perjantai 6. tammikuuta 2017

Moriarty: Nainen joka unohti

Moikka kaikille ja oikein hyvää vuotta 2017! Toivottavasti se on alkanut kaikilla teillä lukijoilla rentouttavasti, itselläni lähinnä töiden merkeissä. Tässä on nyt sitten vuoden ensimmäinen postaus australialaisen Liane Moriartyn viime vuonna suomennetusta teoksesta Nainen joka unohti.

Liane Moriarty
Nainen joka unohti
suom. Helene Butzow
WSOY
kuva: #kirja
Liane Moriarty on tosiaan australialainen viisikymppinen kirjalija. Hän on ennen toiminut copywriterina mainos- ja markkinointibisneksessä, nyttemmin häneltä on ilmestynyt jo seitsemän kirjaa ja kolme lastenkirjaa joita on myyty yhteensä yli kuusi miljoonaa kappaletta. Hänen aiemmat suomennetut teoksensa ovat Mustat valkeat valheet ja Hyvä aviomies (linkit #kirjan sivulle kirjaesittelyihin), tänä vuonna ilmestyy suomeksi teos Tavalliset pikku pihajuhlat. Olen lukenut sekä Mustat valkeat valheet että Hyvän aviomiehen, ja minun täytyy ehdottomasti kehua hänen tyyliään kirjoittaa! Olen pitänyt todella paljon kaikista Moriartyn kirjoista niiden elämänmakuisuuden vuoksi.

Mutta sitten varsinaiseen teokseen eli Naiseen joka unohti. 495-sivuinen romaani on kertomus Alicesta, joka kaatuu steppitunnilla, lyö päänsä, ja sen seurauksena unohtaa viimeisimmät 10 vuotta elämästään. Hän luulee odottavansa ensimmäistä lastaan ja remontoivansa rakkaan kumppaninsa Nickin kanssa taloa heille. Todellisuudessa vuodet ovat tuoneet vielä kaksi lasta lisää, hän ja Nick ovat avioeron partaalla, sisko on etäinen, hän on ystävystynyt outojen ihmisten kanssa, naapuri ei katso silmiin, makuuhuoneessa on ruusukimppu tuntemattomalta mieheltä ja kaikki vaikenevat jostakusta Ginasta. Miksi kaikilla on kiire koko ajan, millaiseksi ihmiseksi hän on oikein muuttunut?

Teoksessa esiinnousevia aiheita ovat parisuhde ja avioero, lapsettomuus ja vanhemmuus. Alice ihmettelee miten hänen ja Nickin alkuaikojen niin lämmin ja läheinen rakkaus on muuttunut kylmäksi riitelyksi. Samaan aikaan kun Alice pähkäilee miten toimia lastensa kanssa joita ei muista kuullaan myös toisen kertojan, Alicen siskon Elisabethin ääntä lapsettomuudesta sähköposteissa joissa hän kirjoittaa aiheesta terapeutilleen.

Kipua lapsettomuudesta, jatkuvasta toivosta ja sen menettämisestä kuvataan laajasti, ja tämä kuvaus aukaisi ainakin omat silmäni tähän surulliseen ja vaiettuun aiheeseen. Parisuhteen onnet ja ongelmakohdat oli hyvin kuvattu, mutta olisin toivunut teokselta vielä vähän syvempää pohdintaa niiden luonteesta. Nyt Alicen ja Nickin välienkuvaus jäi hieman kliseikseksi. Samoin valitettavasti kieli aiheutti pettymyksen, se olisi saanut olla vivahteikkaampaa.

Kirja sai minut ajattelemaan sitä, miten paljon elämässä ehtii tapahtua asioita. Miten paljon minun pitäisi esimerkiksi kertoa jos vaikkapa ystäväni menettäisi muistinsa viimeisiltä viideltäkin vuodelta. Se määrä joka pitäisi kertoa olisi ihan älytön. Tai jos itse menettäisin muistini muutamalta vuodelta, pitäisinkö elämästäni jollaiseksi se muodostui? Mikä yllättäisi minut, mistä käänteistä olisin onnellinen? Tärkeitä kysymyksiä meille kaikille pohdittavaksi.

Nainen joka unohti korkkaa vuoden 2017 Helmet-lukuhaasteeseen ja menee kohtaan 46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti