Näytetään tekstit, joissa on tunniste August-palkinto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste August-palkinto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin

Eräänä talvi-iltana kolme Isisin kannattajaa hyökkää kirjakauppaan. Kiistellyn taiteilijan esiintyminen katkeaa laukauksiin, paniikki pääsee valloilleen. Osa yleisöstä jää panttivangeiksi. Mutta kesken hyökkäyksen nuori nainen, jonka tehtävänä on videoida tapahtumat, kääntyy kumppaninsa puoleen ja kuiskaa: "Tämä on väärin. Meidän ei pitäisi olla täällä. Meidän pitäisi häipyä."

Kaksi vuotta myöhemmin kirjailija vierailee naisen luona oikeuspsykiatrian klinikalla. Hän ojentaa kirjailijalle nipun paperia, tarinansa.

He hukkuvat äitiensä kyyneliin on dystopia tulevaisuuden apartheid-yhteiskunnasta, jossa eurooppalaisista arvoista on tullut totalitäärisiä totuuksia, mutta myös tarina rohkeasta yrityksestä luoda vaihtoehtoisia versioita hirveälle tulevaisuudelle.


Johannes Anyuru (s.1979) on ruotsalainen kirjailija, runoilija ja luovan kirjoittamisen opettaja. Esikoisrunoteoksessaan hän kuvasi maahanmuuttajien kaupunginosia Homeroksen Ilias inspiraationaan. Anyurun kansainvälinen läpimurtoteos Myrsky nousee paratiisista voitti Svenska Dagbladetin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2012. He hukkuvat äitiensä kyyneliin voitti August-palkinnon vuonna 2017. Minua alkoi kiinnostaa Myrsky nousee paratiisista, ja odotan hänen seuraavia teoksiaan!

Romaanin on suomentanut Outi Menna, ja hän on onnistunut työssään erinomaisesti! Hän on onistunut välittämään suomeksi lukijalle omanlaisensa ilmapiirin, josta lisää vähän myöhemmin.

Mielestäni teoksessa kuvattu terrorismihyökkäys Hondon sarjakuvaliikkeeseen muistuttaa terroristien hyökkäystä 7.1.2015 ranskalaisen Charlie Hebdon satiirilehden toimitukseen. Kummassakin tilanteessa ei-muslimi on tehnyt pilakuvia muslimien jumalasta Allahista, ja terroristijärjestöjen jäsenet ovat kostaneet tämän. Meidän maailmassamme isku johti Je suis Charlie-iskulauseen käyttöön sananvapauden puolesta ja väkivaltaa vastaan pidettyihin mielenosoituksiin, teoksessa taas yhteiskunnan totalitääristumiseen ja muslimien erikoisvalvontaan.

Ehkä kuvat näyttivät miltä näyttivät ainoastaan siksi, että sotilaat oli valokuvattu kaukana aavikon tiheässä ja kaiken läpäisevässä valossa.
Ehkä väkivalta oli niin tyhjää, ettei siinä ollut edes tyhjyyttä.

Romaani oli ehdottomasti vaikuttava lukukokemus, mutta lukuasu ei ollut kaikista helpoin. Teoksessa vuorotellaan kahden kertojan välillä, Tundra-tytön ja tätä haastattelevan kirjailijan. Vaihdokset voivat kestää yksittäisen luvun ajan tai sitten vaihtua kappaleen jälkeen, mikä kyllä hankaloitti lukemista. Lisäksi teoksessa hypitään usealla aikatasolla; teos alkaa tunnista ennen iskua, kirjailija tulee haastettelemaan tyttöä kahden vuoden kuluttua, välillä ollaan lapsuudessa, välillä tulevaisuudessa ja kaikkea siltä väliltä. Jo pari päivää kirjan luettuani suunnittelin sen lukemista uudelleen sisäisten viittausten ja aikajanojen ymmärtämiseksi.

Maininnan ansaitsee myös ehdottomasti romaanin kieli: se vei omaan maailmaansa ja loi tunnelman, jota on yllättävän vaikeaa kuvailla sanoin. Viimeisen sivun luettuani tavallinen arki iski kovana vasten kasvoja turvallisuudestaan huolimatta, joten kieli ehdottomasti vaikutti minuun. Vaikka teoksen maailma oli synkkä, asu jolla siitä kerrottiin oli kaunis.

Elävät muistan vain kuiskauksina, seinään piirtyvinä varjoina.

torstai 21. heinäkuuta 2016

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

Jonas Hassen Khemiri
Kaikki se mitä en muista
Jonas Hassen Khemiriltä ilmestyi vuonna 2015 teos Allt jag inte minns Albert Bonniers Förlagin kustantamana Ruotsissa. Suomennoksen Kaikki se mitä en muista teki Tarja Lipponen ja suomeksi romaani ilmestyi tämän vuoden tammikuussa Johnny Knigan kustantamana. Teos palkittiin Ruotsin arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla, August-palkinnolla.

Kaikki se mitä en muista on romaani auto-onnettomuudessa kuolleen Samuelin elämästä: nimetön toimittaja haastattelee Samuelin läheisiä selvittääkseen, tekikö Samuel itsemurhan vai oliko kuolema onnettomuus. Kaikilla läheisillä ihmisillä on kuitenkin tapahtumista erilaiset muistot, joten jää kirjalijan ja lukijan tehtäväksi päätellä, mikä on lopullinen totuus. Näitä läheisiä ovat esimerkiksi Pantteri, Berliiniin muuttanut Samuelin lapsuudenystävä ja teini-iän ihastus, Vandad, enemmän ja vähemmän hämärähommia tekevä Samuelin kämppis ja paras ystävä ja Laide, tulkki, muita ihmisiä auttava mutta silti omassa elämässään inhimillinen nainen,                                              Samuelin ex-tyttöystävä.

Kirjan alussa on hieman vaikeaa hahmottaa kuka puhuu milloinkin ja kenen muistikuvissa milloinkin mennnään, koska jokaisella sivulla puhuu pari eri ihmistä eri kappaleissa ja yhden ihmisen puheenvuorot ovat maksimissaan noin sivun mittaisia. Tästä syystä kirjaa täytyy todella lukea kerralla aika pitkä pätkä, jotta pysyy kärryillä kuka oli kuka ja kuka ajatteli mitenkin Samuelista. Kappaleet kirjassa ovat nimittäin vastauksia kirjalijan esittämiin haastattelukysymyksiin, ja jokaisella ihmisellä on tietysti oma tapansa suhtautua Samueliin. Kun rytmiin sitten pääsee kiinni, lukemista ei enää halua lopettaa ja aina pitää päästä eteenpäin ja eteenpäin.

Kirjassa käsiteltyjä teemoja ovat rahahuolet, identiteetti, ystävyys ja rakkaus. Minkä verran rakkaus muuttaa meitä? Olemmeko ystävillemme se sama ihminen kuin ennen rakastumista? Milloin on kenenkin vuoro maksaa kun syödään yhdessä? Miten kumppani vaikuttaa meihin? Miten identiteetti muokkautuu? Voiko arvovalintoja tehdä jos ei ole varaa?  Teoksessa tuodaan myös hyvin esille sitä, että kenenkään muistoihin ei voi luottaa, kaikilla on aina puolueellinen näkemys tapahtumista.

"Valehtelevat. Kaikki valehtelevat."

Helmet-lukuhaasteessa Kaikki se mitä en muista menee kohtaan 17. Kirjassa juhlitaan, koska vaikka tässä romaanissa rakastuminen ja kuoleminen on oleellisempaa kuin juhliminen, en halua laittaa kaikki mahdollisia kirjoja niihin kategorioihin... :)