8/20- Ihana meri

Päivittelenpäs vähän kuulumisia :) Luin Kira Poutasen Ihanan meren. Se on vuoden 2001 Finlandia Junior- voittaja ja kertoo 15- vuotiaan tytön sairastumisesta anoreksia nervosaan. Teoksessa tulevat omasta mielestäni todella hyvin esille anoreksiaan mahdollisesti johtavat syyt, kuten opettajien kommentit ulkonäöstä, kavereiden kilpailu luokan ykkösen asemasta ja naisen aseman kotona. Tässä on sen tehtävä.
                    Lisäksi luen tällä hetkellä Petri Pietiläisen Koirien maailmanhistoriaa, joka on kyllä todella mielenkiintoinen ja siinä tullaan käsitelleeksi ihmiskunnan historiaa ylipäätään koiranäkökulman vuoksi. Se olisi loistava kertausteos jos kirjoittaisin historian tänä keväänä. Niin en kuitenkaan aio tehdä. Pieni kirjavinkki kuitenkin historian kirjoittamista suunnitteleville ;)
                     Toisena kirjana luen samaan aikaan Ray Bradburyn Fahrenheit 451:tä. Tietokirjan lukemisessa kestänee senverran kauan, että parempi saada diplomia eteenpäin ja lukea jotain nopeampaa samalla :) Fahrenheit 451:n tulevaisuuskuva on todella mielenkiintoinen. En ole lukenut vielä kovin paljon, mutta siinä kuvataan palomiestä, joka polttaa kirjoja työkseen ja tapaa hieman eriskummallisen tytön. Siitä lisää myöhemmin.
                    Tässä kohdassa täytyy myös kehua Riihimäen lukion kirjastoa: olen etsinyt monesti Kaupunginkirjastosta diplomiin kuuluvia kirjoja, mutten ole löytänyt niitä. Kun kävelin koulun kirjastoon, löysin muutamassa minuutissa kolmesta neljään kirjaa jotka haluaisin lukea diplomiin. Kirjastossamme on siis hyvä valikoima!

Tässä on nyt Kira Poutasen kirjan Ihana meri tehtävä

6. Henkilöhaastattelu kirjan päähenkilöstä Juliasta. 

Suunnittelin kysymykset niin, että esimerkiksi koulun rehtori saattaisi kysyä ne Julialta koulun kevätjuhlassa.

-Onneksi olkoon! Miltä nyt tuntuu?
- No, ihan hyvältä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tehty työ on tuottanut tulosta, joten toki olen onnellinen.

- Miten oikein onnistuit?
- Kovaa työtä tekemällä. Teini-ikäinenkin pystyy mihin tahansa, kun päättää niin ja itsekuri on kohdallaan. Karsin kaiken turhan tavoitteeni tieltä ja omistauduin sille.

- Minkälaiset ovat tulevaisuudensuunnitelmasi?
- Ensi syksynä menen Ressun lukioon ja katsotaan sitten uudestaan. *hampaat väläyttävä hymy*

- Oliko näin hyvän todistuksen saavuttaminen rankaa?
- Ei yhtään, se oli tosi kivaa ja helppoa! Tekisin kaiken uudestaan vaikka heti!

- Olitko missään vaiheessa hermoromahduksen partaalla kuten tavallinen ihminen olisi? *naureskelua*
- En, koska tämä on elämäntapa. En kai sitten ole tavallinen ihminen *vieno hymy*

- Aiotko jatkaa samaa linjaa?
- Tottakai! Tunteista upein ja kokonaisvaltaisin on se, kun tietää onnistuneensa täydellisesti. Mitä usammassa asiassa, sen parempi.

- Mukava kuulla! Hyvää kesää ja tulevaisuutta sinulle Julia!
- Kiitos!

... Ti 1.12. 12:15

- Siis aika kiva tulee tosta viikosta, miettikää maanantaina fyssan koe, tiistaina enkun koe ja ehkä äikän aine, keskiviikkona hissa, torstaina ruotsi ja perjantaina musa! Mä en tajuu, miten mä ehdin lukee kaikkii, oikeesti ei mulla oo aikaa ja noi alueetki on ihan sikalaajoja. 
     Mari tuijottaa kalenteria ahdistuneena. Se selailee sivuja ja pyörittelee letinpäätä sormissaan.
     - Siis oikeesti, mä ainakin haluisin käydä ennen joulua vähän kaupoissa ja muuta, tosi kiva kun koko joulukuu pitää vaan lukee.
     - Mä ainakin oon jo alkanu lukee fyssaa ja hissaa, ne on kuitenki ne vaikeimmat, musta ainakin. Mä luen jotain pari tuntii päivässä ja sit meiän isä kyselee, kyllä mä must nyt jo osaan aika hyvin sen fyssan, Tiina selostaa.
     Sen kiharat on ponnarilla, ja sillä on vaaleanpunaista luomiväriä.
     - Hei kyllä sä ehit niihin lukea, luet vaan jokaiseen jonkun verran ja jaat ne päivät eri kokeille, et lue kaikkia joka päivä, Heidi kattoo Maria rohkaisevasti ja hymyilee vähän.




kuva: http://www.otava.fi/kirjat/9789511226321/

7/20- Rakkaat toisilleen

Tässä on Helsingin Kirjamessuillakin esitellyn kirjan tehtävä. Teen tehtävän

1. Kirjoita kirjasta arvostelu.

Stefan Mosterin Rakkaat toisilleen on tarina Hampurissa asuvasta avioparista. He asuvat modernilla asuinalueella HafenCityssä, jossa rakennukset ovat tyylikkäitä. ..."Julkisivut tavallista parempaa kiveä, puuverhoiluja ja siellä täällä messinkiä , UV-säteitä suodattavaa panoraamalasia-"... Alueella asuminen on ikään kuin henkilökohtainen voitto, kun on kuitenkin kotoisin maaseudulta, viinitiloilta. He halusivat sinne asumaan, jotta näkisivät meren ja saisivat elämäänsä enemmän sisältöä kuin perinteisen viininviljelyn. Ja ikkunasta näkyykin iso joki Elbe, sehän on melkein kuin meri.

Ines ja Daniel ovat kolmenkympin puolivälissä. He ovat hahmoina mielenkiintoisia: he ovat keskenään tahdikkaita ja huomaavaisia, mutta toisaalta herää kysymys, että saavatkohan he kuitenkaan liitostaan sitä kaikkea, mitä haluavat. He ovat ihmisinä itse asiassa melkeinpä päinvastaisia: työssään Ines on perinteinen ja Daniel innovatiivinen ja luova, Ines kaipaa merta vapauden tähden, kun taas Daniel on kiinnostunut kaikenlaisten laivojen mekaniikasta. Inestä ohjaavat erilaiset tunteet, kun taas Daniel on hillitty ja järkevä. Toisaalta he kuitenkin täydentävät toisiaan loistavasti.

Ineksen ja Danielin elämässä on kaikki kunnossa aluksi, mutta Egyptin-lomallaan he näkevät lapsen, johon ihastuvat. Siispä he päättävät saada lapsen, mutta se ei käykään enää niin helposti. Alkaa tarkka suunnittelu kiertoajoista ja yhdynnän ajoittamisesta. Ineksestä ja Danielista tulee lapsettomuusklinikan vakiokäviöitä.

Kirjan kerronta on analyyttista, kaikkitietävää hänkerrontaa- lukija uppoutuu tapahtuhtumiin koska näkee, kuulee ja haistaa saman kuin henkilötkin. Kirja ei kuitenkaan tuputa tunteita valmiina ja yksinkertaisina paketteina, vaan jokaisella lukijalla on mahdollisuus uppoutua kirjaan omasta kontekstistaan. Kirjaa lukiessaan pitää myös keskittyä koko ajan, jotta ei tipahda kerryiltä hienojen sanojen rykelmässä.

Teoksessa käytetty kieli on mielestäni loistavaa. Sanat ovat harkittuja eivätkä mitenkään tavanomaisia. Ne ovat tarkasti tilanteisiin sopivia ja kuvailevia. Mielestäni kieli tekeekin Rakkaat toisilleen- teoksesta niin upean lukukokemuksen. Tarinana lapsenkaipuu ja viininmyyjän ja kaupunkisuunnittelijan työ itsessään ei olisi välttämättä kovin kiinnostava, muuta Moster osaa rakentaa tarinansa niin analyyttisesti ja tarkkanäköisesti, että jokainen sivu on nautinnollista luettavaa.

Henkilökohtaisesti pidin eniten Danielin työnkuvauksesta. En olisi ikinä osannut  ajatellekaan kaupumkisuunnittelun olevan niin moniulotteista ja monitavoitteista kuin se on. Kirjaa lukiessa tulee pakostakin miettineeksi, miltä maailma voisi näyttää jos kaupunkisuunnittelijoille antaisi vapaat kädet toteuttaa mahdollisimman toimivan kaupungin ilman budjettia.

... Tomke Petersen keskusteli Danielin kanssa kaikista mahdollisista aiheista jotka liittyivät hänen kansainvälisesti toimivan suunnittelutoimistonsa toiminta-alueisiin, liikenteestä, energiasta, ympäristöstä, kaupungista, vaihtoi jatkuvasti abstraktiotasoa, hyppäsi välillä lähes filosofisiin sfääreihin- "Mitä arvelette: millainen arvo esteettisellä kokemuksella on urbaaniin elintilaan samaistumisella hyvin ansaitsevan eliitin keskuudessa?"- laskeutui sitten kuitenkin äkkiä melkein huvittavan konkreettiselle tasolle ja tiedusteli, mitä Daniel keksisi tehostaakseen kotitalousjätteiden käyttöä energiantuotannossa.



kuva: http://www.siltalapublishing.fi/fi/kirja/kaannetty-kaunokirjallisuus/117/rakkaat-toisilleen

6/20- Tuntematon sotilas

Moi taas! Sain Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan luettua, ja tässä on sen tehtävä.

Teen tehtävän

16. Oma tehtävä, joten kirjoitan siitä, minkälaisena kirja kuvaa sotaa. 

Asiasta on sovittu opettajan kanssa :)

Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan on sanottu kuvaavan Jatkosotaa rivimiehen näkökulmasta, ja tästä olen samaa mieltä. Romaanissa olisi voinut olla paljonkin filosofista ja psykologista pohdintaa sodan ja toisen ihmisen tappamisen oikeutuksesta, mutta tätä pohdintaa ei ollut. Kirja oli siis hyvin käytännönläheinen ja siinä kuvattiin, kuinka konekiväärikomppania käyttäytyi rintamalla. He eivät edes yhdessä keskustelleet tappamisen oikeutuksesta, saatika käyneet juttelemassa esimerkiksi sotilaspastorin kanssa, vaan uusille täydennysmiehillekin sanottiin heti kättelyssä, että tappaminen pitää hyväksyä omassatunnossaan. Saatettiin jopa vitsailla, kuinka tapettavat vastustajat eivät ole edes ihmisiä.

Kirja kuvaa sotaa kriittisesti ja negatiivisesti, ja sotilaita ilman runebergiläistä sankarimyyttiä. Romaanissa tulee ilmi, kuinka miehiä pelottaa, ja aina on nälkä ja puute. He suorittavat tehtävänsä, koska ne ovat heille määrätty. He pitävät yllä niin sanotusti "aatteen paloa" jotta jaksaisivat jatkaa ja sota ei jäisi luovutusvoitoksi. 

Tuntematon sotilas on todellakin suomalaisen sotilaan muistomerkki, Siinä kerrotaan suoraan, että sotilaita pelottaa, mutta he ovat kuitenkin rehellisiä ja yritteliäitä. Kuvatun konekiväärikomppanian jäsenistä yksikään ei harkitse rintamalta karkaamista, eivätkä he myöskään suunnittele antautumista. Sotilaat ovat siis asialleen omistautuneita.

Romaanissa toistuu ajatus siitä, että sodankäynti on turhaa. Miehiä kaatuu koko ajan, ja lopputulos on, että Suomi joutuu perääntymään Neuvostoliiton lyödessä Saksan. Voisi jopa sanoa, että muutamien ihmisten päätösten takia moni kansakunta joutuu kärsimään. Sotilaita tämä raivostuttaa varsinkin kirjan loppupuolella, kun heidän työnsä ja kärsimyksensä heitetään hukkaan. Monet myös miettivät sitä, kuinka oma maatila menetettiin Neuvostoliitolle, tai raskaana oleva vaimo on kotona yksin lasten kanssa, tai vastikään kihloihinmenneenäkin täytyy puoliso jättää sodan takia ja tulla rintamalle.

Yhteenvetona voisi sanoa, että sotaa kuvataan hyvin maanläheisesti ja sotilaita kunnioittaen.

... Rokka pani sormusverstaansa vehkeet sängyn alle ja sanoi: 

- No nii, poika. Tule! Issäis opettaa siut sotimaa.

