Fiilistelyä: Hobitti

 

Peltonen & Peltonen: Lupa tappaa? Sodankäynnin ja sotien oikeuttamisen pitkä historia

 Miksi valtioilla on lupa tappaa?

Sotia on käyty historian kaikkina aikoina, mutta miten ihmiset ovat niihin suhtautuneet? Vaikka menneisyyden sodat saattavat vaikuttaa mielettömiltä, ovat historian varhaisimmatkin aseelliset konfliktit vaatineet perusteluja ja oikeutusta ollakseen tavallisen kansan hyväksymiä. Hallitsijakaan ei voi käydä sotaa yksin.

Sodankäynnin oikeuttamisen historian alkuvaiheet kuljettavat mukanaan niin faraoiden Egyptiin kuin antiikin Välimerelle. Keskiajan Euroopassa sotaa käytiin Jumalan nimessä, ja Ranskan vallankumouksesta alkanut ideologioiden aika on tuonut mukanaan kokonaan uusia tapoja oikeuttaa konflikti. Mitkä keinot ovat läpi vuosituhansien pysyneet samana - ja mitkä ovat muuttuneet?

Lupa tappaa? -teos auttaa tunnistamaan, millä keinoin sotia ja konflikteja oikeutetaan. Historiallinen näkökulma syventää ymmärrystä myös tämän päivän maailmasta ja sotaan liittyvästä keskustelusta. (suomalaisen kirjallisuuden seuran sivulta)

Mielestäni teos on mielenkiintoinen ja hyvin jäsennelty. Opin paljon uutta, ja jälleen kerran minulle tuli yllätyksenä miten paljon ihmiskunnan historiassa on sodittu. Aihe on kiinnostava ja lukisin siitä lisääkin. Ainoa miinus teokselle tulee siitä, että mukaan on valittu monta niin vanhaa sotaa, ettei niistä ole oikeastaan jäänyt kirjallista aineistoa, varsinkaan sodan oikeuttamisen retoriikkaa. Odotin että teoksessa olisi käsitelty enemmän lähihistorian sotia joista on aineistoa reilusti saatavilla.

Ristiretkistä:

Propagandistien mielestä kristityt vähensivät tappamiensa vihollisten tulevia kärsimyksiä. Saraseenien tai pakanoiden oli parempi kuolla pikaisesti, jotta heidän syntimääränsä ei kasvaisi. Mitä lyhyempi vääräuskoisen elämä oli, sitä vähemmän hän ehti tehdä syntiä ja sen vähemmän hän joutuisi kärsimään helvetissä.

Niinpä niin.

Laakso: Taltuta klassikko! (kuvittanut Johanna Rojola)

 Lue klassikoita, ne on hyviä, sanotaan. Ne kasvattaa järkeä, sanotaan. Mutta sanotaan mitä sanotaan, aina klassikon lukeminen ei ole helppoa. Ei hätää! Tämän kirjan luettuasi huomaat, että se voi olla jopa hauskaa.

Olemme kaikki lukijoina erilaisia. Toinen lukee huvikseen Sotaa ja rauhaa, toinen tuskailee jo maitopurkin mainostekstin kanssa. Oli lähtötilanne mikä tahansa, jokainen voi oppia pelottomaksi klassikontaltuttajaksi. Siihen tarvitaan vain ripaus tietoa, rutkasti rohkeutta ja reilusti reipasta retkimieltä.

Taltuta klassikko! tulkkaa tutut merkkiteokset nykynuorille ymmärrettävään muotoon ja saa lukijan kieriskelemään naurusta. Kirjassa taltutetaan kahdeksan kotimaista klassikkoteosta, mm. Aino Kallaksen Sudenmorsian, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ja Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Teos sijoittui nuorten sarjan toiselle sijalle Ihan totta -tietokirjakilpailussa 2017. (teksti Tammen sivulta)

Tämä kirja on ihan mahtava. Vihdoinkin näkökulma, jossa nuoriin ei suhtauduta alentuvasti ja tuomitsevasti. Ainakin minulle on hyvin tuttu seuraavanlainen asenne: Nykynuoriso on ihan pilalla, ne tuijottaa vaan käteen kiinni kasvaneita puhelimiaan koko ajan. Kyllä silloin kun minä olin nuori osattiin Sota ja rauha ja Täällä Pohjantähden alla ulkoa. Yritä näille tämänpäivän lökäpöksyille siinä sitten puhua yleissivistyksestä kun vaan animal crossing ja Fortnite kiinnostaa. Nuoret kohdataan heidän omalla tasollaan ja puhutaan heidän kieltään, autetaan ja inspiroidaan kunnioittavasti alentuvan penäämisen ja päänpudistelun sijaan. Maailma tarvitsee lisää tällaisia kirjoja!

Walk like an egyptian

Waltarin kuvaama muinaisten egyptiläisten tapakulttuuri on ihastuttavaa, ja siitä voi oppia paljon. Kaikkia muinaisten egyptiläisten tapoja ei kuitenkaan ole syytä jäljitellä. Orjia ei 2020-luvulla kannata hankkia, viiniä ei ole soveliasta juoda joka aterialla, ja muistathan, ettei alle kuusitoistavuotias saa suorittaa kallonporausta ilman aikuisen valvontaa.

Sen sijaan kannattaa ottaa hetimiten käyttöön Sinuhen ja muiden jatkuvasti käyttämä sanonta "Puheesi on kärpäsen surinaa korvissani". Tämä lause viskataan ilmoille silloin, kun kanssakeskustelija jäkättää jotakin äärimmäisen epäkiinnostavaa. Nykykielellä vastaava fraasi olisi "blaa, blaa, blaa", mutta onhan kärpäsen surina paljon ilmaisuvoimaisempi. Ei kun testiin, kun äiti seuraavan kerran kyselee huoneensiivouksen perään!

Colfer: Fowlin kaksoset

Fowlin kaksoset on Artemis Fowl-sarjasta tunnetun irlantilaisen Eoin Colferin uusin teos. Tämän voi lukea itsenäisenä jatko-osana Artemis Fowleille, tai sitten sellaisenaan. Tämä teos on kohdistettu ehkä jopa vähän nuoremmille lukijoille kuin Artemikset, joten tarina toimii mainiosti sellaisenaankin. Artemis Fowl-sarjasta on tulossa kokonaan oma postauksensa myöhemmin.

takakansi:

11-vuotiaat kaksoset Myles ja Beckett ovat kahteen pekkaan yötä kotona pelkän Fowlien tekoälyturvajärjestelmän vahdittavina. Yö muuttuu mielenkiintoiseksi, kun maan alta putkahtaa karannut minipeikko, jota jahtaavat niin pahamaineinen liikemies, salaperäinen agenttinunna kuin peikon perään lähetetty keijukonstaapeli. Alkaa kiihkeä seikkailu, jonka pyörteissä Fowlin kaksoset joutuvat tulilinjalle, siepataan, haudataan, pidätetään ja nirhataan (vain hetkeksi). Mikäpä lujittaisi paremmin kaksosten sidettä toisiinsa!

Voin suositella teosta erittäin lämpimästi. En voi kehua Eoin Colferin tuotantoa tarpeeksi, ja tämäkään ei petä. Jaakko Kankaanpään suomennos toimii oivasti.

Beckett heräsi omassa sängyssään ja jäi tuijottamaan aurinkokuntaa esittävää mobilea, jonka Myles oli 3D-tulostanut ja ripustanut kattoon saadakseen hänen oppimisreseptorinsa aktivoitua heti aamuvarhaisella. Oikeastaan Beckett oli painanut mieleensä yhtä ja toista, mitä Myles yritti opettaa hänelle, mutta hänestä oli aina hauska kiusata veljeään teeskentelemällä, että ei ymmärtänyt juuri mitään ja oli unohtanut senkin vähän mitä tiesi. - - Myles tosiaan makasi tavallisessa asennossaan ja lisäksi hereillä. Hän tuijotti sänkynsä yläpuolelle nastoilla kattoon kiinnitettyä kuvaa. Se oli sormiväreillä tehty maalaus Vihaisesta hamsterista Tulen ulottuvuudessa, ja Beckett oli asentanut sen kattoon tehdäkseen veljestään tyhmemmän.

https://www.wsoy.fi/kirja/eoin/fowlin-kaksoset/9789510448793

Fiilistelyä: Nälkäpeli

 

Fiilistelyä: Harry Potter

 

Ahern: Täydellinen

Aiemmassa postauksessani käsittelin irlantilaisen Cecelia Ahernin ensimmäistä nuorille aikuisille suunnattua romaaniaan Viallista. Tämä postaus käsittelee sen toista osaa Täydellistä.

takakansi:

Celestine North elää maailmassa, jossa vaalitaan täydellisyyttä. Oli aika, jolloin hän itsekin sai nauttia täydellisille ihmisille lankeavista eduista. Sitten häneen lyötiin viallisen leima.

