Auringon ydin on uusin teos, ja se kertoo dystopisesta Suomesta,jossa menneisyyden virheistä on opittu. Kaikki epäterveellinen ja riippuvuutta aiheuttava aine on kielletty. Naiset on jalostettu tyhmiksi perheenhoitajiksi ja miestenmiellyttäjiksi. Näissä olosuhteissa Vanna on riippuvainen chilistä, ja aivan muuta, kuin miltä näyttää, ja Jare on tyttöön rakastuva diileri.
Tässä on tehtävän
4b. Vertaile toisen lukupiiriläisen kanssa mielipiteitä samasta kirjasta.
Keskustelin Miisa Piiponniemen kanssa, tsekatkaa Miisan blogi: http://himechiisain.blogspot.fi/
Miisa: Elikkä kirja oli Johanna Sinisalon Auringon ydin
Riikka: Juu. Mitä pidit kirjasta?
Miisa: Pidin kokonaisuudesta! Dystopinen Suomi oli upeasti luotu ja siiä oli saatu tasapainoinen ja pienetkin yksityiskohdat avattiin, ja ei jäänyt epäilemään, etteikö tuollaista dystopia maailmaa/valtiota voisi ollakkin!
Riikka: Pidin myös. Teos oli jotenkin tuore ja jännittävä, ja oli hauskaa lukea kirjaa, jossa päähenkilö esimerkiksi myönsi riippuvuutensa, ja häntä ei myöskään siloteltu.
Miisa: Niin! Hän oli kuka oli, yhteiskunta paineista riippumatta! Minusta hianoa oli, miten tunnetiloja kuvattiin hajuina ja makuja ääninä, tämä aiheutti sen, että tunteet ja maut tulivat aivan uusina tulkintoina ja antoi kirjaan jotain omaa, mihin en aiemmin ole törmännyt.
Riikka: Saman asian huomasin! Välillä siinä mentiin tosin niinkin pitkälle, että minun piti pysähtyä miettimään, mistä siinä oikeastaan puhuttiin...
Miisa:Totta!
Riikka: Pidin myös tavasta,m iten moniulotteinen kirja on. Siinä yhdistettiin riippuvuuden kuvaaminen, sisarrakkaus, yhteiskunta ja rakkaus.
Miisa: Niin. Riippuvuus oli, mutta se kohdentui mielenkiintoiseen asiaan, nimittäin chiliin. Chilihän on itseasiassa addikotoiva aine! Ja toleranssi kasvaa. Tosin se ei sisällä addiktoivaa ainetta, mutta siihen toodella voi jäädä koukkuun.
Miisa: Yhteiskunta rakenne oli mielenkiintoinen ja naisenasema siellä. Välillä tuntui,kuin nainen ei olisi ollut edes ihminen. Pikemminkin posliini nukke.
Riikka: Joo, se naisasia tuli myös hyvin esiin. Ja varsinkin kun Vannan/Veran piti pohtia itselleen sopivaa käyttäytymistä, ettei hän joutuisi ongelmiin...
Miisa: Huomasitko muuten naisten nimet! Kaikki olivat Vannoja, Mannoja, Jannoja ja mitä lie muuta. Kaikki niin sanottuja helliä nimiä, jotka kuulostavatkin pehmeiltä
Riikka: Juu, ja kiinnitin huomiota siihen, että kaikissa oli osana "anna"-luultavasti siksi, että naisia pidettiin niin tyhminä, että niin toisten nimien muistaminen helpottuisi...
Miisa: Niinpä... Muutenkin tuntui, että kaikki kirjan naiset olivat niin sanottuja "bimboja" tai "blondeja" ja heillä oli kaikki naisen stereotyyppiset piirteet. Kirjasa mielenkiintoista oli se, että seksi oli avoin asia yhteiskunnassa, eikä se ollut tabu, vaan se oli suorastaan sääntö eikä poikkeus.
Riikka: Mitä muuten pidit kirjan rytmistä? Itselleni se ainakin osui ja upposi, en pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni hetkeksikään!
Miisa: Juu tuli itselläkin luettua se kannesta kanteen melkein yhtäjaksoisesti! Tylsää hetkeä ei ollut, ja tarina kantoi koko kirjan ajan! Tosin loppu oli hieman kummalline ja en oikein päässyt siitä selville ja putosin kärryiltä loppuratkaisussa O_o
Riikka: Samoin! Ymmärrän suunnilleen mitä siinä saattoi tapahtua, mutta minä myös putosin kärryiltä. Mutta pidin silti lopusta, sillä Vera oli sitten lopulta rauhallinen siskonsa suhteen. Toisaalta olisin halunnut kyllä lukea hänen suostuvan Jaren pyyntöön lähtemisestä, eikä vain niin, että Jare teki päätöksen sitten hänen puolestaan.
Miisa: Niinpä, koska silloin Jare kohteli tätä kuin ketätahansa toista naista olisi voinut kohdella.
Miisa: Mutta olihan se koskettavaam että Jare ei halunnut mistään hinnasta erota Vanna/Verasta. Toisaalta välillä koin Jaren jotenkin ahdistavaksi. En oikein saanut otetta hänestä.
Riikka: Samoin. Toisaalta hän oli todella suojeleva ja huomaavainen, toisaalta ehkä kuitenkin piti Vannaa/Veraa siskonsa kaltaisena.
Miisa: Niin. Olisikohan keskustelumme tässä!
kuva: http://www.teos.fi/uutiset/johanna-sinisalon-auringon-ydin-julkaistu!.html
..."Purua.
Tunsin sylkirauhasteni heräävän aivan kuin niihin olisi johdettu sähköä. Se oli ensimmäinen selvä elonmerkkipääni sisällä vuorokausiin, jotakin muuta kuin Kellarin tähtien välinen pimeys tai sitä laikuttavat vihan supernovat tai syyllisyyden musta neste..."
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTeette hyvää anna-analyysiä - hyvä! Jos sitä vielä vähän jatkaisi, niin 'anna' on myös verbin imperatiivimuoto, ja mitäs niiden tyttöjen pitikään antaa...?
VastaaPoista