Kuulumisia!

Moikka kaikki lukijat! Blogissa on ollut vähän hiljaiseloa viime aikoina, mutta ei hätää, hengissä ja kirjojen parissa ollaan! Julkaisin hetki sitten tällä hetkellä nuortenkirjallisuuden kuumimmasta puheenaiheesta, Poltetusta maasta oman postauksensa, käykääpä lukemassa sekin :) Lähipäivinä laitan mietteitä myös Jonas Jonassonin mahtavasta teoksesta Lukutaidoton joka osasi laskea. 

Olen ostanut viime aikoina pari kirjaa itselleni, mikä on aika harvinaista, sillä opiskelijan budjetti ei oikein anna myöden tällaiseen huvitukseen kovin usein... Adlibriksessä oli synttäritarjouksessa joitakin kirjoja aivan naurettavan halvalla, ja minä tilasin Tove Janssonin elämäkerran, jonka luin viime vuonna. Suomalaisesta kirjakaupasta taas ostin Hans Falladan teoksen Yksin Berliinissä, jonka luin vähän aikaa sitten. Pidin teoksesta niin paljon, että täytyihän se sitten omaksi ostaa. Olen ostanut myös James Dashnerin Maze runner- sarjan toisen osan, Scorch trialsin, koska en jaksanut odottaa suomennoksen ilmestymistä vaan piti päästä lukemaan sitä, vaikka sitten alkuperäiskielellä :)

Tällä hetkellä luen vihdoinkin Donna Tarttin Tikliä. Vastahan se on varmaan kuukauden odottanut vuoroaan... :) Toinen kuvassa näkyvä kirja on tietokirja koskien liikakansoittumista ja maapallon kantokykyä, Alan Weismanin kirjoittama Maailma täynnä meitä- viimeinen yritys ihmiskunnan pelastamiseksi. Bongasin kirjasta esittelyn Helsingin Sanomissa, ja pakkohan se oli sitten saada omiin käsiini.

Muut tällä hetkellä lukuvuoroa odottavat kirjat ovat Renate Dorrensteinin Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa, Chet Raymon Yötaivaan alla, Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville ja National Geographicin Kaupunkimatkailijan kävelyopas- Berliini. Ensimmäisen teoksen haluan lukea, koska se on valitettavasti ajankohtainen, seuraan läheltä erään läheiseni kunnon huonontumista. Toista minulle suositeltiin facebookin kirjaryhmässä, kolmatta suositteli kirjastontäti, ja neljäs on sokerina pohjalla ruokkimassa haaveitani Berliiniin matkustamisesta.

Minulla syksy menee toivottavasti tällaisissa merkeissä. Ihanaa syksyä kaikille teille siellä ruuden toisella puolella! :-)

James Dashner: Maze runner II- Poltettu maa

James Dashner
Poltettu maa
suomennos 2015
suomentanut Jussi Korhonen
Basam books

James Dashner
Scorch trials
2011
The Chicken House/GBR
Delacorte Press/ NYC

James Dashnerin Maze runner- sarjan toisesta osasta Scorch trialsista on ilmestynyt aivan hiljattain elokuva ja kirjan suomennos. En mennyt katsomaan elokuvaa, koska halusin ensin lukea kirjan ja katsoa vasta sitten elokuvaversion, näin sitten kirjaa lukiessa ei "spoilaantuisi" eikä tarvitsisi miettiä, että mitenköhän asioiden oikeasti kuuluisi olla.

Maze runner- sarjasta on ilmestynyt tähän mennessä neljä osaa: Maze runner, Scorch trials, Death cure ja Kill order, suomeksi kaksi ensimmäistä ovat Labyrintti ja Poltettu maa. Olen lukenut aiemmin ensimmäisen osan ja pidin siitä kovasti, ajatuksia siitä löytyy täältä. Nyt luin sitten toisen osan, ostin teoksen eglanninkielisenä Helsingistä Pocket shopista ja luin englanniksi osan, sitten sain kirjastosta suomenkielisen teoksen ja luin lopun suomeksi.

Valoteteenpas vähän jos joku ei tiedä: ensimmäisessä osassa 17-vuotias Thomas kuljetetaan hissillä Labyrinttiin ilman muistoja varhaisemmasta elämästään. Labyrintissa elää muutama kymmenen nuorta poikaa, ja homman nimi on yrittää löytää sieltä ulospääsy. Asiaa vaikeuttaa se, että Labyrintin seinät vaihtavat paikkaa ja siellä vaanii hirviöitä. Thomas osoittautuu korvaamattomaksi avuksi, mutta toisaalta on asioita, joiden takia häneen ei täysin luoteta.

Poltettu maa-kirja jatkaa siitä mihin Labyrintti jäi: osa pojista on päässyt ulos, ja hetken aikaa näyttää hyvältä. Sitten kuitenkin alkaa tapahtua kummia, ja pojat joutuvat selvittämään tiensä läpi uuden koetuksen: poltetun maan. Selviää, että Labyrintti on "vaihe yksi" ja aavikon läpi kulkeminen oon "vaihe kaksi". Maapallolla riehuu hirvittävä tauti Roihu, ja pojat ovat jonkinlaisia koe-eläimiä siitä, miten taudin voisi parantaa. Tätä ei kuitenkaan voi sanoa varmasti, sillä kirjassa ei oikeastaan kerrota mitään mistään vaan harmillisesti käy ilmi kuten ensimmäisessäkin osassa, että "kaikki selittetään seuraavassa osassa." En nyt siis oikein tiedä, että montako teosta sarjaa täytyy lukea, että selviäisi, että mistä jutussa oikeastaan on kysymys...

Kokonaisuutena pidin Poltetusta maasta siis paljon vähemmän kuin sarjan ensimmäisestä osasta. On hienoa, että nuorille kirjoitetaan ja nuoret innostuvat lukemaan, mutta ensimmäisen osan perusteella odotin enemmän tältä teokselta.

Yksi lempirunoistani

Täytyy myöntää, että pääasiassa luen aina proosaa, paljon vähemmän runoja. Viimeisin kokonaan lukemani runoteos on Pablo Nerudan Valitut runot. Bongasin tämän runon siitä kokoelmasta ja pidin siitä kovasti. Näin sateisen päivän piristykseksi laitan runon tänne.

Haluan takaisin etelään (1941)

Sairasvuoteella Vera Cruzissa muistuu mieleeni Etelän päivä, kotiseutuni hopeinen päivä
kuin välähtävä kala taivaan vedessä.
Loncoche, Lonquimay, Carahue, korkealta
varisseet, hiljaisuuden ja juurten kietomat
istuvat vuotaisilla ja puisilla valtaistuimillaan.
Etelä on mereen vajonnut ratsu
jota hitaat puut ja kaste kruunaavat,
pisarat karisevat kun se kohottaa vihreän turpansa, sen hännän varjo kastelee laajan saariston, ja sen sisuksissa kasvaa jumaloitu hiili.
Koskaanko enää, et, varjo, koskaanko enää et, käsi, koskaanko enää et antura, portti, jalka, taistelu, hämmennä metsiä, teitä, okaita, usvaa
ja sinistä vilua joka ennen määräsi
joka ainoan altasi häipyvän askelen?
Taivas, suo minun jonakin päivänä kulkea tähdestä tähteen
Polkea valoon ja ruutiin, tuhlata vertani kunnes saavutan sateen pesät!

Haluan ylittää tuoksuvan Toltén-virran uitot,
Haluan lähteä sahoilta,
Astua kengät märkinä kanttiineihin,
kulkea läpi sähköä ritisevän pähkinäpensaikon valon,
painua pitkäkseni lehmänsontien keskelle,
Kuolla ja herätä vehnää purren uudestaan eloon.
Meri, tuo tänne etelän päivä, aaltoihisi takertunut päivä,
Kostea oksiston päivä, puhalla kylmään viiriini napaseudun sininen tuli!

Erityisesti minua kiehtoo kohta /kulkea läpi sähköä ritisevän pähkinäpensaikon valon/. Kyllä Neruda osaa.

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

John Green
Tähtiin kirjoitettu virhe
The fault in our stars
2012
WSOY

Sain vihdoinkin aikaiseksi lukea tämän suuren suosion saavuttaneen nuortenkirjan (130 viikkoa New York Timesin bestseller-listalla, Wall Street journalin bestseller, käännetty 46 kielelle).  Kirjailija John Greenhan on siis sama henkilö, jolta olen lukenut aiemmin teoksen Arvoitus nimeltä Margo.



Tähtiin kirjoitettu virhe kertoo epätavallisista lähtökohdista syntyneen rakkaustarinan: Hazel sairastaa keuhkoihin levinnyttä kilpirauhassyöpää, ja sen takia hänen keuhkonsa eivät toimi kunnolla ja hän joutuu kuljettamaan happilaitetta mukanaan. Syöpää sairastavien lasten tukiryhmässä hän tapaa yhteisen ystävän Isaacin mukaan lähteneen Augustuksen, jolta on aiemmin amputoitu toinen jalka luusyövän vuoksi. Hazel pelkää rakastua Augustukseen, sillä hän ei halua satuttaa lähellään olevia ihmisiä kuollessaan, mutta lopulta rakkaus voittaa.

"Minä olen kranaatti. Haluan vain pysyä kaukana kaikista ja lukea kirjoja ja ajatella ja olla teidän kahden kanssa, koska te ette mahda mitään sille, että te joudutte kärsimään. Te olette pakostakin mukana."

Teoksessa positiivista ovat ennalta-arvaamattomat juonenkäänteet ja nuortenkirjassa harvinaisempi syvällinen taso. Tähtiin kirjoitettu virhe on jollain tavalla runollinen, siinä käsitellään paljon erästä hollantilaisen kirjailijan teosta, joka on Hazelin ja Augustuksen lempikirja. Nuoret osaavat myös siteerata runoja ulkomuistista. Tästä päästäänkin asiaan, josta en pitänyt kirjassa: Hazel on 16- vuotias ja Augustus 17. Ainakin minä miellän heidät kyllä aivan liian viisaiksi ikäisikseen, he puhuvat asioista joista en ole kuullut kaksi kertaa heidän ikäistenkään ikinä puhuvan oikeassa elämässä, kuten "Joskus tuntuu siltä, että maailmankaikkeus haluaa tulla huomatuksi."  Hahmoihin ei oikein voi samaistua, ja surullista on, että se ei johdu heidän sairaudestaan vaan puheistaan. Esimerkiksi aiemmin lukemassani Jojo Moyesin teoksessa Kerro minulle jotain hyvää hahmoille voisi antaa syntymätodistukset, he tuntuvat niin aidoilta ja oikeilta ihmisiltä.


 Vähäpätöisempi asia, joka kiinnitti huomioni ja josta haluan tässä mainita on se, että kirjailija käytti samaa tehokeinoa kuin toisessa teoksessaan. Arvoitus nimeltä Margossa päähenkilö Quentin aina ajattelee Margoa Margo Roth Spiegelmanina, samoin kuin tässä teoksessa Augustus puhuttelee Hazelia tämän koko nimellä, Hazel Grace. Tehokeino oli hauska yhdessä teoksessa, mutta minun mielestäni se menettää aika paljon tehoaan kun siitä tulee kirjailijan "merkki", asia jota hän käyttää useammassa kirjassaan.

Kaiken kaikkiaan Tähtiin kirjoitettu virhe oli mukava ja koskettava lukukokemus. On hienoa, että kirjoja kirjoitetaan erilaisista ihmisistä, kuten tässä syöpälapsista. On myös hienoa, että nuortenkirjaan sisällytetään runoja ja syvällisempää tasoa maailmasta, jotta lukija joutuu ajattelemaan omilla aivoillaan lukiessaan.

Lopuksi haluan laittaa sitaatin, joka jää vaikuttamaan omaan elämääni eniten:

"Maailma ei ole toiveidentoteuttamistehdas."

Minulle se merkitsee sitä, että kuten kirjassakin, unelmiaan kohti voi ja kannattaa pyrkiä, mutta joskus asiat vain epäonnistuvat. Kaikkea ei voi saada ja se kuuluu elämään, ja pitää olla kiitollinen siitä mitä on nyt eikä haluta koko ajan lisää.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Kerro minulle jotain hyvää on ehdottomasti yksi vuoden kaunokirjallisista tapauksista. Se kertoo neliraajahalvaantuneen Willin ja hänen henkilökohtaisen avustajansa Louisan välisen rakkaustarinan.


Jojo Moyes
Kerro minulle jotain hyvää
Me before you 2012
Gummerus 2015

Will oli menestyvä, täysillä elävä liikemies ja maailmanmatkaaja, kunnes jäi moottoripyörän alle ja halvaantui. Sen jälkeen hän ei ole voinut tehdä mitään itse, ja hänen maailmansa synkkeni kokonaan. Louisa taas oli aina asunut samassa pikkukaupungissa ja pyörinyt koko elämänsä samojen ihmisten parissa tutuissa ympäristöissä. Kun Louisa meni töihin Willin henkilökohtaiseksi avustajaksi, alku ei todellakaan ollut lupaava. Mitä yhteistä olisi pyörätuoliin loppuelämäkseen sidotulla kiipeilijällä ja tytöllä, joka kykenisi mihin tahansa, muttei halua tehdä mitään? Lopulta päähenkilöiden kemiat alkavat kohdata, ja he alkavat vaikuttaa toisiinsa.

Teoksessa pidin sen aitoudesta. Lukiessani Will ja Lou tuntuivat läheisiltä ihmisiltä, jotka olen aina tuntenut. Willillä oli ollut kunnianhimoa, ahkeruutta ja päämäärätietoisuutta, nyt hän oli katkera. Lou taas oli turvallisuudenhakuinen ja piti siitä mitä hänellä oli. Vaikka hän oli aina asunut pikkukylässä, hän oli kuitenkin innovatiivinen keksiessään Willille ohjelmaa. Hahmot heittelivät mielikuvituksellisia kommentteja, ärsyyntyivät ja ihastuivat. Se kaikki on elämää.

Teoksessa on kuitenkin eräs tärkeä juonenkäänne, joka panee Loun ahtaalle. Hänen on keksittävä jotain hyvää Willille- ja pian. Hän on alkanut välittää Wlillistä, eikä työpaikka ole enää samantekevä.

Minä nauroin ja itkin tätä romaania lukiessani. Noin puolessa välissä oli vakuuttunut, että se olisi uusi lempikirjani ja haluaisin juosta saman tien kirjakauppaan ostamaan sen omakseni, mutta nyt en enää ole niin varma. Mielestäni kirja olisi saanut loppua muutamaa kymmentä sivua ennen kuin se tuli päätökseensä.

Romaani oli koskettava ja aito. En oikein tiedä mitä muuta voisin sanoa siitä yhtä varmasti.

"Puoli kahdelta äiti lähetti minulle tekstiviestin kertoakseen, ettei isä päässyt autolla kadulle. "Älä lähde kotimatkalle soittamatta meille ensin", hän ohjeisti. En ollut varma, mitä hän aikoi tehdä soitettuani- kenties lähettää isän minua vastaan kelkan ja berhandinkoiran kanssa?"

"Rouva Traynor seisoi ihmisjoukon laidalla tuijottaen kaaosta kuin kapinoivia talonpoikia kummasteleva Marie Antoinette."  

Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani

Charlotte Bronte
Kotiopettajattren romaani
Jane Eyre
1847

Kotiopettajattaren romaani on Charlotte Bronten toinen oma proosallinen teos, ja ensimmäinen joka julkaistiin. Hän kirjoitti sisarustensa Emily ja Anne Bronten kanssa pienen runoteoksen nimeltään Poems, joka jäi melko huomaamattomaksi. Tästä sisarukset saivat energiaa kirjoittaa omia romaanejaan: Emily kirjoitti Humisevan harjun, Anne Agnes kotiopettajattaren ja Charlotte The Professorin. Ensimmäiset kaksi julkaistiin, toisin kuin Charlotten The Professor. Hän vaihtoi aihetta ja kirjoitti Jane Eyren, Kotiopettajattren romaanin, ja se julkaistiin jo kuuden viikon kuluttua, samana vuonna 1847  kuin Humiseva harju ja Agnes kotiopettajatarkin. Ilmestyessään Kotiopettajattaren romaanista tuli jättimenstys, aikansa "bestseller" aidon kertojan, muodin mukaisen kolmiosaisen rakenteen, tarkan luontokuvauksen, rehellisen, kunniallisen ja työteliään sankarittaren, ja tietenkin kaiken voittavan rakkaustarinan ansiosta.

Kotiopettajattaren romaani kertoo Jane Eyrestä, ensin lapsuudesta sisäoppilaitoksessa ja sittemmin rikkaan herra Rochesterin holhokin kotiopettajattarena. Jane rakastuu isäntäänsä, mutta tällä on synkkä salaisuus. Jane kohtaa vastoinkäymisiä, päätyykö hän lähetyssaarnaajaksi Intiaan, herra Rochesterin puolisoksi vai kenties jotain muuta?

