitukset ovat kauniita katsella ja joka sivulta oppii jotain uutta. Joihinkin muihin lasten kuvitettuihin karttakirjoihin verrattuna pidin myös siitä, että sivuja ei ole tungettu liian täyteen ja yleisvaikutelma on väljä ja ilmava.

Adébáyó: Älä mene pois

Minusta ei tuntunut paremmalta. Minusta ei tuntuisi paremmalta hyvin pitkään aikaan. Tunsin katoavani, kuin hätäisesti solmittu huivi, joka aukeaa ja putoaa maahan, ennen kuin omistaja huomaa.

Älä mene pois on nigerialaisen Ayóbámi Adébáyón (s. 1988) esikoisteos. Kirja käsittelee parisuhdetta ja perheen perustamista, ja näihin liittyviä fyysisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia. On äärimmäisen hienoa, miten täysin eri kulttuurista tulevan kirjailijan teos onnistuu puhuttelemaan maapallon toisella puolella olevaa lukijaa. Äitiyden kaipaaminen, avioliittopohdinta ja petos ja valehtelu ovat universaaleja ilmiöitä, samoin kuin toivo, kateus, yhteiskunnan vaatimukset, sosiaalinen paine, halu, kaipaus, menetys, suru ja petos. Kietoutuessaan yhteen nämä luovat vaikuttavan ja kauniin tarinan.

Koko kehoni oli koppurassa kuin niveltulehduksen runtelema käsi, enkä kerta kaikkiaan pystynyt pakottamaan sitä asentoihin, joihin se ei tahtonut. Niinpä viis veisasin ensimmäisen kerran mieheni sukulaisten tyytymättömyydestä ja nousin seisomaan, vaikka minun odotettiin polvistuvan. Tunsin itseni pidemmäksi ojentautuessani täyteen mittaani.

Hän vietti iltansa laulamalla itse keksimiään lauluja Olamidelle ja lukemalle tälle ääneen lehtiä. Tyttäreni tiesi alle kolmen kuukauden ikäisenä kaiken perustuslain tarkistamiskomitean ja perustuslakia säätävän kokouksen edistymisestä. Oli aivan ihanaa katsella, kuinka aviomieheni kertoi tyttärelleni asioita, joita tämä ei voinut ymmärtää.

Mutta suurimmat valheet olivat usein niitä, joita kerroimme itsellemme. Purin kieltäni, koska en tahtonut esittää kysymyksiä. En esittänyt kysymyksiä, koska en tahtonut tietää vastauksia. Oli mukavinta uskoa, että aviomieheni oli luotettava, ja joskus luottamus oli helpompaa kuin epäily.

Manninen: Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret

Mari Manninen
Yhden lapsen kansa-
Kiinan salavauvat,
pikkukeisarit ja
hylätyt tyttäret
Atena

Yhden lapsen kanssa-teoksen kirjoittanut Mari Manninen on muutaman vuoden Pekingissä virkavapaata viettänyt Helsingin Sanomien toimittaja. Sieltä käsin hän kirjoitti Kiinan nopeasta muutoksesta eri lehtiin, kuten Suomen Kuvalehteen.


Kustantajan sivulta:
Yhden lapsen kanssa kertoo Kiinaa monin tavoin muokanneesta laista, jonka mukaan perheet saivat vuosina 1979-2015 hankkia tietyin liennytyksin vain yhden lapsen. Politiikan seuraukset ovat raskaat, vaikka ne tehtiinkin ilmeisen hyvin aikein. Tätä nykyä Kiinassa on paljon yksinäisiä ja hemmoteltuja lapsia, mutta myös suurin odotuksin stressattuja ainokaisia. Kiinalaiset naiset tuntevat pakkoabortit, sterilisaation ja salasynnytykset. Toimittaja Mari Manninen asuu Kiinassa ja kokoaa kirjassaan erilaisten kiinalaisperheiden tarinat yhteen.

Manninen esittelee teoksessa kaikki kuviteltavissa olevat kokijat yhden lapsen politiikkaan:
paperittomat, vauvat, joita ei voinut rekisteröidä ollenkaan olemassa oleviksi ihmisiksi lapsikiintiön ollessa jo täysi. Näin he eivät voineet mennä naimisiin tai hankkia työpaikkaa.
syntymättömät, jotka pakkoabortoitiin jopa raskauden viimeisinä vaiheina tai vastasyntyneet tyttölapset, jotka hukutettiin tai hylättiin.
perheettömät, pienet esimerkiksi vammaiset tai vakavasti sairaat lapsets, jotka hylättiin lastenkodin portaille tai lämpimiin vauvan jättökoppeihin.
kurittomat, nämä otsikossa mainitut pikkukeisarit, joita on koko perhe passaamassa.
veljettömät, tytöt jotka pääsivät pitkälle koska pojan koulutukseen varatut rahat tulivatkin heidän koulutukseensa.
vaimottomat, nuoret miehet, joille ei riitä vaimoja
lapsettomat, perheet joiden ainoa lapsi kuolee.
ja armottomat, kirjassa esitellään kylänsä lapsilukua valvova paikallisviranomainen.


Teoksessa pidin siitä, että Manninen ei tyydy pelkästään kauhistelemaan yhden lapsen politiikkaa ja mustamaalaamaan Kiinan hallitusta, vaan hän nimenomaan haluaa kertoa meille suomalaisille tämän politiikan kaikkien osapuolten näkökulman, myös vihattujen viranomaisten ja siitä hyötyneiden.

Teos oli oikein mielenkiintoinen ja selkeä sekä vaikuttava. Opin valtavasti uutta Kiinan yhteiskunnasta, esimerkiksi vahvan eron maalais- ja kaupunkilais-Kiinan välillä. Välillä Manninen kuitenkin esittää mielestäni väitteensä ristiriitaisesti: hän kertoo esimerkiksi tyttöjen kouluttautuvan korkeammalle ja isommassa mittakaavassa kuin koskaan aiemmin, mutta toisaalta väkimäärän olevan edelleen niin suuri, etteivät kouluttautuneet silti välttämättä saa kunnon työtä. Koko ilmiö on niin ristiriitainen: naisia on Kiinassa miljoonia vähemmän kuin miehiä, mutta silti kaupunkilaisnaiset eivät löydä kumppania. Manninen vuorotellen kehuu optimistisesti vanhemmille olevan nykyään sama, syntyykö tyttö vai poika, ja seuraavassa kappaleessa alavireisemmin muistuttaa lukijaa vuosisatoja vanhojen asenteiden muuttuvan hitaasti. Tähän olisin ehkä kaivannut sitä, että Manninen ja teoksen toimitustiimi olisivat oikaisseet nämä ristiriitaisuudet esimerkiksi toteamalla yhdessä ja samassa lauseessa, että asenteet muuttuvat näin henkilökohtaiseen elämään vaikuttavan politiikan ansiosta, mutta vuosisatoja vanhat perinteet eivät muutu yhden sukupolven aikana. Näin lukijan ei olisi tarvinnut itse päätellä tätä lopputulosta kuin palapelin paloja yhdistellen.


Yhden lapsen kanssa voitti vuonna 2016 Finlandia-palkinnon parhaasta tietokirjasta. Jörn Donner, palkinnonsaajan valitsija, kehuu teosta riipaisevaksi ja liikuttavaksi. Olen itse samaa mieltä, oikeiden ihmisten aidot kokemukset kuitenkin faktat mukana on vaikuttavaa luettavaa.


lähteet: https://atena.fi/kirjailijat/mari-manninen

Manson: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan - Nurinkurinen opas hyvään elämään

Mark Manson
Kuinka olla
piittaamatta paskaakaan
suom. Aura Nurmi
Atena

Mark Manson (s.1984) on yhdysvaltalainen kirjailija, puhuja ja bloggaaja. Hän on syntyjään Teksasista, opiskellut Bostonissa ja asuu tällä hetkellä New Yorkissa. Hän valmistui yliopistosta juuri ennen vuoden 2008 talouskriisiä, eli pahimpaan mahdolliseen aikaan. Koska hän oli jo valmiiksi varaton ja nukkui ystäviensä sohvilla, hän päätti ettei menetä mitään testatessaan yrittäjyyttä. Suunta olisi vain ylöspäin. Aluksi hän kirjoitti deittailusta, ja pikku hiljaa hän alkoi rakentaa siitä teemasta itselleen työtä markkinoinnin keinoin. Koska hän nautti kirjoittamisesta ja huomasi olevansa siinä hyvä, hän päätti keskittyä siihen ja lopulta hän saikin elantonsa kirjoittamisellaan. Manson oli myös niin rohkea, että hän lopetti palkkatyönsä kuuden viikon jälkeen keskittyäkseen internet-työhönsä. Kuinka olla piittaamatta paskaakaan on New York Timesin bestseller.


Mansonilla on taustaa filosofiasta ja psykologiasta jo nuoresta asti: teini-ikäisenä hän luki Nietzscheä muiden ikätovereidensa katsoessa MTVtä, ja yliopistossa hän opiskeli kansainvälistä politiikkaa. Myöhemmin bloginsa saadessa lisää lukijoita Manson on käyttänyt vuosia opiskellakseen tiedettä ihmissuhteiden, tavoitteiden, onnellisuuden ja intohimon takana.

Esitän tässä muutaman mielestäni osuvan Mansonin esittämän ajatuksen, jotta te lukijat saatte paremman käsityksen tästä kirjasta.

Hyvän elämän salaisuus ei ole välittää niin helvetisti entistä useammista asioista, vaan välittää niin helvetisti entistä harvemmista asioista - niistä jotka ovat aitoja ja tärkeitä, tässä ja nyt.

Tämä lause auttaa minua keskittymään. Koin esimerkiksi suurta mielipahaa jäätyäni ilman Mumin päivä-mukia, mutta kun pysähdyn ajattelemaan asiaa, kauramaito maistuu ihan yhtä hyvältä niistä kauniista astioista, mitä minulla on jo. Jos olisin kotonani ilman mitään mainoksia, en kaipaisi mitään. Eli lopetan mainonnan tuputtaman lisää, lisää- kierteen ja keskityn enemmän ihmisiin ympärilläni, ja olemaan sellainen tyyppi, että esimerkiksi koirani pitäisi minusta.

Minuuden määrittelevät tavoitteet, joiden saavuttamiseksi susostuu ponnistelemaan. Lyhyesti: onnellisuus syntyy jonkin asian tekemisestä, ei tietyn tavoitteen saavuttamisesta.

Tämä oli myös vaikuttava huomio. Tunnistin oman vastaukseni Mansonin esittämästä kysymyksestä: minkälaisen elämän haluat? Manson huomautti, että vastaukseni "terveyttä itselleni ja läheisilleni, inspiroiva työ, mielekkäitä harrastuksia, upea parisuhde, jonakin päivänä ainutlaatuinen perhe sekä läheiset ystävyyssuhteet" ei oikeastaan tarkoita vielä mitään. Meidän kaikkien on helppoa toivoa mukavaa työtä, auvoista parisuhdetta ja harrastuksissa etenemistä. Mansonin mukaan olennaisempi kysymys kuuluukiin, että minkä asian puolesta on valmis näkemään vaivaa. Esimerkiksi: jos haluaa edetä urallaan, nousta duunarista askel kerrallaan kohti johtoporrasta, on oltava valmis tekemään ylitöitä, ottamaan ylimääräisiä työvuoroja lyhyellä varoitusajalla, on siedettevä aasiakkaita ja huonoja pomoja, on uskallettava sijaistaa myymäläpäällikköä mahdollisuuden osuessa kohdalle. On nautittava tulevan palkan laskemisesta tehtyjen työtuntien perusteella. Asiaa näin päin ajatellessani minä en ole tällainen ihminen, haluan päästä työssäni vähemmällä ja minulle riittää, että se elättää minut (ja koirani). Esimerkiksi tästä syystä en koe syyllisyyttä siitä, että työskentelen jo kolmatta vuotta kaupan kassalla opiskelun ohessa. Ystäväni J kuitenkin on tällainen ihminen, hän nauttii työnteosta. Ja siksipä hän sai juuri ylennyksen työssään: hän oli nähnyt vaivaa sen eteen.

