Lee: Kuin surmaisi satakielen

Harper Lee
Kuin surmaisi satakielen
1960
suom Maija Westerlund 1961
Gummerus

Edellinen postaukseni koski vähän aikaa sitten edesmenneen Umberto Econ muiston kunnioittamista ja hänen merkittävän teoksensa lukemista. Jatkoin samalla linjalla, ja nyt luin myös hetki sitten kuolleen Harper Leen kuuluisimman teoksen Kuin surmaisi satakielen.

Harper Lee (1926-2016) oli kotoisin Yhdysvalloista, Alabamasta. Hän opiskeli lakia ja muutti New Yorkiin asumaan, jossa hänen kerrotaan tehneen toimistotyötä.

Lee kirjoitti ensin vuonna 1956 romaanin Go set a watchman, joka suomennettiin vuonna 2015 nimelle Kaikki taivaan linnut, mutta ensin julkaistiin hänen pitkään ainoana ollut teoksensa To kill a mockinbird, Kuin surmaisi satakielen. Tämä julkaistiin vuonna 1960, sillä hänen kustannustoimittaja piti enemmän päähenkilö Scoutin lapsuuden kuvauksesta kuin parikymmentä vuotta myöhempään aikaan sijoittuvista tapahtumista Kaikki taivaan linnut-kirjassa. Kaikki taivaan linnut-romaanin käsikirjoitus löytyi vasta vuonna 2014, ja Lee antoi lopulta luvan julkaista sen.

Kuin surmaisi satakielen oli menestys heti ilmestyessään. Se voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 1961 ja vuonna 1999 se valittiin Library Journal- lehden äänestyksessä vuosisadan parhaaksi romaaniksi. Tänäkin päivänä se kuuluu monille "lue nämä sata kirjaa ennen kuolemaasi"- listoille.

Kuin surmaisi satakielen kertoo kahdeksanvuotiaasta Scoutista, joka asuu 1930-luvulla Maycombissa, Alabamassa asianajajaisänsä ja muutamaa vuotta vanhemman veljensä kanssa. Hän on villi poikatyttö eikä sovi muottiin. Pidin siitä miten rehellisesti teoksessa kuvataan Scoutin heikkojakin puolia, kuten nujakointia ja typeriä leikkejä. Scout opettelee oikean ja väärän eroa, ja näkee ihmiset ihmisinä ihonväristä riippumatta.

Teos oli todella helppolukuinen ja luin sen kahdessa, kolmessa päivässä. Romaanissa suurin osa on dialogia, toisin kuin vaikkapa viimeksi lukemassani Ruusun nimessä, jossa oli pitkiä tarinoita uskonnosta. Kuin surmaisi satakielen on kirjoitettu yli  50 vuotta sitten, mutta on kylmäävää, miten ajankohtainen se on tänäkin päivänä. Maycombissa tuomittiin ihonvärin perusteella, tänään uskonnon, kotimaan tai etnisen taustan takia.

Helmet-lukuhaasteessa Kuin surmaisi satakielen menee kohtaan 34. Keskustelua herättänyt kirja

Eco: Ruusun nimi

Umberto Eco
Ruusun nimi
1980

Kuten varmaan tiedätte, italialainen kirjailija ja professori Umberto Eco kuoli noin kuukausi sitten. Minulla on muutenkin ollut jo pitkään suunnitelmissa lukea Ruusun nimi, joten nyt sain viimeinkin viimeisen sysäyksen kirjaan tarttumiseen.

Ruusun nimi on romaani 1300-luvun luostareista. Nuori noviisi Adson matkustaa mestarinsa Williamin kanssa kirjastoltaan siihen aikaan maailman mahtavimpiin pidettyyn luostariin, jossa on tapahtunut salaperäinen kuolema; teräväpäinen William on pyydetty selvittämään tapausta. Kuolemia alkaa kuitenkin ilmaantua lisää, ja parivaljakolle tulee kiire selvittää salaperäinen murhaaja.

Aloitin Ruusun nimen innokkaasti, mutta aloitus on suoraan sanottuna todella latistava. Ensimmäiset 70-80 sivua ovat tyyliltään täysin erilaiset kuin vajaat 500 sivua niiden jälkeen. Minulta meinasi usko loppua kesken noiden ensimmäisten sivujen aikana: kerronta oli todella puuduttavaa. Jotain kertoo se, että luin kirjaa kolmena päivänä päiväsaikaan, edistyin yhteensä noin 50 sivua ja nukahdin joka kerta kirjaa lukiessani. Aioin todella jättää kirjan kesken, ja se on paljon sanottu, sillä luen paljon ja olen jättänyt vain yhden kirjan ikinä kesken.

