Power: Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin - yhden naisen yritys selvittää, onko self help - oppaista apua elämänmuutokseen

Marianne Power on kolmekymppinen nainen, joka paiskii töitä, yrittää olla hyvä ihminen ja maksaa vuokransa säntillisesti, mutta on kadottanut elämän tarkoituksen. Koska missään ei ole mitään järkeä, Power päättää lukea 12 self help-opasta ja noudattaa kunkin niistä ohjeita kuukauden ajan. Katoavatko kaaostuneet luottokorttivelat, kun pyytää enkeleiltä apua? Löytyykö puoliso, kun lopettaa nöyristelyn ja viisveisaa kaikesta? - - (takakansi)

Teos on todella ristiriitainen.
En oikein tiennyt mitä odottaa kirjaan tarttuessani, mutta en varmasti ainakaan tätä mitä sain. Power itsekin toteaa, kuinka hänen olisi pitänyt projektin myötä itkeä ja nauraa ja oppia jotain. Tätä odotin alitajuisesti. Sen sijaan lukijan silmien eteen läväytetään Powerin kaikki kipupisteet hyvin henkilökohtaisella tasolla, ja kirjailijan uppoutuminen mitä kummallisimpiin ajatusmalleihin ja hörhöilyyn. Odotin vakavasti otettavia teoksia joiden tutkimista voisin itsekin suunnitella Powerin kokeiltua oliko niissä mitään perää, mutta tämän teoksen anniksi todellakin jäi hämmästynyt olo kaikesta pseudotieteen ja huuhaan määrästä. Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin - teosta todellakin pitäisi mainostaa mielestäni enemmän yhden naisen vuoden kasvutarinana ja tutkimusmatkana omaan itseensä kuin self help-kirjojen oppien tutkimisena.

Oikeasti elämänmuutosta haluaville suosittelisinkin tämän kirjan sijaan lukemiseksi ne pari itsehoito-opusta, jotka saivat Powerin konkreettisesti tekemään jotakin, kuten Susan Jeffersin Uskalla elää - pelossa on voimaa ja Kate Northupin Money, a love story. Näihin aion itse perehtyä, sillä näistä kahdesta uskoisin olevan konkreettisimmin hyötyä Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin-kirjasta kiinnostuneille.

Jeffersin mukaan menestys ja onnellisuus tulevat mukavuusalueelta ulos astumisesta ja pelkojen kohtaamisesta. Tämän teoksen kuukautena Power muun muassa ui avannossa, pitää puheen tuntemattomille, taskuparkkeeraa ja vetää stand up - esityksen.

Susan kertoo, että pienten asioiden välttelemisellä voi olla suuret seuraukset. Jos välttelee moottoritiellä ajamista, tiliotteiden avaamista tai puhelimeen vastaamista, viestittää itselleen, että maailma on pelottava paikka, jossa ei voi pärjätä. Joka kerta kun vitkastelee jonkin asian hoitamisen kanssa, tekee itsestään heikomman, kun taas pienenkin pelon kohtaaminen vahvistaa ja voimaannuttaa.

Saatanan riivaamaksi joutuminen tuntui ihan lässyltä siihen verrattuna, mitä tahmealattiaisen lontoolaispubin lavalla saattoi tapahtua.

Kate Northupin Money, a love story on self help - kirja rahan käsittelemisestä.

Kate kehottaa käymään tiliotteet läpi, jotta niistä voi löytää hänen "taloudellisiksi energiavuodoiksi" kutsumansa lähteet. Siis sellaisen rahanmenon, josta tulee enemmänkin paha kuin hyvä mieli. 

 Olin klassinen esimerkki sukupolvesta, joka "on sen arvoinen, vaikkei siihen olisi varaa".

Ajattelin alussa kirjan olevan todella hyvä, mutta mitä pidemmälle luin, sitä kummallisemmaksi tarina muuttui. Powerin tapa valita kirjat projektiinsa on todella epämääräinen, sillä kirjo vaihteli hyvin suuresti raha-ahdistuksen purkamisesta aina enkeleiden kanssa kommunikointiin. Toisen kuukauden Power eli tehden aktiivisesti töitä, toisena kuukautena hän odotti passiivisesti asioiden tapahtumista kirjan ohjeiden mukaan. Minun teki monta kertaa mieli jättää teos kesken, niin hörhöksi meno muuttui. Power oli myös hyvin naiivi ja teki samoja virheitä monta kertaa. Tämä toki kertoo kirjailijan rehellisyydestä lukijaa kohtaan, mutta ihan kaikkea ei olisi mielestäni tarvinnut lukijalle jakaa.

Olin syyskuun lopussa vihainen: Doreenille, enkeleille, Geoffille ja ennen kaikkea itselleni. Olin viettänyt yhdeksän kuukautta self helpin parissa, mutta olinko saavuttanut minkäänlaisia positiivisia tuloksia? Olin aiempaa pahemmassa rahapulassa. Kun olin vihdoin repäissyt vaa'an päältä tarran, johon olin kirjoittanut leikkipainoni 61kg, huomasin lihoneeni Salaisuuden jälkeen yli kuusi kiloa. Olin sanonut :"vitut siitä, syödään vain jäätelöä/pastaa/kakkua aamiaiseksi." Nyt olin haaskannut kaks viikkoa puhumalla enkeleiden kanssa. Kuka minusta oli oikein tullut? Siis oikeasti. Mitä ihmettä minulle oli tapahtumassa?

Rhonda Byrnen Salaisuus- teoksessa annetaan lupa syödä mitä vain, koska ruoka lihottaa vain jos sen uskoo lihottavan ja niin edelleen ja niin edelleen. Ja Power todellakin elää sen opin mukaan! Lienee turhaa  sanoa, että tällä menetelmällä Prinssi Uljas ei kävellyt ovesta sisään eikä kroppa muuttunut timmiksi.

Kaikkien unelmien toteutuminen on mahdollista, kunhan siihen vain uskoo.

En ollut vielä iltaan mennessä kirjoittanut loppuun artikkelia, josta olisin voinyt saada oikeasti rahaa. Sen sijaan olin valinnut kuvitteelliset vaatteet kuviteltuun elämääni. En vilkaissut tilieni oikeita saldoja. Pelkäsin, että se laskisi taajuuttani.

Jonkinlainen pieni totuuden siemen Salaisuudessakin mainitaan, nimittäin itsensä arvostamisen tärkeys.

Rhonda sanoo: "Silloin kun häpeät itseäsi, estät rakkautta ja kaikkea universumin tarjoamaa hyvää virtaamasta luoksesi."

Tai, kuten eräs ihminen minulle kerran suoremmin sanoi: "Et sä ketään saa jos häpeet ittees." Tämän voin allekirjoittaa ja soisin leviävän laajempaankin tietoisuuteen. Ilmestyisi unelmakumppani tai ei, saisipa miten paljon rahaa hyvänsä, elämä ei muutu paremmaksi niin kauan kun näkee itsensä huonona ja arvottomana. Tästä päästäänkin luontevasti seuraavaan aiheeseen: mielestäni lukijan olisi myös ollut olennaista tietää ihan alusta lähtien, että Powerilla oli masennustaustaa. Näinollen lähtökohta on mielestäni eri kuin täysissä ruumiin ja sielun voimissa olevalla henkilöllä. Monet Powerin ongelmista johtuivat psyykkisen sairauden pahentamista ajatusmalleista, jolloin ei ollut mikään ihme, kun keskenään hyvin erilaiset itseapukirjat eivät tuoneet tilanteeseen parannusta. Loppujen lopuksi Power saavuttaa hyvän olon - terapian ja läheistensä tuen avulla. Itseapukirjat saivat hänet analysoimaan itseään, mutta lopulta onni tuli yhteydestä muihin ihmisiin ja mielen analysoimisesta ammattilaisen kanssa. Teoksesta olin alun perin ymmärtänyt, että se olisi tutkimus vakavasti otettavien, konkreettisia neuvoja antavien itseapukirjojen toimimisesta. Sen sijaan se on ensimmäisessä kappaleessa mainitsemani hämmentävä kuvaus matkasta milloin faktojen, milloin huuhaan ja enemmän ja vähemmän itsevihan parissa.

En tiennyt mitä sanoisin. Miltä minusta tuntui? Siltäkö, että olin veitsenterällä päivän jokaisena minuuttina, kun yritin pysytellä järjissäni? Vai sitäkö, että ajelehdin merellä enkä tuntenut enää maata jalkojeni alla, koska olin eksynyt kaiken sen parista, mikä joskus oli määrittänyt minua. 

Vaikken ollut sitä aiemmin tajunnut, etsin nimenomaan vapautta. Vapautta tunteesta, että minussa oli jotakin vikaa. Vapautta jatkuvasta kalvavasta ajatuksesta, ettei mikään tekemäni riittänyt.

Yksi pohdittava tekijä kirjassa nousi ylipäätään self help-maailmasta: onko se itsekästä omaan napaansa tuijottamista vai kannustettavaa itsensä kehittämistä? Minun mielestäni vastaus tähän löytyy kultaisesta keskitiestä ja itseapukirjojensa kriittisestä valitsemisesta: self help on hyödyksi, jos se antaa konkreettista apua oman käytöksensä ymmärtämiseen ja hallintaan, ja haitaksi, jos se saa tuntemaan itsensä läheisiään paremmaksi ja kiinnostavammaksi.

Power asettaa itsensä aikamoiseen vuoristorataan lukiessaan suunnilleen päinvastaisia kirjoja. Tässä on esimerkki: Eckhart Tollen Läsnäolon voima- ja John C. Parkin Fuck it - korkein hengellinen voima- teokset luettuaan Power on spirituaalinen ja seesteinen:

Katselin syvänoransseja tulppaaneja, jotka kerjäsivät maljakossa huomiota. Ne näyttivät niin eläväisiltä siinä pöydällä. Ne näyttivät pieniltä ihmisiltä. Sillä hetkellä näin elämän kaikessa. Kaikki näytti maagiselta. (ET)

Puun rauhasta tuli minun rauhaani. Tunsin, kuinka syvälle sen juuret ulottuivat. Tunsin sen syvyyden. Tunsin oman syvyyteni. Energia värähteli minun ja puun välillä. Kaikki tuntui täydelliseltä. Kaikki oli juuri niin kuin sen pitikin olla. (JCP)

Luettuaan taas Tony Robbinsin Vapauta sisäinen voimasi Power taas keskittyy enemmän vapauttamaan intohimon ja kaikkivoipaisuuden sisällään, ja se johtaa erilaiseen lopputulokseen.

Tällaista tunnetta olin hakenut koko elämäni ajan. Tunnetta, että pystyn kaikkeen. Itse-epäilyn, murehtimisen ja yksinäisyyden aika oli ohi. Olin jättänyt ne taakseni. Olin kävellyt tulen läpi. Olin eri ihminen. Uusi elämäni alkaisi tällä sekunnilla. Ei enää vanhaa, neuroottista, vähän masentunutta, ylipainoista minää. Oli koittanut täydellisen minän aika.

Olin palannut alkuperäissuunitelmaani täydellisestä minästä: laiha, rikas ja hyvähampainen. Kaikki viisveisaamisen tuoma zen oli kadonnut.

Lopuksi laitan lainauksen, joka minun mielestäni oli kirjassa merkillepantava: Brené Brown kirjoittaa: "Ilo löytyy hetkistä, ihan tavallisista hetkistä. Emme huomaa sitä jos yritämme koko ajan löytää jotain erikoista ja ihmeellistä." Tämä ajatus on mielestäni todella yksinkertainen mutta myös syvällinen. Minä näen sen kehotuksena viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja tehdä asioita joista pitää, vaikka ne olisivat ihan arkisia ja tavallisia. Minä henkilökohtaisesti näen tämän ohjeen neuvona rakastaa lähimmäisiään ja itseään tavallisina hetkinä: et ehkä vieläkään juossut vakiolenkkiäsi ennätysajassa, mutta raitis ilma ja veren kohina suonissa tuntuu hyvältä. Et ehkä saanut kumppanilta tänään isoa kukkakimppua ja rakkauskirjettä, mutta nauroitte yhteisymmärryksessä tyhmälle mainokselle. Elämä voi olla tänään ihan kivaa, ja se riittää.

Kustantajan sivulle pääset tästä.

Manson: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan - Nurinkurinen opas hyvään elämään

Mark Manson
Kuinka olla
piittaamatta paskaakaan
suom. Aura Nurmi
Atena

Mark Manson (s.1984) on yhdysvaltalainen kirjailija, puhuja ja bloggaaja. Hän on syntyjään Teksasista, opiskellut Bostonissa ja asuu tällä hetkellä New Yorkissa. Hän valmistui yliopistosta juuri ennen vuoden 2008 talouskriisiä, eli pahimpaan mahdolliseen aikaan. Koska hän oli jo valmiiksi varaton ja nukkui ystäviensä sohvilla, hän päätti ettei menetä mitään testatessaan yrittäjyyttä. Suunta olisi vain ylöspäin. Aluksi hän kirjoitti deittailusta, ja pikku hiljaa hän alkoi rakentaa siitä teemasta itselleen työtä markkinoinnin keinoin. Koska hän nautti kirjoittamisesta ja huomasi olevansa siinä hyvä, hän päätti keskittyä siihen ja lopulta hän saikin elantonsa kirjoittamisellaan. Manson oli myös niin rohkea, että hän lopetti palkkatyönsä kuuden viikon jälkeen keskittyäkseen internet-työhönsä. Kuinka olla piittaamatta paskaakaan on New York Timesin bestseller.


Mansonilla on taustaa filosofiasta ja psykologiasta jo nuoresta asti: teini-ikäisenä hän luki Nietzscheä muiden ikätovereidensa katsoessa MTVtä, ja yliopistossa hän opiskeli kansainvälistä politiikkaa. Myöhemmin bloginsa saadessa lisää lukijoita Manson on käyttänyt vuosia opiskellakseen tiedettä ihmissuhteiden, tavoitteiden, onnellisuuden ja intohimon takana.

Esitän tässä muutaman mielestäni osuvan Mansonin esittämän ajatuksen, jotta te lukijat saatte paremman käsityksen tästä kirjasta.

Hyvän elämän salaisuus ei ole välittää niin helvetisti entistä useammista asioista, vaan välittää niin helvetisti entistä harvemmista asioista - niistä jotka ovat aitoja ja tärkeitä, tässä ja nyt.

Tämä lause auttaa minua keskittymään. Koin esimerkiksi suurta mielipahaa jäätyäni ilman Mumin päivä-mukia, mutta kun pysähdyn ajattelemaan asiaa, kauramaito maistuu ihan yhtä hyvältä niistä kauniista astioista, mitä minulla on jo. Jos olisin kotonani ilman mitään mainoksia, en kaipaisi mitään. Eli lopetan mainonnan tuputtaman lisää, lisää- kierteen ja keskityn enemmän ihmisiin ympärilläni, ja olemaan sellainen tyyppi, että esimerkiksi koirani pitäisi minusta.

Minuuden määrittelevät tavoitteet, joiden saavuttamiseksi susostuu ponnistelemaan. Lyhyesti: onnellisuus syntyy jonkin asian tekemisestä, ei tietyn tavoitteen saavuttamisesta.

Tämä oli myös vaikuttava huomio. Tunnistin oman vastaukseni Mansonin esittämästä kysymyksestä: minkälaisen elämän haluat? Manson huomautti, että vastaukseni "terveyttä itselleni ja läheisilleni, inspiroiva työ, mielekkäitä harrastuksia, upea parisuhde, jonakin päivänä ainutlaatuinen perhe sekä läheiset ystävyyssuhteet" ei oikeastaan tarkoita vielä mitään. Meidän kaikkien on helppoa toivoa mukavaa työtä, auvoista parisuhdetta ja harrastuksissa etenemistä. Mansonin mukaan olennaisempi kysymys kuuluukiin, että minkä asian puolesta on valmis näkemään vaivaa. Esimerkiksi: jos haluaa edetä urallaan, nousta duunarista askel kerrallaan kohti johtoporrasta, on oltava valmis tekemään ylitöitä, ottamaan ylimääräisiä työvuoroja lyhyellä varoitusajalla, on siedettevä aasiakkaita ja huonoja pomoja, on uskallettava sijaistaa myymäläpäällikköä mahdollisuuden osuessa kohdalle. On nautittava tulevan palkan laskemisesta tehtyjen työtuntien perusteella. Asiaa näin päin ajatellessani minä en ole tällainen ihminen, haluan päästä työssäni vähemmällä ja minulle riittää, että se elättää minut (ja koirani). Esimerkiksi tästä syystä en koe syyllisyyttä siitä, että työskentelen jo kolmatta vuotta kaupan kassalla opiskelun ohessa. Ystäväni J kuitenkin on tällainen ihminen, hän nauttii työnteosta. Ja siksipä hän sai juuri ylennyksen työssään: hän oli nähnyt vaivaa sen eteen.

Toinen, konkreettinen esimerkki: kenenpä unelmana ei olisi upea vartalo? Kaikki kuitenkin tietävät, että se vaatii jokapäiväistä työntekoa. Päivä toisensa jälkeen on valittava vihersmoothie pullakahvin sijaan ja noustava sohvalta salille. Ne, jotka käyvät triatloneilta ja elävät salilla, yleensä nauttivat siitä. Aamulenkille herääviä motivoi enemmän virkeys ja hengästymättömyys kuin "kohta näytän hyvältä"-mantran toistelu.

Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan Mansonin teesiin:

Eikö ole ironista, että kun keskitymme vimmaisesti myönteisiin ominaisuuksiin ajattelemmekin oikeastaaan vain kaikkea sitä mitä emme ole, mitä meiltä puuttuu, mihin olisi pitänyt pystyä mutta emme pystyneet.

Tattadaa, hyvät naiset ja herrat: sisäinen motivaatio. Eikö aamulenkille olekin mukavampaa herätä mielessään auringonnousun näkeminen, virkeä aloitus päivään ja kaupungin heräämisen todistaminen kuin itseä syyttelevä "olen läski, minun täytyy laihtua"-mantra?

- - Voi olla vaarallista "tuntea itsensä" tai "löytää itsensä". Riskinä on, että sitoo itsensä tiettyyn rooliin ja asettaa itselleen hyödyttömiä odotuksia. Tällöin osa omista kyvyistä ja eteen tulevista mahdollisuuksista voi jäädä hyödyntämättä. Jos minulta kysytään, älä löydä itseäsi. Äläkä koskaan kuvittele tuntevasi itseäsi. Silloin voi kasvaa ihmisenä ja löytää itsestään uusia puolia.

Tähän minulla ei ole kertoa mitään henkilökohtaista anekdoottia, mutta mielestäni tämä oli erittäin hyvä oivallus. Olen aikaisemmin huomannut, että kehotukset itsensä tuntemisesta eivät joka tilanteessa viekään eteenpäin, vaan päin vastoin saattavat aiheuttaa roolin luomista ja syyllisyyttä mielenkiinnon kohteiden muuttumisesta.


Mansonin omat sivut: https://markmanson.net/
Kustantajan sivu: https://atena.fi/kuinka-olla-piittaamatta-p-skaakaan

Dobelli: Paremman elämän taito - 52 reittiä onnellisuuteen

Rolf Dobelli
Paremman elämän taito
suom. Anne Mäkelä
Atena

Rolf Dobellin Paremman elämän taito on self help- kirja onnellisen elämän tavoitteluun. Hän lähtee liikkeelle siitä, ettei hyvää elämää voi määritellä tarkasti, eikä siten myöskään ole selkeitä keinoja siihen pyrkimiseen. Hän kuitenkin tietää, mitkä asiat ovat hyvän elämän vastakohtia: köyhyys, sairaus, kateus ja niin edelleen.

Kirjassa on tosiaan 52 neuvoa, jotka voi ajatella mielen työkaluiksi onnelliseen elämään pyrkiessä. Tässä esimerkkinä yksi teoksessa esitetty neuvo:

"Se, joka on riippuvainen oletetun kutsumuksensa täyttymyksestä, ei voi viettää hyvää elämää."

Dobelli käyttää tästä esimerkkinä John Kennedy Toolea, Typerysten salaliiton kirjoittajaa. Toole oli varma kirjoittaneensa merkittävän romaanin, mutta kustantamoiden hylättyä teoksen hän rupesi ryyppäämään ja teki lopulta itsemurhan. Teos sai kuitenkin vuonna 1981 postuumisti vuoden parhaan romaanin Pulitzer-palkinnon.
Tästä Dobelli tekee yhteenvedon: Jos Toole ei olisi nähnyt kirjailijuutta ainoana mahdollisena kutsumuksena vaan vaatimattomana käsityönä, jossa hän oli erityisen taitava, romahdus olisi voitu välttää. Sitten hän antaa tulla aika suoraa, kaunistelematonta teksiä: Se, joka jääräpäisesti seuraa kutsumustaan, ei ole onnellinen vaan vain jääräpäinen - ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös turhautunut. Näinollen Dobelli kehottaa olemaan varovainen kutsumusten suhteen ja keskittymään pitämänsä asian tekemiseen lopputulosta niinkään miettimättä. Mieluummin kirjoittaa joka päivä vähintään kolme sivua koska pitää kirjoittamisesta, eikä ota mukavaa asentoa ja vain odota milloin saa puhelun kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittamisesta.

Luvussa 17 pohditaan miten päästä ulkoisesta arviosta sisäiseen arvostukseen: "Maailma kirjoittaa, twiittaa ja postaa sinusta, mitä tahtoo. Et pysty säätelämään tätä kaikkea, mutta ei sinun onneksi tarvitsekaan. Lakkaa huolehtimasta maineestasi, anna kaikkien tykkäysten olla. Älä googlaa itseäsi, äläkä kerjää hyväksyntää. Koeta sen sijaan saada jotain aikaan ja elää niin, että kehtaat katsoa itseäsi peiliin. Vastaa niin ulkoa tuleviin kehuihin kuin nuhteisiinkin tyynen ystävällisellä välinpitämättömyydellä. Tärkeää on vain se, mitä itse ajattelet itsestäsi."
Dobelli esittää tämän syiksi ensinnäkin sen, että toisille ei voi esittää olevansa jotain muuta kuin on koko elämäänsä, toisekseen keskittyminen kunniaan ja maineeseen vääristää kykyä nähdä mikä todella tekee onnelliseksi ja viimeiseksi ulkoisen arvostuksen tavoittelu aiheuttaa stressiä, mikä ei kuulu onneliseen elämään.

Mielestäni Dobelli tarkastelee onnellisuuteen pyrkimistä realistisemmin lähtökohdin  kuin muissa vastaavissa kirjoissa, hän muun muassa kiistää lukijaa seuraamasta sydäntään, koska tunteet ovat ohimeneviä. Dobelli perustaa väitteensä tieteeseen, kuten Oxfordin yliopiston tekemään tutkimusta, Princetonin yliopiston filosofian lehtorin kirjaan, oecd-tutkimuksiin ja niin edelleen ja niin edelleen. Lukijalle hän avaa tutkimuksissa käytettyjä tieteellisiä termejä, ja tämä on minun mielestäni paljon vakuuttavampaa kuin jonkun elämäntapavalmentajan puolityhjä tsemppilause. Näin ohjeet ovat järkeenkäypiä.

Rolf Dobelli

"Et löydä hyvää elämää itsetutkiskelulla. Psykologiassa harhaluuloa että pelkällä puhtaalla itsetutkiskelulla pääsee selville todellisista taipumuksistaan, elämän päämäärästä ja tarkoituksesta, onnen ja autuuden kultaisesta keskuksesta, nimitetään itsehavainnointiharhaksi (introspection illusion)."

Itse olen vähän eri mieltä joistakin Dobellin esittämistä väitteistä, kuten "viiden sekunnin ei-säännöstä". Hän kehottaa kieltäytymään 90 prosentista kaikista pyynnöistä, koska silloin ei kuitenkaan menetä mitään. Dobellin mielestä kukaan ei pidä toistuvasti kieltäytyvää hankalana ihmisenä, vaan tämän johdonmukaisuutta ihailtaisiin salaa. Jos vaikkapa joku minun ystäväni kieltäytyisi järjestään lähes kaikesta tekemisestä mitä ehdottaisin, pitäisin häntä nirsona ja hankalasti miellytettävänä, en johdonmukaisena saatika ihailtavana. Eri asia sitten on, jos on vaikkapa niin tunnettu näyttelijä, että on varaa kieltäytyä muromainosten tekemisestä. Kuinkahan monta näin vaikutusvaltaista ja tunnettua ihmistä kirjan lukijoissa vain on?

Kirjan on kuvittanut El Bocho

Jos tämän teoksen haluaisi sisällyttää helmet-lukuhaasteeseen, sen voisi laittaa esimerkiksi kohtaan 42. Kirjan nimessä on adjektiivi.

Rubin: Tee siitä tapa

Gretchen Rubin
Tee siitä tapa
Nemo kustannus

Gretchen Rubin on amerikkalainen entinen lakinainen, nykyään täysipäiväinen kirjailija ja kahden lapsen äiti. Luin aiemmin hänen teoksensa Onnellisuusprojekti, ja nyt luin toisen hänen omaelämäkertamaisista tietokirjoistaan. Rubin on kirjoittanut useita kirjoja, niin tietokirjoja esimerkiksi John F. Kennedystä ja Winston Churchillista, ja näiden lisäksi kolme henkilökohtaisempaa kirjaa, eli Onnellisuusprojekti, Tee siitä tapa ja suomentamaton Happier at home.

Tee siitä tapa-teoksessa pureudutaan tapojen muodostamiseen ja ylläpitämiseen, ja toisaalta myös purkamiseen. Sitä suositellaan ihmisille, jotka haluavat aloittaa jonkun hyvän tavan tai päästä eroon huonosta.