Toinen, konkreettinen esimerkki: kenenpä unelmana ei olisi upea vartalo? Kaikki kuitenkin tietävät, että se vaatii jokapäiväistä työntekoa. Päivä toisensa jälkeen on valittava vihersmoothie pullakahvin sijaan ja noustava sohvalta salille. Ne, jotka käyvät triatloneilta ja elävät salilla, yleensä nauttivat siitä. Aamulenkille herääviä motivoi enemmän virkeys ja hengästymättömyys kuin "kohta näytän hyvältä"-mantran toistelu.

Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan Mansonin teesiin:

Eikö ole ironista, että kun keskitymme vimmaisesti myönteisiin ominaisuuksiin ajattelemmekin oikeastaaan vain kaikkea sitä mitä emme ole, mitä meiltä puuttuu, mihin olisi pitänyt pystyä mutta emme pystyneet.

Tattadaa, hyvät naiset ja herrat: sisäinen motivaatio. Eikö aamulenkille olekin mukavampaa herätä mielessään auringonnousun näkeminen, virkeä aloitus päivään ja kaupungin heräämisen todistaminen kuin itseä syyttelevä "olen läski, minun täytyy laihtua"-mantra?

- - Voi olla vaarallista "tuntea itsensä" tai "löytää itsensä". Riskinä on, että sitoo itsensä tiettyyn rooliin ja asettaa itselleen hyödyttömiä odotuksia. Tällöin osa omista kyvyistä ja eteen tulevista mahdollisuuksista voi jäädä hyödyntämättä. Jos minulta kysytään, älä löydä itseäsi. Äläkä koskaan kuvittele tuntevasi itseäsi. Silloin voi kasvaa ihmisenä ja löytää itsestään uusia puolia.

Tähän minulla ei ole kertoa mitään henkilökohtaista anekdoottia, mutta mielestäni tämä oli erittäin hyvä oivallus. Olen aikaisemmin huomannut, että kehotukset itsensä tuntemisesta eivät joka tilanteessa viekään eteenpäin, vaan päin vastoin saattavat aiheuttaa roolin luomista ja syyllisyyttä mielenkiinnon kohteiden muuttumisesta.


Mansonin omat sivut: https://markmanson.net/
Kustantajan sivu: https://atena.fi/kuinka-olla-piittaamatta-p-skaakaan

Dobelli: Paremman elämän taito - 52 reittiä onnellisuuteen

Rolf Dobelli
Paremman elämän taito
suom. Anne Mäkelä
Atena

Rolf Dobellin Paremman elämän taito on self help- kirja onnellisen elämän tavoitteluun. Hän lähtee liikkeelle siitä, ettei hyvää elämää voi määritellä tarkasti, eikä siten myöskään ole selkeitä keinoja siihen pyrkimiseen. Hän kuitenkin tietää, mitkä asiat ovat hyvän elämän vastakohtia: köyhyys, sairaus, kateus ja niin edelleen.

Kirjassa on tosiaan 52 neuvoa, jotka voi ajatella mielen työkaluiksi onnelliseen elämään pyrkiessä. Tässä esimerkkinä yksi teoksessa esitetty neuvo:

"Se, joka on riippuvainen oletetun kutsumuksensa täyttymyksestä, ei voi viettää hyvää elämää."

Dobelli käyttää tästä esimerkkinä John Kennedy Toolea, Typerysten salaliiton kirjoittajaa. Toole oli varma kirjoittaneensa merkittävän romaanin, mutta kustantamoiden hylättyä teoksen hän rupesi ryyppäämään ja teki lopulta itsemurhan. Teos sai kuitenkin vuonna 1981 postuumisti vuoden parhaan romaanin Pulitzer-palkinnon.
Tästä Dobelli tekee yhteenvedon: Jos Toole ei olisi nähnyt kirjailijuutta ainoana mahdollisena kutsumuksena vaan vaatimattomana käsityönä, jossa hän oli erityisen taitava, romahdus olisi voitu välttää. Sitten hän antaa tulla aika suoraa, kaunistelematonta teksiä: Se, joka jääräpäisesti seuraa kutsumustaan, ei ole onnellinen vaan vain jääräpäinen - ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös turhautunut. Näinollen Dobelli kehottaa olemaan varovainen kutsumusten suhteen ja keskittymään pitämänsä asian tekemiseen lopputulosta niinkään miettimättä. Mieluummin kirjoittaa joka päivä vähintään kolme sivua koska pitää kirjoittamisesta, eikä ota mukavaa asentoa ja vain odota milloin saa puhelun kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittamisesta.

Luvussa 17 pohditaan miten päästä ulkoisesta arviosta sisäiseen arvostukseen: "Maailma kirjoittaa, twiittaa ja postaa sinusta, mitä tahtoo. Et pysty säätelämään tätä kaikkea, mutta ei sinun onneksi tarvitsekaan. Lakkaa huolehtimasta maineestasi, anna kaikkien tykkäysten olla. Älä googlaa itseäsi, äläkä kerjää hyväksyntää. Koeta sen sijaan saada jotain aikaan ja elää niin, että kehtaat katsoa itseäsi peiliin. Vastaa niin ulkoa tuleviin kehuihin kuin nuhteisiinkin tyynen ystävällisellä välinpitämättömyydellä. Tärkeää on vain se, mitä itse ajattelet itsestäsi."
Dobelli esittää tämän syiksi ensinnäkin sen, että toisille ei voi esittää olevansa jotain muuta kuin on koko elämäänsä, toisekseen keskittyminen kunniaan ja maineeseen vääristää kykyä nähdä mikä todella tekee onnelliseksi ja viimeiseksi ulkoisen arvostuksen tavoittelu aiheuttaa stressiä, mikä ei kuulu onneliseen elämään.

Mielestäni Dobelli tarkastelee onnellisuuteen pyrkimistä realistisemmin lähtökohdin  kuin muissa vastaavissa kirjoissa, hän muun muassa kiistää lukijaa seuraamasta sydäntään, koska tunteet ovat ohimeneviä. Dobelli perustaa väitteensä tieteeseen, kuten Oxfordin yliopiston tekemään tutkimusta, Princetonin yliopiston filosofian lehtorin kirjaan, oecd-tutkimuksiin ja niin edelleen ja niin edelleen. Lukijalle hän avaa tutkimuksissa käytettyjä tieteellisiä termejä, ja tämä on minun mielestäni paljon vakuuttavampaa kuin jonkun elämäntapavalmentajan puolityhjä tsemppilause. Näin ohjeet ovat järkeenkäypiä.

Rolf Dobelli

"Et löydä hyvää elämää itsetutkiskelulla. Psykologiassa harhaluuloa että pelkällä puhtaalla itsetutkiskelulla pääsee selville todellisista taipumuksistaan, elämän päämäärästä ja tarkoituksesta, onnen ja autuuden kultaisesta keskuksesta, nimitetään itsehavainnointiharhaksi (introspection illusion)."