- Mitä aseita?

-Siel on kyl.

He nousivat korsusta yhdyshautaan, ja Rokka kuljetti Hauhian pienen haudanmutkan taakse, jossa oli riuku.

- Täss on käymälä.

- Onko noi lentolehtisiä?

- On. Hää meil laitteloo käymäläpaperinkii.

Rokka näytti lentolehtistä, jossa suomalaisia sotilaita kehotettiin tappamaan upseerinsa ja siirtymään puna-armeijan puolelle.

- Näät sie mitä tääl toisella puolella on? Tää lappu jos kell' on mukana ku antautuu ni sille taataa henk. Jot piä sit mielessäis. Ota mukkaa ko lähet. 

kuva: http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510182123

Lopuksi vielä sellaista tilannepäivitystä, että sain joululahjaksi Stefan Mosterin Rakkaat toisilleen- romaanin ja Koirien maailmanhistoria- tietokirjan. Rakkaat toisilleen on jo hyvässä vauhdissa, joten saatan saada sen tehtävän tänne jo ennen loman loppumista . :)

5/20- Lumen taju

Viides kirja on nyt luettu, eli ensimmäinen neljäsosa on suoritettu! Aika huikeeta! Kirja oli siis Peter Hoegin vuonna 1992 (suom 1993) ilmestynyt Lumen taju.

Teen kirjasta tehtävän

1. Kirjoita kirjasta arvostelu.

Lumen taju alkaa siitä, kun kuusivuotias Tanskassa asuva grönlantilaispoika Esajas putoaa katolta ja kuolee. Tapaus on outo: jäljet katolla viittaavat siihen, että hän olisi hakenut vauhtia hyppyyn eikä vain horjahtanut reunan yli. Tapausta ei kuitenkaan tutkittu murhana, sillä lumessa ei ollut kenenkään muun jälkiä.

Esajaksen naapuri, 37-vuotias kirjan päähenkilö Smilla Jaspersen on kuitenkin eri mieltä. Hänkin on Tanskassa asuva grönlantilainen; matemaatikko, joka tuntee lumen ja jään. Hän tietää, ettei poika olisi ikinä mennyt katolle vapaaehtoisesti, vielä vähemmän leikkimään eikä varsinkaan tekemään itsemurhaa. Niinpä Smilla alkaa jäljittää murhaajaa.

Päähenkilö Smilla on erikoislaatuinen hahmo. Hän on älykäs ja uhkarohkea ja hän osaa päätellä ja yhdistää asioita. Hän ei turvaudu helpoimpaan vaihtoehtoon ja hyväksy Esajaksen kuolemaa, vaan uhkaa monesti, terveyttään, vapauttaan ja henkeäänkin tutkiessaan tapausta. Smilla onkin niin mukava hahmo siksi, että hän on niin ennalta-arvaamaton. Hän tulee ovista läpi ja kävelee veden päällä. Hänellä on lumen taju.

Lumen tajusta huomaa, että on olemassa kirjallisuutta ennen ja jälkeen ilmastonmuutoksen. Kirja on kirjoitettu vuonna 1992, ja siinä kuvaillaan monesti jäätikköjen ikiroutaa mikä kuitenkin sulaa nykyään.

Teoksessa positiivista: Lumen taju on erittäin moniulotteinen kirja. Siinä pohditaan murhan selvittämisen lisäksi grönlantilaisten asemaa Tanskassa, huumeiden salakuljetusta, ihmisten oikeutta luonnonvaroihin ja ihmiskokeita. Lisäksi Hoegin kirjassa käyttämä kieli on erinomaista.

Teoksessa negatiivista: Sivuhenkilöitä on paljon ja he jäävät hiukan pinnallisiksi. Kirjaa lukiessa pitää koko ajan miettiä, että kuka oli kuka ja kuka tekikään mitä. Toinen huono puoli on se, että Lumen taju pitää otteessaan loppuun asti; lukija odottaa henkeä pidätellen loppuratkaisua, joka jää melko avoimeksi.

Seuraavaksi ote kirjasta. Mielestäni tämä kuvaa hyvin Smillan ajatuksia ja Hoegin taitojana kirjoittajana.

..."Muistan hänen huolehtivuutensa, hänen änkytyksensä, hänen syleilynsä, tunteen hänen persoonallisuutensa jyhkeästä ytimestä. Kun kuvat alkavat hehkua liian voimakasta kaipausta, keskeytän ne. Tai ainakin yritän. 
     Se ei ole rakastumista. Näen liian selkeästi rakastuakseni. Rakastuminen on eräänlainen mielensairaus.Läheistä sukua vihalle, kylmyydelle, kaunalle, humalatilalle, itsemurhalle.
      Joskus- erittäin harvoin, mutta joskus silti- jokin palauttaa minun mieleeni elämäni rakastumiset. Kuten nyt.
       Edessäni päällystömessin pöydän takana istuu mies, jota he kutsuvat Torkiksi. Jos olisin kohdannut näin kymmenen vuotta sitten, minä olisin ehkä rakastunut häneen.
       On ihmisiä, joiden säteily liukuu läpi suojauksemme, läpi kaikkien meidän välttämättömien ennakkoluulojemme ja estojemme, suoraan sisuksiin. Se on pari minuuttia sitten kietonut lukinverkkonsa minun sydämeni ympärille ja nyt verkko kiristyy. Tunne sulautuu yltyvään kuumeeseen, joka on elimistön vastaus kärsimäänsä ylikuormitukseen. Yhdessä ne synnyttävät vihlovan päänsäryn.
        Kymmenen vuotta sitten päänsärky olisi voinut muuttua vakavaksi toiveeksi painaa suu hänen huulilleen ja nähdä hänen menettävän itsehillintänsä.
       Nyt pystyn tarkkailemaan, mitä itsessäni tapahtuu, täynnä harrasta kunnioitusta itse ilmiötä kohtaan, mutta tiedostaen että se on pelkkä hetkellinen, vaarallinen harha."...


kuva: http://kirjoihinkadonnut.blogspot.fi/2012/02/peter-heg-lumen-taju.html

Kirjamessut 27.10.2013

Olin tänään Messukeskuksessa Kirjamessuilla. En ole ennen ollut sellaisilla ja nähtävää riitti! :) Näin tietenkin paljon kirjoja monilta eri kustatamoilta sekä kirjailijoita, muun muassa Jari Tervon ja Tuomas Kyrön. Seurasin muutamaa luentoa, jotka olivat:

10.30 Haastattelu saksalaisesta kirjailijasta Stefan Mosterista ja tämän teoksesta Lieben sich zwei- Rakkaat toisilleen. Vaikka haastattelu ei ollut kovin sujuva, kirja jäi kiinnostamaan ja aion lukea sen!

kuva ja takakansiteksti http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522341258

Ines ja Daniel asuvat Hampurin uudella, arvostetulla HafenCity-alueella. Vaikkei kauniisti ja hyvällä maulla sisustetun asunnon näköala aivan merelle olekaan, isolle joelle kuitenkin. Daniel on menestyvä kaupunkisuunnittelun ammattilainen ja työskentelee isossa konsulttitoimistossa. Ines puolestaan pyörittää omaa viinikauppaansa, johon perheen viininviljelytausta on antanut hyvät lähtökohdat.Aviopari on jättänyt kotiseudun ahtaat ympyrät taakseen ja tulevaisuus suurkaupungissa näyttää valoisalta ja innostavalta. Ines ja Daniel rakastavat toisiaan ja toivovat lasta. Heidän toiveensa vain ei näytä toteutuvan kovin nopeasti, ja suhde saa aluksi melkein näkymättömiä säröjä. Vähä vähältä rakastava pari ajautuu outoon kehään, josta ei tunnu olevan ulospääsyä.Stefan Mosterin intensiivinen ja analyyttinen kerronta porautuu avioliiton sileän julkisivun taakse. Myötätuntoisesti mutta armottoman tarkkanäköisesti hän tutkii jännitteitä ja psykologisia voimavirtoja, joita pariskunnan hienotunteisen ja tahdikkaan keskinäisen kanssakäymisen alla piilee.

 11.30 Kiinnostaako suomalainen kirjallisuus Saksassa? Jyrki Vainonen haastatteli Timo Parvelaa ja Stefan Mosteria. Aihe oli mielenkiintoinen, mutta keskustelussa harhauduttiin mielestäni liikaa  epäolennaisiin asioihin, kuten agenttien ammattitaidon pohtimiseen.

12.00 Merete Mazarella pohtii omasta elämästään kirjoittamista. Hän alleviivasi sitä, että pitää laittaa rohkeasti tapahtumia ja repliikkejä kun kirjoittaa omaelämäkertaa.

12.30 Jari Tervo kertoi 70-luvulle sijoittuvan teoksensa Esikoisen  kirjoittamisesta. Hän puhui todella humoristisesti! Hän esimerkiksi pohti, että miksi nykyaikana ei ole enää 70-luvun ruokalajeja- ja vastasi siihen itse, että "Täysin syystä!"

4/20- Anna karenina

Nyt on siis Anna Kareninan tehtävän aika! Teen tehtävän

3. Vertaile kirjaa ja siitä tehtyä elokuvaa/teatteriesitystä/peliä.

  Venäläinen Leo Tolstoi kirjoitti Anna Kareninan vuosina 1875-1877. Se kertoo kahdesta rakkaustarinasta: kaikkien sääntöjen mukaan sujuvan Levinin ja Kittyn rakkaustarinan ja kaikkia sääntöjä rikkovan Annan ja Vronskin. Katsomani elokuva oli uusin versio, vuonna 2012 ilmestynyt Joe Wrightin ohjaama ja Tom Stoppardin ohjaama Anna Karenina.

Kirja
 Kirja oli pitkä, 910 sivua ja välillä tuntui että asiat eivät mene eteenpäin ollenkaan. Vauhti on tasaisen rauhallisesti etenevä ja se kertoo todella tarkasti ihmisten tunteista, ajatuksista ja tarkoitusperistä. Levinin yhteiskuntapoliittisista ajatuksista kerrotaan paljon ja ne tunnetaan muutenkin maailmalla ylipäätään tolstoilaisina ajatuksina; ehkä Tolstoi kirjoitti Leviniin itseään. Leo Tolstoi tahtoi luopua omaisuudestaan köyhien hyväksi ja tehdä ruumiillista työtä. Samoin Levin ihailee talonpoikien yksinkertaista elämäntapaa. Annan ajatuksista kerrotaan myös paljon. Hän on elänyt koko elämänsä ilman romanttista rakkautta ja intohimoa. Hän elää sovinnaista elämää, kunnes tapaa Vronskin ja saa kaikki mahdollisuudet onneen. Hän on kuintenkin tottumaton antamaan rakastetulleen vapautta ja häntä kalvavat epäilykset ja syytökset. Tämän takia lukija ymmärtää hänen valintansa.

Elokuva
Elokuvaan oli otettu kirjan tärkeimmät kohtaukset, ja kohtauksesta toiseen siirryttiin teatterityyppisesti lavasteita vaihtamalla. Mielestäni tämä teki elokuvasta katkonaisen. Sinänsä elokuva toimi hyvin, sillä valitut kohtaukset oli toteutettu hyvin ja lavasteiden siirtämis-siirtymät säästivät aikaa. Kuitenkin elokuvasta jäi vaikutelma että se oli torso verrattuna kirjaan. Elokuvassa ei ollut ollenkaan kuvattu ihmisten ajatuksia, joten valintojen syytäkän ei voi ymmärtää.

Kaiken kaikkiaan suosittelisin ennemminkin lukemaan kirjan kuin katsomaan elokuvaa jos haluaa saada todellisen käsityksen Anna Kareninasta. Jos pelkästään katsoo elokuvan voi tuomita vanhan klassikon turhaan.


  
kuva: http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510320051

Venäläinen klassikko luettu!

Taas on yksi kirja luettu!

Eli siis sain viimeinkin luettua Leo Tolstoin Anna Kareninan. Teen siitä viikonloppuna tehtävän, jossa vertaan sitä kirjasta tehtyyn elokuvaan. Viikonloppuna siksi, että silloin ehdin katsoa sen... :)

Ajattelin lukea seuraavaksi jotain hiukan lyhyempää kuin 910 sivua, joten kotoa löytynyt Peter Hoegin Lumen taju alkaa tänä iltana. Kirjastosta olisi löytynyt Victor Hugon Kurjat, mutta sen taidan siirtää hieman myöhemmäksi jotta ehdin suorittaa diplomin ensi kevääksi- tai ainakin luen muutaman lyhyemmän kirjan välissä. Palaan asiaan viikonloppuna.

P.S. Viikonloppuna osallistun Kirjamessuille Helsingissä-tulkaa tekin! Jo jännittää!