Colfer: Hiuskarvan varassa

Poskettoman mykistävä murhamysteeri

Rauhanturvajoukoissa Libanonissa karaistunut irlantilaissälli Dan elättää itsensä nuhruisen kasinon portsarina New Jerseyn Cloistersissa. Hänen sydänkäpysensä, coctail-emäntä Connie, löytyy parkkipaikalta reikä päässään, ja Dan janoaa kostoa. Sen hintana hän sotkeutuu yhä syvemmälle murhien, kidnappausten ja korruptoituneiden kyttien sekavaa vyyhteä.

Kun lääkäriystävä Zeb katoaa mystisesti, partnerinsa surmanneesta naispoliisista tulee Danin ainoa liittolainen ja armottomasta huumediileristä Mike Maddenista hänen vannoutunut vihamiehensä. Hommaa eivät yhtään edistä yläkerran lemmenkipeä naapurinrouva, hämärät pilleritouhut saati yhä vaarallisemmaksi kehkeytyvä uhkapeli.

Nilkkejä riittää ja ruumiita kasaantuu kuin hiekkasäkkejä...mutta kuka murhasikaan Connien?

Hiuskarvan varassa on pirullisen nerokas rikosromaani Eoin Colferilta, Irlannin omalta luonnonlahjakkuudelta. (takakansi)

Liittäisin tähän kohtaan linkin kustantajan sivulle, mutta jostain syystä WSOY:n nettisivuilla ei ole tästä teoksesta mitään mainintaa? Tästä pääset kuitenkin WSOY:n sivuille lukemaan Eoin Colferista ja hänen muista teoksistaan.

Hiuskarvan varassa on todellakin rikosromaani ja aivan kuin toimintaelokuva. Päähenkilö Dan on rauhanturvaajataustastaan huolimatta samaistuttava ja mielestäni jotenkin jopa sympaattinen antisankari. Sanoisinkin, että tässä teoksessa pääsee hyvin esiin yksi Colferin vahvuusalueista: huumori. Tarina etenee luontevasti  ja lukija voi istua kyydissä mukana kuin elokuvaa katsoen. Oikein mukava peruskirja jota aion suositella eräälle ystävällenikin, mutta moniulotteisuutta tai syvyyttä tämä ei oikein tarjoa sillä tasolla, millä tiedän Colferin pystyvän toimimaan esimerkiksi Artemis Fowl-sarjassa. Mutta kannattaa tämä silti lukea, sillä Danin ajatukset luovat lähtemättömän viihdyttävän maailman, kuten seuraavista esimerkeistä näkee.

Panen kylpyhuoneessa merkille muutakin kuin riutuneet kasvoni. Vessapaperirullat on pinottu vinoneliön muotoon. Über-hermostuttavaa. Kierrän teoksen kaukaa aivan kuin se saattaisi äkkiä herätä ja ryhtyä jakelemaan zen-viisautta. - - Tiedän, kuka tämän teki. Vain yksi ihminen voi tehdä tällaista. Hiki kihoaa niskani tyveen. Kaikista terapiakäynneistäni huolimatta tunnen olevani surkuteltavan kyvytön kohtaamaan ihmistä, joka pinoaa vessapaperirullia vinoneliön muotoon.

Sen täytyi olla epämääräisin työtarjous, mitä olin koskaan saanut, aj ottaen huomioon, että se tuli tyypiltä, jolla oli naisten pöksyt jalassaan. katsoin aiheelliseksi kysellä hiukan tarkemmin.

- Keskity nyt, tai alat tehdä virheitä.

- Just joo. Aika paksua tyypiltä, joka kerran klubi-illan jälkeen nappasi kolme paukkua huonekaluöljyä. Kolme paukkua, ennen kuin hän huomasi, että jotain oli pielessä.

- Siinä oli enemmän potkua kuin missään pitkään aikaan, Aave-Zeb sanoo.

"Mitä sinulla muuten on?" Faber kysäisee muina miehinä ihan kuin oikeasti tietäisi, mitä eroa on Gatling-konekiväärillä ja Colt. 45:llä.

"Kaksi vaiheista ja pierusäde. Mitä se sinulle kuuluu? - -"

"Heitä Steven ase naapurihuoneeseen, ja omat kenkäsi myös. Ja mene sitten nurkkaan seisomaan."

Kengät? Mitä se sitten tarkoittaa? Miksi kenkäninjaksi hän minua kuvittelee?

Teoksen alkuperäinen englanninkielinen nimi on Plugged, ja se on julkaistu vuonna 2011. Suomennoksen on tehnyt Colferin muutakin tuotantoa kääntänyt Jaakko Kankaanpää.

Constantine: Toinen rouva Parrish

 Kuinka pitkälle menisit saavuttaaksesi unelmasi?

Amber Patterson on väsynyt olemaan mitättömyys: näkymätön nainen, joka sulautuu taustaan. Hän ansaitsee parempaa. Hän ansaitsee rikkaan, ylellisen ja leppoisan elämän.

Daphne Parrish on connecticutilaisen Bishops Harborin kullanmuru. Hän näyttää mallilta, asuu loisteliaassa kartanossa ja on naimisissa miljonääri Jackson Parrishin kanssa. Hänellä on kaikkea, mitä Amber haluaa.

Kateus voisi näivettää Amberin kuoliaaksi – mutta hänellä on suunnitelma. Ennen pitkää hänestä on tullut Daphnen paras ystävä, ja Jacksonkin alkaa kiinnittää häneen huomiota. Menneisyyden luurangot voivat kuitenkin tuhota kaiken. Jos ne pääsevät päivänvaloon, Amberin nerokas suunnitelma saattaa luhistua… (takakansi)

Toinen rouva Parrish (linkki kustantajan sivulle) on sisarusten Lynne ja Valerie Constantinen yhteisteos. He ovat yhdysvaltalaisia ja kirjoittaneet yhdessä muitakin kirjoja, kuten The last time I saw you, The wife stalker ja nyt heinäkuussa ilmestyvä The stranger in the mirror. 

kuva: https://livconstantine.com/photo-gallery/#images-5

Bongasin teoksen instagramista käyttäjän @bestbook_page suosittelemana hänen luomastaan kokoelmasta "Books that will get you hooked". Hän kuvailee teosta jännittäväksi ja kertoo sen sisältävän paljon juonenkäänteitä.

Valitettavasti kirja oli hienoinen pettymys. Teos ei ollut niin jännittävä eikä sisältänyt niin paljon juonenkäänteitä kuin olin odottanut, ja kannessakin mainostetuksi psykologiseksi trilleriksi se oli ainakin alkupuolelta mielestäni liian yksiulotteinen, ja tässä kaksi esimerkkiä:

Amber nojautui eteenpäin ja yritti parhaansa mukaan näyttää kiinnostuneelta samalla kun laskeskeli timanttien arvoa Daphnen korvakoruissa, sirossa rannerenkaassa ja jättimäisessä vihkisormuksessa, joka komeili ruskettuneessa ja täydellisen manikyroidussa sormessa. Hänellä oli ainakin sadantuhannen arvosta helyjä kolmenkymmentäneljänkokoisen vartalonsa koristeena, mutta silti hän vain ruikutti surullisesta lapsuudestaan. Amber tukahdutti haukotuksen ja pakotti itsensä hymyilemään Daphnelle.

Amber muisti lukeneensa, että kun näyttelijöiden piti itkeä käskystä, he ajattelivat surullisinta asiaa, jonka muistivat. Hän yritti kaivaa muistoistaan jotain itkettävää, mutta surullisin asia, jonka hän sai päähänsä, oli se tosiasia, että hän ei istunut tuossa tuolissa Daphnen paikalla. Hän ei ollut tämän uskomattoman talon emäntä.

Tämä kertonee kaiken Amberista ja hänen motiiveistaan, ja teos olisikin mielenkiintoisempi jos mukana olisi oikeita tunteita. Nyt hahmo tuntuu pinnalliseksi tekemällä tehdyltä. Amberin nuoruudessa olisi esimerkiksi voinut olla nöyryytys, kun olisi käynyt ilmi hänen vaikka varastaneensa merkkilaukkuja ja -vaatteita sopiakseen joukkoon kun perheellä ei ollut varaa ostaa niitä. Juurikin vaikka yllä mainittuihin esimerkkeihin kun olisi lisännyt vähän katkeruutta ja vihaa nöyryytyksestä ja ulkopuolelle jäämisestä, lukija samaistuisi hahmoon paljon enemmän.

Suomennoksen on tehnyt Maija van de Pavert. Käännöstyö on muuten onnistunut, mutta seuraavaa kohtaa jäin ihmettelemään:

Hänen puolestaan he saisivat mennä vaikka amikseen.

Lähettääköhän Amber tässä tytöt amissien yhteisöön vai ammattikouluun?

Oli kirjassa tietysti hyviäkin kohtia. Esimerkiksi tämä ansaitsee maininnan:

Pyyhälsin työhuoneeseen ja kaadoin lasiin vähän viskiä. Kulautin sen kurkkuuni kerralla. Suljin sitten silmäni ja hengitin syvään. Viski poltti mennessään alas, mutta samalla polte myös rauhoitti mieltäni ja mietin: Näinkö ihmisistä tulee alkoholisteja? Kävelin ikkunan luo ja ihailin näköalaa merelle, mikä onnistui tyynnyttämään riekaleiset hermoni.

Minua kiinnostaa kirjat mielenterveyden ongelmista ja riippuvuuksista, ja olen ajatellut niitä paljon. Olenkin todennut, että eiköhän ainakin yksi syy alkoholi- tai huumeriippuvuuteen ole juuri yllämainittu: että se vie hetkeksi pahaa oloa pois, turruttaa ja rauhoittaa. Tiedätkö sinä hyviä kirjoja tästä aiheesta? Suosittele kommenttikentässä!

Myös tätä valitettavasti tiedän tapahtuvan oikeasti;

Yliopiston kampus oli tarpeeksi iso, että en helposti törmäisi ranskanopettajaani, kun esitin toista henkilöä, mutta kaiken varalta laitoin päähäni lippiksen ja pukeuduin verkkareihin mennessäni niille luennoille. On aika kuvaavaa, että tässä vaiheessa avioliittoani nämä varotoimet eivät tuntuneet lainkaan liiallisilta.

Nyt tyttöjen oli aika parantaa haavoja. Siinä olivat apuna lahjakas terapeutti, naapuruston lapset ja keltainen labradorinnoutaja, joka ristittiin Rohmuksi, koska se varasti aina kaikkien lelut.

Ihanaa! Normalisoidaan terapiassa käyminen!

 

Annila, Pekkonen, Uusitalo: Tekoja nyt! Maailmanpelastajan käsikirja

Ensiapukirja akuuttiin maailmantuskaan (linkki kustantajan sivuille) kaikille, joita huonot uutiset ahdistavat

Onko mitään tehtävissä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi? Miten voin puuttua syrjintään tai auttaa säilyttämään luonnon monimuotoisuutta? Kuinka käyn keskustelua jakautuneessa maailmassa?

Asiantuntijahaastatteluihin perustuva tiivis tietopaketti tarttuu rohkeasti tämän päivän polttavimpiin ongelmiin ja antaa käytännön vinkkejä siihen, mitä niille voi tehdä niin omassa arjessa kuin yhteiskunnassa. Nuorten vaikuttajien tarinat inspiroivat löytämään juuri oman tavan osallistua, ja mukana on neuvoja myös omasta jaksamisesta huolehtimiseen.

Teemoina tässä jokaisesta koululuokasta toivottavasti löytyvässä teoksessa ovat yhdenvertainen maailma, kestävä maailma ja vaikuttava maailma. Maailmanpelastajan tietopakettiin kuuluvat muun muassa kierrättäminen, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, köyhyys ja taloudellinen eriarvoisuus sekä ilmastonmuutos. Tämä on oikein oivallinen teos, suosittelen! 

Pääskysaari: Hetki ennen kuin maailma muuttui

 

Hetki ennen kuin maailma muuttui on kirja maailmaa muuttaneista tuntemattomista suuruuksista, ratkaisevista askelista, tärkeistä tapahtumista, teoista, oivalluksista ja kannanotoista, jotka ovat edeltäneet historiallisia käännekohtia ja sysänneet muutoksen liikkeelle. 

Esiintymiskammoisesta cowboysta kuoriutui rockin kuningas. Raskas kaasujalka vaaransi Tähtien Sota - saagan. Ympäristöongelmaan havahtuneet teinitytöt nousivat sankareiksi älypuhelinsovelluksellaan, ja kahvinhimoiset tutkijat koodasivat maailman ensimmäisen nettikameran. Nakupellevaroitus lopetti 14 vuotta kestäneen sisällissodan, ja päättäväinen muslimityttö suunnitteli miljoonien ihmisten kaipaaman emojin.

Minkälainen maailmamme on viiden, kymmenen, viidenkymmenen tai viidensadan vuoden päästä? Millainen haluaisit sen olevan?

Sinäkin voit teoillasi vaikuttaa tulevaisuuteen.

Hetki ennen kuin maailma muuttui on Jenni Pääskysaaren kirjoittama ja Matti Pikkujämsän kuvittama lastenkirja, jossa esitellään niin yksittäisten ihmisten elämän ja koko maailmanhistorian muutoksia aina alkuräjähdyksestä teinityttöjen ympäristöongelman ratkaisuun. Esimerkiksi nykyisin tuntemamme sushin keksi yksittäinen ihminen Hanaya Yohei kyllästyttyään odottamaan päiväkausia kalan tekeytymistä. Lempeällä ja innoittavalla äänellä Pääskysaari rohkaisee lukijaa tunnistamaan hetket, jolloin hänellä on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja tarttumaan niihin. Ne saattavat olla hetkiä ennen kuin koko maailma muuttuu. Matti Pikkujämsän kuvitukset ovat oivallisia.

Groskop: Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista

Viime syksynä julkaisin postauksen kotimaisesta Taltuta klassikko-teoksesta, ja kirjoitukseni pääset lukemaan tästä. Ihastelin tuota teosta ja toivoin lisää samanlaisia. Ja nyt löysin toisen!

Mitä on hyvä elämä?

Entä jos en saa vastarakkautta?

Onko kaikki pelkkää sattumaa?

Elämäntaito-oppaat eivät aina osaa vastata tärkeisiin kysymyksiin, mutta Venäjän kirjallisuuden mestariteokset osaavat. Ne avaavat ihmisen sielunelämää ja paljastavat yhteisen inhimillisyytemme osuvasti ja ajankohtaisesti. Tämä letkeä kirjallinen elämäntaito-opas/tietokirja esittelee yksitoista venäläistä mestariteosta kirjailijoineen sekä huvittaa wanna-be-venäläisen, kirjailija Viv Groskopin Venäjän-kokemuksilla. Vankka kirjallinen sivistys yhdistettynä nyky-Venäjän elämänmenoon tekee kirjasta riemastuttavaa luettavaa. Kuin varkain saa paljon tietoa niin itsestä, ystävistä, rakastetuista (myös niistä, joilta ei saanut vastarakkautta) ja venäläisistä klassikoista. (takakansi ja kustantajan sivu)

En voi tarpeeksi hehkuttaa tätä kirjaa. Hyvät ihmiset, lukekaa tämä kirja! Se on samaan aikaan syvällinen ja hauska. Vaikka itse olen jopa opiskellut kirjallisuutta yliopistossa, minusta tuntuu monesti siltä, etten saa maailmankirjallisuuden helmistä irti läheskään kaikkea sitä mistä niitä kehutaan. Nyt saan! Groskop moneen kertaan tähdentää, että kaikki kirjallisuus on kaikkia varten. Nauttiakseen klassikoista ei tarvitse olla salaseuran jäsen tai Matti Meikäläistä fiksumpi ja sivistyneempi ihminen.

Romaanissa Rodion Romanovits Raskolnikov (erinomainen nimi ja myös hurmaava patronyymi) on entinen opiskelija, joka etsii polkuaan elämässä. Hän on komea ja koppava. Hänellä on harhakuvitelmia omasta erinomaisuudestaan, ja hän haaveilee saavansa aikaan jotain mahtavaa, mikä kääntää hänen perheensä onnen. Hänen haaveensa eivät kuitenkaan ole epäitsekkäitä. Tosiassa hän tahtoo saavuttaa suuruuden. Raskolnikovin mukaan tylsät, tavalliset ihmiset "säilyttävät maailmaa ja lisäävät sitä lukumääräisesti" ja poikkeukselliset ihmiset "panevat maailman liikkeelle ja vievät sitä kohti päämääriä". En voi olla ajattelematta, että jos Ra
skolnikovilla olisi ollut Twitter, hänen ei olisi tarvinnut tappaa ketään. Hän olisi voinut toteuttaa kaikki suureelliset fantasiansa Twitterissä naputtelemalla ja trollaamalla. Miksi ratkaista sisäinen ristiriita, kun voi kiusata muita ihmisiä ärsyttävillä hashtageilla? Sehän vaatii niin paljon vähemmän vaivaa kuin rahanlainaajien jahtaaminen ja tappaminen.

Käännöksen suomeksi on tehnyt Heli Naski, ja työn jälki on erinomaista. Kirjassa moneen kertaan pohditaan, pystyykö käännetystä kirjallisuudesta koskaan saamaan läheskään sitä irti mitä kirjailija on tarkoittanut. Kuitenkin Naski on tehnyt mainiota työtä, ja se näkyy jo teoksen nimessä. Alkuperäinen englanninkielinen nimi on The Anna Karenina Fix. Life lessons from Russian Literature, ja käännös tosiaan on Anna Kareninaan viittaava Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista. Mielestäni tämä toimii jopa paremmin kuin alkuperäinen! 

Lisäksi maininnan ansaitsee myös kannen kuvituksen tehnyt John Gray. Kansi on mielestäni moderni ja houkuttelee tarttumaan teokseen.

Marshall: Maapallo hallussa - karttoja, jotka kertovat kaiken meistä ja maailmasta

Maapalo hallussa lapsille ja nuorille suunnattu karttateos, joka on lyhennetty ja kuvitettu versio Tim Marshallin teoksesta Maantieteen vangit. Värikäs ja elävästi piirretty kuvateos houkuttelee tutkimaan karttojen avulla, miten maantiede on muokannut historiaa. Moniin kysymyksiin esimerkiksi sotiin ja luonnonvaroihin liittyen annetaan vastaus.

Suosittelen tätä teosta lämpimästi! Kuvitukset ovat kauniita katsella ja joka sivulta oppii jotain uutta. Joihinkin muihin lasten kuvitettuihin karttakirjoihin verrattuna pidin myös siitä, että sivuja ei ole tungettu liian täyteen ja yleisvaikutelma on väljä ja ilmava.

Tietokirjojen lähdekritiikki: Tuomo Karsikas - Metsästyskoirien koulutusopas

Hyvä lukija.

Haluan käsitellä asiaa, jota minun on vähän vaikeaa pukea sanoiksi. Haluan käsitellä tietokirjojen ja erilaisten oppaiden välistä luotettavuutta. Lähdetään siitä, että asiantuntijoiden ja tutkijoiden kirjoittamat ja tomittamat tietokirjat ovat luotettavia lähteitä. Mutta on olemassa painettuja oppaita, jotka näyttävät luotettavilta, mutta saattavat sisältää vain yhden ihmisen asenteellisia, vanhanaikaisia näkemyksiä. Jos saat kummallisia neuvoja toivon ja suosittelen että luet aiheesta lisää eri kirjoittajilta ja eri kustantajilta. Tähän kuitenkin liittyy koko asian vaikeus: jos ei tiedä jostain asiasta lähtökohtaisesti mitään ja lukee jotakin mikä ei pidä paikkaansa, mistä sen voi sitten tietää? Monesti "huuhaa" on sen verran todenmukaisesti kirjoitettu ettei sitä ole mitää syytä epäillä. Karrikoitu esimerkki: jos minä nyt lähtisin opiskelemaan fysiikkaa ja lukisin että kuussa elää pieniä vihreitä miehiä, epäilisin suuresti. Mutta jos lukisin että energia = massa x valonnopeus potenssiin kymmenen, en epäilisi asiaa yhtään. Sama tässäkin: jos joku sanoisi minulle, että koiran kuuluu kävellä vain kahdella etutassullaan, epäilisin, mutta jos joku, kuten Tuomo Karsikas tässä, väittäisi että narttukoirilla ei voi metsästää, uskoisin asian paljon todennäköisemmin jos en aiheesta mitään tietäisi.

Tämä on aihe josta en saa millään kaikkia huomioita samaan postaukseen, joten tulen mahdollisesti kirjoittamaan aiheesta vielä uudestaankin. Tässä postauksessa haluan kertoa nyt kohdalleni sattuneesta yksittäisestä kirjasta: itsessän luotettava tieto on paljon isompi aihealue, johon liittyy paljon huomioita, joita en tässä postauksessa tuo esille, kuten esimerkiksi valeuutiset ja vertaisarviointi.

Otan esimerkiksi Tuomo Karsikkaan kirjoittaman teoksen Metsästyskoiran koulutusopas. Se on vuodelta 2016, eli melko tuore. Silti se sisältää vanhentuneita näkemyksiä joita ei perustella mitenkään. Tässä muutamia niistä:

Toinen vaihtoehto voi olla eri rotujen risteytyksen ottaminen. Tällainen metsästyskoira saattaa olla terveempi ja pitkäikäisempi. Hintakin saattaa vaikuttaa valintaan, kun risteytyksiä ei tarvitse rekisteröidä eikä tarvita muitekaan "nippeleitä", jotka nostavat pennun hintaa - muun muassa erilaiset tarkastukset ja kuvaukset, joilla eläinlääkäreitä elätetään.

Tämä on erittäin vaarallinen väittämä. Näin ei saa missään nimessä tehdä! Puhun nyt siis ensisijaisesti koiranpennun hinnasta ja "nippeleistä", en sekarotuisen tai puhdasrotuisen erosta. 

Mistä edes lähtisin liikkeelle? Ensinnäkin tarkastukset ja kuvaukset ovat koiran omaksi parhaaksi, eivät eläinlääkärien lompakkoa paksuntamaan. Esimerkiksi Suomen Kennelliitto, suomalaisten koiranomistajien, kasvattajien ja yhdistysten kattojärjestö, kertoo näin: 

Koirien terveys ja hyvinvointi ovat tärkeitä tavoitteita Kennelliiton toiminnassa. Koirankasvattajat ja koiranomistajat voivat edistää niitä hyödyntämällä eläinlääkäreiltä, tutkijoilta ja muilta asiantuntijoilta saatavaa tietoa. Koirien terveyden edistämiseksi on myös olemassa monia työkaluja, kuten terveystutkimuksia ja tietoa koirien terveysongelmien periytyvyydestä.

Näitä terveystarkastuksia ja -kuvauksia ovat esimerkiksi silmätarkistus, polvitarkastus, lonkkakuvaus ja selkäkuvaus. Selkälausunto sisältää muun muassa lausunnon välimuotoisesta lanne-ristinikamasta (LTV). Tämä on synnynnäinen ja perinnöllinen sairaus, joka altistaa lanne-ristiluuliitosalueen aikaiselle rappeutumiselle, mikä voi aiheuttaa kipuja koiran takaselkään ja jopa pahimmillaan halvausoireita. Tämä tarkoittaa siis sitä, että mitä enemmän jalostukseen käytettävien koirien (eli ostamasi pennun vanhempien) terveyttä tutkitaan ja tätä tietoa käytetään hyväksi pennuttamispäätöstä tehdessä, sitä terveempiä pennut ovat. Koiran sanotaan olevan ihmisen paras ystävä: miksi tuomitsisit parhaan ystäväsi kipuihin ja halvaukseen?

Koiranostajan on hyvä osata kysyä tutkimusten tuloksia kasvattajalta, mutta kaikkea ei tarvitse itse tietää, kasvattaja kertoo mielellään näistä lisää. MUTTA sen kasvattajan tiedon ja tutkittujen vanhempien hinta sitten on se, että pentu maksaa enemmän. Pentutehtailu on suuri ongelma, jossa kärsivät koirat ihmisten halutessa vain halvempaa hintaa. Tätä ei pitäisi erikseen joutua sanomaan, mutta jos otat itsellesi elävän olennon, sinä olet vastuussa sen hyvinvoinnista. Tähän kuuluu esimerkiksi se, ettei ehdoin tahdoin siirretä periytyvää sairautta eteenpäin.

Toinen "nippeli" - rekisteröinti. Karsikas todella väittää ylläolevassa katkelmassa, että on ok ottaa halvempi rekisteröimätön koiranpentu. Tämä on valitettavasti meillä Suomessa yleinen mielikuva: "Koira tulee meille vaan kotikoiraksi, ei se tarvitse papereita kun ei aiota käydä näyttelyissä." VÄÄRIN. Paperit eli rekisteröintitodistus tarkoittaa sitä, että koira on virallisesti olemassa, siitä on mustaa valkoisella. Ja tämä on äärimmäisen tärkeä asia nimenomaan pentutehtailua vältettäessä: pentutehtailija haluaa maksimaalisen rahallisen hyödyn. Pentutehtailija ei välitä montako pentuetta (eli pentuerää) narttu synnyttää. Mieti itse onko vaikkapa kymmenen raskautta koiralle tervettä, ja sanotaan että se saa kuusi pentua per raskaus = kuusikymmentä pentua. Pentutehtailijalla on setelinkuvat silmissä kun hän laskee paljonko rahaa kuudestakymmenestä pennusta saa. Mutta luultavasti emon terveyttä ei ole tutkittu, tai vaikka olisikin, tuloksista ei välitetä - ja näin kuusikymmentä koiranostajaa saa todennäköisesti tulevaisuudessa sairaan koiran. Kuusikymmentä ihmisen parasta ystävää, joille ihminen ei tee sitä palvelusta että sallisi niiden elää terveen elämän. Toki pentutehtailija saattaa luvata sinulle kuun taivaalta ja sanoa, että pennut ovat vasta nartun toiset eikä enempää aiota tehdäkään, mutta ilman rekisteröintiä mistään ei voi tietää onko tämä totta. Rekisteröinnillä on myös monia muita hyviä puolia: esimerkiksi kadonnut rekisteröity ja tunnistusmerkitty koira saadaan palautettua omistajalleen heti kun joku sen löytää. Jos koiraa ei ole rekisteröity, ei ole mitään tapaa tietää kenen se on.

- - Yhden asian takia on koiria jätetty jalostuksen ulkopuolelle ja samalla on kavennettu jalostuspohjaa ja tuhottu käyttöominaisuuksia. Tästä yhtenä esimerkkinä on suomenpystykorvan ahdinko. Sen pelastamiseksi "huudetaan" metsästäjiä, joilla on puhdasrotuinen suomenpystykorva, jota ei ole käytetty kokeissa eikä näyttelyissä eikä siis pilattu.