Uskoa minuun valoivat ihanan aktiiviset facebookin Kirjallisuuden ystävät-ryhmän kommentoijat. Sain päivän sisällä monta kymmentä kommenttia tuskaillessani kirjan alkua. Niiden voimalla jaksoin sitten jatkaa loppuun asti.

Mainittakoon myös, että melko suuressa osassa kirjassa on myös tuon ajan suurimmat uskonkysymykset. Luostariin esimerkiksi saapuu ulkopuolisia munkkeja toisen aatteen kirkosta. Teoksessa upotaan välillä liiankin syvälle uskonnollisiin kiistoihin, mikä kertoo kyllä kirjailijan perehtyneisyydestä asiaan mutta on aika raskasta luettavaa lukijalle. Lukijan on myös hankalaa pysyä perässä kuka kukin hahmoista on kun välillä ollaan nykyajassa ja välillä kerrataan monta kymmentä vuotta vanhoja asioita. Milloin kukakin hahmo paljastuu pitäneen jossain vanhassa taistelussa jotain puolta, ja lukijan oletetaan osaavan yhdistää mitä se merkitsee suuremmassa mittakaavassa.

Luostareista ja munkkien kaksinaismoralismista oli mielenkiintoista lukea, mutta toisaalta jonkun vastakkainasettelun lukeminen on melko puuduttavaa. Kirjassa ei voida keskittyä ainoaastaan ratkomaan murhamysteeriä vaan sen lisäksi lukijalle tuputetaan vielä uskonhistoriaakin.

Romaani on jaksotettu hyvin. Siinä kuvataan Williamin ja Adsonin seitsemää päivää luostarissa, ja yksi luku käsittää aina yhden hetken luostarin päivästä: yörukous, vesper, kompletorio ja niin edelleen. Välillä taas itse tekstissä on lukijalle raskaita pitkiä lauseita ja luetteloita.

Ruusun nimessä on yksi kummallinen puoli: se, mihin kirjan´nimi viittaa, selviää vasta viimeisillä sivuilla. Näinollen lukija joutuu ihmettelemään koko teoksen läpi mihin teoksen nimi oikein viittaa.

Kaikkiaan Ruusun nimi on kiinnostava tarina luostarista ja murhamysteeristä, mutta helppoa luettavaa se ei ole raskaan ja hämmentävän teologisen problematiikkansa ja lauserakenteidensa takia. Se ansaitsee paikkansa klassikkona tarkkuutensa, vivahteisuutensa ja monipuolisuutensa takia, mutta en voi kyllä valitettavasti teosta suositella, samantyylisiä kirjoja voi lukea helpomminkin.
Onneksi romaanissa oli kuitenkin hieman pinnan alta pilkahtelevaa huumoria, josta on alla pari esimerkkiä.

"Entäs mitä sinä sitten siitä sanot, että kun Herramme oli Jerusalemissa, hän palasi joka ilta Betaniaan?"

"Jos kerran meidän Herramme halusi mennä Betaniaan nukkumaan, niin mikä sinä olet hänen päätöksiän arvostelemaan?"

"Entä jos apotti löytää meidät?"

"Tekeydymme kahdeksi kummitukseksi."

Ruusun nimi menee helmet-lukuhaasteessa kohtaan 6. Kirjastosta kertova kirja ja osallistuin sillä 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä- blogin kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen.

Neruda- Valitut runot

Pablo Neruda (1904-1973) on tunnettu chileläinen kommunistipuolueen johtaja, runoilija ja diplomaatti. Hän on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon ja Leninin kansainvälisen rauhanpalkinnon.

Minä luin teoksen Valitut runot, jossa on on runoja muun muassa teoksista Veinte poems de amor y una cancion desesperada, Recidencia en la tierra I & II, Tercera recidencia, Macchu Picchun huiput, Vapauttajat, Amerikka, minä en huuda nimeäsi suotta ja niin edelleen.

Nerudan runous on yhdistelmä perinteistä ja modernia runoutta. Siinä on säkeistöt, mutta se on vapaarytminen, alku- ja loppusoinnuton ja riimitön. Runoissa ei varsinaisesti tapahdu mitään, vaan ne kuvaavat asiantilaa tai runon puhuja pohtii jotakin, kuten 

..."On ihmisiä

puoliksi kaloja, puoliksi tuulta

ja toisia jotka on vedestä tehty."...  (Milloin, oi Chile)

Kielen keinot runoissa ovat monimuotoisia. Lauseet ovat välillä vajaita, kuten 

"Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni.

Ajatella ettei minulla ole häntä. Tuntea menettäneeni hänet."

(Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni)

Muoto syntyy siitä, että sanajärjestys on epätavanomainen, välimerkkejä käytetään vähän ja välillä lauseissa ei ole mitään kantavaa ajatusta, kuten seuraavassa runossa:

"Alkuvettä, vesiseinää, maahanpiestyä

apilaa ja kauraa,

kostean, pisaroivan, villisti punotun yön

verkkoon tarttuneita rihmoja,

vihlova pisara jota vaikerrus toistaa,

taivasta leikkaava, läpitunkeva raivo."    (Ratsastaja sateessa)

Tässä taas on esimerkki välimerkkien käyttämättömyydestä:

"Lokakuu on tullut niin

vähän aikaa edellisen lokakuun jälkeen

että kun se saapui niin tuntui

kuin minua olisi tuijottanut liikkumaton aika."  (Milloin, oi Chile)

Sanasto tekee runoista odottamattomia. Elämän ilmiöitä rinnastetaan ja asetetaan vastakkain tavalla, joka on hyvin epätavanomainen.

"Minä ehdotan että me kerralla

väsymme moniin asioihin,

kehnoihin aperitiiveihin

ja hyvään kasvatukseen."   (Tietty uupumus)

Runossa siis rinnastetaan kehnota aperitiivit ja hyvä kasvatus.

Runot ovat erittäin kuvallisia, ja niissä käytetään myös paljon metaforia 

"Minä olen elämän professori,

kuoleman joutilas opiskelija..."   (Maan tasalta)

ja vertauksia

"Kuin maissi varisi ihmisolento hukkatöiden 

ja viheliäisten sattumusten tyhjentymättömään laariin..."  (Macchu Picchun huiput/II)

ja personifikaatiota

"Niin paljon synkkää valoa on avaruudessa

ja niin paljon äkkiä kalvenneita ulottuvuuksia

koska tuuli ei käy

eivätkä lehdet hengitä."     (Mereen uponnut kello)

Lopuksi voisi pohtia, miksi Neruda kirjoitti runot. Neruda itse kirjoittaa kuinka hyödyllistä on lähestyä maailman todellisuutta "tavalla jota ei pidä halveksua"; tarkastelemalla lepääviä esineitä. Hän kuvaa niistä huokuvan ihmisen ja maan yhteyden. Nerudan runoja luettuani voin olla samaa mieltä. Runoissaan hän todella pohtii todellisuutta ja asioiden yhteyksiä.

 http://www.quotecollection.com/author/pablo-neruda/

20/20- Lokki Joonatan

Halleluja, viimeinen tehtävä on täällä! Eli viimeisenä kirjana luin Richard Bachin Lokki Joonatanin. Se on ilmestynyt 1970, ja sen kauneus on todella ajatonta. Teen tehtävän

15. Kirjoita pohtiva teksti tai mielipideteksti kirjasta.

Lokki Joonatan on erittäin kaunis ja viisas teos. Se johdattaa lukijansa pohtimaan omia käyttäytymismallejaan ja haaveitaan, ja se kehottaa toteuttamaan itseään ja unelmiaan, välittämättä muiden mielipiteistä. 

Yksi teema kirjassa on anteeksiantaminen. Vaikka lauma kohteli Lokki Joonatania kaltoin, hän rakasti sitä silti niin paljon, että halusi palata takaisin näyttämään tietä kiinostuneille lokeille. Se oli pystynyt unohtamaan itsensä ja kaunan, ja ajattelemaan vain toisten etua.

Teoksessa yhdistellään mielenkiintoisesti kristinuskoa ja filosofiaa. Viittaukset Korkeimman Lokin Poikaan ja kuolemattomuuteen tuovat väistämättä mieleen Jeesuksen, sillä hänhän on Jumalan Poika. Jeesus myös kehotti lähimmäisenrakkauteen ja toisen posken kääntämiseen. Filosofista teoksessa oli esimerkiksi pohdinta kaikkialla olemisesta samaan aikaan ja "aikamatkustamisesta", siitä, ettei ole "maata, taivasta ja helvettiä", vaan on ain eri tasoja, joilla sirrytään. Melko filosofista on pohdinta linnun rajoista: ..."se tiesi, ettei se ollut luuta ja höyhentä vaan täydellisen vapauden ja lennon idea, jolle mikään ei pystynyt asettamaan rajoja."..

Mielenkiintoisinta on miettiä, mitä teos yrittää sanoa maailmasta, koska teos tuntuu symboliselta. Lukiessani mietin koko ajan, että se kertoo itse asiassa jostakin ihan muusta kuin lokeista ja lentämisestä, joten mistäköhän se todella kertoo? Tulin siihen tulokseen, että ei saa jumiutua arkirutiineihin, vaan kyseenalaistaa asioita ja miettiä elämän syvempää olemusta.

