Murakami: Kafka rannalla

Haruki Murakami
Kafka rannalla
suom. Juhani Lindholm
Tammi

Kafka rannalla on japanilaisen Haruki Murakamin (s.1949) romaani vuosituhannen alusta, vuodelta 2002. Murakami ei liiemmin esittelyjä kaipaa, mutta kerrottakoon, että hänen kirjoistaan otetaan Japanissa miljoonapainoksia, ja hänen arvellaan voittavan jonakin päivänä kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Olen kirjoittanut aiemmin kahdesta Murakamin teoksesta, ja näistä linkeistä pääset lukemaan postaukseni: 1Q84 ja Miehiä ilman naisia.

Olen yksin, tarinan maailmassa. Parasta mitä tiedän.

Kafka rannalla- romaanissa kulkee rinnakkain kaksi kehyskertomusta: viisitoista vuotta täyttävä koulupoika Kafka Tamura karkaa kotoaan, ja samaan aikaan toisaalla kuusikymppinen Nakata etsii kadonneita kissoja puhumalla niiden kanssa.

Kafka on elänyt kaksin etäisen kuvanveistäjäisänsä kanssa, mutta nyt hän päättää tulla maailman kovimmaksi 15-vuotiaaksi ja lähteä kotoa. Kafkan äiti ja adoptoitu isosisko ovat lähteneet jo vuosia aiemmin, ja nyt Kafka etäisesti toivoo löytävänsä heidät. Kafka on hahmona moniuloitteinen kuten oikeatkin ihmiset: hän sekä treenaa salilla, niin aktiivisesti että tekee treenin mökissäkin keskellä vuoristoa, että lukee mielellään mitä vain kirjallisuutta käsiinsä sattuu saamaan, ja jopa päätyy asumaan pieneen, kaukaiseen kirjastoon toiselle saarelle Japanissa.

Autiossa kirjastossa on aamutuimaan jotakin todella vaikuttavaa. Kaikki mahdolliset sanat ja maailmat lepäävät rauhassa.

"Muista kuitenkin, että tuollaiset ihmiset ovat juuri niitä, jotka murhasivat neiti Saekin poikaystävän. Mielikuvituksettomia, ahdasmielisiä ihmisiä. Suvaitsemattomuutta, todellisuudelle vieraita teorioita,onttoa terminologiaa, muualta kähvellettyjä ihanteita, joustamattomia järjestelmiä. Ne minua oikeasti pelottavat."

Nakata on toisen maailmansodan aikana kouluretkellä joutunut muiden lasten kanssa jonkinlaisen joukkohypnoosin kohteeksi, ja sen seurauksena hän on menettänyt pysyvästi muistinsa ja luku- ja kirjoitustaitonsa. Hän kuitenkin sai kyvyn puhua kissojen kanssa, ja hän on hyödyntänyt sitä etsiessään kadonneita kissoja.

Nakata oli elämässään tavannut monenlaisia kissoja, mutta ei vielä koskaan sellaista, joka kuunteli oopperaa ja tunsi automerkkejä.

Kafkan ja Nakatan tiet eivät kohtaa, mutta he ovat saman tapahtumaketjun kaksi puolta, eikä näiden tapahtumien jälkeen mikään ole enää ennallaan.

Teoksen tyyliä on vaikeaa kuvailla yksiselitteisesti. Lajia ei voi ihan puhtaasti sijoittaa fantasian tai tieteiskirjallisuuden alle, joten luonnollisesti tapahtuvat yliluonnollisuudet vienevät teosta ennemminkin maagisen realismin suuntaan. Kerronta on ilmavaa: tapahtumille annetaan aikaa kehittyä. Lukemassani pokkariversiossa on sivuja 639, mutta romaani ei ole mikään järkäle. Siinä pohditaan rauhassa eri ilmiöitä, kuten muistia ja identiteettiä. Tapahtumia ei tykitetä sarjatulella, vaan Murakami keskittyy kieleen ja kuvailuun.

"Kivi on meillä", Nakata sanoi yksinkertaisesti kesken aamuvoimistelunsa. Hän sai sen kuulostamaan jonkin 1800-lukulaisen saksalaisen filosofisen suuntauksen perusväittämältä.

Lukijaystävällisyyttä loi teoksessa harkiten käytetty huumori: Kafka rannalla ei ole hauska kirja, mutta tiettyjä kauheuksia tasapainottaa Murakamin silmänisku rivien välistä: kaikkea ei tarvitse ottaa ihan tosissaan.

"Kantakaa nyt joka tapauksessa kivi ulos. Minä otan täyden vastuun. En ehkä ole jumala enkä Buddha, mutta minulla on suhteita. Pidän huolen, että kukaan ei kiroa teitä."

Hän huokaisi syvään ja heitti kännykän kassiinsa. Sitten hän meni herättämään Nakataa. "Hei, haloo herra Nakata. Tulipalo! Tulva! Maanjäristys! Vallankumous! Godzilla on irti! Nouskaa ylös!"

Helmet-lukuhaasteessa Kafka rannalla menee kohtaan 4. Kirjan nimessä on jokin paikka.