Jäniksen vuosi on sekä veijariromaani että matkakertomus. Se on tarina Vatasesta, joka törmää maalla juttukeikalla autolla jäniksenpoikaseen, ja lähdettyään tarkastamaan eläimen vointia hän päättääkin olla palaamatta autoon sanomalehden valokuvaajan kyytiin. Vatanen jättää työnsä, vaimonsa ja vanhan elämänsä ja lähtee jäniksenpoika kainalossaan kulkemaan metsään minne nenä näyttää. Tällä matkalla Vatanen ajautuukin seikkailusta toiseen: aina kiskomaan lehmää ylös suonsilmäkkeestä pohjoiseen sotaharjoituksiin, karhunkaatoon ja korpinmetsästykseen.
Teos muistutti minua Jonas Jonassonin veijariromaanista Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi, tässä oli vähän samankaltaisia kommelluksia. Jäniksen vuosi on kuitenkin vähän riisutumpi, Satavuotiaassa tapahtumat ja kohtaamiset vedetään kunnolla överiksi aina atomipommista lemmikkonorsuun ja päiväkahveihin presidentti Nixonin kanssa.
Romaani oli hyvin lyhyt ja nopealukuinen, kieli oli konstailematonta ja helposti ymmärrettävää. Kiireettömyys, leppoisuus ja oravanpyörästä irtautuminen ovatkin vuosikymmenestä toiseen kestäviä universaaleja teemoja.
"Aamulla Vatanen heräsi virkeänä. Kello oli kahdeksan. Hannikaisen laveri oli tyhjä. Kalamiehet olivat kai heränneet hetkeä aikaisemmin, ulkona he virittelivät kynsitulia. Kahvipannu ripustettiin keitinselkään, Hannikainen kaatoi muovipussista voirinkeleitä. Kahlaajat huutelivat järvellä. Veden yllä makasi aamusumu, tulisi kirkas päivä."
 |
| Arto Paasilinna Jäniksen vuosi Gummerus 1975 |
Helmet- lukuhaasteessa sijoitan Jäniksen vuoden kohtaan 41. Kirjan kannessa on eläin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti