Tyler: Äkäpussi

Luin viime syksynä William Shakespearen suositun näytelmän Kuinka äkäpussi kesytetään (linkistä pääset tähän kirjoitukseeni), ja silloin googlatessani näytelmän kustantajan sivua, hakutuloksista pomppasi esiin Anne Tylerin Äkäpussi. Syksystä asti olen pitänyt teoksen mielessäni, koska kuullessani siitä se kuulosti hauskalta. Nyt sitten lainasin Äkäpussin kirjastosta! Tästä pääset kustantajan sivulle.

Äkäpussi on 29-vuotias nainen nimeltään Kate Battista, joka on ollut jumissa huoltosuhteissaan söpöön pikkusiskoonsa ja hajamieliseen isäänsä. Perheessään Kate hoitaa tavallaan äidin virkaa. 

Kate työskentelee avustajana esikoulussa ja järkyttää siellä alituiseen vanhemoien ja johtajan mielenrauhaa kaunistelemattomilla mielipiteilllään.

Kertomuksen alussa Katen professori-isä yrittää saada tyttärensä naimaan ulkomaalaisen tutkimusassistenttinsa, jottei tämän tarvitsisi poistua maasta viisumin vanhentumisen vuoksi. (takakansi)

Äkäpussin alkua oli todella vaikeaa lukea, koska hahmot tuntuivat todella yksiulotteisilta ja epäaidoilta. Heistä annettiin vain yhdet ominaisuudet kuvaamaan heitä, joten on todella vaikeaa nähdä hahmoja edessään oikeina ihmisinä. Tämä hahmojen ja tapahtumien yksiulottteisuus jatkuu oikeastaan koko kirjan ajan, mutta siitä pääsee yli kun ei edes yritä lukea kirjaa vakavissaan ja sitoutuvasti, vaan asennoituu siihen kevyenä hömppänä jota pitää lukea vähän kieli poskella. Kun tapahtumia seuraa valmiiksi toilailuihin asennoituen, kirja voi olla ihan viihdyttävä.

Sanat aiheuttivat Katelle aavemaisen irrallisen olon. Hän ei ollut pelkästään kadottanut muistojaan, joita olisi kuvitellut hellivänsä kallisarvoisina koko ikänsä. Sen lisäksi muistot liittyivät kokemuksiin, joita hän olisi arvellut inhoavansa. Hänhän ei voinut sietää shoppailua!

Tämä katkelma on aidoimmasta päästä, ja se hiukan selittänee Katen inhoa naisellisia asioita kohtaan. Olisin kuitenkin toivonut teokseen enemmän tällaista pohdintaa nuorena äidin menettämisestä pelkän nopean käsittelyn sijaan.

Hän ei keksinyt yhtä ainutta asiaa, jonka takia nousta sängystä aamuisin.

Jos hahmo on tätä mieltä, kirjan pitäisi kokonaan keskittyä kuvaamaan hänen eksistentiaalista kriisiään tai vaikeaa masennustaan, sen sijaan että täysi innottomuus olisi päähenkilön luonteenpiirre kirjan kertoessa jostakin aivan muusta.

Sitten tohtori Battista yskähti. "Tuota noin", hän aloitti varovasti. "Noin, noin, huomaan, että veropaperimme ovat vielä täällä."

Tässä nähdään muidenkin kuin Katen hahmon yksiulotteisuus: minkälainen mies pitää lastaan assistenttinaan? Ei minkäänlaista vastuunottoa omasta elämästä saatika sitten vanhempana olosta lapsilleen. Teoksessa on tosiaan ristiriita: tällaisella hahmojen käyttäytymisellä ja luonteilla sen pitäisi ainoastaan tutkia heidän tunteitaan, motiivejaan ja kanssakäymistään, ei kertoa jostakin aivan muusta kuten järjestetystä avioliitosta.

Samaten Pjotrin hahmo herätti ihmetystä: miksei hänellä ole ketään tai mitään kotimaassaan? Miksei sitä käsitellä yhtään enempää? Tässäkin olisi ollut oiva tilaisuus käsitellä kirjallisuudella esimerkiksi yksinäisyyttä, mutta tilaisuus jätetään kokonaan käyttämättä.

Annan hänelle tilaa paikassa, jossa kumpikin meistä voi olla oma itsensä.

Tämä oli mielestäni kirjan voimakkain lause.

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

Jonas Hassen Khemiri
Kaikki se mitä en muista

Jonas Hassen Khemiriltä ilmestyi vuonna 2015 teos Allt jag inte minns Albert Bonniers Förlagin kustantamana Ruotsissa. Suomennoksen Kaikki se mitä en muista teki Tarja Lipponen ja suomeksi romaani ilmestyi tämän vuoden tammikuussa Johnny Knigan kustantamana. Teos palkittiin Ruotsin arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla, August-palkinnolla.

Kaikki se mitä en muista on romaani auto-onnettomuudessa kuolleen Samuelin elämästä: nimetön toimittaja haastattelee Samuelin läheisiä selvittääkseen, tekikö Samuel itsemurhan vai oliko kuolema onnettomuus. Kaikilla läheisillä ihmisillä on kuitenkin tapahtumista erilaiset muistot, joten jää kirjalijan ja lukijan tehtäväksi päätellä, mikä on lopullinen totuus. Näitä läheisiä ovat esimerkiksi Pantteri, Berliiniin muuttanut Samuelin lapsuudenystävä ja teini-iän ihastus, Vandad, enemmän ja vähemmän hämärähommia tekevä Samuelin kämppis ja paras ystävä ja Laide, tulkki, muita ihmisiä auttava mutta silti omassa elämässään inhimillinen nainen,                                              Samuelin ex-tyttöystävä.

Kirjan alussa on hieman vaikeaa hahmottaa kuka puhuu milloinkin ja kenen muistikuvissa milloinkin mennnään, koska jokaisella sivulla puhuu pari eri ihmistä eri kappaleissa ja yhden ihmisen puheenvuorot ovat maksimissaan noin sivun mittaisia. Tästä syystä kirjaa täytyy todella lukea kerralla aika pitkä pätkä, jotta pysyy kärryillä kuka oli kuka ja kuka ajatteli mitenkin Samuelista. Kappaleet kirjassa ovat nimittäin vastauksia kirjalijan esittämiin haastattelukysymyksiin, ja jokaisella ihmisellä on tietysti oma tapansa suhtautua Samueliin. Kun rytmiin sitten pääsee kiinni, lukemista ei enää halua lopettaa ja aina pitää päästä eteenpäin ja eteenpäin.

Kirjassa käsiteltyjä teemoja ovat rahahuolet, identiteetti, ystävyys ja rakkaus. Minkä verran rakkaus muuttaa meitä? Olemmeko ystävillemme se sama ihminen kuin ennen rakastumista? Milloin on kenenkin vuoro maksaa kun syödään yhdessä? Miten kumppani vaikuttaa meihin? Miten identiteetti muokkautuu? Voiko arvovalintoja tehdä jos ei ole varaa?  Teoksessa tuodaan myös hyvin esille sitä, että kenenkään muistoihin ei voi luottaa, kaikilla on aina puolueellinen näkemys tapahtumista.

"Valehtelevat. Kaikki valehtelevat."

Helmet-lukuhaasteessa Kaikki se mitä en muista menee kohtaan 17. Kirjassa juhlitaan, koska vaikka tässä romaanissa rakastuminen ja kuoleminen on oleellisempaa kuin juhliminen, en halua laittaa kaikki mahdollisia kirjoja niihin kategorioihin... :)