Tähän lainaan suoraan Kennelliittoa: Näyttelyt, kokeet ja kilpailut: tapahtumissa voi testata ja vertailla koirien ominaisuuksia ja valita parhaat koirat jalostuskäyttöön.

Kun on rotu valittu, seuraavaksi tulee valita pennun sukupuoli. Oma kriteerini on, että urokset ovat metsästyskoiria ja nartut jalostusta varten.

Hyvä että Karsikas on muodostanut oman kriteerinsä, mutta sukupuolella ei ole vaikutusta metsästyskäyttöön. Henkilökohtainen mielipide saa olla mikä tahansa, mutta en sanoisi näin koiran ottoa harkitsevalle - kuten Karsikas nimenomaan kirjan kirjoittaneena sanoo.

Kun helpoin valinta - uros vaiko naaras - on tehty, onkin valinnassa siirryttävä seuraavaan vaiheeseen. Jos väritys tai värityksen muoto on tärkeää, keskitytään siihen ja ratkaistaan muut ominaisuudent sen jälkeen. Siten on hyvä siirtyä miettimään omaa luonnetta. Minkä luonteisen koiran minä tarvitsen? Temperamenttisenko vai vähän rauhallisemman, ehkä alistuvan, vaiko seurallisen luonteen?

Pennun luonteella tulisi olla enemmän merkitystä kuin sen värillä. Tämänkin luulisi olevan itsestään selvää.

Tilastojen valossa koira on toiseksi vaarallisin eläin ihmiselle - onhan se suden sukua. Vaarallinen voi varsinkin olla koira, joka on kouluttamaton tai koulutettu "väärin" eli osaamaan vain temppuja. Siksi sinun täytyy ratkaista tämä asia ensimmäisenä: haluatko opettaa koirallesi temppuja vai tuletko vaatimaan tottelevaisuutta. Valitulla linjalla kannattaa pysyä, sillä linjan vaihtaminen ei ole tämän jälkeen järkevää eikä sitä koirakaan ymmärrä. 

Tätä kirjoittaessa minun täytyy hengittää syvään. Koirako on toiseksi vaarallisin eläin ihmiselle, koska sille on opetettu temppuja? En ollenkaan vähättele kouluttamattomasta ja/tai aggressiivisesta koirasta ihmiselle aiheutuvaa vaaraa, mutta tätä vaaraa vain ei voi yhdistää temppuja osaavaan koiraan. Kyllä, koira saattaa osata käskystä istua ja antaa tassua ja silti olla vihainen. Mutta kun tottelevaisuus ja temput eivät sulje toisiaan pois. Sinänsä täysin turhienkin temppujen opetteleminen on koiran kanssa yhdessä vietettyä aikaa, jonka ansiosta varsinainen koulutuskin onnistuu helpommin. Eiköhän yhtä lailla parempi suhde ole esimerkiksi perheessä, jossa vanhemmat leikkivät ja hassuttelevat lastensa kanssa kuin perheessä jossa näin ei tehdä.

Tästä päästäänkin varsinaiseen ongelmaan: mistä lukija osaisi epäillä painettua sanaa? Luulisi, että mitä tahansa puuta heinää ei painettaisi. Jos ihminen etsii jostain aiheesta tietoa esimerkiksi vaikka kirjastossa, mistä hän voisi tietää ettei (nyt vaikka tässä kyseisessä tapauksessa) asialliselta näyttävä teos olekaan sitä. Miten hän voi tietää kertooko teos viimeisimmästä tutkimustiedosta vai yhden ihmisen mielipiteistä? Tällä yhdellä ihmisellä saattaa olla vuosien, jopa vuosikymmenten kokemus asiastaan. Kuitenkin se saattaa olla nimenomaan vain kokemus. Tietty tapa tai tyyli on mahdollisesti toiminut hänellä iän kaiken, mutta niin ei oikeasti enää (jos on koskaan) suositella tekemään. Mistä sen suositellun toimintatavan voi sitten tietää? Olen ainakin itse huomannut, että kapeammilla aloilla tietoa ei välttämättä ole helposti saatavilla.