Rubin aloittaa kirjansa jaottelemalla ihmiset sääntöjennoudattamistaipumusten mukaan neljään eri kategoriaan: velvoittajiin, ylläpitäjiin, kyseenalaistajiin ja kapinoijiin. Tässä kohtaa voidaan määritellä kohta mainitsemani ulkoiset ja sisäiset vaatimukset: ulkoiset vaatimukset ovat esimerkiksi sääntöjä, kieltoja pyyntöjä ja esimerkkien noudattamista, sisäiset taas itselle tehtyjä lupauksia ja jonkun asian tekemistä omasta mielenkiinnosta.

Velvoittajat toteuttavat ulkoisia vaatimuksia mutta vastustavat alitajuisesti sisäisiä vaatimuksia (tarttuvat heti toimeen jos heitä pyydetään järjestämään jotakin, eivät välttämättä pysty noudattamaan tapoja joita itse itselleen haluaisivat), ylläpitäjät toteuttavat sekä ulkoisia että sisäisiä vaatimuksia (heille on yhtä tärkeää noudattaa muille kuin itselleenkin asetettuja lupauksia), kyseenalaistajat vastustavat ulkoisia vaatimuksia mutta noudattavat sisäisiä vaatimuksia (eivät odota valon vaihtumista vihreäksi jos näkevät olevansa risteyksessä ainoita, tekevät jonkin asian jos ovat luvanneet sen itselleen)  ja kapinoitsijat vastustavat sekä ulkoisia että sisäisiä vaatimuksia (he ovat uskollisia vain itselleen eivätkä halua kahlita itseään). Näinollen kyseenalaistajat ja velvoittajat toimivat päinvastoin keskenään ja ylläpitäjät ja kapinoitsijat päinvastoin keskenään.

Rubinin mielestä tärkeimpiä tavanmuodostuksen tekniikoita ovat ajoittaminen, seuranta, perustaminen ja vastuuvelvollisuus, näiden lisäksi kirjassa mainitaan useita pienempiä neuvoja. Ajoittaminen tarkoittaa, että kalenterista varataan tietty aika tietyn asian hoitamiselle, oli se sitten herääminen aikaisemmin joka aamu aamupalaa varten tai vaikkapa päättää, että joka vuosi loppiaisena käy harvemmin tapaamansa sukulaisen luona. Seuranta tarkoittaa tietoisuuden lisäämistä omasta itsestään, mikä Rubinin mielestä vahvistaa hallinnan tunnetta. Seurannan tapoja voi olla käyttää esimerkiksi askelmittaria jotta näkee käveleekö tarpeeksi joka päivä. Perustaminen taas tarkoittaa sitä, että kannattaa aloittaa heti tapojensa muuttaminen isoista ongelmista: esimerkiksi kun alkaa nukkua enemmän ja säännöllisemmän rytmin mukaan, on helpompaa tehdä hyviä päätöksiä. Vastuuvelvollisuus taas tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että kun uskomme, että meitä voidaan pitää vastuullisina teoistamme, vaikka sitten olemme niiden noudattamisesta vastuussa vain itsellemme, käyttäydymme vastuullisemmin. Tässä on yksi syy personal trainerien palkkaamiseen: olemme vastuussa jollekulle vaikka liikkuisimme vain itseämme varten.

Teoksessa pidin siitä, kuinka Rubinin oma ääni kuului. Hän kertoi kuinka hän ja osa hänen lähipiirinsä opettelivat uusia tapoja: kuinka Rubin itse vietti muutaman aamun somessa ja huomasi sen muodostuneen tavaksi ja mitä ongelmia hän kohtasi opetellessaan mietiskelemään joka aamu, ja kuinka esimerkiksi hänen siskonsa opetteli syömään diabeteksensa vaatimalla tavalla, ja ystävänsä juomaan vähemmän viiniä. Nämä lukuisat esimerkit toivat elämänmakua ja näyttivät etteivät kirjan neuvot ole ihan tuulesta temmattuja.

Kirjassa yksi tärkeä esiinnouseva seikka on hyvän itsetuntemuksen merkitys. Vasta kun tuntee itsensä ja omat tapansa, tietää mitä menetelmiä kannattaa lähteä noudattamaan ja mitä ei. On huojentavaa muistaa että ihmiset ovat erilaisia: jotkut saavat enemmän aikaan aamulla, jotkut illalla. Jotkut pystyvät keskittymään vain täydellisessä hiljaisuudessa, toiset taas tarvitsevat taustahälyä. Ja se on ihan ok. Tärkeintä on että tietää itse miten käyttäytyy.

Helmet-lukuhaasteessa Tee siitä tapa menee kohtaan 4. Kirja lisää hyvinvointiasi, koska sen avulla on helpompaa muodostaa terveellisiä tapoja.

Rubin: Onnellisuusprojekti

Moikka!

Blogissa on ollut vähän hiljaiseloa kesän jälkeen. Se johtuu pääasiassa siitä, että olen käyttänyt paljon aikaa kahden kirjan lukemiseen, nimittäin Schilds&Söderströmsin Filosofit- ja Gretchen Rubinin Onnellisuusprojekti- teoksiin. Varsinkin Filosofit (joka on siis edelleen kesken) tuntuu olevan niin sanottu ikuisuusteos, sen lukeminen vie pitkän ajan painavasta sisällöstään johtuen.

Rubin: Onnellisuusprojekti
2013
Nemo Kustannus

Nyt sain siis luettua Gretchen Rubinin teoksen Onnellisuusprojekti, ja tässä sanon muutaman sanan siitä. Rubin on newyorkilainen kirjailija ja entinen lakinainen sekä vaimo ja kahden pienen lapsen äiti. Hän huomasi vuosien kuluvan nopeasti, ja ettei hän keskity tarpeeksi oikeasti tärkeisiin asioihin. Tutkittuaan kuukausia tutkimustietoa onnellisuudesta,  kyseltyään ystäviltään neuvoja ja mietittyään mikä hänelle itselleen on tärkeää Rubin päätti omistaa yhden vuoden onnellisuusprojektille, jossa hän elämän osa-alue kerrallaan parantaa elämänlaatuaan onnellisemmaksi.

"En ollut niin onnellinen kuin voisin olla, eikä elämäni muuttuisi, ellen panisi sitä muuttumaan"

Rubin rupesi suunnittelemaan projektiaan järjestelmällisesti: hän tunnistaisi ensin panostusta vaativat alueet ja keksisi sitten onnellisuuttaan parantavat päätökset, jotka olisivat konkreettisia ja mitattavia. Hänellä tulisi olla selkeä visio jota seurata arjessa joka päivä.

Esimerkki: Rubin halusi parantaa ihmissuhteitaan ja itseään ystävänä. Hän päätti muistaa ystäviensä syntymäpäivät, saattaa ihmisiä yhteen, mennä käymään useammin, juoruta vähemmän, tutustua kolmeen uuteen ihmiseen ja tuomita muita vähemmän. Ja arvaatteko mitä? Kun hän käyttäytyi ystävällisemmin hän tunsi olonsa ystävällisemmäksi ja onnellisemmaksi.

Syy, miksi Onnellisuusprojekti on minulle tärkeä, on, että voin samaistua Rubinin tilanteeseen. Hän ei halunnut lähteä vuodeksi maailmanympärimatkalle, muuttaa toiselle puolelle maata, erota tai vaihtaa työpaikkaa. Hän halusi jatkaa päivittäistä elämäänsä täysin samanlaisena, mutta löytää enemmän onnea siitä. Hän tunnisti elävänsä hyvää elämää ja halusi arvostaa sitä enemmän ja elää elämäänsä täydemmin. Rubin halusi vähentää mielensäpahoittamista ja siten vaikuttaa myös läheisiinsä vähentämällä nalkutusta ja olemalla innostuneempi vanhempi.

Pidin myös kirjan kerronnasta. Teoshan on siis täyttä totta, ja Rubin kertoo omista mietteistään ja epäonnistumisistaankin hyvin rehellisesti. Tämän takia kirjan luettuani kirjailija tuntuu kuin melkein omalta tutultani! Voin suositella, kirja on hyvin helppolukuinen ja hyvin jäsennelty,

Valitettavasti Onnellisuusprojekti ei sovi Helmet-lukuhaasteen minkään kohtaan. Ajattelin sitä "Kokoelma esseitä tai kolumneja"-kohtaan, sillä kirjassa esiintyy tapahtumia joista kirjailija on myös kirjoittanut blogiinsa tai kolumniksi, mutta olisi vähän huijaamista laittaa kirja siihen kun se ei kuitenkaan oikeasti ole kokoelma esseitä tai kolumneja. Seuraava kirja sitten taas haasteeseen mukaan :)