Tuomari Crevan on julistanut Celestinen yhteisön suurimmaksi uhaksi, ja nyt Celestine elää maan alla. Hänellä on yksi luotettu: salaperäinen mutta vetovoimainen Carrick. Ja hänellä on yksi valtti: tieto, joka voi romauttaa koko epäoikeudenmukaisen järjestelmän.

Kun tuomari Crevan saa yliotteen, Celestinen täytyy tehdä päätös. Pelastaako hän itsensä vai kaikki vialliset?

Täydellinen päättää Viallisessa alkaneen huikean YA-dystopian. Se muistuttaa, että vasta kun me hyväksymme viallisuutemme, meistä voi tulla täydellisiä.

Viallisessa seitsemäntoistavuotias Celestine North tekee pienen teon, joka muuttaa hänen koko elämänsä. Hyvästä perheestä lähtöisin oleva, etuoikeutettu opiskelijatyttö julistetaan yhteiskunnan pohjasakaksi. Täydellisessä Celestinen on aika muuttaa radikaalisti mielipiteitään ja identiteettiään.

Viallisessa oli monia puolia, joista en pitänyt. Kuvasin teosta pinnalliseksi ja lukijan älykkyyttä aliarvioivaksi, koska Celestine tuntui ylimieliseltä. Hän oli etuoikeutettu joka joutui kohtaamaan syrjimiensä ihmisten todellisuuden eikä silti muuttanut mielipidettään heistä. Koin teoksen myös yksiulotteisena, koska siinä oikeastaan kuvattiin vain Celestinen henkilökohtaista järkytystä statuksen pudotessa. Kuten mainitsin aiemmin, tämä on uudenlainen näkökulma sortamista käsittelevään romaaniin, mutta sen olisi silti voinut toteuttaa paremmin. Täydellisessä taas kuvataan paljon laajemmin sorron vaikutuksia ja tapahtumien välisiä syy-yhteyksiä. Kirjailijalle Ahernille siis kiitokset täältä: Celestine löytää oman äänensä ja voiman käyttää sitä muiden puolesta. Mukaan mahtuu sopivassa suhteessa jännitystä, juonittelua ja pohdintaa perheen merkityksestä. On kissa ja hiiri-leikkiä ja sukulaisuussuhteiden kuvausta.

Kännöstyön on tehnyt Sirpa Parviainen.

Crevan Median radiokanavilla kerrotaan tarinaa, jonka mukaan olen karkuri, jota tulee pelätä ja vältellä. Muilla kanavilla sen sijaan käydään keskustelua siitä, miksi kahdeksantoistavuotiasta nuorta naista jahdataan niin tiiviisti ja onko järjestelmän vältteleminen todella noin helppoa. Onko järjestelmä itsessään viallinen? Onko viallisen noin herkeämättömälle etsinnälle mitään syytä, jos kerran elelen hissukseni enkä aiheuta ongelmia? Mitä Kilta oikein yrittää todistaa? Kaikki oikein hyviä kysymyksiä.

Carrick on oikeassa: olen väsynyt, ja turvassa olemisen tunne on harvinaista herkkua, jotakin niin kaunista, että minun pitäisi haluta taistella sen puolesta myös näiden seinien ulkopuolella.

"Enya Sleepwell sanoo uskovansa, että tämän maan kansalaiset elävät pelossa. Sitäkö te pidätte ihmisten muuttumisena? Sitä, että ihmiset ovat oikeasti kauhusta jäykkänä, eivät uskalla tehdä ainuttakaan virhettä, ainuttakaan päätöstä, eivät uskalla ottaa ainuttakaan riskiä siinä pelossa, että heitä rangaistaan, että heidät heitetään yhteiskunnan ulkopuolelle?"