Äkäpussi on 29-vuotias nainen nimeltään Kate Battista, joka on ollut jumissa huoltosuhteissaan söpöön pikkusiskoonsa ja hajamieliseen isäänsä. Perheessään Kate hoitaa tavallaan äidin virkaa.
Kate työskentelee avustajana esikoulussa ja järkyttää siellä alituiseen vanhemoien ja johtajan mielenrauhaa kaunistelemattomilla mielipiteilllään.
Kertomuksen alussa Katen professori-isä yrittää saada tyttärensä naimaan ulkomaalaisen tutkimusassistenttinsa, jottei tämän tarvitsisi poistua maasta viisumin vanhentumisen vuoksi. (takakansi)
Äkäpussin alkua oli todella vaikeaa lukea, koska hahmot tuntuivat todella yksiulotteisilta ja epäaidoilta. Heistä annettiin vain yhdet ominaisuudet kuvaamaan heitä, joten on todella vaikeaa nähdä hahmoja edessään oikeina ihmisinä. Tämä hahmojen ja tapahtumien yksiulottteisuus jatkuu oikeastaan koko kirjan ajan, mutta siitä pääsee yli kun ei edes yritä lukea kirjaa vakavissaan ja sitoutuvasti, vaan asennoituu siihen kevyenä hömppänä jota pitää lukea vähän kieli poskella. Kun tapahtumia seuraa valmiiksi toilailuihin asennoituen, kirja voi olla ihan viihdyttävä.
Sanat aiheuttivat Katelle aavemaisen irrallisen olon. Hän ei ollut pelkästään kadottanut muistojaan, joita olisi kuvitellut hellivänsä kallisarvoisina koko ikänsä. Sen lisäksi muistot liittyivät kokemuksiin, joita hän olisi arvellut inhoavansa. Hänhän ei voinut sietää shoppailua!
Tämä katkelma on aidoimmasta päästä, ja se hiukan selittänee Katen inhoa naisellisia asioita kohtaan. Olisin kuitenkin toivonut teokseen enemmän tällaista pohdintaa nuorena äidin menettämisestä pelkän nopean käsittelyn sijaan.
Hän ei keksinyt yhtä ainutta asiaa, jonka takia nousta sängystä aamuisin.
Jos hahmo on tätä mieltä, kirjan pitäisi kokonaan keskittyä kuvaamaan hänen eksistentiaalista kriisiään tai vaikeaa masennustaan, sen sijaan että täysi innottomuus olisi päähenkilön luonteenpiirre kirjan kertoessa jostakin aivan muusta.
Sitten tohtori Battista yskähti. "Tuota noin", hän aloitti varovasti. "Noin, noin, huomaan, että veropaperimme ovat vielä täällä."
Tässä nähdään muidenkin kuin Katen hahmon yksiulotteisuus: minkälainen mies pitää lastaan assistenttinaan? Ei minkäänlaista vastuunottoa omasta elämästä saatika sitten vanhempana olosta lapsilleen. Teoksessa on tosiaan ristiriita: tällaisella hahmojen käyttäytymisellä ja luonteilla sen pitäisi ainoastaan tutkia heidän tunteitaan, motiivejaan ja kanssakäymistään, ei kertoa jostakin aivan muusta kuten järjestetystä avioliitosta.
Samaten Pjotrin hahmo herätti ihmetystä: miksei hänellä ole ketään tai mitään kotimaassaan? Miksei sitä käsitellä yhtään enempää? Tässäkin olisi ollut oiva tilaisuus käsitellä kirjallisuudella esimerkiksi yksinäisyyttä, mutta tilaisuus jätetään kokonaan käyttämättä.
Annan hänelle tilaa paikassa, jossa kumpikin meistä voi olla oma itsensä.
Tämä oli mielestäni kirjan voimakkain lause.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti