Rubin: Onnellisuusprojekti

Moikka!

Blogissa on ollut vähän hiljaiseloa kesän jälkeen. Se johtuu pääasiassa siitä, että olen käyttänyt paljon aikaa kahden kirjan lukemiseen, nimittäin Schilds&Söderströmsin Filosofit- ja Gretchen Rubinin Onnellisuusprojekti- teoksiin. Varsinkin Filosofit (joka on siis edelleen kesken) tuntuu olevan niin sanottu ikuisuusteos, sen lukeminen vie pitkän ajan painavasta sisällöstään johtuen.

Rubin: Onnellisuusprojekti
2013
Nemo Kustannus

Nyt sain siis luettua Gretchen Rubinin teoksen Onnellisuusprojekti, ja tässä sanon muutaman sanan siitä. Rubin on newyorkilainen kirjailija ja entinen lakinainen sekä vaimo ja kahden pienen lapsen äiti. Hän huomasi vuosien kuluvan nopeasti, ja ettei hän keskity tarpeeksi oikeasti tärkeisiin asioihin. Tutkittuaan kuukausia tutkimustietoa onnellisuudesta,  kyseltyään ystäviltään neuvoja ja mietittyään mikä hänelle itselleen on tärkeää Rubin päätti omistaa yhden vuoden onnellisuusprojektille, jossa hän elämän osa-alue kerrallaan parantaa elämänlaatuaan onnellisemmaksi.

"En ollut niin onnellinen kuin voisin olla, eikä elämäni muuttuisi, ellen panisi sitä muuttumaan"

Rubin rupesi suunnittelemaan projektiaan järjestelmällisesti: hän tunnistaisi ensin panostusta vaativat alueet ja keksisi sitten onnellisuuttaan parantavat päätökset, jotka olisivat konkreettisia ja mitattavia. Hänellä tulisi olla selkeä visio jota seurata arjessa joka päivä.

Esimerkki: Rubin halusi parantaa ihmissuhteitaan ja itseään ystävänä. Hän päätti muistaa ystäviensä syntymäpäivät, saattaa ihmisiä yhteen, mennä käymään useammin, juoruta vähemmän, tutustua kolmeen uuteen ihmiseen ja tuomita muita vähemmän. Ja arvaatteko mitä? Kun hän käyttäytyi ystävällisemmin hän tunsi olonsa ystävällisemmäksi ja onnellisemmaksi.

Syy, miksi Onnellisuusprojekti on minulle tärkeä, on, että voin samaistua Rubinin tilanteeseen. Hän ei halunnut lähteä vuodeksi maailmanympärimatkalle, muuttaa toiselle puolelle maata, erota tai vaihtaa työpaikkaa. Hän halusi jatkaa päivittäistä elämäänsä täysin samanlaisena, mutta löytää enemmän onnea siitä. Hän tunnisti elävänsä hyvää elämää ja halusi arvostaa sitä enemmän ja elää elämäänsä täydemmin. Rubin halusi vähentää mielensäpahoittamista ja siten vaikuttaa myös läheisiinsä vähentämällä nalkutusta ja olemalla innostuneempi vanhempi.

Pidin myös kirjan kerronnasta. Teoshan on siis täyttä totta, ja Rubin kertoo omista mietteistään ja epäonnistumisistaankin hyvin rehellisesti. Tämän takia kirjan luettuani kirjailija tuntuu kuin melkein omalta tutultani! Voin suositella, kirja on hyvin helppolukuinen ja hyvin jäsennelty,

Valitettavasti Onnellisuusprojekti ei sovi Helmet-lukuhaasteen minkään kohtaan. Ajattelin sitä "Kokoelma esseitä tai kolumneja"-kohtaan, sillä kirjassa esiintyy tapahtumia joista kirjailija on myös kirjoittanut blogiinsa tai kolumniksi, mutta olisi vähän huijaamista laittaa kirja siihen kun se ei kuitenkaan oikeasti ole kokoelma esseitä tai kolumneja. Seuraava kirja sitten taas haasteeseen mukaan :)

Jalowicz Simon: Sitten juoksin pakoon

Sitten juoksin pakoon on selviytymistarina juutalaistyttö Marie Jalowicz Simonista Berliinissä toisen maailmansodan aikana. Hän oli vain 20-vuotias kesäkuussa 1942 kun Gestapo tuli aamukuudelta hakemaan häntä pidätettäväksi. Nokkeluudellaan hän onnistui huijaamaan itsensä kadulle poliisien ohi ja siitä alkoi vuosien karkumatka, maan alle piiloutuminen. Marie Jalowicz kiersi vuosia tuntemattomien ihmisten nurkista toisiin parin viikon välein, kärsien nälästä ja hyväksikäytöstä. Kaikki tämä tapahtui Berliinissä, natsien pääkaupungissa. Marie lähti kerran Bulgariaan pakoon, mutta kuten voi kuvitella, rajavalvonta oli valtioiden välillä todella tiukkaa muutenkin kymmeniä vuosia sitten, saatika sodan takia kun valvottiin etteivät juutalaiset karkaisi. Hänen piti palata sieltä takaisin. Jalowicz osoitti käsittämätöntä älykkyyttä ja toivon ylläpitämistä sinnitellessään koettelemuksesta toiseen.


Lasken Sitten juoksen pakoon-teoksen kolmanneksi sotaa käsitteleväksi kirjaksi jonka olen lukenut. Toki olen lukenut esimerkiksi kirjat Kätilö, Neljäntienristeys ja Kaikki se valo jota emme näe, mutta "oikeiksi" sodankuvauksiksi lasken lukemani Anne Frankin päiväkirjan, Yksin Berliinissä ja nyt Sitten juoksin pakoon, koska ne kaikki ovat tositarinoita. Anne Frankin tarina on kaikille tuttu, juutalaistyttö piileskelee perheensä kanssa, samoin Sitten juoksin pakoon on elämäkerta piileskelevästä juutalaistytöstä. Yksin Berliinissä taas kertoo samasta aiheesta toiselta puolelta, nimittäin Otto ja Elise Hampelista. He eivät olleet juutalaisia vaan tavallisia saksalaisia, jotka taistelivat omalla tasollaan Hitlerin hallintoa vastaan kirjoittamalla natsismia vastustavia kortteja, joita he jättivät rappukäytäviin ihmisten löydettäviksi, eräänlaista vastapropagandaa siis. Lopulta Gestapo sai heistä vihiä ja tuli heidän peräänsä. Olen myös nähnyt Das Leben der Anderen-elokuvan, joka voitti vuonna 2007 parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin. Tämä elokuva kertoo Stasin harjoittamasta vakoilusta Itä-Saksassa.


Minulle nämä tositarinat toisen maailmansodan Berliinistä ovat todella vaikuttavaa luettavaa, kirjaimellisesti. Olen käynyt kahdesti Berliinissä ja nähnyt historian jäljet joka puolella kaupunkia ja vieraillut kahdesti entisessä keskitysleirissä Sachsenhausenissa. Siksi kun lukee näitä kirjoja (Sitten juoksin pakoon ja Yksin Berliinissä) ei voi olla ymmärtämättä että nuo tapahtumat ovat tapahtuneet ihan oikeasti, nuo ihmiset ovat eläneet ihan oikeasti paikassa jossa olen käynyt. Pelko, vaino ja epäoikeudenmukaisuus ovat tapahtuneet ihan oikeasti. Ihmiset ovat ihan oikeasti olleet toisilleen niin julmia. Ja mikä on pahinta? Se, ettei aika tunnu muuttaneen mitään. Esimerkiksi Suomessa suhtaudutaan edelleen tummaihoisiin, ulkomaalaisiin ja vaikkapa muslimeihin epäluuloisesti. Ei nähdä yksilöitä etnisyyden takana, ei nähdä, että tuolla toisella on ihan samalla tavalla unelmia ja pelkoja, toiveita ja kipeitä kohtia kuin minullakin. Toivon todella että kehitys veisi meitä parempaan suuntaan.

Fluchttunnel, "pakotunneli"
Berliinin muurin ali

Marie Jalowicz jäi eloon, ja sodan jälkeen hän avioitui entisen luokkatoverinsa Heinrich Simonin kanssa. Marie väitteli filologian tohtoriksi ja hänestä tuli pidetty antiikin kirjallisuuden ja kulttuurin professori Humboldt-yliopistossa. Pari sai kaksi lasta; Bettinan ja Hermannin.

Helmet-lukuhaasteessa Sitten juoksin pakoon menee kohtaan 14. Historiaa käsittelevä tietokirja, koska aiheena tosiaan on toinen maailmansota ja vaikka teksti onkin proosamuotoista, tapahtumat on varmistettu todella tapahtuneiksi ja kyseessä on elämäkerta.