..." Me voimme kohota pois tietämättömyydestämme, havaita olevamme oivallisia luontokappaleita, joilla on älyä ja taitoa. Meistä tulee vapaita! Me opimme lentämään!"...

kuva: http://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512092734/lokki-joonatan/

18/20- Kärpästen herra

Loppu häämöttää jo! Tässä on tehtävä William Goldingin Kärpästen herrasta. Se kertoo englantilaisten koulupoikien elämästä autiolla saarella heidän pelastauduttuaan toisen maailmansodan aikana alasammutusta lentokoneesta. Sivistyksen pinnan murentuessa hyvinkasvatetut pojat muuttuvat julmiksi villi-ihmisiksi. Se voitti Nobel-palkinnon vuonna 1983 ja on sir William Goldingin pääteos. Teen tehtävän

2. Kirjoita kirjaan uusi ensimmäinen tai viimeinen tai jokin muu luku- tai epilogi tai prologi.

ja kirjoitan epilogin Ralphin näkökulmasta.

Taivaalla oli edelleen harmaita pilviä äskeisen sateen jäljiltä. Märkä maa tuoksui, ja askeleet upposivat kosteaan sammaleeseen. Kaikkialla oli hiljaista. Hiljaisuus ei ollut painostavaa, se oli vain vaikeaa; kuin liittonsa päähän tullut aviopari, kun ei ollut enää mitään sanottavaa. Puut olivat vihreitä, samoin pensaat ja nurmi. Se ympäröivä vehreys olisi ollut rauhoittavaa, jollei syyllisyys olisi painanut päätä kumaraan ja estänyt näkemästä sitä. Katsomasta maailman kauneutta, joka vakuuttaisi, että toisella on nyt kaikki hyvin, asiat tulevat parantumaan.

Ralph käveli hiljaa muistomerkin luokse. Se oli oikeastaan pystytetty sodassa kaatuneita varten, mutta Ralphilla ei ollut muutakaan järkevää paikkaa minne mennä. Kivi oli hautasmaalla melko uusi, mutta silti sen alusta oli täynnä märkiä kukkia, sammuneita kynttilöitä ja vettyneitä valokuvia. Siellä oli tälläkin hetkellä itkevä nainen, joka puristi kädessään mustavalkoista valokuvaa lasta sylissään pitävästä miehestä. Ralphia nainen ei haitannut, mutta tämä vilkaisi poikaa, nousi nopeasti ylös ja käveli pois. Loittonevien askelten ääni oli niin surullinen, tiesiköhän nainen hänet murhaajaksi? Pitikö hän tätä saastaisena sen vuoksi?

Niin Ralph otti naisen paikan ja asettui tuijottamaan kiveä. Hän olisi itkenyt, muttei vain saanut sitä enää irti itsestään. Hän oli itkenyt sielunsa tyhjäksi, eikä ollut enää mitään annettavaa. 

Ralph tiesi, ja ei tiennyt, miten kaikki olikin päättynyt näin. Hän muisteli kirvellen omaa ilkkuvaa nauruaan. Hän ei ollut tarkoittanut pahaa,eihän? Hän kuitenkin tiesi, että hänen oma naurunsa oli antanut muille rohkeuden vierittää kiven alas. Jos hän olisi toiminut toisin, jos hän olisi ollut alusta asti toisen puolella- tätä ei olisi tapahtunut. Hän ei ollut nuori poika, hän oli hirviö.

Ralph asetti rikkoutuneet silmälasit hellästi muistomerkin juurelle, eivätkä kyyneleet tainneet olla sittenkään kaukana.

Anna anteeksi Possu.

kuva: http://www.otava.fi/kirjat/9789511274285/

..."Mitä sinä teet täällä aivan yksinäsi? Etkö sinä lainkaan pelkää minua?"

Simon värähti.

"Täällä ei kukaan voi auttaa sinua. Täällä olen vain minä. Ja minä olen Peto."

Hirvittävästi ponnistaen Simon sai puhutuksi ääneen. 

"Vain sian pää seipään nokassa."

"Mikä naurettava ajatus, että Peto olisi otus, joka te voisitte ajaa uuvuksiin ja surmata!" pää sanoi. Hetken ajan koko metsä ja muu vain hämärästi tajuttava maailma kaikuivat kammottavan ivallista naurua. "Sinä olet tiennyt sen koko ajan, eikö niin? Että minä olen osa sinusta itsestäsi? Minä olen aina lähellä, lähellä, lähellä! Minä olen syy, jonka vuoksi mikään ei käy niin kuin pitäisi. Minun vuokseni asiat ovat , niin kuin ovat!"

