 |
Liane Moriarty
Mustat valkeat valheet
Big little lies/2014
Helene Butzow ja
WSOY/2015 |
Tällä kertaa edellisestä postauksestani ei olekaan niin pitkää aikaa! Kolme päivää, heh. Muutenkin olen tässä ajatellut että täytyy prepata lukemisen ja bloggaamisen kanssa. Minulla on kotona varmaan puolitoista metriä lukemista odottavia kirjoja, en malta odottaa että saan iskeä sormeni niihin ja uppoutua niiden maailmaan!
Nyt puhun kuitenkin
Liane Moriartyn teoksesta Mustat valkeat valheet. Moriarty on viisikymppinen australialainen kirjailija, joka toimi ennen mainos- ja markkinointibisneksessä ja copywriterinä, Hän on nyttemmin kirjoittanut seitsemän menestysteosta ja kolme lastenkirjaa. Muita hänen suomennettuja teoksiaan ovat
Hyvä aviomies,
Nainen joka unohti ja ensi vuonna ilmestyy
Tavalliset pienet pihajuhlat. Moriarty asuu Sydneyssä miehensä ja kahden lapsensa kanssa.
Mustat valkeat valheet (alk. Big little lies) on ilmestynyt vuonna 2014 ja suomennettu vuonna 2015. Se kertoo kolmen naisen elämästä ja ystävyydestä sekä murhamysteeristä. Se kertoo miten vaikeaa on kasvattaa lapsensa täydellisesti ja mitä kaikkia haasteita vanhemmuus tuokaan tullessaan.
Madeline on uusperheen äiti. Hänellä on 14-vuotias, omapäinen tytär Abigail aiemmasta avioliitostaan sekä alakouluikäinen poika Fred ja esikoulun aloittava kuopus Chloe uuden kumppanin Edin kanssa. Madeline on hössöttävä, niin vihattu kuin rakastettukin, suuna päänä puhetta pulputtava nainen.
"Eksäni on nyt uudestaan naimisissa. Heillä on suunnilleen Chloen ikäinen tyttö, ja Nathanista on tullut vuoden isä. Niinhän miehille usein käy, kun he saavat toisen mahdollisuuden. Abigailin mielestä hänen isänsä on mahtava. Minä olen ainoa joka kantaa kaunaa. Sanotaan, että vanhoista kaunoista kannattaa päästää irti, mutta enpä tiedä, minä olen kyllä aika kiintynyt omaani. Hoivaan sitä kuin pientä lemmikkiä."
Celestellä on kaikkea, mitä nainen voi haluta: terveet kaksospojat, rakastava mies, upea talo meren rannalla ja henkeäsalpaava ulkonäkö. Kaikki ei kuitenkaan oikeasti ehkä olekaan niin upeasti pinnan alla kuin voisi kuvitella...
"Ystäväni Celeste tulee pian", Madeline sanoi. "Ehkä näitkin hänet tuomassa poikia kouluun. Kaksi pientä vaaleaa vintiötä. Celeste on pitkä, vaalea, kaunis ja hermostunut."
"En tainnut nähdä", Jane sanoi. Mitä syytä hänellä on olla hermostunut, jos hän on pitkä, vaalea ja kaunis?"
"Siinäpä se", Madeline sanoi, kuin se olisi ollut vastaus kysymukseen. "Celestellä on yhtä upea, rikas mies. He kulkevat vieläkin käsi kädessä."
Jane on uusi tulokas Pirriween yhteisössä. Hän on viisivuotiaan Ziggy-pojan yksinhuoltaja ja hiukan juureton. Hän muuttaa merenrantakylään halutessaan tarjota Ziggylle paremman lapsuuden kuin lähiökoulun kaupungin huonoimmalla alueella.
"Vuokrattava kolmio oli rumassa, sieluttomassa punatiilisessä kerrostalossa, mutta siitä oli vain viiden minuutin kävelymatka rantaan. "Mitä sanoisit, jos muutettaisiin tänne?" Jane oli sanonut Ziggylle, ja pojan silmät olivat kirkastuneet, ja yhtäkkiä oli tuntunut siltä, että asunto oli juuri oikea ratkaisu Janen ongelmaan, mikä se sitten olikin. Sitä sanottiin muutokseksi. Miksi Jane ja Ziggy eivät voisi tehdä muutosta?
Idylli kuitenkin särkyy melko pian, kun esikoulun tutustumispäivässä joku satuttaa erästä luokan pientä tyttöä, ja syyttävä sormi kohdistuu Ziggyyn. Poikaa kohtaan alkaa noitavaino, joka jakaa lasten vanhemmat kahteen leiriin: Amabellan, satutetun tytön äidin Renatan puolelle ja Ziggyn syyttömyydestä vakuuttuneiden Madelinen ja Janen puolelle.
Pari sanaa teoksesta rakenteellisemmin: kieli on konstailematonta ja sujuvaa. Kirjaa on erittäin nopeaa lukea kielen puolesta, tuntuu kuin katsoisi tapahtumia televisiosta tai olisi itse paikalla näkemässä ne. Kaikki kunnia sanataiteelle, mutta tässä kirjassa pelkkä tarina onnistuu pitämään lukijan tyytyväisenä ja jännittyneenä.
Minulla kesti hetken tottua kirjan rytmiin. Celeste, Madeline ja Jane vuorottelevat kertojina, ja joka luvun lopulla on poliisin kuulustelujen todistajalausuntoja. Suosittelenkin siis lukemaan tämän kirjan melko tiiviissä tahdissa, koska silloin pysyy kärryillä tapahtumista kaikkein helpoimmin.
Teoksen kuvaus vanhemmuudesta ja varsinkin äitiydestä on satiirinen. Se kuvaa lempeästi naureskellen äitiyden tosissaan ottamista, sitä, kuinka tikkareiden sijaan olisi hyvä antaa lapsen syödä päärynöitä ja että erityislahjakkaat tarvitsevat omantasoistaan opetusta. Yhtä lailla tehdään pilaa myös dekkareista, sillä poliisin haastatteluissa milloin murhan syyksi epäillään täitä, milloin jotakin muuta. Puheenvuoroissa myös paljastetaan aina jotakin kyseisestä puhujasta, mitä tuskin oikeassa murhatutkintakuulustelussa tapahtuu. Esimerkiksi Garbrielle kertoo tulleensa visailuiltaan myöhässä, ja huomanneensa sattumalta Perryn ja Celesten istumassa autossa. Murhatutkintahaastattelussa hän kuitenkin sanoo näin:
"Celeste näytti tietysti upealta. Olen nähnyt omin silmin, kuinka hän popsii täysin suruttomasti hiilihydraatteja, joten minulle ei kannata tullaa sanomaan, että tässä maailmassa on oikeutta."
Yksi asia, johon kirjassa rakastuin, oli pilailu. Kuinka Moriarty on onnistunut vangitsemaan ajatuksia, joita jokainen joskus ajattelee, ja vielä esittämään ne luontevasti.
He menivät omille puolilleen vuodetta, sytyttivät lukulamput ja vetivät päiväpeiton pois sulavin, samanaikaisin liikkein, jotka olivat Madelinen mielialasta riippuen merkki joko täydellisestä avioliitosta tai siitä, että he olivat jämähtäneet keskiluokkaiseen esikaupunkirutiiniin, ja heidän oli myytävä talo ja lähdettävä kiertämään Intiaa.
Voi luoja, lukekaa tämä kirja.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Mustat valkeat valheet kohtaan 16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta, sillä en todellakaan oikeastaan ole. Näin siitä ilmestyneen pokkarin Helsingin rautatieaseman Pocket Shopissa, ja kiinnostuin kirjasta sen takakansitekstin perusteella tietämättä kirjasta oikeastaan mitään muuta.
Kirjassa Einar ja Greta Wegener ovat naimisissa oleva taiteilijapariskunta. Heistä Einar on tunnetumpi, kuuluisa luontomaalauksistaan, ja Greta maalaa muotokuvia. Lili syntyy, kun Gretan malli, oopperalaulaja Anna jättää saapumatta, ja Greta pyytää Einaria pitämään jalassaan Annan kenkiä jotta Greta saa maalattua tämän jalat. Sukissa, naisten kengissä ja hame sylissään Einar kokee jotain mitä ei ole tuntenut koskaan ennen.