"Pikku hetki vain", Kurt sanoi minun kerrottuani tästä välikohtauksesta. Hän ryntäsi äitinsä luo ja tuli silmät loistaen takaisin muutamassa minuutissa ja ojensi minulle äitinsä pistekortin. "Sanoin äidille, että haluan antaa molemmille arvon naisille lahjaksi sukat. Ja että Trudchen halkeaisi raivosta, jos vain saisi tietää." Hän avasi lompakkonsa ja antoi minulle pistekortin lisäksi myös rahat sukkien ostamiseen. Olin todella liikuttunut. Ja roiva Blase iloitsi kaikesta, mikä jäi puuttumaan hänen miniältään.

Murphy: Dumplin

Julie Murphyn teos Dumplin ilmestyi englanniksi vuonna 2015, Peikko Pitkäsen suomennos tänä vuonna. Dumplin on romaani Willistä, nuoresta, letkeästä ja itsevarmasta naisesta. Joka myös sattuu olemaan lihava. Kaikki on hyvin, kunnes työpaikan hottis ihastuu häneen ja Will alkaa kokea uudenlaista epävarmuutta. Kuolleen tätinsä muiston rohkaisemana Will päättää myös osallistua kotikaupunkinsa jokavuotiseen missikilpailuun, ei voittaakseen, vaan ettei hän antaisi lihavuutensa määritellä häntä tiettyyn lokeroon tai estää häntä tekemästä asioita.

Dumplin on hyvin letkeä kirja joka kuitenkin yllättää syvällisyydellään ja herkkyydellään. Will on uskottava hahmo: hänen kamppailuunsa epävarmuuden ja itseluottamuksen välillä on helppoa samaistua. Pidin myös siitä miten täynnä elämää Will oli, hän ei tuntunut ollenkaan fiktiiviseltä hahmolta vaan todelliselta ihmiseltä jonka ajatusmaailmaan pääsin kurkistamaan!

"Bon ensimmäisenä päivänä Harpy'sissa ojensin käteni ja esittäydyin. "Willowdean", sanoin. "Kassanhoitaja, Dolly Parton-fani ja tämän puljun virallinen läski."

Murphy on onnistunut tuomaan romaaniinsa koskettavasti esiin tunteita: toisaalta kaipauksen ja pelon ja epävarmuuden, ja toisaalta taas rohkeuden muuttaa asioita ja olla välittämättä muiden mielipiteistä.

"Kunpa keksisin taikasanat, joiden avulla voisin kuroa umpeen todellisen itseni ja toiveminäni välillä ammottavan kuilun."

"Mutta tahdon marssia lavalle ja todistaa, ettei ole mitään pätevää syytä, miksen voisi tehdä niin tai miksi minun ei pitäisi osallistua kilpailuun."

Voin lämpimästi suositella Dumplinia kaikille, erityisesti sellaisille henkilöille jotka ovat joskus olleet epävarmoja omasta kehostaan. Dumplin on myös mukava kirja vähemmän lukeville, sillä teksti on sujuvaa ja siihen on helppoa hypätä mukaan.

"En ole yhtään niin epäilyttävissä puuhissa kuin miltä ehkä näyttää."

Helmet-lukuhaasteessa Dumplin- isosti tai ei ollenkaan menee kohtaan 8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

"Ei kaupustelua, paitsi jos satut myymään keksejä."

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

Jonas Hassen Khemiri
Kaikki se mitä en muista

Jonas Hassen Khemiriltä ilmestyi vuonna 2015 teos Allt jag inte minns Albert Bonniers Förlagin kustantamana Ruotsissa. Suomennoksen Kaikki se mitä en muista teki Tarja Lipponen ja suomeksi romaani ilmestyi tämän vuoden tammikuussa Johnny Knigan kustantamana. Teos palkittiin Ruotsin arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla, August-palkinnolla.

Kaikki se mitä en muista on romaani auto-onnettomuudessa kuolleen Samuelin elämästä: nimetön toimittaja haastattelee Samuelin läheisiä selvittääkseen, tekikö Samuel itsemurhan vai oliko kuolema onnettomuus. Kaikilla läheisillä ihmisillä on kuitenkin tapahtumista erilaiset muistot, joten jää kirjalijan ja lukijan tehtäväksi päätellä, mikä on lopullinen totuus. Näitä läheisiä ovat esimerkiksi Pantteri, Berliiniin muuttanut Samuelin lapsuudenystävä ja teini-iän ihastus, Vandad, enemmän ja vähemmän hämärähommia tekevä Samuelin kämppis ja paras ystävä ja Laide, tulkki, muita ihmisiä auttava mutta silti omassa elämässään inhimillinen nainen,                                              Samuelin ex-tyttöystävä.

Kirjan alussa on hieman vaikeaa hahmottaa kuka puhuu milloinkin ja kenen muistikuvissa milloinkin mennnään, koska jokaisella sivulla puhuu pari eri ihmistä eri kappaleissa ja yhden ihmisen puheenvuorot ovat maksimissaan noin sivun mittaisia. Tästä syystä kirjaa täytyy todella lukea kerralla aika pitkä pätkä, jotta pysyy kärryillä kuka oli kuka ja kuka ajatteli mitenkin Samuelista. Kappaleet kirjassa ovat nimittäin vastauksia kirjalijan esittämiin haastattelukysymyksiin, ja jokaisella ihmisellä on tietysti oma tapansa suhtautua Samueliin. Kun rytmiin sitten pääsee kiinni, lukemista ei enää halua lopettaa ja aina pitää päästä eteenpäin ja eteenpäin.

Kirjassa käsiteltyjä teemoja ovat rahahuolet, identiteetti, ystävyys ja rakkaus. Minkä verran rakkaus muuttaa meitä? Olemmeko ystävillemme se sama ihminen kuin ennen rakastumista? Milloin on kenenkin vuoro maksaa kun syödään yhdessä? Miten kumppani vaikuttaa meihin? Miten identiteetti muokkautuu? Voiko arvovalintoja tehdä jos ei ole varaa?  Teoksessa tuodaan myös hyvin esille sitä, että kenenkään muistoihin ei voi luottaa, kaikilla on aina puolueellinen näkemys tapahtumista.

"Valehtelevat. Kaikki valehtelevat."

Helmet-lukuhaasteessa Kaikki se mitä en muista menee kohtaan 17. Kirjassa juhlitaan, koska vaikka tässä romaanissa rakastuminen ja kuoleminen on oleellisempaa kuin juhliminen, en halua laittaa kaikki mahdollisia kirjoja niihin kategorioihin... :)

Kirjat Saksasta?

Kuten aiemmasta postauksesta varmaan kävikin ilmi, olin viime viikon lomareissulla Saksassa. Halusin ostaa jonkin saksanikielisen kirjan sieltä itselleni, mutta sopivan kirjan löytäminen tuotti vaikeuksia! Esimerkiksi Kadewen kirjaosastolla oli mielenkiitoisia kirjoja joka lähtöön. Niitä oli niin paljon, että hyllyynhän ne kaikki jäivät. Vakuuttelin itselleni palaavani myöhemmin hakemaan jonkin kiinnostavan yksilön. Erityisesti mielessäni pyöri Hans Falladan teoks Yksin Berliinissä saksaksi, eli Jeder stirbt fur sich allein.  Kyseisen kirjan satuin itse asiassa löytämäänkin, mutta jotenkin en sitten osannut tarttua siihen.


Lopullisen valintani tein sekunneissa lentokentällä kun piti jo juosta turvatarkastukseen, Tegeliltä löytyi nimittäin Pocket Shop! Ja mikäs se siellä ensimmäisessä mainoshyllyssä komeili ellei lempikirjani saksaksi, eli Kaikki se valo jota emme näe, Alles Licht, Das wir nicht sehen! Sehän sieltä valikoitui, ja tuntuu niin hyvältä, en malta odottaa että pääsen lukemaan tätä kirjaa :)

Sieluni hymyt-haaste

Joanna Noannan kirjat-blogista heitti minulle haasteen kertoa sieluni hymyistä eli luetella asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. No, niitähän riittää! Haaste on alun perin lähtöisin Iltatähden syttyessä-blogista.

Minun sieluni saa hymyilemään:
Auringonlaskut; se on kaunein aika vuorokaudesta.



Tähtitaivas; silloin muistan miten laaja maailmankaikkeus on.

Nauraminen ystävien kanssa. Ystävien kanssa vietetyt hetket ovat korvaamattomia ja ihmissuhteet yksi tärkeimmistä asioista elämässäni.

Koirani. Se rakastaa ehdoitta.

Juokseminen. Siinä tunnen itseni vapaaksi, kevyeksi ja vahvaksi.

Lukeminen. Ei ole parempaa tunnetta kuin uppoutua kirjan maailmaan ja ahmia sitä sivu toisensa jälkeen, haluten kiihkeästi päästä eteenpäin ja toisaalta peläten tarinan loppumista.

Berliini, kotiuduin sieltä juuri, Siinä kaupungissa historia, trendikkyys, arkkitehtuuri, taide ja rentous ovat juuri sopivassa suhteessa toisiinsa.

Mansikat. Need I say more?



Syvällisten asioiden ajatteleminen. Yritän lukea tietokirjoja yhteiskunnasta ja filosofeista jotta näkisin miten maailma toimii.

Rakkaus. Se on yksi kauneimmista asioista maailmassa.

Luottamus. Kun ystävä kertoo jotakin juuri minulle tunnen tehneeni jotain oikein.

Oikeudenmukaisuus tai pyrkimys siihen. Kun näin #WhatIReallyReallyWant- videon aloin taas uskoa ihmiskuntaan. Ehkä me pystymme ratkaisemaan ongelmamme.

Itse haastan seuraavaksi mukaan Rahkamuijan! :) http://rahkamuija.blogspot.fi/

Jonasson: Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä

Heippa! Toivottavasti kesä on sujunut kaikilla hyvin, minulla se on mennyt pääasiassa lukemisen ja työnteon merkeissä. Luin Cervantesin Don Quijoten ensimmäisen osan, mutten kirjoita siitä omaa postaustaan, koska en tosiaan lukenut kirjaa kokonaan, "vain" ensimmäiset 502 sivua. Syynä on yksinkertaisesti se, että kirjallisuudenkurssille vaaditaan vain ensimmäisen osan lukeminen. Kirja oli mielenkiintoinen, ja aion jossain vaiheessa lukea jälkimmäisenkin osan.

Jonas Jonasson
Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä
2015
suom. Laura Beck
WOY 2016

Nyt kuitenkin otsikossa esiteltyyn kirjaan eli jo ilmiöksi nousseen ruotsalaisen Jonas Jonassonin kolmanteen romaaniin Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä. Olen lukenut molemmat Jonassonin aiemmat kirjat Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi ja Lukutaidoton joka osasi laskea. Rakastin niitä ja ostin molemmat omaksi!

Murhaaja-Anders on veijariromaani epätodennäköisestä kolmikosta: vastaanottovirkailija Per Perssonista, pappi Johanna Kjellanderista ja nimihahmo Murhaaja-Andersista. Yleisesti kirjassa puhutaan vain vastaanottovirkailijasta ja papista, joten niin puhun heistä tässäkin. Vastaanottovirkailija ei ole erityisen menestynyt elämässään: isoisä rikastui mutta hassasi miljoonansa, isä hylkäsi hänet lapsena ja hän oli ollut aina töissä ja samalla asunut erään aiemmin Club Amoren, sittemmin tavallisen hotellin vastaanotossa. Eräänä päivänä viinan ja pillereiden yhteisvaikutuksesta pariinkin kertaan seonnut ja murhannut Murhaaja-Anders asettuu asumaan vastaanottovirkailijan hotelliin. Muutaman kuukauden sopuisan yhteiselon jälkeen pappi astuu kuvaan likaisena huijaten vastaanottovirkailijalta pariakymmentä kruunua.
Papin elämä ei ollut ollut kovin paljon ruusuisempi kuin vastaanottovirkailijan: isoisä ja isä olivat molemmat pappeja ja niin Johannastakin piti sellanen tulla. Johannan olisi myös pitänyt olla poika jotta nämä olisivat olleet tyytyväisiä. Lyhyesti sanoen molemmat olivat kokeneet kärsivänsä elämässä aikaisempien sukupolvien hölmöilyjen takia.

Murhaaja-Andersin kautta pappi keksii keinon tuottoisaan elinkeinoon, ja pian vastaanottovirkailijalla ja papilla on kaksi matkalaukkua täynnä rahaa. Mutta entä kun vihaiset asiakkaat tulevat heidän peräänsä?

Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä on taattua Jonassonia, veijaritarina vailla vertaa. Yllättäviä käänteitä ilmestyy, mutta niistä selvitään vähintään yhtä yllättävillä tavoilla. Romaani oli hyvin viimeistelty ja hyvä kaikin puolin, ei ole muuta kuin kehuttavaa. Silti ykkösenä minulle itselleni pysyy Lukutaidoton: siinä oli jokin lukijasta kiinni pitävä voima jota ei tässä niin vahvasti tullut esiin. Mutta suosittelen ehdottomasti kaikkia Jonassonin kirjoja, kaikki löytyvät hyllystäni! :)

" -Tarjoan sinulle työtä henkivartiokaartin päällikkönä, kaartin jonka saat itse muodostaa ja jonka on oltava paikalla niin pian kuin mahdollista. Rekryyttisi saavat kunnon palkkaa, itse saat saman kaksinkertaisena. Jos hyväksyt tehtävän, jäljelle jää vain kysymys: milloin voit aloittaa?

- En heti, sanoi Puukko-Jerry. 

- Minun täytyy ensin käydä suihkussa."

Helmet-lukuhaasteessa Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä menee kohtaan 30. Viihteellinen kirja.