Kammottava nauru kajahteli jälleen.

"Usko minua", Kärpästen Herra sanoi. "Juokse jo toisten luokse, niin unohdamme koko jutun."...

14/20- Sieppari ruispellossa

Hei taas! Lähestyn jo kolmea neljännestä, sillä tämä on 14. lukemani kirja! Kiirettä pitää, sillä aikaa on vain puolitoista kuukautta. Joudun luultavasti sen takia miettimään uudelleen joitakin kirjavalintojani, sillä luulen, etten ehdi lukea enää montaa pitkää kirjaa. Aion kuitenkin jatkaa lukemista tämän jälkeenkin, joten saan luettua kuitenkin loppujenlopuksi esimerkiksi Rikoksen ja rangaistuksen, Kurjat ja Sodan ja rauhan. Jos en ehdi suorittaa diplomia vappuun mennessä, niin sitten en ehdi, mutta lukeminen kuitenkin toki jatkuu :) Tässä kuitenkin neljännentoista kirjan tehtävä!

Tehtävä 1. Kirjoita kirjasta arvostelu.

Luin J.D.Salingerin romaanin Sieppari ruispellossa (1951), joka kertoo noin 17-vuotiaan pojan elämästä koulusta erottamisen jälkeen. Koko kirja kertoo itseasiassa vain parista päivästä, ja siinä on paljon takaumia ja se kertoo tapahtumista erittäin yksityiskohtaisesti. Tarina avaa syitä päähenkilö Holdenin epäonnistumisiin elämässä. Kieli on puhekieltä ja siinä on paljon kiroilua, mutta se sopii teoksen tyyliin.

Mielestäni teoksessa hyvää oli tunne siitä, ettei lukisi kirjaa ollenkaan. Teos oli kuin tajunnanvirtaa ja siinä kaikki ajatukset ilmaistiin, toisin kuin muissa kirjoissa, joissa ei aina kerrota kaikkea. 

Mielestäni teoksessa huonoa oli se, että se oli melko yksiulotteinen. En saanut kirjasta irti oikein mitään. Sieppari ruispellossa on mukava tarina, mutten ymmärtänyt, että mikä siitä tekee klassikon. Se on mainittu monissa listoissa, joissa on kirjoja, jotka tulisi lukea ennen kuolemaa, kuten http://www.kirjojentakana.fi/100-kirjaa-jotka-tulee-lukea-ennen-kuolemaasi

http://www.goodreads.com/shelf/show/100-books-to-read-before-you-die

Päällimmäinen mielipiteeni tosiaan on, etten ymmärrä, miksi tämä kirja on valittu maailman parhaiden kirjojen listalle. Se esimerkiksi ei ole

vaikuttava, kuten Pikku prinssi

pohdi elämää, kuten Lokki Joonatan

moniulotteinen, kuten Lumen taju

lajinsa edustaja, kuten Decamerone. 

Jos joku saa enemmän irti tästä kirjasta, kommentoikaa siitä kommenttiboksiin niin voit valaista minua! :)

Tässä kuitenkin hauska katkelma kirjasta:

...Mä en välittäny mitä se selosti. Mitä lyödään vetoa. Mä imin tupakkaa niinkun mä olisin ollu joku sattana imuri. Mä en tehny muuta paitsi mä vähän kallistin ruhoani ja katselin kun se leikkeli niitä saatana varpaankynsiään. Se oli ihme koulu kyllä. Koko ajan sai katsella kun joku leikkeli saatana varpaankynsiä tai puristeli finnejä tai vastaavaa...

kuva: huuto.net, Tammen sivulta ei löytynyt kuvaa kirjasta.

11/20- Nuoren tytön päiväkirja

Heippa taas! Nyt olen lukulomalla, ja päässyt oikein vauhtiin lukemisessa! Luin Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirjan ja kohta olen lukenut suomalaisen romaanin, Anna- Leena Härkösen Ei kiitos. Vaikka olen vähän jäljessä aikataulusta, niin nyt alkaa näyttää taas aika hyvältä. :)

Tässä on siis tehtävä Anne Frankin kirjasta Nuoren tytön päiväkirja. Se on Frankin itsensä kirjoittama, ja maailman tunnetuin uhrin kuvaus toisen maailmansodan aikaisissa juutalaisvainoissa. Teen tehtävän

 6. Tee jostakin kirjan henkilöstä fiktiivinen henkilöhaastattelu. 

Haastattelen Annea sillä ajanjaksolla, jolloin hän on "Salaisessa siivessä".

- Kannatko kaunaa Hitlerille? Entä perheellesi tai Van Daaneille?
- Hitlerille kyllä, hän vei minun elämäni. Alussa olin usein vihainen asuinkumppaneilleni, mutten enää.

-Mitä toivot tulevaisuudelta?
Toivon pääseväni kouluun, työtä sanomalehtinaisena sekä saavani joskus perheen. Tahdon asua Hollannissa vapaana naisena.

-Mitä kaipaat "edellisestä elämästäsi"?
- Huolettomuutta. Toisaalta aika täällä on tehnyt kuitenkin hyvää, olen kasvanut ja oppinut arvostamaan pieniä asioita.

- Jos saisit jonkin asian "Salaiseen siipeen", niin mikä se olisi?
- Parempaa ruokaa ja kunnon sängyn. Yksityisyyttä.

- Miten aiot jatkaa eteenpäin?
- Opiskelemalla ja toivomalla.


... Kuten helposti voit kuvitella, me usein kyselemme täällä itseltämme epätoivoisesti: "Mitä, mitä ihmettä tämä sota hyödyttää? Miksi ihmiset eivät voi rauhallisesti elää keskenään? Miksi kaikki täytyy hävittää?"
    Tämä kysymys on käsiteltävä, mutta kukaan ei toistaiseksi ole keksinyt siihen tyydyttävää vastausta. Niin, miksi Englannissa  tehdään koko ajan suurempia lentokoneita, miksi konstruoidaan koko ajan raskaampia pommeja ja samanaikaisesti rivitaloja jälleenrakennusta silmällä pitäen? Miksi joka päivä kulutetaan miljoonia sotaan, ja kuitenkaan ei ole penniäkään lääketiedettä, taiteilijoita ja köyhiä varten?
    Miksi ihmisten täytyy nähdä nälkää, kun toisissa osissa maailmaa liiat elintarpeet mätänevät? OI, miksi ihmiset ovat niin hulluja?"...

4/20- Anna karenina

Nyt on siis Anna Kareninan tehtävän aika! Teen tehtävän

3. Vertaile kirjaa ja siitä tehtyä elokuvaa/teatteriesitystä/peliä.

  Venäläinen Leo Tolstoi kirjoitti Anna Kareninan vuosina 1875-1877. Se kertoo kahdesta rakkaustarinasta: kaikkien sääntöjen mukaan sujuvan Levinin ja Kittyn rakkaustarinan ja kaikkia sääntöjä rikkovan Annan ja Vronskin. Katsomani elokuva oli uusin versio, vuonna 2012 ilmestynyt Joe Wrightin ohjaama ja Tom Stoppardin ohjaama Anna Karenina.

Kirja
 Kirja oli pitkä, 910 sivua ja välillä tuntui että asiat eivät mene eteenpäin ollenkaan. Vauhti on tasaisen rauhallisesti etenevä ja se kertoo todella tarkasti ihmisten tunteista, ajatuksista ja tarkoitusperistä. Levinin yhteiskuntapoliittisista ajatuksista kerrotaan paljon ja ne tunnetaan muutenkin maailmalla ylipäätään tolstoilaisina ajatuksina; ehkä Tolstoi kirjoitti Leviniin itseään. Leo Tolstoi tahtoi luopua omaisuudestaan köyhien hyväksi ja tehdä ruumiillista työtä. Samoin Levin ihailee talonpoikien yksinkertaista elämäntapaa. Annan ajatuksista kerrotaan myös paljon. Hän on elänyt koko elämänsä ilman romanttista rakkautta ja intohimoa. Hän elää sovinnaista elämää, kunnes tapaa Vronskin ja saa kaikki mahdollisuudet onneen. Hän on kuintenkin tottumaton antamaan rakastetulleen vapautta ja häntä kalvavat epäilykset ja syytökset. Tämän takia lukija ymmärtää hänen valintansa.

Elokuva
Elokuvaan oli otettu kirjan tärkeimmät kohtaukset, ja kohtauksesta toiseen siirryttiin teatterityyppisesti lavasteita vaihtamalla. Mielestäni tämä teki elokuvasta katkonaisen. Sinänsä elokuva toimi hyvin, sillä valitut kohtaukset oli toteutettu hyvin ja lavasteiden siirtämis-siirtymät säästivät aikaa. Kuitenkin elokuvasta jäi vaikutelma että se oli torso verrattuna kirjaan. Elokuvassa ei ollut ollenkaan kuvattu ihmisten ajatuksia, joten valintojen syytäkän ei voi ymmärtää.

Kaiken kaikkiaan suosittelisin ennemminkin lukemaan kirjan kuin katsomaan elokuvaa jos haluaa saada todellisen käsityksen Anna Kareninasta. Jos pelkästään katsoo elokuvan voi tuomita vanhan klassikon turhaan.


  
kuva: http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510320051

Venäläinen klassikko luettu!

Taas on yksi kirja luettu!

Eli siis sain viimeinkin luettua Leo Tolstoin Anna Kareninan. Teen siitä viikonloppuna tehtävän, jossa vertaan sitä kirjasta tehtyyn elokuvaan. Viikonloppuna siksi, että silloin ehdin katsoa sen... :)

Ajattelin lukea seuraavaksi jotain hiukan lyhyempää kuin 910 sivua, joten kotoa löytynyt Peter Hoegin Lumen taju alkaa tänä iltana. Kirjastosta olisi löytynyt Victor Hugon Kurjat, mutta sen taidan siirtää hieman myöhemmäksi jotta ehdin suorittaa diplomin ensi kevääksi- tai ainakin luen muutaman lyhyemmän kirjan välissä. Palaan asiaan viikonloppuna.

P.S. Viikonloppuna osallistun Kirjamessuille Helsingissä-tulkaa tekin! Jo jännittää!

1/20-Decamerone

Heippa kaikki lukijat!

Nyt olen lukenut ensimmäisen kirjani, joka on Giovanni Boccaccion novellikokoelma Decamerone. Tässä on sen tehtävä.

Tehtävä 1. Kirjoita kirjasta arvostelu.

Giovanni Boccaccio on kirjoittanut ja koonnut Decameronen vuoden 1350 tienoilla. Se ilmestyi ensimmäisen kerran italiankielisenä alkuteoksena Venetsiassa vuonna 1470. Tämä siksi että kirjapainotaito kehittyi vasta silloin. Decameronen ovat suomentaneet Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen. On todella vaikuttavaa että se on säilynyt klassikkona 763 vuotta!

Decamerone on proosaa ja se ei siis ole romaani, vaan novellikokoelma. Se on saanut klassikon maineen, ja syystä. Novellit ovat juoninovelleita, joissa on tiivistä kerrontaa ja juonenkäänteitä,sekä lopussa on käännekohta,jonka jälkeen loppu ratkeaa. Tämän huomaa jokaisesta novelista. Esimerkiksi kertomuksen naisen muuttamisesta hevoseksi lopussa on mielenkiintoinen käännekohta, joa seuraa selkeä loppuratkaisu.

Teos rakentuu sadasta novellista. Sen idea on, että ruton jyllätessä Euroopassa keskiajalla Venetsiasta lähtee sitä karkuun seitsemän nuorta naista ja kolme nuorukaista. He pakenevat läheisellä maaseudulle, jolla he viettävät kymmenen päivää eristyksissä kertoen toisilleen viihdytykseksi tarinoita. Tarinoista osa on Boccaccion itsensä kirjoittamia, ja osa esimerkiksi senaikaisia kansantarinoita. Tässä muutama esimerkki:

-kolmannen päivän yhdeksäs tarina on ollut Shakespearella innoittajana komediaan That ends well (Loppu hyvin,kaikki hyvin). Siinä Gilette pelastaa Ranskan kuninkaan ja pyytää palkkioksi rakastamaansa miestä Bertrand De Roussillania. Tämä ei siihen kuitenkaan suostu, ja rakastuu toiseen tyttöön. Gilette kuitenkin järjestää niin, että mies makaa hänen kanssaan miehen tajuamatta tytön henkilöllisyyttä. Gilette tulee raskaaksi ja synnyttää kaksi poikaa. Roussillan saa kuulla tästä, ja lopulta hän rakastuu Giletteen ja julistaa tämän vaimokseen.

-seitsemännen päivän ensimmäisestä tarinasta on olemassa tarkka vastine ruotsalaisessa sadussa. Tässä mies ja vaimo karkottavat naisen rakastajaa ovelta manaamalla, koska mies luuli häntä kummitukseksi.

Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Vastaavuudet on mainittu kirjan takana. Mielestäni teoksen arvoa ei kuitenkaan laske se, etteivät kaikki novelllit ole Boccaccion itsensä kirjoittamia. Eihän Elias Lönrotkaan kirjoittanut Kalevalaa itse, vaan kokosi sen kansanurunoista.

Teoksen kieli on yleiskieltä. Mietityttää vain, että oliko se ilmestyessään samanlainen kieleltään. Luultavasti sitä on muokattu. Mutta minkälainen se on kieleltään seuraavien 763 vuoden kuluttua? Häviääkö alkuperäinen hohto?

Decamerone on kirjoitettu renesanssin aikakaudella kritiikiksi keskiajalla vallinneita arvoja kohtaan. Kun keskiajalla kirkon ja uskonnollisuuden asema oli todella vahva, Decameronessa esiintyy rahaa, rakkautta ja oveluutta. Sitä on sanottu riettaaksi ja se on julistettu aikoinaan pannaan, koska aviopuolisot pettävät toisiaan ja kirkonmiehet toimivat opettamiensa arvojensa vastaisesti. Mielestäni siitä ennemminkin vain paistaa keskiajalla peitetty ja renesanssin aikana loistanut elämännälkä. Samat aiheet kuitenkin puhuttavat ihmisiä sukupolvesta toiseen ja sehän on kuitenkin ihmisen perusluonnetta: pienet huijaukset ja lemmenseikkailut ovat aina tapahtuneet ja tulevat aina tapahtumaan. Vaikuttavaa on, että kirja on säilynyt suosittuna läpi eri aikakausien. Luultavasti vastauksena on juuri ihmisen perusluonteen kuvaaminen ilman mitään sen kummempaa selittelyä.

Minusta teoksessa hyvää on se, että juoninovelleja on sata,ne kaikki käsittelevät suunnilleen samoja aiheita ja kaikki on kerätty suunnilleen samoihin aikoihin, eikä siellä ole kahta samanlaista. On hienoa, miten niin lyhyeen tilaan saa mahdutettua niin tarkkaan kuvaillun maailman ja niin hienon,monipuolisen tarinan. Se tekee mielestäni tästä teoksesta vaikuttavan.

Mielestäni huonoa teoksessa ei juurikaan ole,ainoastaan ehkä se, miten heppoisin perustein aviopuolison pettämistä perustellaan novelleissa. Mutta sekin pitää antaa anteeksi, koska siihen aikaan avioliiton solmiminen oli aivan erilaista kuin nykypäivänä. Nyt on vapaa menemään naimisiin kenen kanssa tahtoo, mutta silloin asiat olivat todellakin toisin. Aviopuolison määräsivät usein vanhemmat kumppanin suvun ja aseman mukaan, ja ikäeroa saattoi olla paljonkin. Eräässäkin tarinassa mies on menossa naimisiin, mutta antaa sitten morsiamensa parhaalle ystävälleen osoituksena ystävyden suuresta voimasta. Tämä oli hänelle sinällään helppoa, koska hän ei ollut koskaan nähnytkään morsiantaan. Tässä kontekstissa rakastajien tai rakastajattarien pito on ymmärrettävää, mitä se ei olisi tänä päivänä.

Decameronea ei oikein voi verrata muihin novellikokoelmiin, koska se tavallaan aloitti novellikirjallisuuden. Kaikkia muita novellikokoelmia voidaan verrata siihen, mutta ei sitä muihin. Ennemmin vertaisin sitä Cervantesin Don Quijoteen,koska sekin parodisoi. Cervantes sanoo Don Quijoten lopussa haluaneensa kritisoida veijariromaaneita, ihan niin kuin Decamerone kritisoi keskiajalla vallinneita arvoja.

Yhteenvetona, minusta Decamerone on ainutlaatuinen, loistavaa kirjallisuutta ja todellakin ansaitsee paikkansa klassikkona klassikoiden joukossa.

  Waterhousen maalaus Decameron (1916)

Hihhei!

Nyt on aihetta juhlaan,sillä olen vihdoin ja viimein saanut ensimmäisen kirjan luettua!
       Kyseessä on siis Giovanni Boccaccion Decamerone,sadan novellin kokoelma. Kirjoitettu vuonna 1350. Uskomatonta,miten yksi ainoa tavallinen kirja on säilynyt satoja vuosia ihmisten tuntemana! Sitä voi mielestäni kutsua jo klassikoksi ;).
        Tämä on siis vain pikapostaus, jossa kerron lukeneeni kyseisen kirjan. Tehty tehtävä ilmestyy myöhemmin tällä viikolla tänne, nyt on hieman kiirettä töiden ja iltakurssin kanssa.

Kovaa lukemista on meneillään!

Kesäloma on pyörähtänyt käyntiin, ja mikäs olisi sen mukavampaa ajanvietettä kuin lukeminen! Minulla on tällä hetkellä menossa Boccaccion Decamerone, jonka olen pian lukenut ja teen siitä sitten tehtävän, josta lisää sitten täällä blogissa. Lisäksi luen erittäin mielenkiintoista tietokirjaa, nimittäin Pirjo Saarnian kirjoittamaa kirjaa nimeltä Ruoan terveysvaikutukset. Se on helppolukuinen, joten siihen tuskin menee kauaa. Lisäksi luen Tostoin Anna Kareninaa, mutta sen kanssa saattaa hiukan kestää 910 sivusta johtuen... Mutta luultavasti piakkoin ensimmäinen tehtäväni ilmestyy täällä blogissa! :)