Romaanissa on monia aineksia, jotka tekevät siitä klassikon. Kertoja on aito, häneen voi luottaa. Minäkertoja kuvaa rehellisesti vaikeuksia ja taisteluita oikein tekemiseksi. Päähenkilö Jane Eyre on rehellinen ja älykäs, ja hän ei valitse helppoa osaa itselleen sellaisen saadessaan vaan haluaa olla kunniallinen ja pitää kiinni periaatteistaan, vaikka se tuottaa suurta luopumisen tuskaa. Siksi hän on kunnioitettava hahmo.
             Teoksessa on selkeästi kolme eri osaa: Janen lapsuus, aika Thornfieldin kartanossa ja aika hänen sieltä lähdettyään, joten siinä on monia eri tapahtumia eikä koko ajan vain jankata yhtä ja samaa. Siksi teosta on mukavaa lukea. Juonenkäänteitä on paljon, ja se luo romaaniin ennalta-arvaamattomuutta. Toisaalta jotkut juonenkäänteistä eivät vaikuta niin uskottavilta "itsenäisiltä tapahtumiltaan", jotka johdattaisivat tarinan tiettyyn suuntaan, vaan pikemminkin tuntuu siltä kuin ne olisi ollut pakko sisällyttää tarinaan, jotta se saataisiin kulkemaan tiettyyn suuntaan.

Ennalta-arvattavuudesta tai -arvaamattomuudesta päästäänkin teoksen dramaattisuuteen. Minun mielestäni romaania voisi sanoa jopa hiukan melodramaattiseksi: siinä esiintyy jopa mystisiä tapahtumia: on enneunia, ja kuullaan rakastetun sanat satojen mailien päästä. Myös valitettavasti teoksessa tuntuu olevan vain yksi totuus. Kaikki muut voivat tehdä Janelle vääryyttä ja erehtyä, mutta Jane aina taipuu marttyyrimaisesti tai sitten hän taistelee itselleen oikeutta vääryyden ikeen alta. Jane voi saavuttaa lasten luottamuksen ja toimia loistavana opettajattarena, hän on ahkera ja rakastettava. Milloin Jane tekisi virheen? Sivuhenkilöt tuntuvat omaavan vain yhden ominaisuuden, jonka perusteella Jane voi suhtautua heihin jollain tavalla. Esimerkki: rouva Reed on itsekäs paskiainen, joka kohtelee aina pikku-Janea huonosti, jopa estää tätä lähtemästä rikkaan sukulaisen luokse. Helen Burns taas on lempeä ja Jumalaan luottava, joka ei lavantaudin riehuessakaan pelkää kuolemaa. Janen serkut Mary ja Diana ovat viehättäviä ja älykkäitä, mutta heille ei suoda sen suurempaa osaa. Rochester valehtelee aika tärkeästä aisasta vain saadakseen Janen omakseen. Yhteenvetona: Jane on liian täydellinen, muut hahmot ovat liian yksiulotteisia. Kuten sanoin aiemmin joidenkin juonenkäänteiden olevan liian selviä, olevan olemassa vain johtaakseen tarinaa johonkin tiettyyn suuntaan, niin yhtälailla tuntuu siltä, että sivuhahmot ovat olemassa vain saadakseen Janen näyttämään paremmalta.

Vielä pari muuta teemaa romaanista. Kotiopettajattaren romaani on aika uskonnollinen, mikä tuntuu oudolta nykyajan lukijasta. Esimerkiksi samalla vuosisadalla kirjoitetut Jane Austenin romaanit eivät ole läheskään yhtä uskonnolllisia. Kai se on kuitenkin yksilöstäkin kiinni, olihan toisaalta Bronten isä pappi, joten eipä se ole ihmekään.

Viimeisenä täytyy mainita vielä tarkasta miljöökuvauksesta. Esipuheessa kerrotaan Bronten itsensä pitäneen luonnon tarkkailusta, joten siinä lienee syy miksi Jane Eyrekin kiinnittää huomiota luontoon. Kuvaus auttaa lukijaa kuvittelemaan Englannin maaseudun, mutta kuvaus on ehkä hiukan liian tarkkaa sen suhteen, missä kohtaa maisemaa mikäkin kanervikko oli. Enemmän pidin kun kertoja kertoi miten maisema vaikutti häneen.

Lopuksi voidaan todeta, että Kotiopettajattaren romaani on ansainnut paikkansa klassikoiden joukossa rehellisen kuvauksensa ja juonenkäänteidensä ansiosta. Valittettavasti on sanottava, että melodramaattisuutensa ja jopa tietynlaisen yksiulotteisuutensa takia olisin pitänyt tästä enemmän 13-vuotiaana. Vähän kehittämällä sivuhenkilöitä ja juonenkäänteitä moniulotteisemmiksi tästä olisi voinut saada todellisen aarteen.

John Green: Arvoitus nimeltä Margo

John Green
Arvoitus nimeltä Margo/2015
Paper towns/2008
WSOY

John Greenin tunnetumpi, valtaisan suosion saavuttanut teos Tähtiin kirjoitettu virhe ilmestyi vuonna 2012 (suomeksi 2014), ja Arvoitus nimeltä Margo on hänen aiempaa tuotantoaan (alkuperäisteos Paper towns vuonna 2008, suomeksi vasta nyt 2015). Ajatukseni tässä oli vähän se, etten lue ensin "ykköshittiä", vaan jonkun toisen teoksen kirjailijalta, jotta osaan sitten paremmin arvioida "ykköshittiä". Järkevääkö, ehkä ei, mutta näin nyt toimin kuitenkin. Päätökseeni vaikutti myös traileri, jonka näin kirjasta tehdystä elokuvasta ja sain teoksesta positiivisen käsityksen.

Arvoitus nimeltä Margo kertoo Quentinistä, aivan tavallisesta nörttipojasta, joka on aina ollut ihastunut naapuriinsa Margo Roth Spiegelmaniin. Margo on upea, ja hän tekee eri asioita kuin tavalliset kuolevaiset, margojuttuja. Kaikki alkaa siitä, kun pitkään Quentinille niin etäisenä pysynyt Margo ilmestyy keskellä yötä pojan ikkunaan ja pyytää tätä mukaansa koko yön kestävälle kostoretkelle, jossa muun muassa murtaudutaan SeaWorldiin ja piilotetaan kissakala vaatteiden sekaan. Q lähtee mukaan ja innostuu uudesta läheisyydestään tytön kanssa, mutta aamulla Margo on kadonnut. Alkaa vihjeiden tulkitseminen, selvittäminen minne tyttö on mennyt. 

Teos on nuortenkirja, ja sen kyllä huomaa. Teemat, kuten oman paikkansa etsiminen ja rakkaudenkaipuu liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään ja aikuiseksi kasvamiseen. Välillä kirja saa synkkiäkin sävyjä, mutta pääasiassa romaani etenee melko kevyesti, nimenomaan nuoren ajatusmaailmasta katsottuna. Kieli on jouhevaa, henkilöhahmot ovat eläväisiä ja huumoria löytyy. Tästä syystä suosittelisinkin kirjaa esimerkiksi sellaisille nuorille, jotka eivät lue niin paljoa, ja haluaisivat lukea jotain tavallista ja mukavaa. Tähän tarinaan on todella helppoa hypätä mukaan.

Kirjassa tärkeä huomio on se, että emme oikeastaan voi tietää ikinä kaikkea toisista ihmisistä. Kaikilla ihmisillä on tutustaan, vaikkapa Margosta, erilainen kuva. Nämä kuvat eivät kuitenkaan ole ikkunoita kyseiseen ihmiseen, siihen mitä hän todella on, vaan peilejä tuttuihin, katsojiin, siihen miten he näkevät toisen ihmisen ja se kertoo nimenomaan heistä enemmän kuin varsinaisesta kohteesta. Itse kukin varmasti tietää käyttäytyvänsä eri tavoin eri ihmisten seurassa, joten kuva itsestä on eri eri katsojille.

P.S. Hain tänään kirjastosta Tähtiin kirjoitetun virheen, katsotaan onko se yhtä hyvä ;)

..."Minusta oli aina tuntunut siltä, että piti olla tärkeä saadakseen vihollisia. Esimerkki: historiassa Saksalla on ollut enemmän vihollisia kuin Luxembourgilla. Margo Roth Spiegelman oli Saksa. Ja Iso-Britannia. Ja Yhdysvallat. Tsaarin Venäjä. Minä olen Luxembourg. Istun vain aloillani, hoitelen lampaita ja jodlaan."...