Itse olen vähän eri mieltä joistakin Dobellin esittämistä väitteistä, kuten "viiden sekunnin ei-säännöstä". Hän kehottaa kieltäytymään 90 prosentista kaikista pyynnöistä, koska silloin ei kuitenkaan menetä mitään. Dobellin mielestä kukaan ei pidä toistuvasti kieltäytyvää hankalana ihmisenä, vaan tämän johdonmukaisuutta ihailtaisiin salaa. Jos vaikkapa joku minun ystäväni kieltäytyisi järjestään lähes kaikesta tekemisestä mitä ehdottaisin, pitäisin häntä nirsona ja hankalasti miellytettävänä, en johdonmukaisena saatika ihailtavana. Eri asia sitten on, jos on vaikkapa niin tunnettu näyttelijä, että on varaa kieltäytyä muromainosten tekemisestä. Kuinkahan monta näin vaikutusvaltaista ja tunnettua ihmistä kirjan lukijoissa vain on?

Kirjan on kuvittanut El Bocho

Jos tämän teoksen haluaisi sisällyttää helmet-lukuhaasteeseen, sen voisi laittaa esimerkiksi kohtaan 42. Kirjan nimessä on adjektiivi.

Lipasti & Korhonen: Elovena-tyttö

Roope Lipasti
Karoliina Korhonen
Elovena-tyttö

Elovena-tyttö on lietolaisen, tuotannoltaan monipuolisen kirjailijan ja kolumnistin Roope Lipastin kirjoittama ja Finnish nightmares-sarjakuvistaan tutun Karoliina Korhosen kuvittama "suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille". Se on tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän kirja, eli sitä jaettiin muiden kirjaostosten yhteydessä yhden viikonlopun ajan huhtikuun loppupuolella. Postaukseni Kirjan ja ruusun päivästä löydät tästä.

Teos on, kuten kirjailija itsekin sitä kuvailee tässä Ylen jutussa, varsinainen sekoilukohellusromaani. Siinä tuikitavallisen suomalaisen Pekan naapuriin muuttaa ulkomaalainen mies, ja Pekka päättää auttaa tätä kotiutumaan Suomeen. Tiedä mitä kauhuja tämä on siellä jossain kaukana joutunut kokemaan, toinen jalkakin kun on amputoitu. Pekka lähtee Jussufin kanssa ajamaan kohti Rovaniemeä tarkoituksena löytää Jussufin aiemmin tapaama Marja, mutta matkaan tulee muutama mutka käsittäen niin käsirysyn etsivän nuorisotoimen kanssa kuin hirvipeijaisetkin naisporukan mukana. Marja on auttanut Jussufia pommi-iskun jälkeen, ja siksi Jussuf haluaa tavata hänet uudestaan. Muistoksi Marjasta hän on tatuoinut jalantynkäänsä elovena-tytön, joka kiinnittääkin Pekan huomion heidän ensikohtaamisellaan.

Kirjassa on ilahduttavaa huumoria suomalaisuudesta: mukaan vedetään niin jonottamiskulttuuri, pitkä talvi, henkilökohtainen tila kuin byrokratiakin. Suosittelen ehdottomasti kirjaa jos kaipaat pientä huumoriruisketta arkeesi!

Karoliina Korhosen kuvitukset rytmittävät mukavasti romaania ja tuovat siihen lisää painoarvoa, pisteen i:n päälle. Kerrassaan mahtava yhdistelmä! Ylipäätään suomalaisuus Kirjan ja ruusun päivän teoksen teemana näin Suomen 100-vuotisjuhlavuonna on lähes ainoa oikea valinta teemaksi.

"Ilman vietävää ei yllätyskylään mennä, joten aioin leipoa mustikkapiirakan. Se saa unohtamaan kidutuksen, toisin kuin esimerkiksi silakkalaatikko, jolla on päinvastainen vaikutus. Siitäkin huolimatta molemmat ovat kunnollista suomalaista superruokaa. Puhtaasta luonnosta ja kirkkaista suomalaisista vesistä hankittuja. Paitsi tietenkin piirakka."

Elovena-tyttö menee Karoliina Korhosen kuvitusten ansiosta Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 22. Kuvitettu kirja.

Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

Henriikka Rönkkönen
Mielikuvituspoikaystävä
Atena

Henriikka Rönkkönen (s.1984) on helsinkiläinen Sinkkublogi- blogin bloggaaja ja kirjailija, koulutukseltaan hän on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Mielikuvituspoikaystävä on hänen esikoisteoksensa vuodelta 2016. Tulin tarttuneeksi kirjaan, kun päädyin hetki sitten sinkuksi ja ystäväni suositteli teosta. Naureskellen ajattelin että tässähän minulle kerrotaan yksissä kansissa pahimmat skenaariot joihin saatan joutua, joten miksikäs ei, on hyvä olla varautunut ennalta.

Mielikuvituspoikaystävä on hervoton kuvaus sinkkuelämän todellisuudesta likaisiakaan sattumuksia kaunistelematta. Teoksessa puhutaan suoraan asioista niiden oikeilla nimillä, mikä on mielestäni todella virkistävää. Sinkkuus ja seksi ovat kuitenkin vähän tabuja suomalaisille, joten olen iloinen että kaunis, nuori nainen kirjoittaa näinkin ronskia kieltä! Toki tyyli ei olisi yhtään kärsinyt vaikka tiettyjä sanoja olisi ollut kolmasosa vähemmän, kielestä tuli lähinnä mieleeni Juha Vuorisen tekstit, kuten vaikkapa Raskausarpia. Mutta hienoa vain että nuori kirjailija ei aseta turhia lasikattoja itselleen!

"Jarmo touhusi niin maan perkeleesti, että siinä ajassa, kun minä lipaisin hätäisesti vahingossa hänen silmäänsä, hän oli jotenkin käsittämättömän taitavasti käynyt läpi koko kehoni, saanut minulle kaksi orgasmia, hieronut hartiani, käyttänyt koirani ulkona, lämmittänyt saunan, pessyt pyykit, rakentanut talon ja tappanut karhun paljain käsin."

Mielikuvituspoikaystävä-teos on suhteessa Sinkkublogiin melko samanlainen. Blogista huomaa, että siinä asiat ovat todella tapahtuneet Rönkköselle itselleen, kun kirja taas on suurempi kokonaisuus. Rönkkönen mainitsee teoksensa alussa tämän olevan niin faktaa kuin fiktiotakin, ja osan tapahtumista sattuneen hänelle itselleen, osa hänen ystävilleen ja osan hänen mielikuvitusystävilleen. Tulkitsen tämän niin, että hän yhdistää kirjaansa kaikkia sinkkuelämän sattumuksia joita tietää sattuneen, vaikka välttämättä kaikki eivät olisikaan tapahtuneet juuri hänelle. Blogia selailtuani voisin verrata siinä Rönkkästä itseään hyvin avoimeksi ja rehelliseksi kirjoittajaksi, kirjassa taas kertoja tuntuu hiukan etäisemmältä. Tämä ero on hyvä tiedostaa.

Mielikuvituspoikaystävä on kirjana lyhyehkö ja helppolukuinen, jos ei kavahda härskejä sanoja ja suoraa puhetta. Teos antaa lukijalle tilaa; ensin käsitellän arkipäiväisiä sattumuksia ja kirjan loppupuolella syvällisempiä tekijöitä käyttäytymisen syynä. Mietin kuinka suuresti teos on kirjoitettu nuoret aikuiset kohderyhmänään, sillä vaikka minun oli helppoa lukea tarinaa, jollekin 40-vuotiaalle se ei sitä välttämättä ole. Mutta suosittelen ehdottomasti kaikkia parisuhdestatuksesta riippumatta tutustumaan tähän teokseen, ette menetä mitään!


"Minun pitää ymmärtää, millainen oikeasti olen ja mitä onni tarkoittaa minun elämässäni."

Helmet-lukuhaasteessa Mielikuvituspoikaystävä menee kohtaan 45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja.