Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Tom Malmquistin romaani Joka hetki olemme yhä elossa on yksi tämän vuoden merkittävimmistä teoksista, ja sain sen nyt kirjaston varausjonosta. Lähdin lukemaan kirjaa suurin odotuksin, sillä olin kuullut siitä valtavasti kehuja; tässä on esimerkiksi Helmi Kekkosen ylistävä kirjoitus. Teosta kuvataan "vahvaksi, tunteilemattomaksi, uskomattoman kauniiksi" ja "virtuoosimaiseksi".

Joka hetki olemme yhä elossa on tositarina Tom Malmquistin elämästä: esikoislapsi syntyy hätäsektiolla yli kuukauden etuajassa, ja Malmquistin vaimolla paljastuu sairaalassa vakava sairaus, akuutti leukemia. Vastasyntyneiden ja teho-osaston välillä päiviä juostuaan mies palaa kotiin pienen tytön isänä, ilman tämän äitiä.

Valitettavasti minä kuitenkin petyin teokseen, lähinnä sen rakenteen takia: lauseet ovat niin pitkiä etten pystynyt hengittämään niiden välissä. Sivulauseita ketjutetaan epätavallisen monta putkeen, ja lukiessa minulta hukkuu lauseen punainen lanka: jään miettimään kesken lauseen mistä tässä nyt kerrottiinkaan. Esimerkiksi tämän yhden ainoan virkkeen olisi voinut jakaa kahteen tai kolmeen palaan:

"Neljä naista istuu pihapöydän ääressä, he juttelevat kovaäänisesti, heillä kaikilla on lyhyet valkoiset hiukset ja mustat aurinkolasit, he ovat ilmeisesti syöneet juuri aamiaista, pöydän alla nurmikolla näkyy kaksi avattua roseeviinipulloa."

Lause olisi voinut jatkua tätä samaa rataa vielä loputtomasti (vaikkapa "- -,ohi kulkiessani kuulin heidän päättävän kuinka he menisivät Britt-Marien luokse päiväkahville, tosin ei olisi varmaa oliko hänen kaapeissaan jäljellä gluteenittomia keksejä Annen pojalle- -") mutta kuinka informatiivinen se olisi enää ollut? Kuinka informatiivinen se on tuollaisenakaan kuin se on? Minäkertojassa ja tajunnanvirrassa ei ole mitään vikaa, mutta tästä tekstistä puuttui ainakin minulle oikeanlainen rytmi; teoksen kasassa pitävä selkäranka, joka olisi antanut tilaa lukijalle hengittää välissä.

Kehutusta "kaikenkattavasta surusta, ihmisyydestä ja vain hetki kerrallaan elämisestä" sain kiinni vain pari kertaa kun kun kirjailija malttoi ottaa kuvailua mukaan:

"Livia herää auringonnousuun, minä olen hänelle Isä, hän huutaa minua taas eikä minulla ole aikaa murehtia tai edes tuntea mitään. Sinun laillasi hän huomaa kaikki elämän pikkuasiat, värispektrin öljylammikossa, karviaispunkin oksalla, naarmun minun kyynärpäässäni, hämähäkinseitin kristallikruunussa, jopa ruosteisessa korkissa on hänen silmissään jotain taianomaista.- -, ja olen opetellut sanomaan: Muruseni, isä ei ole surullinen mistään mitä sinä olet tehnyt."

Tällöin minäkin saan maistaa palan siitä uskomattomasta kauneudesta joka on salvannut hengen monelta muulta lukijalta.


Koska teoksen nimessä on viisi sanaa, sijoitan sen Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.

Tom Malmquist
Joka hetki olemme yhä elossa
suom. Outi Menna
Schildts & Söderströms

Knight: Shoe dog - Niken perustajan muistelmat

Phil Knight
Shoe dog -
Niken perustajan muistelmat
suom. Simo Liikanen
Gummerus

Shoe dog - Niken perustajan muistelmat on Niken perustajan, Phil Knightin teos maailman suurimman urheilukenkä- ja -vaatebrändin luomisesta. Hän käy läpi hyvinkin yksityiskohtaisesti kaiken yrityksen perustamisesta aina ensimmäisen hullun ideansa saamisesta ensimmäisen lainan lainaamiseen, ensimmäiseen Japaninmatkaan kenkätehtaalle ja ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiseen.

On aivan hullua, miten Knight loi Niken tyhjästä. Kirjassa kerrotaan miten firman ydintiimillä oli vaikeuksia keksiä omalle kenkämerkilleen nimeä, ja miten swoosh syntyi. Miten Knight heitettiin ulos pankeista ja miten hän valtasi Kiinan markkinat. Miten hän alkoi jakaa ensimmäisille juoksijoille kenkiä ja miten Tiger Woodsista tuli yksi Niken urheilijoista.

Teoksesta todella oppii sen, ettei koskaan saa luovuttaa. Knightilla oli tuhat ja yksi paikkaa lyödä hanskat tiskiin ja lopettaa hulutuksensa, mutta hän jatkoi aina sitkeästi eteenpän. Huolimatta Yhdysvaltain tullin 25 miljoonan dollarin laskusta, räjähtävistä kengistä, vehkeilevistä liikekumppaneista ja oikeustaisteluista hän jatkoi eteenpäin. Rahat revittiin aina jostain, työtä tehtiin ensin toisen työn ohessa tunteja laskematta. Usko omaan visioon kantoi maailman suurimmaksi. Ja Knight kuvaa ettei firma silti koskaan sen aikana myynyt sieluaan. Se jos mikä on arvostettavaa.

Rakastan huumoria jolla Knight kuvaa ihmisiä ja tapahtumia:

"Mikään ei ilahduttanut häntä enempää kuin patongin hävittäminen  ja pullollinen votkaa, paitsi jos siinä sivussa saattoi tarkistaa tilejä."

swoosh

Tässä Knight kertoo ensimmäisen kenkämyymälän perustamisesta:

"Juoksijoiden johtava kultinjohtaja Johnson oli lopultakin saanut temppelinsä. Jumalanpalvelus toimitettiin ma-la klo 9-18."

"Miehen maineen tuntien odotin jonkinlaista jumalallista olentoa ja viittätoista käsivartta, joista jokainen heiluttasi leisteistä tehtyä taikasauvaa."

"Koetimme lyödä Goljatin, ja vaikka Strasser oli kahden Goljatin kokoinen, sisimmältään hän oli perin pohjin Daavid."

Suomennoksen on tehnyt Simo Liikanen, ja hänelle on kyllä nostettava hattua mahtavasta työstä. Hän löysi moneen kohtaan niin osuvan sanan, ettei asiaa olisi voinut sen paremmin ilmaista.

"Tehtaan väki vakuutti minulle, että he kykenisivät tuuttaamaan näytteet ja toimittamaan ne muutamassa päivässä."

"Me olimme sellaista porukkaa, joka ei yksinkertaisesti kestänyt korporaatiolässytystä."

Matkalla esiintyneitä ongelmia käsitellään rehellisesti: onko aviomies ja isä tarpeeksi kotona perheelleen, korjaako burnout? Pystyykö nukkumaan, valuuko elämäntyö käsistä? Itse mietin näyttikö Knight tarpeeksi kunnioitusta työkavereilleen; hän kuvaa useasti esimerkiksi jättääneensä vastaamatta tärkeän työntekijänsä kirjeisiin ja jättämään kannustamatta tätä vaikka tämä työntekijä sitä nimenomaan pyysi. Ihmiset Knightin ympärillä kuitenkin pysyivät uskollisesti hänen  rinnallaan eivätkä jättäneet uppoavaa laivaa, joten mielestäni he olisivat ansaitseet kunnioituksen näyttämistä. Tämä ei ole kuitenkaan minun asiani arvioida, ja on hienoa ettei Knight valehtele käytöksestään.

Helmet-lukuhaasteessa Shoe dog menee kohtaan 15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen, sillä Knight käy siinä usein juoksemassa, ja kirja kertoo siitä kuinka luotiin yksi maailman suurimmista urheilubrändeistä.

Tiger Woods, Niken urheilija

Han Kang: Vegetaristi

Heippa kaikki! Alkujaan jo 2000-luvun alkupuolella Etelä-Koreassa kirjallisuuslehdissä ketjuromaanina julkaistu ja nyt keväällä suomennettu eteläkorealaisen Han Kangin teos Vegetaristi on herättänyt paljon keskustelua, eikä mikään ihme. Vegetaristi on tumma, raju ja provosoiva. Se on kirjailijansa valtion kulttuuriministeriön mustalle listalle vienyt kuvaus Korean verisestä lähihistoriasta kuten myös kuvaus henkilökohtaisesta ahdingosta. Romaanin sanat kumpuavat kuin suoraan painajaisunesta. Meissä kaikissa on joskus ajatuksia joita emme pääse pakoon.

"Jos hän käpertyy tyhjään kylpyammeeseen ja sulkee silmät, pimeä metsä saartaa hänet."

Romaani kertoo eteläkorealaisesta Yeong-hyesta, joka näkee raa'an, pelon täyttämän unen itsestään eksyksissä ja ahtamassa verisiä lihanriekaleita suuhunsa vieraassa karjasuojassa. Hän alkaa yhä enemmän vieraantua miehestään ja kadota omasta elämästään. Hän seisoo käsillään ja haluaa muuttua puuksi; koska korealaiset uskovat sielunvaellukseen, ei ole aivan kummallista alkaa haluta muuttua kasviksi väkivaltaisen ihmisyyden sijaan.

"Mutta rintaan koskee. Jotain on takertunut sydänalaan. En tiedä mitä. Se häiritsee tätä nykyä jatkuvasti. Vaikka en enää käytä rintaliivejä, palleassa tuntuu koko aja möykky. Se ei häviä, hengitänpä miten syvään tahansa.

          Möykky on muodostunut pidätellyistä huudoista ja kirkaisuista, jotka ovat limittyneet ja lomittuneet. Liha takia."

Teos kerrotaan kolmesta eri näkökulmasta: ensimmäisenä Yeong-hyen aviomiehen, sitten langon ja viimeisenä tämän siskon näkökulmasta. Yeong-hyen itsensä ajatuksia kuullaan pääosin vain alussa, sen jälkeen hän heikkenee niin paljon ettei hänen näkökulmaansa enää kuulla, ainoastaan ulkopuolisten vaikutteita hänestä.

Teos on on hyvin synkkä ja suora kuvaus kaatuvasta maailmasta. Se kertoo siitä mitä mieleterveysongelmat pahimmillaan ovat. Se kuvaa hengenvievää ahdistusta:

"Tämä ei varmaankaan vain jaksanut riisuutua. Ei yksinkertaisesti jaksanut säätää veden lämpötilaa eikä peseytyä suihkussa."

Vegetaristi on myös sydäntäsärkevän kauniisti kirjoitettu:

"- - ellei kaikki olisi hajonnut sirpaleiksi, hän itse olisi saattanut murtua. Ja jos hän olisi antanut niin käydä, jos hä olisi päästänyt irti säikeestä, joka yhdistää hänet jokapäiväiseen elämään, hän ei välttämättä olisi koskaan enää löytänyt sitä."

Romaanissa perhesuhteet ovat tärkeässä roolissa: miten oma aviomies ei välitä vaimonsa pahasta olosta, isä syöttää hänelle väkisin lihaa ja sisarukset ja muut perheenjäsenet katsovat vaivaantuneina sivusta.

"Hetki, jona Yeong-hye oli yrittänyt riistää itseltään hengen, oli ollut käännekohta. Yeong-hye oli jäänyt oman onnensa nojaan. Kaikki muut - - olivat käyttäytyneet kuin ventovieraat tai peräti kuin viholliset. Jos Yeong-hye tulisi tajuihinsa, mikään ei olisi muuttunut niiltä osin."

Lopulta kirja kertoo ihmisyydestä ja perustavimmista kysymyksistä: mitä jää jäljelle kun riisutaan kaikki muu ja edessäsi on ihminen johon sattuu?

"- - hän oli ollut tuntevinaan napsahduksen ikään kuin jotakin olisi mennt poikki hänen sisällään. Hän ei pystynyt vieläkään kuvailemaan läheskään tarkasti, miltä hänestä oli tuntunut. Toinen ihminen oli tehnyt itselleen pahaa hänen silmiensä edessä- - "

Helmet-lukuhaasteessa Vegetaristi menee kohtaan 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö. Se on myös käännöskirja ja voittanut ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon, ja kirjailija elää erilaisessa kulttuurissa kuin minä.

Han Kang
Vegetaristi
suom. Sari Karhulahti
Gummerus

Moriarty: Hyvä aviomies

Liane Moriarty
Hyvä aviomies
suom. Helene Butzow
WSOY

Olenkin jo aiemmin kirjoittanut täällä blogissa australialaisen Liane Moriartyn teoksista Mustat valkeat valheet, Nainen joka unohti ja viimeisimpänä Tavalliset pikku pihajuhlat. Tässä tulee viimeinkin postaus Hyvästä aviomiehestä.

Hyvä aviomies on kertomus kolmesta sydneyläisestä naisesta: Ceciliasta, Tessistä ja Rachelista joiden elämät kietoutuvat eräällä pääsiäisviikolla peruuttamattomasti yhteen. Heillä kaikilla on jokin vakava ongelma käsiteltävänään: Cecilia löytää ullakolta aviomiehensä kirjeen josta paljastuu kauhistuttava salaisuus, ja Cecilian on päätettävä mitä hän tekee tämän tiedon kanssa;

"John-Paul oli sanonut kirjoittaneensa kirjeen heti Isabelin syntymän jälkeen eikä kuulemma muistanut tarkasti, mitä siinä sanottiin. Senhän ymmärsi. Isabel oli kahdentoista, ja John-Paul unohti asioita. Hän luotti aina siihen, että Cecilia muisti.

    Pulma oli vain siinä, että Cecilia epäili vahvasti hänen valehtelevan."

Tessillä on kaikki mitä toivoa saattaa: ihana aviomies Will, kuusivuotias poika Liam ja yhteinen firma miehensä ja serkkunsa/lähimmän ystävänsä Felicityn kanssa. Will ja Felicity kuitenkin rakastuvat, ja Tess päättää ottaa aikalisän ja lähteä poikansa kanssa äitinsä luokse kotikaupunkiinsa.

"Hän käyttäisi Felicityn kanssa samaa hammasharjaa, joten hän antaisi Felicityn käyttää miestäänkin, niinkö? Se teki petoksen myös paljon pahemmaksi. Miljoona kertaa pahemmaksi."

 Rachel taas on parikymmentä vuotta näitä pienten lasten äitejä vanhempi; hänen tyttärensä Janie murhattiin kaksikymmentä vuotta sitten, ja Rachel suree tyttöään edelleen. Nyt hänen poikansa taas on muuttamassa vaimonsa Australiasta New Yorkiin vieden pienen lapsenlapsen mukanaan.

"Oliko Rachel itkenyt aiemmin Janien takia, vai oliko itku todellisuudessa johtunut Jacobista? Hän tiesi varmasti vain sen, että kun Jacob vietäisiin häneltä, elämä muuttuisi taas sietämättömäksi, paitsi että - ja se olikin kaikken pahinta - hän sietäisi sitä, se ei veisi häneltä henkeä, hän eläisi päivästä toiseen, päättymättömässä kehässä suurenmoisia auringonnousuja ja auringonlaskuja, joita Janie ei koskaan näkisi."

Teoksessa on Moriartylle tyypillistä hienostelematon kieli: ylimääräiset taiteellisuudet jätetään pois ja teosta on todella nopeaa lukea kielensä puolesta. Teemat annetaan lukijalle helposti pureksittavalla tasolla, jolloin lukijan tehtäväksi jää elää mukana eloisassa draamassa ja selvittää mitä menneisyydessä tapahtui, minkä takia nykyhetki on sellainen kuin on.


Helmet-lukuhaasteessa Hyvä aviomies menee kohtaan 24. Kirjassa selvitetään rikos, sillä siinä selvitetään kuka murhasi nuoren Janie Crowleyn ja miksi.

"Oliko lainvastaista himoita alakoulun opettajansa arkunkantajaa?"

Green: Kaikki viimeiset sanat

John Green
Kaikki viimeiset sanat
suom. Helene Butzow
WSOY

Tähtiin kirjoitettu virhe-teoksestaan tunnetun John Greenin esikoisteos on nimeltään Kaikki viimeiset sanat (alk. Looking for Alaska). Luin sen, ja vau mikä kirja! Kirjan lopetettuani olin aivan hengästynyt kun olin elänyt käänteet niin tiivisti hahmojen mukana.

Teos on kaikkien muidenkin Greenin teosten mukaisesti nuortenkirja, ja se käsittelee nuorille jokapäiväisiä aiheita, kuten rakkaus, ystävyys, ihastuminen ja yhteenkuuluvuus, mutta siinä on myös filosofisempaa pohdintaa.

Tapahtumat sijoittuvat sisäoppilaitokseen, ja oli mukavaa lukea tarinaa kun miljöö oli suljettu: se mahdollisti monia tempauksia hahmojen asuessa yhdessä ja näin nähdessään toisiaan päivittäin. Tapahtumia tosin olisi tosin voinut olla mukana vähän enemmän, ja varsinkin hahmokattaus olisi voinut olla laajempi (verratkaa vaikka Harry Potteriin jossa on tuhat ja yksi hahmoa ja sivujuonta).

"Matikan valmistavan kurssin ensimmäiseen varsinaiseen kokeeseen oli enää kaksi päivää, joten Alaska keräsi kuusi matikanlukijaa, joita ei laskenut snobeiksi, ja pakkasi meidät kaikki pieneen kaksioviseen autoonsa.- - Vajaan viiden kilometrin matka McDonaldsiin taittui nopeasti joskin hyvin suruttomasti, tilasimme seitsemän isoa annosta rankalaisia ja menimme nurmikolle istumaan. Istuimme piirissä ranskalaisannosten ympärilä, ja Alaska opetti tupakka suussa."

Kaikki viimeiset sanat on kaunis esikoisteos; yhdistelmä arkipäiväisyyttä ja syvempää pohdintaa symbolismeista.

"- - en ehtinyt päästää ääntäkään, kun Alaska sanoi: "Labyrintissa ei ole kysymys elämästä ja kuolemasta."

"Ahaa, okei. Mistä sitten?"

"Kärsimyksestä", hän sanoi. "Siitä että tekee väärin ja joutuu vääryyksien kohteeksi. Ongelma on juuri siinä. Bolivar puhui tuskasta, ei elämästä eikä kuolemasta. Miten kärsimyksen labyrintista pääsee pois?" "

Tarina on herkkä ja koskettava, sillä kirjassa käy jotakin joka muuttaa kaiken ja laittaa nuoret miettimään elämänsä uusiksi.

"Uskon, että olemme enemmän kuin osiemme summa."

Helmet-lukuhaateessa Kaikki viimeiset sanat menee kohtaan 42. Esikoisteos.

Kirjoitukseni muista John Greenin kirjoista löydät täältä:
Arvoitus nimeltä Margo, Teoria Katherinesta ja Tähtiin kirjoitettu virhe.

Andersen: Astrid Lindgren- Tämä päivä, yksi elämä

Jens Andersen
Astrid Lindgren:
Tämä päivä, yksi elämä
suom. Kari Koski

Hei taas kaikki! Tällä kertaa olen lukenyt Jens Andersenin kirjoittaman elämäkerran Astrid Lindgrenistä. Olen aikaisemmin lukenut ainoastaan Tove Janssonin elämäkerran ja Pekka Vasalan omaelämäkerran, joten tämä oli mukavaa vaihtelua muuten niin proosapainoitteiseen lukemiseeni. Muita ihmisiä, joiden elämäkerrat haluaisin lukea ovat esimerkiksi Usain Bolt, Barack Obama, Hillary Clinton, Steve Jobs, Walt Disney ja Zlatan Ibrahimovic.

Idean lukea Astrid Lindgrenin elämäkerran sain yliopiston ruotsinkurssilta. Eräs esitelmä käsitteli häntä, ja tajusin lukeneeni lapsena paljonkin hänen kirjojaan, kuten Pepin ja Eemelin, mutta myös Lotan ja Melukylän lapset. Sen takia päätin haluavani selvittää hänestä kaiken muunkin.

Astrid Lindgren on varmasti joka ikisen pohjoismaalaisen ihmisen tuntema ja rakastama lastenkirjailija. Mutta miten Peppi Pitkätossu ja Vaahteranmäen Eemeli syntyivät?

Astrid Lindgren, omaa sukuaan Ericsson, tuli raskaaksi vain 18-vuotiaana esimiehelleen, naimisissa olleelle miehelle. Aviottomasta lapsesta olisi syntynyt skandaali 20-luvun ruotsalaisessa pikkukylässä, joten nuori Astrid lähti Tukholmaan ja lopulta Tanskaan synnyttämään. Hän ei pystynyt heti huolehtimaan lapsestaan, joten Lars-poika vietti ensimmäiset kolme elinvuottansa sijaisvanhempien luona ja hetken Astridin vanhemmilla ennen kuin äiti ja poika pystyivät lopulta asumaan yhdessä.

Opin valtavasti Astrid Lindgrenistä, ja minut yllätti esimerkiksi hänen myöhemmän ikänsä poliittinen aktiivisuus. Hän touhusi koko ajan jotain, kirjoitti kirjoja kirjojen perään, esiintyi, osallistui ja vaikutti. Kirjassa kuitenkin kerrotaan hänen kärsineen yksinäisyydestä ja alakuloisuudesta; tämä tuli minulle yllätyksenä. Avioliiton ongelmista ja poikansa ikävästä huolimatta hän aina selvisi lopulta kaikesta ja pystyi olemaan todella tuottelias ja aktiivinen. Hän teki kustannustoimittajan töitä, vastasi ihailijoidensa lähettämiin kirjeisiin, kirjoitti päiväkirjaa ja kävi ahkeraa kirjeenvaihtoa perheensä ja ystäviensä kanssa.

"Kun Astrid Lindgren oli vuonna 1977 Motalassa juhlistamassa radioaseman syntymäpäivää, hän kapusi valokuvaajien suureksi riemuksi houkuttelevaan radiomastoon. Ja 70-vuotiaana hän valloitti yhdessä kymmenen vuotta vanhemman ja yhtä leikkisän ja julkisuustemput hallitsevan Elsa Oleniuksen kanssa korkean männyn, josta he julistivat kovaan ääneen maan pinnalla seisoville valokuvaajille, ettei Mooseksen kymmenessä käskyssä kielletty vanhoja eukkoja kiipeämästä puuhun."

Suosittelen ehdottomasti teosta kaikille, Lindgren on todellinen voimanainen ja mahtava esikuva!

Helmet-lukuhaasteessa Astrid Lindgren- Tämä päivä, yksi elämä menee luonnollisesti kohtaan 36. Elämäkerta.

Lipasti & Korhonen: Elovena-tyttö

Roope Lipasti
Karoliina Korhonen
Elovena-tyttö

Elovena-tyttö on lietolaisen, tuotannoltaan monipuolisen kirjailijan ja kolumnistin Roope Lipastin kirjoittama ja Finnish nightmares-sarjakuvistaan tutun Karoliina Korhosen kuvittama "suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille". Se on tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän kirja, eli sitä jaettiin muiden kirjaostosten yhteydessä yhden viikonlopun ajan huhtikuun loppupuolella. Postaukseni Kirjan ja ruusun päivästä löydät tästä.

Teos on, kuten kirjailija itsekin sitä kuvailee tässä Ylen jutussa, varsinainen sekoilukohellusromaani. Siinä tuikitavallisen suomalaisen Pekan naapuriin muuttaa ulkomaalainen mies, ja Pekka päättää auttaa tätä kotiutumaan Suomeen. Tiedä mitä kauhuja tämä on siellä jossain kaukana joutunut kokemaan, toinen jalkakin kun on amputoitu. Pekka lähtee Jussufin kanssa ajamaan kohti Rovaniemeä tarkoituksena löytää Jussufin aiemmin tapaama Marja, mutta matkaan tulee muutama mutka käsittäen niin käsirysyn etsivän nuorisotoimen kanssa kuin hirvipeijaisetkin naisporukan mukana. Marja on auttanut Jussufia pommi-iskun jälkeen, ja siksi Jussuf haluaa tavata hänet uudestaan. Muistoksi Marjasta hän on tatuoinut jalantynkäänsä elovena-tytön, joka kiinnittääkin Pekan huomion heidän ensikohtaamisellaan.

Kirjassa on ilahduttavaa huumoria suomalaisuudesta: mukaan vedetään niin jonottamiskulttuuri, pitkä talvi, henkilökohtainen tila kuin byrokratiakin. Suosittelen ehdottomasti kirjaa jos kaipaat pientä huumoriruisketta arkeesi!

Karoliina Korhosen kuvitukset rytmittävät mukavasti romaania ja tuovat siihen lisää painoarvoa, pisteen i:n päälle. Kerrassaan mahtava yhdistelmä! Ylipäätään suomalaisuus Kirjan ja ruusun päivän teoksen teemana näin Suomen 100-vuotisjuhlavuonna on lähes ainoa oikea valinta teemaksi.

"Ilman vietävää ei yllätyskylään mennä, joten aioin leipoa mustikkapiirakan. Se saa unohtamaan kidutuksen, toisin kuin esimerkiksi silakkalaatikko, jolla on päinvastainen vaikutus. Siitäkin huolimatta molemmat ovat kunnollista suomalaista superruokaa. Puhtaasta luonnosta ja kirkkaista suomalaisista vesistä hankittuja. Paitsi tietenkin piirakka."

Elovena-tyttö menee Karoliina Korhosen kuvitusten ansiosta Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 22. Kuvitettu kirja.